Lokakuun loppu, pyhäinpäivän aatto, Halloween-perjantai, apaattinen vesisade, kekri, kaksin kotona. Ei mitään ”suuren urheilujuhlan tuntua”, vaan ihan vaan tavallinen, levollinen perjantai.
Ruoanlaittoa viimeisen päälle, huolella hankintoja ja tekemistä. Ja ensimmäinen leivinuunin lämmitys.
Pehtoori sen jo aamuvarhain aloitti. Iltapäivällä lämpö juuri sopiva pitkään valmistellulle kurpitsa-naudanlihapadalle. Valmistelu ei ollut vaikeaa, toki vei tovin aikaa, mutta sitähän minulla päivällä kerrallaan nykyisin on. Eikä tarvitse olla enempää; päivä kerrallaan. Ja tänään on ollut hyvä päivä. Juuri tänään.
Korttelileipomon viikonloppukassi oli oiva aloitus ruoalle: yllätys oli halloween-koristelu hapanjuurileivän pinnalla. Juuri sopiva tämän vuoden Halloweeniin.
Meillä kun ei nyt ole alakouluikäisiä täällä käymässäkään, niin haamuleipä oli hyvä ”myönnytys” halloweenille. Toki pääruokakin oli teemaan sopiva: kurpitsa-naudanlihauunivuoka! Johan se oli hyvää.
Padan resepti vaati viiniä. Ohjeen mukaista viiniä ei Ruskon Alkossa ollut, mutta toinen, suht edullinen portugalilainen löytyi: Vale D. Maria.
Se puolikas, joka padan kypsennyksestä jäi ruoan kanssa nautittavaksi, oli ilo ja maistui ruoan parina oikein hyvin.
Huomenna sitten Halloweenista pyhäinpäivään….
Herkullisen näköistä sesonkiruokaa. Omakotitalo ilman puu-uunia on mahdottomuus Suomen ilmastossa mökistä puhumattakaan. Ruoan valmistus hauduttamalla kärsivällisesti puu-uunissa on kyllä kaiken sen vaivan arvoista mitä tekijältään vaatii. Unohtamatta että uuni samalla lämmitää taloa ruoanlaiton ohessa ja vielä sen jälkeenkin
Leivinuuni on kyllä hyvä. Se on meillä on ollut vuosikymmeniä käytössä.
Viime vuosina (korona-ajan kotoilu ja viime vuosien sähkön hinta) taas pari, kolme kertaa viikossa, kovilla pakkasilla joka päivä, Pehtoori sitä on lämmittänyt. Keittiössä ja lämpö on erilaista, kotoisaa, lempeää silloin kun uuni on lämmennyt.
Ja takkatuli on viikonloppuilloissa juhlaa tuova.