Kesäaikaan hyvin syöden

Tänään oli jälkkäriksi jäädykettä. Instassa kuva kokonaisesta versiosta. Mustikka-vadelmajäädykettä. Ja mustikkakastiketta ja kermavaahtoa. Reilut parikymmentä vuotta sitten, silloin kun telkkarista tuli Bon Appetit ja minä opettelin (niin kuin vieläkin) tekemään vähän ”mutkikkaampia” (= vispaa vesihauteessa) ruokia, tein usein jäädykkeitä. Varsinkin lakkajäädykettä meillä oli usein tarjolla. Siis tänään vähän retrohenkistä jälkkäriä.

Ja pääruokana paistettuja nuudeleita ja kurkuma-inkiväärimaustettua uunibroileria. Fileitä. ”Mummi, minä tykkään nuudeleista” ja ”Saako tehdä toisen tötterön?” Apsu sai valmiita vohvelitötteröitä, jotka sai itse täyttää jäädykkeellä, koristella kermavaahdolla ja strösseleillä. Niin hyvää! Ja niin ilo katsella lapsen nauttimista. Ja kyllä muutkin nauttivat.  Pitkään syötiin, juteltiin valvomisesta, opinnäytteestä, Eeviksestä (kääntyy jo, ja kaksi hammasta – ei mitään pikkujuttuja 🙂 ), Apsun shoppailusta omalla rahalla, esikoisen pyöräilystä (eilen Hämeenlinna – Hakaniemi polkien!), kevään tulosta, kaikesta tavallisesta, kaikesta.

Aamupäivällä ehdin häthätää (koska kesäaika) käydä Hartaanselän tienoilla (etsimässä, löytämättä joutsenia) lenkillä ja kaupan kautta kotiin. Kuinka sitä on tottunutkaan, että kaupat on auki sunnuntaisin. Kyllä minä vähän tupisin silloin kun uudistus tuli, mutta nyt se on jotenkin niin tavallista.

Veroilmoitusten viimeistelyä, Juniorin jelppaamista, kuvia ja kirjoja. BookBeat on ollut reilun viikon, ja olen täysin riippuvainen!

 

4 kommenttia artikkeliin ”Kesäaikaan hyvin syöden”

  1. Kas, kun ei tultu vastakkain – minulla oli ystäväni kanssa aamulla samat lenkkimaisemat 🙂 Mitä kuuntelet Book Beatista? Tee vaikka ihan oma postaus aiheesta?

    • Olisipas se ollut mukava, jos oltaisiin nähty. 😉

      Vähän ajattelinkin, että BookBeatista vielä erikseen kirjoittelen.

  2. Maaliskuun syviä, puhtaita sävyjä parhaimmillaan alakuvassa; ja kyllähän tuo jätskikuvakin mielikuvia herättää !

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.