Konsertissa

 

Onpa nyt mennyt päivä tositouhussa. Aamusella minulle valkeni, että jouluun on enää viikko. Rapiat päälle. Ensimmäiseksi – aika varhain – kuvaamaan Oulun katujen joulua. 


Kunhan valkeni, oli vuoro Caritakselle. Varsin kokonaisvaltaista huoltoa tarvittiin viikon poissaoloni jälkeen.. 😉  Toisin kun aioin, en enää hakeutunut minnekään myyjäisiin tai joulutapahtumiin, vaan iltapäivällä sitten kotosalla kaikenmoista valmistelua.

Ja kun tämä elämä tuntuu olevan melkein pelkkää juhlaa ja/tai lahjoja niin tänään sitten aika lunastaa nuorten Pehtoorille kesällä synttärilahjaksi antama konserttilippu. Eikä mitään Straussia, ei joulukonserttia, ei kauneimpia joululauluja vaan Iso D.

Pehtoorihan on (vanhan) suomalaisen iskelmämusiikin ehdoton fani, osaa yhden sun toisen vanhemman artistin (Junnu, Tapani Kansa, Paula Koivuniemi, Lea Laven… ) ja uudempienkin (Yölintu, Vesala, Suvi Teräsniska) tuonnosta keskeisimpien laulujen sanat, ja laulelee niitä usein. Joten siis täsmälahja tämä Danny. Ja lahja oli kaksi lippua; tulin valituksi aveciksi. 😉 Ehkä ei kovin yllättävää. 

Nostalgiaa 40 vuoden taakse vielä enemmän kuin missään Schönnbrunnin linnassa alkuviikosta. Toisaalta taukoineen yli kolmetuntinen (!!!) konsertti, joita Dannylla oli tänään Oulussa kaksi, oli paljon muutakin kuin nostalgiaa, mm. Dannyn ”Vain elämää” -ohjelmassa esittämiä biisejä. Ja toki sitten onneksi myös mm. Tuulensuojaan, Kauan, Roll over Beethoven (KLIKS) ja Amarillo. 😉 Melkoinen kattaus 75-vuotiaalta. 

Hieman minua häiritsi D:n ”tytöt”. Hänellä oli kuten kai aina on ollut tanssityttöjä, ja heidän roolinsa ei minusta ollut pelkästään musiikillinen. ”Näytillä”-olo tuli välillä heitä katsoessa, ja kuunnellessa Dannyn juttuja naisista, myös yleisöön liittyen. 

Yleisöstä on todettava että keski-ikä oli aika lailla 60 vee. 😉 Ja edessäni yksi pikkuinen mummarainen rokkasi ja eläytyi niin, että välillä näytti hyperventiloivan pelkästä fanittamisesta. Varmasti kolmetuntinen keikka otti hänelle voimille. 😉 

Konsertissa hienointa minusta oli Dannyn kiitollisuus. Hän kiitti ja kehui tiimiään, entisiä ja nykyisiä ”työkavereitaan” – kuten hän heitä nimitti – moneen kertaan ja varsin vilpittömän oloisesti. Hän ei paljon leuhkinut omilla meriiteillään, joita niitäkin tosisesti 60-luvun alusta asti on. Toinen minua liikauttanut juttu oli, kuinka hän (aika vaivalloisesti liikkuva) moneen kertaan, erityisesti esittäessään Elviksen Medley Dixieland Glory Glory Hallelujah´n puhui elämän lyhyydestä, oman elämänsä ehtoosta ja lähestyvästä päättymisestä, vaikka totisesti esiintyessään sitä oli vaikea uskoa. Ja ääntähän hänellä on! 

Hieno lahja lapsilta, ja minäkin pääsin osalliseksi, vaikka mikään suuri Danny-fani ole ollut ennen konserttia, enkä nyt oikeastaan sen jälkeenkään. Mutta ajatuksia herättävä ja elämyksiä tuova oli tämä. 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.