Teknisiä ratkaisuja

Ilokiville pääsee nyt helpommin kuin kesällä. Kesällä kiville on kuljettava aallonmurtajan liikkuvien ja keikkuvien kivimurikoiden yli aika pitkä matka, mutta nyt ilokiville pääsee jäätä pitkin. Minun ”pyhä paikkani”, – temenokseksikin sitä joskus ajattelen.

Iloa  ja mielen tyyneyttä ulkona olosta tänäänkin.

Mutta muutoin kovin vähän mitään järkevää, en oikein osaa tarttua mihinkään.

Sentään saimme Pehtoorin kanssa Neflixin taas näkymään, – on ollut pari päivää hävöksissä, mutta nyt pelittää, ja Anna, lopussa A -sarjan viimeinen tuotantokausi on jo lopuillaan, ja yksi sukkapari taas valmistumassa. Olisi ehkä hyvä hankkia lisää lankoja, … Osaako joku suositella hyvää verkkokauppaa?

Sellainenkin – välillisesti koronaan liittyvä – ongelma tässä on ilmennyt, että käsien pesujen myötä muutoinkin kovin repaleiset ja haavaiset käteni, erityisesti sormenpääni, ovat nyt siinä kunnossa että kännykän sormenjälkitunnistin ei enää toimi, eikä viestin kirjoituskaan tahdo sujua, kosketusnäyttö kun ei pelitä. Herra varjele, kuinka SUURIA ongelmia minulla voi ollakaan! (Nyt hävettää!).

No tähän liittyen tuli yhden vanhan tutun kanssa puhetta, kuinka nyt whatapp ja netti ovat tärkeitä, ja ilmeni, että tuttavani ei tiennyt, että whatapp-viestejä voi kirjoittaa myös koneella. Siis, että sitä voi whatappeilla pöytäkoneella ja näppiksellä. Neuvoin häntä asentamaan koneelle WA-sovelluksen Ja voila! kävimme pitkän keskustelun viesteillen. Niinkuin äsken tein tyttärenkin kanssa. Kandityötään loppumetreillä vääntävä tytär saa (kuten kaikki muutkin samassa vaiheessa olevat HY:ssa) poikkeusolojen vuoksi jättää seminaariesityksen väliin, mutta työn silti hyväksytyksi (siis jos se on laadullisesti tarpeeksi hyvä, mitä en hetkeäkään epäile 😉 ).

 

 

 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.