Ensi lauantaina meillä on ruokajuhla. Meidän viinikerho täytti marraskuussa 24 vuotta, mutta juhlat jäi pitämättä. Olemme Pehtoorin kanssa luvanneet järjestää ne meillä.
Sain vapaat kädet järjestää sellaisen illallisen kuin haluan, ja kerhon reilusti plussamerkkinen tili on käytettävissäni. Muutamia viinejä on kerhon kellariin jo hankittu aiemmin. Mm. Cheval Blanc 2001 -viini on ostettu jo kymmenkunta vuotta sitten; nyt huikea hinta on kaksinkertainen verrattuna ostohetkeen. Sille on verrokkina pari muuta Saint Emilionin viiniä ja sitten huomenna haetaan lisäksi pari burgunderia.
Noide
n ranskalaisten huippuviinien vuoksi päädyin siihen, että tarjoan ”Ranskalaisen illallisen”, siitäkin huolimatta, että ranskalainen keittiö ei millään muotoa ole vahvuuksiani. Ja menu onkin enemmän bistro kuin fine dining -henkinen. Kattausta ja plaseerauksia, jopa musiikkia olen miettinyt. Haluaisin tarjota, jollen nyt ihan ikimuistoista iltaa, niin kuitenkin sellaisen, että se jäisi mieleen. Että olisi makoisa ja mukava ilta, josta tulee hyvä olo ja mieli.
Muistatteko, tässä reilu vuosi sitten kyselin täällä ikimuistoisia viinimuistoja. Tuli hienoja vastauksia ja vastanneiden kesken arvottiin palkintokin. Nytkin olisi tuolla ainakin yksi kalenteripalkinto tarjolla kaikkien kommentoineiden kesken.
Kerro joku, ehkä paras, ruokamuistosi, joka liittyy siihen, kun olet päässyt jonkun kotiin syömään, illalliselle tai talkoisiin. Ex tempore -lounaalle tai jatkoille? Ihan mikä ruokakokemus vain, mutta sellainen, että sinut on kutsuttu valmiiseen ruokapöytään jonkun toisen kotiin. Tietysti kiinnostaa, mitä oli tarjolla, mutta myös se, miksi juuri se juttu on jäänyt mieleen? Eka vierailu anoppilassa? Naapurien surströmming-ilta? Ulkomailla jonkun kotiin syömään paikallista perinneruokaa koko suvun kanssa? Onko ruokamuisto jäänyt mieleen ruoan vai tunnelman takia, tapaamiesi ihmisten tai miljöön? Mikä silloin oli erityistä.
Kerro kommenttilaatikossa. Jos muistoon liittyy tarina, olisi hienoa kuulla se, mutta pelkkä syy ruokamuiston ainutlaatuisuuteenkin riittää.
Kaikkien jotain kommenttteihin kirjoittaneiden kesken arvon ensi viikon lopulla (31.1.) seinäkalenterin, jossa on ottamiani kuvia Oulusta.
Kuvat on kotistudioharkkareitani…. 🙂
Klikkaa isommaksi.
Kalenteri minulla jo on, mutta kerronpa kumminkin 😉 Pikkutyttönä minulla oli tapana mennä joululomalla joulun jälkeen isotätini ja miehensä luo yksi tai kaksi lomapäivää kuluttamaan. He asuivat samassa pitäjässä, eri kylällä vaan. Kovin kauas ei siis reissu suuntautunut, mutta se oli tosi tärkeää ekstrahuomiota koululaiselle. Isotädin perheessä oli tapana paistaa jouluksi vasikanpaisti, ja ylijääneestä paistista tehtiin joulun jälkeen keitto. Tuota ihanaa keittoa tarjottiin monesti minulle välipäivinä, ja se on edelleen ehkä parasta lihakeittoa, mitä olen koskaan saanut. Tuossa kyläpaikassa sai muutenkin uskomattoman hyvää ruokaa, siellä opettelin paistamaan lättyjäkin, ne kuuluivat aina iltapäivän ohjelmaan lakkahillon kanssa 🙂
Lapsuuden ruokamuistoissa on varmasti monella niitä ikimuistoisinpia juttuja.
Isotätisi kuulostaa kyllä hyvälle ruoanlaittajalle, ja pienet huomioonottavalle. Ei ihme että on jäänyt mieleen. 😉
Paikka Pohjois-Unkari, lomapaikaksi kunnostetun maatalon puutarha. Isäntä sytyttää nuotion ja virittää kolmijalkapadan, bogrács, ja aloittaa ruuanlaiton. Ruokana tulee olemaan bográcsgulyás eli perinteiseen tapaan valmistettu gulassikeitto. Aikaa kuluu noin kolme tuntia, ilta pimenee ja valmistuvan keiton tuoksu yhdistyneenä lievään savunhajuun leviää ympäristöön. Ja ilma on tietenkin kuin morsian. Odotus palkitaan erinomaisena makunautintona. Santsikierros on pakko tehdä. Unohtumatonta.
Kiitos, Antti. Melkein sieluni silmin näen tilanteen, ja tunnen gulassikeiton tuoksun. Varmasti unohtumaton juttu.
Saimme ystäväpariskunnalta häälahjaksi v. 2005 illallisen heidän kotonaan. Huikea lahja, joka nautittiin pitkän kaavan mukaan. Isäntä ja emäntä ovat paitsi loistavia kokkeja myös viiniharrastajia, joten kokonaisuus oli makunystyröitä hivelevä. Pääruokana ollutta uunilohta olen valmistanut itsekin tuon jälkeen useita kertoja. Lohifile sivellään piparjuuren ja voin seoksella ja peitetään voimakkaassa suolavedessä ryöpätyillä kurkkusiivuilla kalansuomujen tapaan. File uuniin (200 C) 20-30 min. kalan koosta ja paksuudesta riippuen. Pyrstöpalasta tulee komean näköinen tarjottava!
Ja vielä yksi muisto tuosta ikimuistoisesta lahjasta ja illasta. Tarjoilusta huolehti hovimestari! Siis ihan oikeasti!
Oi-joi, Maisa, kuulostaapa mukavalta ja makoisalta muistolta. Ja kiitos reseptistä, tuo menee testaukseen. Hovimestaria meillä ei ole, mutta yritämme selvitä. 😉