Minä haluan kehittyä museoksi,
se on suurenmoinen rakennus
sisäänkäynteineen ja lukemattomine huoneineen,
joissa aina riittää järjestämistä ja
luetteloimista.

Pentti Saarikoski, ”Onnen aika” 

Näin luki yhdessä niistä monista kymmenistä onnittelukorteista, joita väitöspäivänäni sain. Juuri tämä kortti, jonka antoivat kaksi keskikoulukaveriani (A. ja S.), oli tänään yksi niistä, joka kolahti ihan erityisesti, kun jatkoin kirjahyllyjen, mappien ja koteloiden perkaamista, järjestämistä ja läpikäyntiä.

En ole ihan varma, onko tämä menneisyyteni läpikäyminen välttämättä, juuri nyt, oikein hyväksi, mutta kun kerran olen alkanut tähän, niin sitten mennään katkeraan loppuun asti.

Ei vaiskaan, ei tämä – ainakaan vielä – ole ollut kovin katkeraa. Kyyneleitä olen silmäkulmistani pyyhkinyt, olen itselleni ollut vihainen, ja monta kertaa hämmästynyt, ”että tuollaistakin”.

Mutta juuri tuo Saarikosken runon pätkä sopii tähän meneillä olevaan puuhaan. Minä todella haluan luetteloida ja järjestää menneisyyttäni, tai siitä jääneitä jälkiä; kortteja, kirjeitä, kuvia. Ja niitä on tallella vieläkin (monien edeltävien seulontakertojen jälkeenkin) paljon. Ja joka kerta näitä aarteitani katson eri näkökulmasta, eri tunnoin, oma elämäntilanne uusia tulokulmia tuoden.

1-7

Siksi on tärkeää miettiä – taas kerran – mitä säilytän, mitä hävitän. Olenhan jo kertonut tästä ”sukurasitteesta” säilytellä kaikkea vanhaa. Toisaalta olen aika napakka siivoilemaan nurkista kaikkea ylimääräistä.

Olisipa mukava tietää, miten muilla? Onko sinulla tallessa kaikki vanhat valokuvat, saamasi joulukortit, rakkauskirjeet, elokuvalippujen kannat, menut, päiväkirjat? Aiotko joskus ”tehdä” niillä jotain?

Minulla on iso mapillinen menuita, joita olen meillä tarjonnut. Niitä lappusista en luovu. Enkä luovu lasten tekemistä korteista (joissa äiti melkein aina on auton ratissa tai laittamassa ruokaa?).  Yhdestäkään valokuvasta en luovu.

1-8

Oletkos sinä luopunut? Haluaisitko luopua?

~~~~~~~~~~~~~~

Nyt kun meillä on taas aurinko, on meillä varjojakin. Ensi viikolla kuvataan varjoja/varjoa. Ja saatesanoissa lukee ”tee siitä iso”. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

9 Comments

  1. Eilen vaihdoin verhoja, ja ainoa oikea paikka ikivanhoille vaihdokeille olisi ollut polttolaitos. Mutta minä pesin ne, ties vaikka niitä kuitenkin vielä joskus käyttäisi…

    Pahimpia ovat lahjaksi saadut tavarat. Tunnen olevani petturipupu, joka ylenkatsoo lahjan antajaa jos hävitän lahjan. Siksi vien itse tuliaisiksi kukkia, syötävää tai juotavaa, jotain mitä ei tarvitse kohteliaisuudesta säästää.

  2. Petturipupu!! Juuri sellainen olo oli kun kirjahyllyä tyhjentelin: olen vuosikymmenien aikana saanut kymmeniä, jollen satoja kirjoja kollegoilta, esimiehiltä, opiskelijoilta, niistä projekteista joissa olen ollut itse mukana. Ja kun kirjoissa on vielä niin kauniita omistuskirjoituksia ja kiitoksia, mutta kun niitä en todellakaan enää tarvitse, eikä meille enää mahdu kirjoja. Petturipupu olen kun aion viedä osan oppiaineen ”Saa ottaa” -pöydälle jakoon. Se on sikäli hyvä paikka kaikelle historiantutkimuskirjallisuudelle, että kirjat pääsevat ”hyvään kotiin”.

    Ja tuo tuliaispolitiikka on just noin. Suuntaan ja toiseen, saajana ja viejänä, homma on juuri noin hyvä ja mieluinen.

  3. Jaapas! Osuit tällä kirjoituksella arkaan kohtaani….olen armoton säästäjä. Jos jää tilkku tai langan pätkä laitan sen talteen, koska ikinä ei voi tietää josko tarvitsen juuri sellaista vaikka kymmenen vuoden kuluttua. Ja, millä todennäköisyydellä minä muistan ”ai niin se tilkku vuodelta 2009 on ullakon hyllykön toiseksi ylimmällä hyllyllä siniruutuisten verhojen (jotka ovat lapsuuden kodistani eli 50 vuoden takaa) alla?
    Kateellisena olen seurannut tyttären tavaroista luopumista. Hän tekee järjestelmällistä inventaariota ”kaikki ylimääräinen pois” taktiikalla.
    Viime marraskuussa aloitin myös tavaroiden vähentämisen ja sainkin kuukauden aikana melko monta turhaketta pois meiltä, mutta siihen se sitten jäi…..

  4. Ai niin, jäi se kertomatta, että nykyään kylläkin vältän minkään uuden tavaran hankkimista (ainakaan ennen kuin olen tutkinut omat varastot)!

  5. Anneli, luulenpa ettet todellakaan ole ainoa säästäjä. Sellainenhan on toisaalta hyväksi. Mutta… Juuri se että sitten kun tarvitsisi niitä säästämiään liinoja tai vaikka kenkiä, ei edes muista niitä olevan.

    Tuo on jo hirmu hienoa että välttää uusien tavaroiden ostamista. Siinä minä en ole erityiseen: ja se koskee nimenomaan kirjoja ja astioita. Niillä minä itseäni ilahdutan ja palkitsen aika usein.

  6. Valokuvista ja päiväkirjoista en luovu ikinä. Meillä on myös aika monta isoa kirjekuorta, jonka päällä lukee ”Kortteja ja muistoja”. Kuoret sisältävät merkkipäivä- ja joulukortteja, kutsukortteja, kiitoskortteja, jonkun lähettämiä valokuvia ym. En osaa heittää kortteja roskiin, mutta en minä kyllä oikeasti tiedä, voinko kaikkea säästääkään…Joitakin opiskelujuttuja olen tunnearvosyistä säilyttänyt. Nämä ovat minun heikkoja kohtia, muuten kiinnyin tavaraan aika vähän. Olemme ottaneet tavaksi ottaa kirpparipöytä vähintään kerran vuodessa, yleensä kahdesti, ja se kyllä kannattaa. Aina tuntuu löytyvän jotain, mitä myydä.

  7. Just tuo ”kortti- ja muisto-osasto” on se vaikein.

    Opiskelujuttuja – omia siis – minullakin on vieläkin tallessa. Kaikki prosemmat esim., mutta luentomuistiinpanot raskin heittäää edellisellä kerralla ja nyt lähtivät omat pitämät luennot. Aika vie…

  8. Oma äitimme tuli mieleeni kun luin juttuasi. Vanhempiemme poismenon jälkeen tyhjensimme kotitaloamme ja kaapeista löytyi hyvässä tai vähän huonommassa järjestyksessä liput, laput ja piirustukset, joita me lapset olimme aikaansaaneet. Osin järkyttävääkin aineistoa, kun selvisi miten vaatimattomilla varoilla perhettä oli jouduttu viemään eteenpäin.

  9. Antti, joo meidän lasten kortit ja monet heihin liittyvät muistot todella ovat tallessa. Tietysti.

    Eihän vanhempien jäämistöjen purkaminen varmaankaan mitään mukavinta puuhaa ole. Vaikka onnellisiakin muistoja varmasti niissä kumpuaa…

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.