”Iijoesta on jo lähteneet jäät”, – systeri kertoi, kun aamupäivällä piipahti kuva-asioiden takia.
Ja Kuivasjärvessä on jäänpinnalla jo paljon vettä, toisessa päässä järveä ei enää ollenkaan jäätä, hoksasin ihan itse kun kiersin järven tänään. Aika lämmintä, ja ihanan aurinkoista on ollut.
Järjestelyjä, asioista sopimista, suunnittelua. Ei mitään ihmeellistä. Keväältä alkaa tuntua. On ilo kun voi olla ulkona.
Myöhäinen pääsiäinen, pääsiäinen Oulussa. Onhan näitä joskus ennenkin ollut, mutta ei ikinä sellaista kuin nyt.
Paljon ulkonaoloa, paljon yhdessäoloa, paljon ruokaa – no noita kaikkia on ollut Lapin mökilläkin, mutta nyt kotosalla. Ja pääasiassa sää on suosinut.
Tänään kävimme Jäälin (iso)mummulassa; pikkuperhe kulkivat keskenään ja Pehtoori ja tytär kahdella autolla, minäkin olisin tavallisesti hypännyt kyytiin, mutta nyt on uudet tuulet. Pyörällähän minä. Mennessä polkiessa mietin, että eihän tämä nyt niin paha matka ole: toki ylämäissä laitoin sähköavustusta päälle, poljin auringossa, nautin liikkumisesta ja ulkoilmasta – ja äänikirjasta. Mietin samalla, että yli puolet tästä (yhteen suuntaan 17 – 18 km:n) matkasta anoppi aikanaan kulki sulan kelin aikaan kaupungissa pyörällä töissä kaiket päivät. Seisoi työpäivän Sokoksen kodintavara- ja astiaosastolla, eväänään kaksi palasta ruisleipää, ja polki takaisin kotiin Jääliin. Tosin oli nuorempi kuin minä – lopetti työuransa 57-vuotiaana (aloitettuaan sen 11-vuotiaana) – mutta silti. Ei ollut pyöräteitä, Kuusamon tien piennarta polki, ei ollut vaihdepyörää, sähköpyörästä ei ollut kuullutkaan, eikä toki olisi huolinutkaan, vaikka olisi ilmaiseksi saanut. Onhan huushollissaan tiskikonekin aikamoinen uutuus ja myönnytys. 😉
Kunhan oli porukalla kahviteltu, lähdin polkemaan takaisin kotiin, ja ymmärsin, miksi menomatkalla en ollut sähköä paljon käyttänyt! Palatessa vastatuuli oli liki seisauttava. Länneltä tuuli, paikoin vastaan oikein kunnolla. Oli ilo napsauttaa ”Eco” avittamaan matkantekoa.
Iltapäivällä tyär oli kaupungilla tapaamassa vanhoja koulukavereitaan, joten kokkailin vain ”normi-muonavahvuudelle = pikkuperhe + Pehtoori & minä”. Kaikkia edellisten päivien ”ylijäämiä” ja vähän uusia salaattiaineksia väliin, keitettyjä kananmunia, pakkasesta katkoja ja vähän ”sitovia” sooseja, joten tein aika hyvän salaattibuffan. Pehtoori grillasi vielä vähän makkaraa oheen. Jälkkäriksi edelleen rääppiäisiä, jätskiä, marjoja, suklaata… Juuri kun olimme aloittamassa, tytär tulikin lapsuutensa bestiksen kanssa ”katsomaan pieniä”, eivätkä olleet sittenkään syöneet kaupungilla. Buffasta riitti kaikille. Olipa ilo nähdä A:takin.
Pehtoorin ja minun konmaritus ~ varastojen/vaatehuoneiden siivous/poisto/järjestelyoperaatioiden jäljiltä oli löytynyt uusia ”kätköjä”. Mm. tyttären ”romulaatikko” ~ pelilaatikollinen ala-asteen-yläasteen aikaisia tilpehöörejä. Niitä sitten lattialla koko porukka perattiin ja ihmeteltiin: Apsulle se oli ihmeiden paikka. Marmorikuulat! Tarrat ja ties mitä! ”Miksi tämmöisiä?” Ja kyllä tyär ja ystävänsä löysivät muistoja. Jotenkin niin hieno juttu.
Nyt kohti ”arkea”. Vaikka eihän tämä elämä nyt niin arkiselta tunnu. 😉 Opiskelijakin on vielä pari päivää kotikotona. Juniorilla toki vapaat on ohi. Ja minullakin taitaa olla huomenna vähän tekemistä, joita voisi vaikka kutsua töiksi. Voisi, mutten taida. 😉
Pinaatti-sinihomejuustolasalaatti
2 päärynää
4–5 retiisiä
1 granaattiomena
100 g salaattia (tai lehtikaalia
100 g babypinaattia
3/4 dl (50 g) pekaanipähkinöitä
*
Kastike:
100 g sinihomejuustoa
1 dl kuohukermaa
Valmista ensin kastike. Sekoita sauvasekoittimella juusto sekä kerma kastikkeeksi. Laita kylmään maustumaan. Jos haluat kastikkeesta löysempää, ohenna kylmällä vedellä tai kermalla.Leikkaa päärynät ja retiisit ohuen ohuiksi viipaleiksi esimerkiksi juustohöylää apua käyttäen. Irrota granaattiomenasta siemenet.
Revi lehtikaalin lehdet kulhoon ja kaada juustokastike päälle. Sekoittele hyvin, jotta kastike leviää tasaisesti.
Kokoa salaatti. Nostele puhtaaseen tarjoilukulhoon pinaattia, pekaanipähkinöitä sekä kastikkeessa pyöriteltyjä lehtikaaleja vuoron perään kauniisti sekaisin. Viimeistele granaattiomenansiemenillä ja päärynä- sekä retiisiviipaleilla.
Se oli kyllä hyvää. Ohjeesta tuli viisi tuollaista annosta, Apsulle pelkkää päärynää alkuun. Meiltä puuttui ohjeen mukaiset retiisit. Ei niin, etteikö niitä olisi ollut, mutta jäivätpä vain annokseen laittamatta. Siellä ne olivat keittiön ikkunalaudalla kauniisti viipaloituina, hoksasin ne vasta kun tiskikonetta päivällisen jälkeen jo latailimme. Niin minua. Mutta hyvää oli salaatti ilman retiisiäkin.
Pääruokana karitsaa, tsatsikia, paprika-fetasalaattia ja niin hyvää tattirisottoa. Ei turhaan ole risottoriisiä ja tattirisotto-lihaliemikuutioita Tampereelta asti rahdattu, ja pakastettuja herkkutatteja Culinarista Ivalontien varresta haettu. Hiiligrillauskausi alkoi tänään, – mikä on kyllä hyvä asia.
Ja pääsiäiseen kuuluu keltainen ja rahka. Niitä molempia oli sitten jälkkärissä. Jälkkäriin kuului myös Apsun juttuja, Eeviksen sylittelyä, yhdessä lattialla makoilua, naurua.
Maininnan ansaitsee myös punaviini: Cirrus. Maistoimme sitä Etelä-Afrikassa, – noin 10 vuotta sitten. Toimme sieltä kotiin pari pulloa, ja sittemmin olen tilannut/ostanut Alkon erikoisvalikoimasta (tai Haaparannan Systemistä vuosia sitten (vk 2011). Tänään oli aika avata se. Ja olihan se hyvää. Niin hyvää hiiligrillatun karitsan kanssa; jos jossain näet, osta ihmeessä.
Mitäkö muuta? Minäpä en ole paljon muuta tänään ehtinytkään, mitä nyt aamupäivällä pitkähköllä pyörälenkillä, jolla kuuntelin Enni Mustosen ”Nimettömät” loppuun. Se on seitsemäs BookBeat-kirjani. Enkä siitä palvelusta enää luovu. Enkä sähköpyörästä. 😉 Ihan uusi elämä on niiden myötä avautunut.
Onhan minulla kymmenen tai ehkä viisikymmentä tai ehkä sittekin 150 kuvaa tältä päivältä. Pyörälenkiltä, Oulun tyhjästä pitkäperjantain aamusta, rannoilta, meren jäästä, puistojen lumesta, rakennuksista ilman (kuvaajaa) häiritseviä liikkkuvia muuttujia (= ihmisiä ja autoja), tilaa ja valoa kuvailla…
Puolelta päivin kotiin palattua pikkuperhe oli jo ”majoittunut” meille, – Juniori kokkaamaan, muut leikkimään ja oleilemaan.
Kummitäti (= tytär) oli varattu ihan vain Apsun pelikaveriksi – ja kaveriksi yleensäkin. Kun kysyin, eikö voitaisi piirtää yhdessä, ilmoitti poika, että ”piirrän sitten mummin kans kun Saana ei oo täällä”. Ja olinhan mustasukkainen!
Istuimme, vietimme aikaa ruokapöydässä ja sen huudeilla pitkään: Juniori tarjoili keittiön terveisiä (itsetehtyjä) perunalastuja, sitten alkupaloiksi erilaisia bruschettoja. Ja entäs pääruoka: mureaksi, ylipehmeäksi kypsynyttä osso buccoa! Niin hyvää – ja täyttävää. Tarjoili huolella valitsemiaan viinejä alkuun ja ruoan kanssa: YYA-sopimuksen merkeissä. Opparin kanssa yhdessä puuhailu tuotti tällaistakin hyvää tulosta. 😉
Taas huilasimme, hippasta, pelejä, jutustustetiin. Ja jälkkärin aikakin koitti: Miniän panna cotta oli oikein hyvää.
Aivan, ei ole meillä paastoa vietetty. Mutta paljon minulla on!
Pehtoori lähti aamulla jatkamaan jo viime viikolla aloitettua remppaa. Mies kun antoi pikkuperheelle joululahjaksi eteisen rempan: seinät, katto ja listat uusiksi. Aloittivat Juniorin ja Apsun (!) kanssa jo lauantaina, ja nyt kun Juniorilla alkaa kouluhommat jo hiipua ja oli vapaapäivä tänään, niin homma jatkui.
Minäkin päätin olla reipas. Laittelin talvikamppeita pois, etsin ohuemmat takit esille … Ja jatkoin jo ennen mökkireissua aloittamaani konmarittamista; tänään siirryin isompaan vaatehuoneeseen: tilaa ja järjestystä tuli rutkasti. Vein vaatteita kierrätyksen ja sitten Suuri Pääsiäisruokien Roudaus – suuri vaikka pikkuperhe, ja ylihuomenna pääsiäiseksi kotikotiin tuleva tyär, ovatkin luvanneet tehdä ruoan perjantaina. Mutta muina päivinä on sitten minulla päävastuu.
Yhdeltä olin valmis hyppäämään pyöräni selkään ja polkemaan avustuksella ja ilman. Parituntisen kiertelyn jälkeen päädyin Nallikariin: on aikeissa tehdä siellä olevista torneista ja rakennuksista vastaava, samalla tekniikalla, kuin ”Oulun kauniit vanhat” –kuva ja kortti. Monta kertaa vielä täytyy käydä kuvailemassakin, mutta eipä haittaa. Varsinkaan sellaisella säällä kuin tänään.
Varoitus: sisältää tuotesijoittelua!
Jo viime keväänä harkitsin pitkään, mutta en raskinut. Oli se Kreikan reissu, tele-zoomin osto ja kaikenmoista. Viime viikolla mökillä päätin, että heti kotiin palattua menen kauppaan ja ostan. Ja niin tein.
Ostin itselleni sähköpyörän! Kyllä minulla on ihan hyvä pyörä olemassa, ei ihan uusi; muistelen, että on se pari vuotta vanhempi kuin autoni (joka täyttää tänä kesänä seitsemän vuotta), luulen että tänä vuonna pyörä on vasta kymmenvuotias. (Tämä saattoi olla pyörän toisen kesän aloitus). Joka kesä ajelen sillä korkeintaan muutamia satoja kilometrejä, parhaimpina ehkä 500 km. Olen kerran sen huollattanut, pesen ja putsaan hiekasta aina tarpeen tullen, joten ihan hyvässä kunnossa se vielä on. Mutta silti halusin uuden pyörän, ja nimenomaan sähköpyörän.
Ajatukseni on, että voin lähteä pyörän kanssa kuvausreissuille lähitienoolle, joskus Koiteliin, joskus Liminganlahdelle tai ehkä systerin tykö Iihin. En jaksa (tai viitsi edes yrittää) polkea tuollaisia matkoja tavallisella pyörällä, ja kun autolla menee kuvausreissulle, tulee vain hurautetuksi kohteeseen, – no siellä sitten voi tepastella kuvailemassa, mutta pyörällä on eri juttu. On helppo pysähtyä välillä, tulee oltua enemmän ulkona ja liikuttua. Onhan sähköpyörääkin poljettava, – ei se mikään mopo tai vespa ole.
En ollut koskaan edes kokeillut sähköpyörällä ajoa, vasta viikonloppuna Jussin Pyöräpisteessa kokeilin. Eikä kokeilu pyörtänyt päätöstäni ostosta.
Olin etukäteen ”valinnut” Crescentin, koska tavallinen, hyvä pyöräni on Crescent, ja niiden muotokieli on mieleiseni. Ja halusin aika pystyn ajoasennon: sellainen mummo-tyylin menopeli oli mielessäni. Olennaista valinnassa oli myös, että malliin kuului isohko tukeva kori, you know, reppu kameroineen ja ainakin yksi obiska pitää mahtua juomapullon ja muiden tilpehöörien lisäksi mukaan.
No kaupassa tulin sitten opastetuksi, että Helkama-pyörissä on parempi ja toimintavarmempi koneisto (Shimano) kuin Crescenteissä, ja että juuri tämän viime vuoden mallin saisi nyt vähän edullisemmin. Ja ajoasento on riittävän pysty, vaikka pyörässä onkin suora tanko. Ja sen voi vaihtaa, jos etukeno on liikaa repeytyneille, ahtaille olkapäilleni ja hartiolleni.
Tässä pyörässä on hyvää keskimoottori (etumoottorit tekevät pyörästä ”heppoisen”, kuulemma). Seitsemän vaihdetta, pienen näköinen, kevyehkö akku ja hyvä poljettava ihan manuaalisestikin. Ostin sitten takaritsille vähän suhteettoman ison (ja ruman) korin, mutta kun … se kamera etc.
Sähköavustusta polkemiseen on kolme eri tason vaihtoehtoa: Eco, Norm ja High. Olen ehtinyt ajella 75 km, ja enin osa kilometreistä on taittunut ihan perinteisesti, sähkö pois päältä, mutta vastatuulessa ja liikkeelle lähdössä on mukava napsauttaa päälle Eco. Isommisssa ylämäissä ja tänään yli 20 kilsan lenkin lopulla jo Norm. Nopeinta ja voimakkainta avustusta olen käyttänyt vasta vain muutamia kertoja: hulppeaa on meno. Huippuja en ole vielä kokeillut, mutta 25 km/h kuulemma pääsee. 😉 Akku riittää 120 – 60 km – se on riippuvainen siitä, mitä noista avuista käyttää; high kuluttaa tietysti eniten.
Näin kolmen päivän vankalla kokemuksella voin kyllä suositella. 🙂
Ruokapäivä.
Kunhan parin tunnin ulkoilun ja äänestämässä käynnin jälkeen kotiuduin, aloitin tekemällä leipätaikinan. Fetaleipää. Ohjeen sain silloin kun olin kontaktissa keskisuomalaiseen ravintolakokkien emeritus-opettajaan. Miksihän minä miellän tämän pääsiäisleiväksi? Ehkä jokin kreikkalainen häivähdys, feta, … joku… en tiedä. Joka tapauksessa: hyvää ja makoisaa leipää.
reseptistä 4 isoa vuokaa leipää [puolitin taikinan, hyvää tuli silti]
1 l haaleaa vettä
2,5 dl rypsiöljyä
250 g fetajuustoa
150 g pinjan siemeniä tai pistaasimanteleita
100 g hiivaa
2 rkl suolaa
2,5 – 3 l vehnäjauhoja
Sitten tein pariakin erilaista uutta salaattia. Etualalla mm. Vappu Pimiän kukkakaali-kurkku-salaatti. Sen ohjeita löytyy netistä vaikka kuinka monesta kohtaa. Tykättiinhän me. Apsu ilmoitti, että en syö kukkakaalia, mutta napsi lautaseltaan aikamoisen röykkiön kun sanottiin, että se on napsusalaattia (raaka kukkis napsuu pureskellessa).
Pottumuusin ohella oli sitten hirvikäristystä. Eka kertaa ikinä tein sitä. Kun viime maanantaina kävin Ivalossa, kävin matkan varrella myös Culinarin tehtaanmyymälässä, ja sieltä löytyi pakkasesta oikein hyvää hirvikäristystä. Ruskistin (liki poltin kun Apsun kanssa touhuiltiin jotain muuta ohessa) reilusti ja sitten purkillinen demi glacea. Ja soosi sai hautua miedolla lämmöllä ainakin puolituntia. Ja siihen Apsu sanoi, että ”en hanua sitä”, mutta kun isänsä ilmoitti, että se on pekonia, niin sitten meni sitäkin oikein reippaasti.
Ja jälkkäriksi – virpomispalkaksi (mikä ihana pieni kissankorvainen, nöpönenäinen virpoja Apsu olikaan!) – oli pavlova-leivoksia. Kaupan valmiita marenkipohjia alle, päälle rahkaa, kermavaahtoa ja marjoja. Ja tarjolle vielä lisää marjoja ja kermistä.
Ennen, jälkeen ja ohessa Eeviksen kanssa ilmeilyä, ja katsellessa kuinka tytöllä (5kk) on jo hirmuiset menohalut. Ryömii ja mönkii jo, ei suinkaan kelli selällään yhdessä paikassa.
Nyt jatkamaan vaalivalvojaisia….
Tänään on maailman paistinkääntäjien yhteinen juhlapäivä. Kilpipäivä. Sen tiimoilta tein (tiedottajana, valokuvaajana) tällaisen.
Sen lisäksi pitkä rupeama, oikeastaan koko iltapäivä, äidin luona. Sainpa kuulla paljon mielenkiintoisia juttuja menneestä, 30-luvun lapsen maailmasta. Sitten pikaisesti pyöräillen kotiin, ja ”laittautumaan”.
Kilpipäivän merkeissä tänään päivällinen Puistolassa. Samalla ns. veljesateria.
Onko tullut mieleen tehdä keittoa lehtipersiljasta?
Creme de Ninon -tyyliin, ja sitten poroa pinnalle. Ei valittamista, ei todellakaan! Ja vielä parempaa oli parsarisotto valkoisesta parsasta, muikunmädillä,
Elämä on. Niin hyvää joskus.
Turskaa, ja rössyä. Muillehan tämä ei ollut mitenkään ongelma, päinvastoin -mielenkiintoinen yhdistelmä, kokeilu. Yritin ajatella ”surf and turf” -teemaa, unohtaa rössyvastaisuuteni, olla ennakkoluuloten, kuten oikeasti olenkin, mutta rössy oli minusta (ja vain minusta 😉 ) turha tuossa. Olisin hyväksynyt punaviinin makupariksi ilman rössyäkin. 😉 Mutta eihän se annosta syömättömäksi tehnyt. Turska ja palsternakka kun ovat lähtökohtaisesti herkkujani, mainioita.
Ja mukavaa – uutta – pöytäseuraa. Hyvin meni lauantai. Oikein hyvin.
Aamulla oli pilvistä, pohjoistuulta, jokunen lumihiutalekin. Pehtoori päätti kuitenkin lähteä Luulammelle suksilla, minä en todellakaan. Kun vein hänet Laanilaan latujen lähtöpaikalle, Savottakahvilan nurkalle, jäinkin kiertelemään siihen lähistölle.
… ja kun aurinko alkoikin paistaa, lähdin autolla Kiilopaan juurelle.
Ja sitten huiputtamaan tunturi. Vaihteeksi. Ei siitä ole kuin pari kuukautta kun viimeksi siellä, mutta taas ihan eri näköistä. Ja nyt ei ollut kylmä, vaikka huipullta tuuli aika navakasti pohjoisesta. Näkymä Sokostiin asti selkeä ja kirkas. Eikä katupölyä. 😉
Aurinko ja ahava ottivat kasvoihin, kulkeminen maistui. Väkeä oli paljon liikkeellä, ja tosi paljon oli ollut ladullakin. Luulammen (isossa) latukahvilassa oli ollut jono ulos asti ja Rumakurulla molemmat tuvat täynnä makkaranpaistajia. Kevätladut vetävät väkeä.
Lämmittelin hiihtäjälle saunan, tein sapuskan ja vähän pääsiäiskuvia Vastavaloon otin. Ja Apsun kanssa ääniviesteilimme. Siinäpä se mökkimaanantai.
Aurinkoinen Lappi!
Onhan niitä parempiakin paikkoja. Ehkä. Nyt on vain vaikea kuvitella missä. 😉
Aamulla herätessä pakkasta oli liki – 20 C, ja eilinen myrsky ja myräkkä oli vienyt lumet puista. Ei kylki kovinkaan kipeä. Siis kaikki hyvin.
Ja niinhän se sitten koko päivä meni ulkona.
Pihapiirissä enimmäkseen. Pehtoorikin joutui ”mannekiiniksi” tai ainakin käsimalliksi kun kuvailin ”porotokkia”. Hyvin sopi notskillekin tuommoinen muki. Porotokka sekin.
Mökiltä saunalle ja puronrantaan ja takaisin. Siinähän se päivä kului.
Huomannette että lunta on.
Toki kävin vähän kauempanakin: kylillä ja metsäautoteillä. Saariselän keskustassa aika hiljaista, samoin Kuukkelissa ja paikallisessa viiniliikkeessä (Alko). Perjantaipullomme on tämä. Saman sarjan punaista olen suositellut jo usein, ja kyllä tänään tämä Organic-versio maistui oikein mukavalle.
Nyt VOFia ja melkoista rentoutta.
