Kohti Cabo Giroa – omin neuvoin

Olen joskus aiemmin sanonut ja tänne blogiinkin kirjoittanut ”puolustuspuheenvuoron” valmiiksi järjestetyille vaellusalomille: että on hyvä kun sinun on joka aamu vain oltava valmiina hotellin edessä tai muussa sovitussa paikassa, ja sen jälkeen sinut johdatetaan patikoinnin ja vaeltamisen äärelle, kyydit reittien alkuun ja loppuun ovat valmiina, reitillä on sopivasti mahdollisuus lounaalle ja/tai välipalalle, sinulle kerrotaan ko, kohteen kasvillisuudesta ja historiasta ja voit täysin ”ajatuksettomana” kulkea vuoren rinnettä ylös – alas ja ihailla ja kuvata metsäisiä taipaleita kulkien toinen toistaan viehättävämpien kylien ja maisemien läpi.

Tänään sitten muistin, miksi noin voimallisesti olen puolustanut valmismatkoja.

Eilen hieman otimme selvää, miten pääsisimme jonnekin sopivaan patikkakohteeseen, jonnekin, jossa ei olla ennen käyty ja joka olisi taas tavoitettavissa paikallis- tai lähiliikennebussien kyydillä. No hyvä! Olimme aamiaisella varmoja, että Rodoesto-yhtiön bussi numero 96 Rua do Eduardolta lähtisi kohti Estreito de Cara de Lobosta. Sieltähän pääsisimme hyvin Levada Nortelle, joka edellisellä Madeiran lomalla jäi kokematta… Ainakin osa siitä olisi nyt hyvä tepastella.

Mehän olimme ajoissa siellä, mistä luulimme ysikutosen kulkevan. Ei oltu – tai siis me olimme mutta ysikutonen ei. Käveltiin toisen bussiyhtiön asemalle, siellä saimme ohjeita, jatkoimme kävelyä rantabulevardia pitkin, no mikäs siinä: aurinko paistoi, meri kimmelsi ja oli lämmin. Oltiin jo hyppäämässä taksin kuljetettavaksi, koska sopivaa bussikyytiä ei löytynyt ja kello läheni kymmentä… Mutta sitten: oikea pysäkki löytyi, ostimme kioskista liput ja pääsimmekin kolmosella kylään, jonne oli tarkoitus. Matka kesti kolme varttia, paljon nähtävää jo sen varrella. Pieni huoli siitä, että osaammeko nousta oikealla pysäkillä pois, mutta ystävällinen kuljettaja kailotti meille ja muille patikkapolulle aikoville: ”Levada Norde”. Hyppäsimme ulos.

Näillä rinteillä kasvavat rypäleet Madeira-viineihin.

Levada-opas (kirja, joka on ladattuna kännykkääni ja josta voin kertoa ja kehua sitä joku toinen kerta) johdatti meidät reitille. Hyvä reitti oli: halki ruskaisten viininviljelysten, pikku kylien, laakson reunaa ja sen ympäri, vain muutama hieman turhan kapea ja suojaamaton pätkä, mutta kaikkinensa oikein hyvä liki neljän tunnin patikka.

 

Sen päätepiste oli Cabo Giro. Se on Funchalista länteen oleva tasanne, josta on suora pudotus 580 metriä alas (Euroopan korkein). Olemme käyneet siellä 16 vuotta sitten, mistä Pehtoorilla ei  ollut mitään muistikuvaa, mikä ei ole ihme, sillä silloin siellä oli sankka sumu ja kohde oli vain yksi ”Madeiran saarikierros” -turistiretken pysähdyspaikka. Eikä silloin nähty sitä pudotusta. Tänään nähtiin ja koettiin. Se oli patikkapolkumme kulminaatiopiste.

Paikalla on tietysti matkamuistomyymälä ja kahvila: jääkaappimagneetti ja muutama keittiöpyyhe ostettiin ja nautittiin lounaaksi Boco-leipää, olut ja skumppa. Samaan aikaan alkoi ripsiä. Turhaan ei Pehtoori ollut repussa sateenvarjoja rahdannut. Vaikka oppaan ohjeet paluukyydille olivat selkeät. Siitä huolimatta emme oikeaa kylää ja/tai pysäkkiä muutaman kilometrin portaiden ja polkujen tarpomisella löytäneet. Ja juuri tässä kohden minä mietin omatoimimatkailun etuja ja haittoja.

No onneksi ei – ainakaan vielä – väsyttänyt, kyselin muutamalta paikalliselta englantia taitamattomalta paikalliselta maajussilta neuvoja, ja niinhän siinä taisi käydä, että eivät kysyjä eikä vastaaja ymmärtäneet, mistä puhuttiin. Noh, joka tapauksessa lähdimme laskeutumaan: Camara de Lobos näkyi alhaalla, tosin kilometrien päässä, ja ajateltiin, että kävellään nyt vaikka sinne, jollei muuta…

Ja sitten yhtäkkiä, laskeutuessamme yhdet portaat jonnekin pikkukylään näemme ”Rodoeste-Paragem”. Siis ”oikean” Funchaliin liikkennöivän bussifirman pysäkin ja kun etsimme aikataulua jostain tolpasta tms. niin sieltähän se dösä tulee mutkan takaa! Tuosta vaan, juuri sopivasti! Pääsimme kyydille, maksoimme yhteensä vitosen ja paluumatka hotellille oli turvattu! Ennen neljää olimme Castanheirossa.  Perfetto! Hyvä päivä tänään!

Sateen ripsiminen oli jäänyt vuorille, mutta sen verran pilvessä oli Funchal, että tänään uinti ja aurinkokylpy jäivät väliin.

Kun lounas oli jäänyt aika kevyeksi päätimme tietysti lähteä syömään kaupungille, ja kuinka ollakkaan: Rua de Santa Maria oli taas kohteena. Ehkä viikon tähän astisista vaatimattomin kokemus. Tai noh, ainakin minun annokseni oli valtaisa; annoksen koolla ei korvattu laatua. Sitä paitsi palvelu oli aika hidasta, eikä sellaista huomioonottavaa ja ystävällistä kuin täällä yleensä. Siis ei suositusta tälle (Santa Maria).

Huomenna tiedossa patikaton päivä. Saapa nähdä! …

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.