Voimaa pitkäksi aikaa

Kovalla tohinalla ja suurin tavoittein lähdin aamusella kaupungille: sekä liikkumisen että valokuvauksen suhteen erinäisiä toiveita. Kyllä, kyllä minä liikuinkin ja otin kuvia. Mutta kummassakaan touhussa ei ollut järin paljon iloa, järkeä eikä tulosta.

Vedensekaista räntää satoi koko puolitoistatuntisen aikana aika reilusti ja kastelevasti – ja kuvia pilaavasti. Taivaalla olevat mustat läiskät ovat räntäroiskeita. Jotenkin oli vaikea saada sellaista – ”jee-minä-olen-ulkoilemassa-ja-endorfiini-on-parasta-huumetta” -fiilistä. Valokuvaamisen flow´sta ei ollut tietoakaan. Mutta minä edes yritin.

Keskipäivällä viimeistein kalentereiden postitus (olen myynyt yli 50 kalenteria, siitä tuli hyvä mieli), kotiutumiseen liittyviä toimia (siitä on kauan että on oltu 10 päivää pois kotoa!) ja sitten iltapäivällä hakemaan pienet meille.

Illalla sitten juttu, jota olen viikon miettinyt ”joo vai ei?”, ”onko riskialtista”, ”nyt kun Oulussakin lukemat ovat mitä ovat”. Siis varasin jo joskus syyskuun alussa (kaukana koronan toinen aalto) teatteriliput Apsulle ja minulle: ”Kaboom ja kuvittelun voima” -esitykseen

”Esitys yhdistää teatteriin nykysirkusta, liikettä ja tanssia” ja ”Se kertoo lapsesta itsenäiseksi kasvamisen kynnyksellä ja siitä, miten tärkeää on jaksaa kuvitella itseään ja maailmaa toisenlaiseksi, vaikka se vaatisikin vähän tylsyyden sietämistä.”

Jo viime viikolla aloin miettiä, perunko liput. Varmistin teatterilta että onhan väljää ja maskit, eihän naulakkoruuhkia etc. Sitten varmistelin vanhemmilta, että voidaanhan me mennä, vaikka Oulussakin nuo tartunnat nousevat, etc. Vielä tänään mietin, että jos oltaisiin vain kotona, mutta sitten, että kyllä me lähdetään.

Ja teatterilla oli tosi väljää, lapsia lukuunottamatta kaikilla maskit, etäisyydet pysyivät. Ja esitys oli hieno. Upea. Ja mikä parasta, Apsu, joka lähtiessä sanoi, että ”ehkä katotaan vaan se eka osa”, oli väliajan alkaessa ehdottomasti sitä mieltä,  että jäädään katsomaan, ”löytääkö ne sen Jemman”. Ja totesi samalla, ettei ”sun mummi tarvi jännittää niitä kiikkumisjuttuja [= huikeaa akrobatiaa]”. Meillä on nyt yhteinen salasanakin esityksen jälkeen. 🙂 Ja ensi vuonna joulun alla mennään taas (oltiinhan me jo viime vuonna) ja ”ehkä E:kin haluaa lähtä”, totesi isoveli kun ajeltiin kotia kohti.

Tähän se nyt loppui tältä erää missään erityisessä kulkeminen, vetäydymme takaisin itsenäiseen puolikaranteeniin, ja odottelemme parempia aikoja.

2 kommenttia artikkeliin ”Voimaa pitkäksi aikaa”

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.