Isänpäiväviikonloppu. Isän päivä? – Enemmänkin lapsenlapsemme syntymäpäivää on juhlittu. Toki pappakin on päässyt osalliseksi ”juhlamenoista”. Juniorin kuopus täyttää huomenna seitsemän. Minusta hän on ollut kuin seitsemänvuotias jo kauan, mutta tottahan meillä pienet juhlat eilen, kun Eepi oli päivänsankari.
Jo aika päiviä sitten minulle tuli tilaus kakusta. Tai siis malli toivotusta toteutuksesta!
Ja minähän en ole mikään täytekakkumestari. Vain italialainen suklaakakku onnistuu kerta toisensa jälkeen, mutta että nutella-vadelma-kermavaahto-pinkki-karkkikoristelu-luomus!! Onneksi ei sentään mitään marsipaanikuvioista prinsessaa tai animaatiohahmoa toiveena koristeeksi. Kyllä taas ikävä systeriä, joka taide-täytekakkujen hallitsi! Oli selvittävä ilman apuja.
Mutta minullahan olikin ”ässä” jemmassa ihan tätä varten. Tai ylläri tai jotain sellaista: Sardinian reissulla kävimme patikkaporukan kanssa aamusella Baja Sardinian Supermercadossa, josta etsin paitsi vettä, pähkinöitä ja Gatoradea päivän patikalle, tulin myös vilkaisseeksi leivontatilpehöörejä. Ja sieltähän löytyi kuin löytyikin 7-vuotiaan kakkuun koriste.
Toissailtana yhtä aikaa kakkupohjan teon kanssa etsin tämän erikoisen kakkukoristeen, ja ryhdyin pohtimaan, miten se toimii! Eikä paketissa mitään ohjeita, vain varoituksia, että ei lapsia lähelle ja että ei saa syödä! Kaikki katastrofin ainekset siis valmiina!
Kun ei ollut harjoituskappaletta, niin päätin riskeerata, ja niinpä tämä etelän tuliainen laitettiin hunajamelonin, ei siis täytekakun päälle. Eikä mennyt ihan viittä minuuttiakaan 🙂 kun se saatiin syttymään. Ja sehän paloikin kauan!
Pieniä iloja! Hyvät synttärit muutenkin.
Tulisuihkulta välttynyt kakkukin kelpasi, – tosin Nutellaa taisi olla vähän liian vähän. 🙂



