– Tiedätkö, mitä varten matoissa on hapsut?
– Hmmmm …. Noh?
– Ne ovat kauniit kun ne on suorassa.
– Ikkunoita on turha pestä, jollei samalla pese ikkunanpokia. Ja raitoja ei saa jäädä!
– Hirsiä pestessä pyyhitään ensin kuivalla (tai imuroidaan) pölyt pois raoista, ja sitten vasta kostealla. Jos pyyhit heti pelkällä koskealla, niin lika vain jää kiinni hirteen.
Äitini lähes ehtymättömistä, vanhan mökin komerossa säilyneistä siivoustarvikkeista ja -aineista otin käyttöön puusuovan. Sellaisen, jota ei enää mistään taida saada. Jo tuoksu on niin tymäkkä, että nykysäädökset tuskin sellaista sallisivat.
Maalausprojektieni jälkeen päätin eilen (sateisen ja kylmähkön sään vuoksikin) siivota Tuulentuvan viimesen päälle.
Ja siinä lattioilla juuriharjalla [”mitkään muoviharjat eivät tee puhdasta jälkeä”] lattialautoja hinkatessa ja ikkunanpuitteita jynssätessä kuulin mielesäni äitini neuvot, laittamattomat viisaudet siivouksista, siisteyden tärkeydestä ja itse tekemisestä.
Vasemmalla (huonossa känny)kuvassa yläosa ämpäriin asti puusuovalla jynssätty, etuala vielä pesemättä. Ei tuo tumma ole likaa, ei ainakaan enimmäkseen, vaan puun tummumista vuosikymmenten saatossa.
Ja mieleen tuli paljon muitakin muistoja, täältä pohjoisesta varsinkin.
Ai niin, ihan itse hoksasin, että ovenkahvojen tummuneet messinkiosat saa kiiltäviksi Pata-padalla hinkkaamalla. 🙂 Tosin taidan ostaa seuraavalla Extrapiste-reissulla jotain puhdistusainetta ihan niitä varten, sillä sellaista ei äidin siivoustarvikelaatikossa ole. Hänen aikanaan tummumista ei tainnut vielä olla; on yli 20 vuotta siitä kun äiti (ja sisarukseni) myivät Tuulentuvan minulle.
Sain siivoukseen ja muisteluihin menemään koko päivän. Mutta nyt on puhdasta, ja kausivalonkin jo ripustelin valkoisten pokien kunniaksi! Ja tuli todettua, että kyllä ne muutkin katot, kylppärin maalauksen raikastamisen jälkeen, on maalattava. Mutta se on ensi kesän juttu se.
Tänään olisi siis hyvinkin voinut lähteä metsään sieniä etsimään tai patikalle, mutta täällä on HYYTÄVÄN kylmä, + 5 C, tuulee pohjoisesta ja koko aamupäivän on satanut. Kuin lokakuussa! Siispä vähän kaappien tyhjentämistä, – vielä on isoja neuleita, toppahousut ja pari ulkoilutakkia vietäväksi Smukiin. Kun en pidä niitä edes täällä, niin en. Kiertoon!
Puutarhurin majasta tilasin kesällä pikkumökin eteiseen seinäkoukut.
Eivätkös ole mukavan näköiset?
Nyt on edes vähän sieniä! 😊
Siis ei ulos, mutta voisin kokkailla huolella jotain hyvää LappItalia-henkistä. Eilen olikin perisuomalaista: siikaa ja lyttypottuja, – olihan suomalaisen ruoan päivä.
Ja ehkä tänäänkin on leffailtapäivä. Eilen illalla löysin Netflixistä Puhalluksen (The Sting. Robert Redford ja Paul Newman vuodelta 1973). Kävin sen aikanaan koulukaverini kanssa katsomassa, ja se jätti jäljen. Puhallus on Pehtoorin kanssa joskus 80-luvulla VHS:nä vuokrattukin.
Ja LP:n ostin heti kun se ilmestyi ja sain rahat säästetyksi (24 markkaa); levy on puhki soitettu, sillä se oli varsinkin Toivoniemen vuosinani (1981- 1987) viikonlopun ruoanlaittomusiikkia! Scott Joplinin ragtime-musiikki sovitettuna tähän leffaan toi yhden sen saamista seitsemästä Oscarista.
Ainakaan meistä aika ei ole heikentänyt elokuvan hohtoa. Päinvastoin.