Merkillisessä joulukuplassa ollaan elelty muutama päivä.
Erilainen joulu. Todella. Vähän olen hukassa tässä ”kahden jouluaaton”, ja näissä laajennetun perheen päivissä.
Kummallista, että olen unohtanut kameran (otsikkokuvassa yksi vanhasta korttikuvasarjastani), vaikka on joulu, vaikka on ollut kaksi, mitä mahtavinta ja ihaninta pikkutyttöä (Eepi 7 v. ja Emmiliini 2½ v.) ilonamme. Eepi jäi eiliseltä koko päivä vierailulta yöksikin, mikä oli minusta tavattoman mukavaa. Tänään kun kävin viemässä tytön äidilleen, oli minulla jo pala kurkussa.
Muutakin ikävää sitten heti sen jälkeen, sitä ikävää ja surua, joka on kevättalvesta asti jäytänyt, on nyt taas, ja juuri näin joulun aikaan, melkein kipuna läsnä. Mutta sitten jostain kuuluu, mummmmiiiii… ja on taas hyvä joulu!
Ruokaa olen tehnyt viime päivät aika intensiivisesti, monenlaista. Ja kun ruokapöydässämme on nyt ollut monenlaista ruokavaliota ja kun haluaisin, että kaikilla olisi hyvää syötävää, on se vaatinut vähän säätämistä, eikä niin vähänkään. Mutta eihän sellainen minua haittaa… Kunhan kaikki rakkaat ovat olleet täällä.