Miten liittyvät yhteen

ja Pohjanmaan asutuksen synty, Kainuun vähäväkisten elämä 1800-luvulla,  Suomen ja Japanin kauppasuhteet II ms:n jälkeen, lestadiolaisuuden julkisuuskuva 1960 – 1985 ja paljon muuta (ainakin minun mielestäni mielenkiintoista)? Miten kuvat ja nuo teemat liittyvät yhteen?

Liittyvät yhteen siten, että noista kaikista aiheista keskusteltiin kuvien maisemissa, Oulujoen rannalla Lasaretissa. Oli historian tohtoriseminaaripäivä. Stålhberg-salissa päivä kului joutuisasti. Meitä oli melkein parikymmentä. Vietin työpäivän ajatellen, keskustellen noista aiheista, – ja miettien.

Miettien kaikkia tohtorikoulutettavia, ja sitä, miksi ovat hommaan ryhtyneet? Mikä ajaa nuoria ja vähän vanhempia ihmisiä ryhtymään vuosiksi (humanistisen, käytännöllisesti katsoen palkattoman) tutkimustyön pariin?

 

Koetin reflektoida omaan tutkijanuraani? Miksi minäkin joskus tuohon ryhdyin? Vieläpä aikana, jolloin ei mitään erityisiä ohjaus- ja seminaarisessioita ollut, ei tukea, ei tutkimusyhteisöllisyyttä? Vaikea muistaa, ymmärtää  tai ehkä ei sittenkään niin vaikea muistaa: oli vaan niin hienoa ekana, itse, löytää, kirjoittaa, hoksata, tehdä tiettäväksi, havaita ongelma ja ratkaista se. Saada aikaiseksi, pystyä siihen, tehdä ja suorittaa, löytää vastauksia. Ehkä senhetkisessä positiossani odotukset olivat sellaiset, etten edes kyseenalaistanut, onko minun tehtävä tai onko minunkin mahdollista tehdä väitöskirja.

Olisiko tässä ajopuuteorian paikka? – Siis että ajauduin tekemään väitöskirjan? Ehkäpä juuri niin. Ajopuu, mutta ei haaksirikko. 🙂

Työhön liittyvä, yleistä hilpeyttä aiheuttanut, juttu on yliopiston tietojärjestelmissä oleva työtehtävieni määrittely. Minun kohdallani ”virkamäärittelyssä” lukee näin:

Virkasuhteen määrittely

Koskapa työsuhteeni tila on tällä hetkellä tuo ”aktiivinen” on otettava huomioon, että huomenna seminaari jatkuu ja että minulla on heti aamusta kommenttivuoro, joten on ryhdyttävä kommentoinnin viimeistelyyn. Ei auta olla ”Lepäävä”. 😀

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.