Niitä näitä – Sivu 103 – Tuulestatemmattua

Joulukuusen hakumatkalla

Tänään olen ollut Joulukuusen hakumatkalla.

Itse asiassa matka alkoi jo eilen, mutta tänään vasta sopiva löytyi ja sai paikkansa. Sattuipa niin, että äitini keksi, että hän haluaa kotiinsa kuusen. Edellisen kerran hänellä on tainnut olla kuusi 10 vuotta sitten, eikä ole huolinut edes pikkukuusta kotiinsa, vaikka joskus sellaista on ehdotettu. Nyt hän haluaa, ja kertoi toiveestaan jo pari viikkoa sitten. Kun toissailtana erehdyin kysymään, vieläkö hänellä on kuusihaave ja onko jo saanut jonkun kuusen hommaamaan, hän ilmoitti niin painokkaasti kuin voipunut vanhus vain voi: ”Haen vaikka itse metsästä, jollei kukaan sitä tuo!” (Toteaa 90-vuotias, joka liikkuu vaivoin, liikkuu vain kotonaan ja liikkuu vain rollaattorin kanssa.)

Lupasin sitten hankkia kuusen. Surffailtiin Pehtoorin kanssa, löydettiin sopiva, ja eilen ajelin Bauhausiin sellaisen hakemaan, mutta eipä siellä sitten ollutkaan, vaikka netti sellaista lupasi. Lupasivat tilata. Ja jo tänään siellä oli kuin olikin yksi 180-senttinen Lappi-tekokuusi! Kävin hakemassa sen, jo eilen hankin kynttilät, koristeet ja kauniin Airamin latvatähden, joten tänään ei muuta kuin roudaamaan iso pahvilaatikko Caritakseen ja sitten kuusen pystytykseen. Laulussakinhan sanotaan, että ”joulupuu on rakennettu …”. Minä sitten rakentelin: se oli kasattuna oikeasti aika hyvännäköinen. Sain kaikki valot ja koristeetkin paikalleen ja toimimaan. (Enkä hoksannut edes kuvaa ottaa!! Pitäisi oppia käyttämään kännykkää silloin kun kamera ei ole mukana.) Joimme päälle vielä torttukahvit. Pienen pieni pikkujoulukin on sitten vietetty.

Bauhausissa oli valtava määrä joulu/kausi/kaamos/juhlavaloja. En sortunut, meillähän on jo niitä. Aika rajallisesti – jos vertaa muutamaan muuhun kujamme pihapiiriin…. 🙂 Muutaman pienen kristallikoristeen ostin, sillä niillä saa kuviin kivoja bokeh-palleroita. Tämän päivän kalenterikuvassa niitä en ole vielä käyttänyt. Nyt kuvassa on musta kuvio Oulun Rotuaarin lavan kattorakenteista – olen sen ”leikannut” photarilla tuollaiseksi sabluunaksi, taustalla on eilen aamuisen kuvausretken otos: katuvaloja kuvattu kaukaa, tahallaan tarkentamatta.

Tänä iltana minulla on yksi oma ”kalenteriluukku” avattavana: on aika katsoa Virgin River -sarjan toisen tuotantokauden kolmas jakso. Sarjan toinen kausi piti tulla jo keväällä Suomeen, mutta kuinka ollakaan korona on siirtänyt tätäkin, mutta Pehtoorin systeri se vinkkasi, että nyt on Netflixissä. Tämän vuoden viimeiset joululahja-kirjoneulevillasukat valmistuvat sarjan ohessa. 😉

PS. Joulukuusen historiasta on Suomessakin kirjoitettu kirja, ja sen perusteella tehty hyvä pikku artikkeli on täällä.

Niitä näitä

Kätevä emäntä

Kyllä olen ollut kätevä emäntä tänään. Aivan sellainen koti-ihme ja -niin kätevä! 😀

Normaalit maanantaihuushollaukset tietysti, mutta sitten jotain ihan uutta: ompelin koneella. Eikä vain jotain pöytäliinan reunaa tai lahkeiden lyhennystä, vaan minä ”modistin” keväällä 2015 Saariselän Design Centeristä ostamani tunikan. Se on ollut mökillä käytössä – hyvin harvoin tosin – ja nyt toin sen tänne kotiin ja todellakin modistin. Minun ompelutaidoillani ei kovin kummoisia tehdä: siis kavensin sen mukavaksi. Ja myös yhdet villahuopahousut joutuivat käsittelyyni. Molemmista tuli ihan kelvollisen kotikäyttöön; saumoja ei tarvitse kovin tarkkaan katsella. 😀 En siis turmellut mitään! Kätevä!

Toinen uusi juttu oli, kun päätin leipasta vähän saaristolaisleipiä. Pehtoori haki jo eilen piimät, hiivat, maltaat etc. ja minä nostin ne tänään hyvissä ajoin huoneen lämpöön ja sitten eiku touhukkaana toimeen: ja hupsis! Hoksasinpas siinä sekoitellessa, että piimän sijaan käytinkin tölkillisen kreikkalaista jukurttia. Joten nyt minun leipärepertuaarissani on kreikkalaisen saariston leipä! Eikä se ole ollenkaan huonoa. Vähän erilaista, mutta pehmeämpää, kosteampaa kuin minun tavallisesti leipomani.

Muutin perusreseptiä (se on täällä) siinä jukurttituoksinassa. Tässä on uusi versio. Olkoon se sitten

Saaristoleipä kreikkalaisittain 🙂

1 l kreikkalaista luonnonjukurttia (Valio)
1½ pkt hiivaa
3 dl kaljamaltaita
1 rkl suolaa
1½ dl leipäsiirappia
3 dl karkeita ruisjauhoja
3 dl vehnäleseitä
6 – 7 dl vehnäjauhoja

Lämmitä siirappi, ja lisää se jukurtin joukkoon. Murenna hiiva haaleaan seokseen. Lisää maltaat ja anna turvota puolisen tuntia.
Lämmitä uuni 180 asteeseen. Lisää kaikki loput aineet sekoittaen kauhalla tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina kahteen tai kolmeen pitkulaiseen kertakäyttöalumiinivuokaan (leivinpaperilla vuoraaminen helpottaa irrottamista).

Paista ensin tunti, ja laske sitten uunin lämpö sataan asteeseen, peitä vuoat foliolla ja anna olla uunissa vielä 45 – 60 minuuttia.

Tämä on nyt toinen leipäohje, jonka olen vahingossa muuttanut ”kreikkalaiseksi”. Meillä kun on joululimput vuosikymmeniä maustettu aniksella, eikä kuminalla, kuten kai yleensä on tapana. Kun tämän töpeksinnän ensimmäisen kerran tein, moni totesi, että tässä joululimpussa on joku raikas, hyvä, erilainen maku. Mies tunnisti leivästä aniksen (ouzo!) ja sen jälkeen meillä on tehty ja lahjoiksi annettu aina ”kreikkalaisia joululimppuja”. Senkin ohjeen olen julkaissut, sekä vanhoilla joulusivuillani, keittokirjoissa ja täällä blogissa (KLIKS) Suosittelen. 😉

Nollakelissä, tosin tuulisessa, lenkillä, taas ”joulutaloja” kuvailin. Jospa vasta huomenissa lopetan eilen asettamani arvauskisan ja paljastan, mikä talo kuvassa on. Ja huomenna blogipostaus alkaa kuvalla: joulukalenterin eka kuva.

Joulu Niitä näitä Oulu

Ensimmäinen adventti – tänä merkillisenä vuonna

Ensimmäisen adventin aamuna juuri sopivaan aikaan hereillä, ja aika varhain kaupungillekin. Siellä ei aamupuoliyhdeksän ja kymmenen välillä ollut kovin montaa muuta … bussit kulkivat, muutama koiran ulkoiluttaja, siinä kaikki. Mutta jouluvaloja oli jo monessa talossa, ikkunoissa, niiden pihoilla, Piispalassa seimikin, kaupungin joulukuusi kauniina valoineen, Tiernapojat-veistos uudessa paikassa (kolmas paikka jo!), Rotuaari valaistuna perinteisesti.

Tuomikirkon vieressä, Kajaaninkadun toisella puolella on useassa vaiheessa rakennettu, empire- ja uusrenessanssipiirteinen Öbergin talo. Sen ulkoasu on arkkitehti Johan Oldenburgin 1800-luvun alkupuolella suunnittelema. Kivijalan ja kellarin muurit ovat mahdollisesti jo Oulun vuoden 1822 paloa edeltävältä ajalta. Siinä on aina joulun aikaan jokaisella ikkunalla kynttelikkö, siksikin kuvauksellinen. Taustalla näkyy Franzenin talo.

Jossain vaiheessa kuvaillessani, kulkiessani, joulukuuta jo miettiessäni, ajattelin, että ehkä sittenkin – luonnollisesti – laitan taas tänne blogiinkin jonkinlaisen joulukalenterin. Ehkä se tänä vuonna on ns. artikkeli/otsikkokuva. Ja sitä varten sitten jo otin kuviakin. Tässä ehkä eka luukku. Tai joku johdatus asiaan.

Kuka arvaa/tietää, missä tämä on? Kuvasin tänään aamusella, siis on Oulusta, mutta mistä? Arvanneiden kesken arvon korttipaketin… (arvonta myös Insta-stooreissa).

Aika symbolinenkin on tämä kuva: Oulukin sulkeutuu nyt. Himmennetyin lyhdyin kohti joulua!

Iltapäivällä pienet olivat syömässä, ja Apsu sai sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän. On saanut jo parina edellisenäkin vuonna, mutta ei oikein muistanut juttua… Ensi vuonna varmaankin jo muistaa. Mummin joulukalenteri (sen kyllä muistaa!) on jo avattu, sillä joulukuun alussa ei nähdä, joten aloitettiin hyvissä ajoin, että kaikki pienet kalenteripussit ehditään ennen joulua aukaista. Eevikin tietää jo homman! Ja hihkui tänäänkin ”Vau”! 🙂

Siis kaikesta huolimatta hyvää adventtiaikaa, kotoillaan, pidetään huolta …

Niitä näitä

Mökkilomalta palattua

– Oli kauheaa, kun piti sanoa ”minä en tiedä”. Hän oli väsynyt siihen, ettei ymmärtänyt mitään.
Muumipappa ja meri

– Täällä on paljon sellaista mitä ei voi ymmärtää, Muumimamma sanoi itsekseen. – Mutta miksi kaiken oikeastaan pitäisi olla juuri niin kuin on tottunut?
Vaarallinen juhannus

– Minä olen lomalla, hän sanoi nyrpeänä. – Minä saan unohtaa mitä haluan. Unohtaminen on mukavaa. Aion unohtaa kaiken muun paitsi muutamat hauskat asiat jotka ovat minusta tärkeitä.
Muumilaakson marraskuu

Paluumatka ei tuntunut yhtä vaaralliselta. Ei kai sellaiselle voi mitään sattua, joka on juuri löytänyt luolan?
Muumipeikko ja pyrstötähti

– Huomenna on uusi pitkä päivä, sanoi äiti. – Aivan jokaisen oma alusta loppuun. Se on hauska ajatus.
Muumipappa ja meri

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Mökkipihassa

Siellä minä eilen iltamyöhällä seisoskelin mökkipihassa, kameran ja jalustan kanssa. Katselin kännykän näytöltä revontuliennusteita, ja koetin luottaa siihen, että kyllä reposia pian näkyy. – Ei näkynyt. Mutta minä olin valmis! Ehkä ensi kerralla sitten.

Tänään aamulla kun maassa oli pehmeää valkoista lunta ja oli aamun ´blue hour´, olin taas mökkipihassa, puronrannalla. Aamu oli iltamyöhää parempi, kylmempi, mutta kuvauksellisempi. Pakkasta kymmenkunta, muttei se siltä tuntunut.

Vielä on puro sulana, ja vettä paljon.

Aamupäivä kului yhteyksien hoitamisessa, perheen ja lähipiirin kanssa, vähän Muistikuva-asioitakin (mm. aiemmin mainitsemassani projektissa olen nyt edennyt toiselle askelmalle, – montakohan niitä on, jotta pääsisi oikeasti johonkin tuotokseen… ;).

Päivän ulkoilut eriaikaisesti. Tämä minun lenkiltäni. Olen ennenkin koettanut selittäää että Lapin kaamos ei ole pimeä, väritön – varsinkaan sen jälkeen kun lumi on maassa.

Mutta totta puhuen, kyllä neljältä on pimeää. Hassusti jotenkin turvallista pimeää. Se on hyvä aika käydä rantasaunassa, syödä pirtin pöydän ääresä ja sitten vetäytyä kutimen kanssa takkatulen tai telkkarin äärelle.

Niitä näitä

Kun ei tarvi, – ja toisaalta: kun voi

Aamulla herätessä ensimmäinen ajatus: vielä ei tarvitse lähteä Ouluun. Vaikka on sunnuntai, ei tarvi.

Kun sunnuntai kestää iltaan asti, kun on tepastellut lumipeitteisiä polkuja, tuntureiden kupeita, kurujen pohjia muutamankin tunnin, kun on mahdollisuus jatkaa mökkieloa vielä vähän aikaa, kun on tullut talvi, kun on todella pimeää, kun on oma mökki, kun ainakin melkein kaikki tuntuu olevan ainakin melkein hyvin.

Asioiden näin ollen on hyvä olla tovi. Turhia tekemättä, surematta, valittamatta, pohtimatta.. Olla levossa. Kiitollisena.

~~~~~~~~~~~~~~

PS. Toissapäivänä oli lasten oikeuksien päivä. Ensimmäistä kertaa liputuspäivä. Kuvasinkin aiheen, mutta unohdin julkaista. Tässä se nyt myöhässä.

Niitä näitä

Samoilua ja someilua

Marraskuinen lauantaiaamu ja me nukuimme pitempään kuin ikinä!! Oikeasti oli vähän valoa kun nousimme yhdeksän jälkeen!! Milloin olen näin nukkunut! Ja kuinka se tuntuukaan hyvälle. Eikä tällainen hulvaton nukkuminen taida onnistua kuin mökillä.

Aamupäivällä vierähti pitkä tovi, kun tein arvonta-kuulutusta Facebookiin, Instaan ja tänne blogiin. Kalenteri-arvonta jatkuu viikon. Osallistuhan sinäkin. Ja/tilaa kortteja tai kalentereita (molempia on enää hyvin rajallisesti, joten älä turhaan mieti). Sellainenkin mahdollisuus on, että tilaat kalenterin suoraan jollekin sukulaiselle tai ystävälle, minä laitan joulupakettiin, liitän mukaan joulukortin ja siihen haluamasi tekstin ja toimitan sopivasti jouluksi perille (ja laskun ihan tavallisilla postitus- ja toimituskuluilla (Oulun alueella kuluitta) lähetän sitten sinulle… 😉 ). Kaksi tällaista on jo sovittukin.

Puolelta päivin lähdimme ulkoilemaan. Tarkoitukseni oli kyllä seurata yhtä väitöstätilaisuutta netistä, mutta se unohtui. Pikkupakkanen, kova etelätuuli, mutta ei sitä auringonpaistetta, ei edes pilkahdusta, joka luvattu oli. Hyvä oli kuitenkin kulkea, tuntureita kuvailla.

Pilvet tekivät yhden hämäävän ”tunturijonon”; Saariselän Fuji on tänään nähty.

Päivän menossa lohta kahdella tavalla, ginigraavattuna ja pastakastikkeessa. Ja niiden kanssa testattiin yksi mahdollinen jouluviinisuositus. Ja sellaiseksi se päätyi.

Rantasauna, Netflix, kudin, some, pakastimen sulatus, joululahjakuvakirjan teko.. niistä on mökkilauantai-illansuu tehty. Onneksi huomenna ei tarvitse vielä palautua etelään. Onneksi ei.

Niitä näitä

Jouluinen Oulu -joulukortit ja kalenteriarvonta!

Nyt on menossa ARVONTA!

Jouluinen Oulu -korttejani

sekä ensi vuoden Oulu kuvissa -kalentereita on enää vähän jäljellä,

joten nyt on oikea aika hankkia ne.

Ilahduttaa joulukortilla tai pienellä lahjakalenterilla ystäviä ja sukulaisia.

https://www.muistikuvia.fi/oulu-kuvissa-vuosikalenteri-2021/

Kalenterin voit myös voittaa!

Osallistu arvontaan tykkäämällä ja kommentoimalla

kumpi Jouluinen Oulu -kortti miellyttää sinua enemmän:

kortti, jossa keskellä on Kauppahalli vai Kaupungintalo?

Voit osallistua arvontaan FB:ssa, Instassa tai blogissani

(kommentoinnilla saat yhden arvontalipukkeen kaikissa;

mahdollisuus saada yhteensä kolme lipuketta).

Arvonta päättyy 27.11. klo 23.59.

Facebook tai mikään muukaan kolmas osapuoli ei ole mukana arvonnassa.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Mökkikuplassa

Viikonloppu tulossa. Kaksin mökkieloa, ja meille tänäänkin aamukahvilla mielessä se aina tärkeä asia: ruoka. Mitä tänään ja viikonloppuna syödään?

Mökin lähikauppa Kuukkelissa on kaikenmoista hyvää, mutta tuoreesta kalasta (ja lihasta) on siellä tavallisestikin puutetta, saatikka nyt, kun moni muukin tuoretavara on vähän vähissä. Tästäpä saimme hyvän, omasta mielestämme perustellun syyn lähteä ajellulle paikalliselle ”isolle kirkolle” eli Ivaloon. Mökkipihasta sinne on se 33 kilometriä suuntaansa. Aamusaunan, lehtien luvun, ”työsähköpostien” etc. jälkeen starttasimme. Ohut, aamuyöstä satanut lumikerros valaisi maisemaa, muutama pakkasaste teki päivästä edellisiä kirkkaamman.

Tien suolaus sai porot mukaan liikenteeseen: Magneettimäen kohdalla rekkakuski ei varmaankaan ilahtunut pakollisesta pysähdyksestä. Pitkä nousu vastamäkeen on henkilöautollakuin ja vauhdissa ihan tuntuva: voi vain kuvitella, miten rekalla sujuu lähtö ihan pysähdyksistä…

Ivalon raitti ei perjantaina puolenpäivän aikoihin ollut järin ruuhkaisa. K-kaupassakaan ei monta asiakasta ollut, vaikka kauppa on iso ja hieno (siellä oli tänään sushiakin, mikä minusta on jotenkin hassua. Ei niin, ettenkö joskus voisi itsekin sieltä sellaisen paketillisen ostaa. Olivat kyllä tuoreen näköisiä…). Mutta kaupassa oli täysin hiljaista: meitä lukuunottamatta kaikki muut taisivat olla yksin, kaikilla oli maskit, kukaan ei keskustellut/kysellyt mitään, jopa tiskimyynnissä hyvin vaisua tupinaa, taustalla soi radio, jossa kerrottiin uusista koronarajoituksista tyyliin ”tämä on määräys, ei suositus”… Vetää hiljaiseksi, pistää miettimään. Myös sitä, kuinka etuoikeutettu on kun voi olla täällä – kaukana kavala maailma. Tosin huoli sinne, tuonne ja etäämmäskin. Mutta jo osaan vähän relata. Hoen itselleni: enhän minä voi, en vaikka totisesti olen yrittänyt ja halunnut.

Ostamme ison kirjolohen, fileoituna. Pehtoori aikoo savustaa enemmän kuin puolet, minä graavata loput. Ostamme kuhafileitäkin. Ja kynttilöitä, suklaata, hedelmiä, erikoiskahvia, gourmetjuuston, vain yhden tontun, Apsulle tuliaiskeksejä, muutaman postimerkin (suosittelen korttien lähettämistä näinä aikoina! 😉 Eikä ollenkaan mitään tausta-ajatuksia… 😉 ).

Mökille palauduttua todettiin, että onhan se ulkoiltavakin: siispä minä kamera kaulassa lähitienoolle kävelemään ja Pehtoori liiteriin, nuotiolle ja taas saunan lämmitykseen. Pakkasta vain vähän, lunta vielä vähemmän. Hiljaa virtaa Hangasoja.

Sen verran kuljimme ja touhusimme, että hämärän laskeutuessa sallimme glögikauden avattavaksi. Mökkiterassilla kahden hengen pikkujoulujen etkot. Tai ehkä sittenkin vain lasilliset (puolikkaat!) Blossan 2020 glögiä. Siinä maistuivat inkivääri ja vihreä tee. Esittelyssä lukee, että mukana on Marrakechin torin tuoksuja. Se ei ole minulle kovinkaan hyvä houkutin: vaikuttavin ääni- ja näkökokemus Marrakechin torilta (2005) oli kun näin kuinka helteisen päivän iltana isolla toriaukiolla oli kolme, neljä hammaslääkärin tuolia keskellä toria. Oli lämmin pohjoisafrikkalainen lokakuun pimeä ilta, jonoksi asti asiakkaita ja sitten hoitajia polkemassa poraan voimaa – ihan kuin ennen poljettin Singeriin. Ei ehkä paras mielikuva glögin nauttimiseen… 😀 Mutta älkää te muut antako minun kokemusteni Marrakeshin hammaslääkäreistä pilata kokemustanne tämän vuoden Blossasta!

Saunasta olisi voinut käydä purossa uimassa. Semminkin kun vesi on poikkeuksellisen korkealla. Ei olla käyty. Eikä taideta käydä.

Kalaruoasta nauttineena, jälkikasvun kanssa viesteilleenä, ulkoilleena, saunoneena, kaukana kaikesta, television pian tarjotessa viihdeohjelmaa (Vain elämää) nautimme perjantai-illasta Hangasojan mutkan varrella olevassa mökissä, ja olemme kiitollisia, että moneen päivään ei ole kiire kotiin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Torstainakin tunturiin

Kunhan 10 tunnin yöunien jälkeen heräsimme, alkoi kiivas 😉 suunnittelu koskien päivän ohjelmaa, mahdollisen liikunnan suuntaa. Hyvin pian olimme yhtä mieltä siitä, että ulos ja patikalle lähdetään. Semminkin kun oli pikkupakkanen, tyven, sateeton sää. Jopa pieni häivähdys sinistä taivasta näkyvissä. Mutta mihin lähdetään?

Kartat pirtin pöydälle, ja miettimään mihin voimavarat riittäisivät tai kuinka paljon lopultakaan haluaisimme tarpoa: ”Ei ihan tavisreiteille, mutta ei kovin kauaskaan.”

Päädyimme ajelemaan Kiilopään juurelle ja siitä kohti Niilanpään poroerotuspaikkaa. Ollaan käyty siellä kerran aiemminkin (9 vuotta sitten), eikä polun pohja ainakaan silloin ollut mikään patikoijan ihanne askellettava, eivätkä maisemat matalalta kovin hulppeat, mutta mennään nyt kuitenkin ja jos palataan jotenkin ”parempaa reittiä”. Kunhan aurinko nousi pakkasin kameran ja kahvia reppuun, ja sitten lähdettiin. Ilmatieteen laitoksen sivulla luki näin:

Auringonnousu tänään 9:51. Auringonlasku tänään 13:58. Päivän pituus 4h 7min.

Noh, melkein sen ajan olimme olimme ulkona. Emmekä jääneet Niilanpään juurelle, kuten edellisellä kerralla, vaan oikeasti huiputimme tunturin. Ilman viittoja, polkuja tai muitakaan ohjeita kapusimme paljakkaa huipulle – ja kyllä kannatti.

Reilun parin tunnin ja reilun 10 kilometrin taivalluksen aikana taivaan väri ja valon määrä ehtivät muuttua moneen kertaan. Mietimme, että marraskuukin on täällä hyvä. Sekin hyvä. Omanlaisensa.

Yllä kuvassa Teräväkivenpää. Oikealle jäävät Nattaset, taakse Kiilopää. Ennen näkemätön maisema meille. Ei poroja, ei kuukkeleita, vain muutama patikoija, – paljon hyvää tekevää happea, avaruutta, taivaan värejä, liikkumisen iloja, ajatuksia – turhia murehtimatta. Ja muistin olla tyytyväinen, että minulla, meillä, on tämä mahdollisuus. Ei ole mikään itsestäänselvyys.

Torstaina mökillä ei niin erikoista ruokaa, ei muutakaan erikoista: rantasauna, tarte flambeeta, aurajuusto-vesimelonisalaattia, laatikosta lasilliset viiniä (hyvä on: toiset The Crownin äärellä), viesteilyä, ihan liikaa somea, uutisia, kuvientekoa.

Ja sitten taas sohvan nurkkaan: viimeiset joululahjavillasukat laitoin alulle. Kunhan ne saan valmiiksi, aloitan tekemään itselleni riddaria! Näin eilen kylillä yhden todella kauniin, sellaisesta haaveilen. Langat olen jo valinnut. 😀