Kauppa-asioita

Aamupäivällä kiertelin sateisessa säässä hoitelemassa kaikkia rästiasioita, eri puolilla kaupunkia, erikoiskaupoissa, painavia asioita … mökille, kotiin, puutarhaan, pyykkihuoltoon etc. Puuilo, Aasia-kauppa (muualta ei kyllä kannata (pakaste)äyriäisiä enää ostaa, samalla muutakin), Aleniuksen puutarha, Lankamaailma, Bauhaus, kauppa-asiat pariinkin huusholliin, Kärkkäinen (jota kyllä itseasiassa boikotoin edelleen, mutta kun se on ainoa kauppa, jossa on sellaiisia sellofaanipusseja, joita tarvitsen postikorttimyynnissä (yhteensä yli 1500 korttia olen saanut myytyä suoraan ja jälleenmyyjille 🙂 ), ja joulukorttisesongilta odotan paljon. Kunhan saisin ne kaksi aikomaani korttia tehtyä. 😉

Pitkästä aikaa myös vähän spesiaaliruokien hankintaa, pitkästä aikaa on toiveissa saada ruokavieraita sekä kotiin että syyskuussa mökille. Pitkästä aikaa jotain valoisaa odotettavaa muutenkin. Tänään piti olla viinikerhon live-maistiaiset sitten koronan alun, mutta toisen aallon hiljainen nousu pelotti muutamia niin, ettei meetinkiä ollutkaan.

Iltapäivällä meillä oli ääntä ja elämää tuomassa pari pientä, joilla oli kyllä ihan hillitön meno päällä. ”Meillon energiaa!” ilmoitti Apsu, kun kyselin mikä nyt on?

Iltasella pakkailin kesävaatteet pois. Tänä vuonna ei tarvitse odottaa syksyn mahdollista ulkomaan matkaa lämpöön (vrt. Madeira viime vuonna, Kroatia jokunen vuosi sitten tms.) vaan voi huoletta laitella vaatehuoneen perukalle hellekoltut ja ohuet patikkavermeet.

On ollut yksi harvoista pyöräilemättömistä päivistä. Ei kilometriäkään.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.