Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun
Kaipuun kaljakori (viinilasi?) kilisee
Yli taivaan päivät niin kuin varisparvi raahautuu
Mua vaivaa ikävistä ikävin
Nyt on ollut iso ikävä mökille, Lapin luontoon. Iso ikävä ja tarve päästä tänne. Aluksi, alunperin, aikeena oli tulla tänne jo viime viikonloppuna, eikä vähiten siitä syystä, että eilen oli Lapin keittiömestareiden Herkkupöytä Saariselän Tunturihotellissa. Viimeksi olimme siellä toissa vuonna. … Syy siihen, miksi nyt emme ko. kinkereille päästykään olivat monet. Mutta eipä niistä sen enempää… Vähältä piti, ettei tultu nytkään, mutta eilen iltasella päätimme: lähdetään. Hirmu hyvä päätös, kun nyt asiaa tarkastelee.
Lähdimme poikkeuksellisen myöhään (klo 9.40) ja lähtiessä koetimme suhtautua talvirajoituksiin ymmärtäväisesti, vain vähän pahoitellen matkanteon hidastumista ja ennen kaikkea kuuliaisesti,. Ja niin teimmekin. MUTTA lopulta: liikennettä hyvin vähän ja meillä poikkeuksellisen nopea kulku, vain yksi pysähdys: ei Sodankylän kauppaa – ja vessaa :), vain Peurassa tarkoituksenmukainen tauko = vessa ja perinteinen lohilounasleipä. Vallan hopusti toimittelimme pysähdyksen. Sodankylän jälkeen tiellä ja pientareilla poroja, vähän luntakin metsissä, ei ohitettavia, ei vastaantulijoita, ja aika marraskuista, ankeaa.
Ja reilusti alle kuusi tuntia matkantekoon kului, melkein kuin kesäkelillä ja -rajoituksilla.
Juuri kun pimeä alkoi laskeutua Lapin tuntureiden notkelmiin, nelostiellekin, käännyimme mökkitielle. Mökkihöperöt ovat tyytyväisiä ja valmiina huomenna tunturiin – tai vain takkatulen ääreen. Koska me voidaan!