Ihmisten arkea Torniossa

Sehän se on ollut tämän päivän aiheena, simultaanitehtävän otsikko. Kuten arvelinkin, oli kuvattava ihmisiä, kuvattava pakkasessa, harmaassa maisemassa, aika vähässä valossa. Ja tehtävän rajaus vielä Tornioon, – minä kun olin taas ajatellut kuvailevani Haaparannan puolella, jossa ihmiset oikeasti ovat helpommin kuvattavia, ainakin suostuvat, jolleivät nyt ihan tyrkyttäydykään, kuviin. No ja sitten vielä ”Valitse näkökulma”! Ja tehtävänantoon liittyi vielä se, että kuvien kuvitteellinen tilaaja on Tornion kaupunki, joka käyttää niitä ”erilaisiin tarkoituksiin tiedotusmateriaaleissa”. Loistava tarkennus siihen, mitä pitää kuvata! Erilaisiin tarkoituksiin??

Ensimmäistä kertaa kuville on annettava, tai siis saa antaa, nimet. Periaatehan on yleensä se että kuva on ymmärrettävä ilman selityksiä, mutta tällä kertaa kuville nimet sekä suomeksi että englanniksi. Ja muutenkin metadata täytettävä perusteellisesti avainsanoineen ja kaikkine exif-tietoineen ja englanniksi nekin. Aiemmin ei ole tarvinnut.

No mutta, tavoitteenahan on saada  nimenomaan nämä simultaanitehtävät pois päiväjärjestyksestä ja kun kerran moneen päivään en ollut kunnolla ulkoillut, oli hyvä syy kello puoli kymmenen laskeutua Tornion kaduille, puistoihin ja joenrantaan kameravermeiden kanssa. Tavoitteeena seitsemän kuvaa, jotka täyttäisivät tehtävänannon vaatimukset.

Ensimmäiset kaksi tuntia meni haeskellessa, näkökulmaa miettiessä, kävellessä, hajallaukauksia otellessa, valotusta etc. säätäessä. Vähitellen huomaan, että olen rajautunut kiertämään Tornion vanhoja rakennuksia, etsimään ihmisiä niiden lähettyviltä… Onnistun jututtamaan muutamia, pyytämään kuviin. ja siinä päivä kuluu iltapäivän puolelle…

On monen tunnin ulkona olon jälkeen nälkä, ja saan kuin saankin ruokaseuraa suoraan pohjoisesta. Ja kaksi komeaa mallia!! Pehtoori ja VMP:n M. olivat matkalla Hangasojalta Ouluun, ja kuten sovittu oli, tulivat Tornioon seurakseni syömään. Mustaparran päämaja -ravintolassa söimme  Luonnollisesti käytin tilaisuutta hyväkseni ja molemmat saivat (joutuivat?) ´esittää´ ”Ihmisten arkea Torniossa”.

Myöhäisen lounaan jälkeen lähdin koululle purkamaan päivän kuvasaalista, eikä ketään varmasti hämmästyttäne, etten juurikaan ollut tyytyväinen siihen: 180 kuvaa, viitisen tuntia kiertelyä pitkin Torniota autolla ja jalan, eikä seitsemää hyvää saatikka varmaa läpimenijää löydy! Iltaseitsemältä lähdin koululta, vielä Rantakadun vanhojen talojen ja hienon kuutamon valoon (ja pakkaseen!) kuvaamaan. Eikä yhtäkään ihmistä liikkeellä!!!

Kuvasetti  on luovutettava huomenna aamupuolikymmeneltä, jolloin alkaa studiosimultaanin uusinta. Tällä pikkuläppärillä en iltakuvia muokkaa, tässä postauksessa pari suoraan kamerasta… joten on aamulla aikaisin oltava koululla että ehdin vielä illan kuvat muokata, tekstittää ja sarjan koota. Saapa nähdä.

3 kommenttia artikkeliin ”Ihmisten arkea Torniossa”

  1. Ajattele miten mahtavaa että saat olla mukana kaikessa tässä! Niin ja tosi upeita koivuja. 🙂

    Vastaa
    • Joo, eilen olikin sellainen hyvä ´flow´ ~ kuvailin ja muokkailin… ja fiilis jatkui vielä tänä aamuna siihen asti kun oli minun studiohukini, uusinta. Ja olin valinnut takuuvarman kuvattavan: leipä. Mutta että ihminen voi tehdä huolimattomuusvirheitä ja säheltää!

      Mutta aivan oikein: olen iloinen, erittäin, että minulla on ollut ja on tämä projekti – kaikkinensa ihan hurjan mukava juttu.

      Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.