Huomenna Helsinkiin.

En muista, milloin olen viimeksi matkustanut junalla. Ehkä Ylivieskaan rotissöörien kanssa joskus 7 – 8 vuotta sitten. Huomenna lähdetään aamujunalla. Autolla ei lyhyelle viikonloppureissulle syyspimeällä viitsitty lähteä, lentohäpeää isompi syy on lentojen hurjat hinnat: edestakainen lento niillä vuoroilla kuin olisi haluttu, yhdeltä hengeltä olisi ollut yli 400 €, – eikä puhettakaan mistään lentopalkinnoista Finnairin plussapisteillä. Junalla eläkeläisliput, vaikka varasin ”extrat”, ovat todella paljon edullisemmat.

Muutoinkin matka ja humputtelu tulee edulliseksi, sillä me lähdemme viinikerhon kanssa reissuun ja kerholle on kertynyt käyttövaroja tuhlattavaksi asti. Yksi jäsenistämme on eläköidyttyään yliopistolta muuttanut Helsinkiin, ja meillä onkin lauantaina hänen luonaan tapaaminen. Ja huomenna mennään koko poppoo yhdessä syömään Muruun ja lauantaina teatteriin. Ja sitten!!

Sunnuntaina me menään Pehtoori-papan kanssa Järvenpäähän. Tytär on jo varoitellut, että vauva saattaa nukkua koko pitkän iltapäivän tai olla hereillä ja itkuinen koko käyntimme ajan. Jotenkin hellyttävää olla huolissaan tuolla tavoin. Pian kyllä sitten itsekin totesi, että emme taida sellaisesta mieltämme pahoittaa ”oottehan yhden koliikkivauvan ja toisen muutoin huonounisen kanssa tulleet toimeen… ”  Kolmas lapsenlapsi, oi, että – enää kolme yötä ja sitten nähdään. 🙂

4 Comments

  1. No sepä. Rauhassa ovat kolmestaan saaneet perhe-elämää aloitella mutta nyt ollaan jo matkalla … ❤️

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.