Päivällinen Iijoen rannalla

Aamupäivä ja iltapäivä voivat olla kuin yö ja päivä.

Iltapäivällä ajelimme Pehtoorin kanssa Iihin, systerin kutsu päivälliselle oli ollut mieluisa. Matkalla toivoimme, ettei sataisi. Perillä emme muistaneet, että satoi.

Sain istua valmiiseen pöytään… Ja millaiseen?

Tietysti söin silmilläni, nautin kauttauksen kauneudesta, valmiista. Ja menu oli vähintäänkin lupaava.

Tiedän, että sisareni on erinomainen kokkaaja. Kovasti tietysti taas ilahdutti tällainen…

Pehtoori on aika vastikään sanonut – minun eräällä ravintolareissulla ääneen pohtiessani, että ”osaisin kyllä ehkä tehdä tällaista itsekin, tai ehkä joskus vähän parempaakin”, jotta hänen mielestään hän syö liki päivittäin parempaa ruokaa kuin ravintoloissa saa. Kuin edes hyvissä ravintoloissa. –  Hyvänen aika, tietysti, olin mielessäni, mutta enpä oikein moisia kehuja uskonut.

Mutta tänään: voisinpa (taas) sanoa, että systerin luona syö paremmin kuin monissa ravintoloissa. Alkuruokaselleri ja täytetty siika (sellaista teen kyllä vielä itsekin!) olivat ihan erinomaisia. Kaikki oli.

Iijoen rannalla istuksimme päivällispöydässä, olimme hieman epävarmoja siitä, sataako sittenkään. Tai mitä väliä sillä vaikka sataisikin. Meillä oli kesä, hyvä ja erinomainen seura ja ruoka. Hyvä mielihän se noista aineksista tulee…

Niin ja entäs tämä (kreikkalainen) jälkiruoka: filotaikinaan käärittyä kolmeen kertaan keitettyä – vaniljalla maustettua ja muutenkin tuunattua mannapuuroa! Ui-jui! Ette voi tietää, kuinka oli hyvää!

 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.