Brunssi Nallikarissa (vol. 2)

Äskeisestä kotona nautitusta blinipäivällisestä olisi runsaati kuvia, mutta niissäpä ei ole mitään olennaista uutta viime vuotiseen… Edelleen poromousse todettiin parhaaksi lisukkeeksi. Blineistä, niiden lisukkeista ja viineistä, ja niiden historiastakin juttua täällä. KLIKS ja toinenkin postaus aiheesta.

Uutta ja uusia kuvia on eiliseltä ravintola Nallikarin brunssilta, eiliseen siis jatko-osa.  Nallikarin brunssista on tarkat tiedot ravintolan kotisivulla, mutta yksi olennainen listasta puuttuu: jääkellarin lohi! Ja se oli kyllä minun ehdoton suosikkini. Tosin yhtä hyvää oli myös sen kanssa valitsemani saaristolaisleipä ja muikut. Ja pidin kyllä siitä, että tarjolla oli croissanteja ja niiden kanssa hillahilloa, eikä mitään boysenmarjatuontijuttua. Olisi ollut rieskaa ja pikkuisia cocktail-piirakoitakin, mutta enpä niillä lähtenyt vatsaani täyttämään, kun oli muutakin hyvää valittavaksi asti.

Juustoja oli vähintäänkin riittävästi, lihaleikkeleistä mie en paljon piittaa, jos pöydässä on kalaa ja juustoja.

Kuulostelin koko brunssin ajan, josko neljän hengen seurueen miespuoliset – joiden kyllä tiedän aamiaisilla arvostavan pekonia ja munia – olisivat niitä kaivanneet, mutta ei mainintaa sanallakaan. Ehkäpä pöydän anti oli riittävä ilman niitäkin.

Onhan siitä ollut ennenkin puhetta, että maksaruoat ovat minun suosikkejani, usein tilaan ravintolassa lämpimänä ruokana maksapihvejä, mikä on tietysti aina riski: ne voivat olla pilalle paistettuja tai jos hyvin käy ne ovat ihanan pehmeitä, makoisia. Noh, eilen ei ollut mitään maksapihvejä, vaan oli poronvasanmaksaa, jota osaan itsekin tehdä kohtuullista, mutta kyllä eilinen oli – ihan vaatimattomuuttani voin todeta – vähintään yhtä hyvää.:)

En ole ihan varma, oliko oheen laitettu remoulade-kastike tarkoitettu juuri maksalle, mutta minä ainakin pidin niiden kumppanuudesta. 😉

Pöydässä oli vielä ”päivän keitto” joka eilen oli katkarapukeitto, minä olisin kaivannut lisää chiliä, mutta voihan se olla, että buffassa ei voi kovin tulisia soppia serviiserata.

Pääruokakin oli. Tästäkinhän on ollut puhetta: minä syön mieluummin vaikka kaksi eturuokaa tai noutopöydästä itseni kylläiseksi, … mie en niin perusta noista lämipimistä … Eilen oli listalla ”Maustepaahdettua perunaa” ja sitten – kuten listassa lukee – ”Vaihtelevasti makkaraa/kanaa/ribsejä/lihapyöryköitä”) – meille sattui kohdalle kanaa. Oikeastaan ihan turha minulle. Mutta se ”talon kokkeli”!! Sieniä, munakokkelia ja juustoa. Ei kovin kuvauksellinen (tuossa takana), mutta olihan se hyvää. Oli. Eikä perunoissakaan mitään vikaa, jos olisi enää jaksanut syödä.

Ja jälkkäri? Meidän perheessä Pehtoori on se jälkkärifriikki. Vohveleita tykötarpeineen.

Olihan meillä vielä paluumatka kotiin käveltävänä, joten miksenpä minäkin olisi annokseni koonnut. 🙂

Brunssiin kuuluu kuohuva. Vaikka vain lasillinen. Muttaku. Mutta kun me olimme eilen ystävien kanssa, ja oli jo ihan selkeästi iltapäivä, joka siinä nautiskellessa vaihtui illansuuksi, oli väistämätöntä, että kuohuva ja toinenkin … kuului asiaan. Ja hieman kyllä vaikutti että (kerrankin) oli kuohuva hinnoiteltu ”sisäänheittohintaan” (= pullollinen Freixenettiä 20 euroa).

Näillä eväillä helmikuun ahdistus on helpottunut olennaisesti.