Väsynyt mutta onnellinen.
Täällä taas Torniossa ollaan. Kuudes lähiopetusviikonloppu on nyt. Kuvat on ”Kaunolasta”, jossa meitä tällä kertaa asustelee vain kolme. Opiskelijakämpäksi oikein kelpo tämä on.
Mutta ennen kuin tähän asti päästiin, on päivässä tapahtunut paljon. Paljon hyvää.
Aamuviideltä uni loppui, olihan sitä jo melkein viisi tuntia takana. Sähköpostiliikennettä emerita-asioissa, paistinkääntäjäasioissa, lääkäriasioissa, ja vielä ehdin tehdä käsikirjoitukselle kaikenmoista. Mutta kansi jäi vielä ensi viikon alkuun. Noh, kuvat ja suunnitelma sitä varten on olemassa. Maanantaina sitten.
Ajelin Haukiputaalle, jossa kirjan taittajaksi lupautunut E. asuu. Hänen kanssaan olen tehnyt ainakin viisi kirjaprojektia. Ainakin. E. on opiskelijani, jolla on oma firma, tekee työt nopeasti ja osaa. Siispä sinne jätin mapin ja tikullisen kuvia ja tekstiä. Nyt se on tehty. Voisinpa sanoa, että parhaani tein, enempää ei voida vaatia. En voi sanoa niin. On sanottava, että aika paljon tein, ja enempää en enää halua.
Haukiputaalta kohti pohjoista: seuraava etappi Iissä. Sain systeriltä joululahjaksi lahjakortin iiläiseen ”Voi hyvin” -studioon. Kyllä kuumakivihieronta oli paikallaan. Juuri tänään. Koneen ääreen moneksi päiväksi käpertynyt kroppa relaksoitui todella.
Ja sitten kun autolle mennessä katselin puhelimesta viestejä: VIHDOIN oli tullut toinen lausunto liittyen tohtorikoulutettavan(i) väitöskirjaan. Olen lukenut monia, ehkä jopa kymmeniä esitarkastuslausuntoja, ja enpä moista ole ennen nähnyt. Oivaltava, pitkähkö, perusteellinen, hauska, älykäs, kiittävä, kritikoiva, asiantunteva, analyyttinen. Liki artikkeli oli se. Ja painatuslupaa suositteleva. Yesh! Pari puhelua, ja matka jatkui.
Torniossa ehdin häthätää käväistä syömässä, hakea asuntolan avaimen, viedä kamat ja sitten koululle.
Palautteesta oli kyse myös tällä opiskelijalla. Studiokuvaharkkani eivät olleetkaan niin huonoja. Hassua. Itsearvioinnissa ennen koulutuksen alkua pidin surkeimpana osa-alueenani studiokuvausta (jota en ole ennen tehnyt) ja olen ajatellut, että luonto/miljöökuvauksessa jotain osaan, mutta nyt sitten yhtäkkiä osaankin – edes joten kuten – ottaa kuvasarjoja saksista ja kelloista. 😀
Ja ensi yönä osaan nukkua.
Siinä sitä olikin roppakaupalla positiivista yhdelle päivälle, voiko ihminen enempää vaatia.
Ei voi. Tämä ihminen rupeaa nyt tyytyväisenä nukkumaan. 🙂
Hyvä päivä, onneksi olkoon! Teidän kämpän sisustajan tapettimaku on vähintäänkin mielenkiintoinen, vaan eipä se haittaa jos pitää silmät kiinni nukkuessa.
Valokuvauksesta: ehkä uusi aihealue sujuu hyvin siksi, että siihen ei ole ehtinyt urautua tai kehittää maneereja. On terveellistä opetella jotain ihan uutta, vaikka aluksi mukavuusalueen rajojen ylittäminen sattuukin.
Ei ollut mitään ongelmia tapettien ja nukkumisen kanssa. 🙂
Valokuvauksesta: niin, ja sellainen juttu, että lopultakin olen kuvannut tosi paljon myös tuote- ja ”studio”kuvausta: ruoka- ja viinikuvathan ovat juuri niitä. Ja täällä blogissakin niitä on ollut jo tuhansia. Ja parin kirjan verran. En vain taaskaan tunnistanut asiaa.