Vaikka aamuvarhain ikkunanpielen lämpömittari näytti melkein miinusmerkkistä lukemaa, olivat auringonkukat kuitenkin rivissä aika suoraselkäisinä, ja viimeinenkin noista viidestä on näin kasvukauden loppusuoralla melkein puhjennut kukkimaan. Eivät nämä keittiöön päin katselevat viimeiset kukkijat enää kuitenkaan saaneet syksyfiiliksiäni häipymään. Mutta ei se mitään. Syksy – varsinkin tämä rännätön alkuvaihe – on hyvä vuodenaika. Tämäkin on.
Olen tässä kesän kuluessa – kun minun aikakäsitykseni on edelleen muutostilassa – löytänyt selityksen sille, miksi päivät tuntuvat menevän koko ajan nopeammin? Mitä enemmän on ikävuosia takana, sitä lyhempiä ovat päivät. Enkä ole suinkaan ainoa, joka on tätä mieltä. Mutta minä olen nyt ratkaissut sen, mistä tämä ajankulun nopeutuminen ja päivien lyheneminen samanaikaisesti ikävuosien ja elämänkokemusten karttumisen kanssa johtuu tai mikä siihen vaikuttaa.
Onhan niin, että kun on jotain odotettavaa, jotain, jonka toivoisi tapahtuvan pian, aika tuntuu matelevan. Esimerkiksi lapsena odottaa joulua ja joulupukkia ja päiviä jouluaattoon on ihan tolkuttoman paljon, kalenterin luukkuja saa availla avain liian hitaasti. Useimmat nuoret odottavat tuskastuneita vuosikausia täysi-ikäistymistä, kuka mistäkin syystä, mutta ajokortin saaminen ja baariin pääsy tuntuu monista olevan jossain valovuosien päässä tulevaisuudessa.
Ainahan sitä on odottanut jotain: aamua tulevaksi, jotta voi jo nousta, lapsen saamista, kesäloman alkamista, ystävien tapaamista, väitöskirjan valmistumista, uuden harrastuksen pariin ehtimistä, työpäivän alkamista tai päättymistä, milloin mitäkin. Ja kun odottaa jotain mukavaa, toivottua ja jotain, jonka eteen on tehtävä paljon, jotta se tavoite toteutuisi ja tulisi valmiiksi, alkavaksi tai jonkun ikävän jutun, asian, tekemisen, päivän loppuvaksi, niin aika tuntuu matelevan. Silloin päivät ja vuodet ovat pitkiä. Tiedetäänhän se, että odottavan aika on pitkä.
Mutta nyt, kun on jo niin paljon saanut elämältä, kun tässä vaiheessa niin moni odotettu asia on jo tapahtunut, aika on kulunut, ei ole malttamatonta odotusta. Kun ei enää odota lomaa alkavaksi, eikä projekteja päättyväksi, ei uuden jännän kokemuksen alkamista. Kun elämä ja päivät alkavat useimmiten edelleen turhan aikaisin, kun ei ole kalenterissa, mielessä, toiveissa jotain mitä pitäisi odottaa vielä hirveän kauan ja pitkään, kun koko ajan on kaikkea hyvää ja leppoisaa eloa ja oloa, niin nämä leppeästi sujuvat päivät kuluvat ihan turhan nopeasti. Kuinka usein ajattelenkaan, kuka voisi kellot seisauttaa. Kun ne nykyisin niin vauhdikkaasti kulkevat, niin mie en ehdi kunnolla mukaan. Mie vain olelen ja elelen. Ja aika kulkee ohi. M.O.T.
PS. Mutta kyllä minä nyt odotan kovasti ensi sunnuntaita: Järvenpäässä on pieni kaksikuinen nyytti, jota saan silloin sylitellä. Mahtaa tämä viikko kulua hitaasti.