Lokakuun vaakasuora valo on paljon lempeämpi kuin helmikuussa samassa kulmassa paistava kristallinen, kova kevättalven kirkkaus.
Saariselällä olisi jo mahdollista hiihtää: laturaportin mukaan lunta on 25 senttiä ja latuja jo avattu!
Perinteisen ladut ja luistelu ura:
- Saariselkä – Laanila – Kiilopää – Kakslauttanen 16km
- Kuutamolatu 6km
Minulla ei vielä varsinaisesti vielä kiire laduille, koska tämän vuoden pyöräilykausi on vielä vähän kesken. Melkein pari sataa kilometriä puuttuu tavoitteesta. Tänään oli kyllä mahtava pitkästä aikaa pyöräillä: lähes tyhjät pyörätiet, aurinkoa ja niin kylmä, että pakko polkea aika lujaa! Ei ollut liukasta, ja moni koko kesän kesken, remontin alla ollut pyörätiepätkä tai baanaverkon uusi osuus oli nyt saatu talven tuloa ennen valmiiksi. Ei ollut enää kiertoteitä ainakaan niillä reiteillä, joilla tänään kuljin.
Nyt kun on puolentoista kuukauden aikana oltu melkein puolet ajasta mökillä (kaksi eri reissua) ja niiden ohessa vielä kaksi reissua etelässä (Helsinki – Järvenpää) niin onhan pyöräkilometrit jääneet vajaiksi.
Ja vajaiksi on jäänyt myös kodin ja puutarhan asettaminen talviteloille. Haudalla kävin sentään eilen istuttelemassa callunat ja laittelemassa kuusenhavut. Pehtoori on nyt jo pari ihan täyttä työpäivää pihalla touhunnut, mutta minulla on mennyt vieläkin tietoliikenne- ja blogin tallennustilaongelmien parissa sekä viikonlopun kuvahommien kanssa luvattoman paljon aikaa. Eivätkä asiat ole vieläkään, eivät lähellekään kunnossa.