Lyhtyjä ja laulua

Syksyä monin tavoin tässä päivässä.

Nostin D-vitamiinipurkin aamiaispöytään, – Deelle taitaa olla jo tarve. Ja kynttiläkin meillä on jo viikon ollut aamiaispöydässä. Tästä eteenpäin jonkinlainen tuikku, kynttilä, lyhty on tammikuun lopulle asti aamutunnelmassamme.

Vähän jo harkitsin, että jonkun pienen valonauhan tai jonkun lyhdyn laittaisin vaikka takkahuoneen ikkunaan. Ihan pienenpienen kaamosvalon illoiksi.

Lyhtyjä myös kukkapurkissa. Nämä ovat aika kauniita.

Haudallekin vein jo kynttilälyhdyn, – ei siellä niitä vielä kovin monella haudalla ole, ovathan kukat haudoilla kaikkialla kauneimmillaan, runsaimmillaan, mutta minulla oli aamulla vaan sellainen tunto, että nyt on myös kynttilän aika.

Kulttuurin aikakin oli tänään: soitannollinen iltama (= iltapäivä) Oulun teatterissa

Teatterikiertue”Vanhoja poikia”, jonka rooleissa ovat Esko Roine, Taneli Mäkelä, Puntti Valtonen ja Tuomas Uusitalo, oli tänään Oulun teatterissa ja me siellä nauttimassa elävästä musiikista, syvistä mietteistä, helposta, pulppuavasta naurusta. Pari viikkoa sitten luin tällaisesta vierailusta, varasin liput, koska arvelin/tiesin, että Pehtoorillekin kelpaa. Juha ”Watt” Vainion tuotanto, joka on siis koko esityksen ”sydän”, on Pehtoorille mieluista – hän taitaa osata ainakin parikymmentä suosituinta biisiä ulkoa. Ja lauleskelee niitä aika usein… varsinkin mökillä.

Roine (77 v.) olikin yllättävän hyvä tulkitsija, myös laulaessaan todella hyvin, Taneli Mäkelästä olen jotenkin aina tykännyt ja Puntti teki tästä porukasta ehkä parhaan näyttelijäsuorituksen. Melankolia, pieni kesäteatterimainen kohellus, toisaalta rauha ja nauru. Ja kuinka elävä musiikki veikään mukanaan. Sitä on viime vuosina ollut aika lailla vähän.  Summa summarum: tykkäsin, tykkäsimme. Oli erilainen, hyvää tekevä sunnuntai-iltapäivä.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.