Kesäaikaan siirtyminen ei ole urputuksen paikka, päinvastoin. Nyt sisäinen kelloni on samassa ajassa virallisen kanssa. Jo pari viikkoa olen itsekseen heräillyt viideltä, kuudelta viimeistään, vähän niin kuin tuntia liian aikaisin. Nyt olen maailman tahdissa. Jostain lehdestä, nettisaitilta luin kolumnin, jossa kirjoittaja totesi, ettei tunne aiotakaan, jonka mielestä kellojen siirtely on hyvä tai edes siedettävä juttu. No minusta se on. Ainoa mikä tässä kesäaikaan siirtymisessä riepoo, on, että tässä häviää tunnin vuorokaudesta. Niitä kun ei ole ollenkaan liikaa ja nyt ”ite-eestään” tunti häipyy. Okei, saahan sen syksyllä takaisin, mutta ilman korkoja. 😉
Kesäajan aloitin aamusella lähtemällä rutskuille Hietasaareen ja Nallikariin. Olosuhteet moiselle erinomaiset. Rutskuilla oltiin aina pentuna. Rutskuilla voi olla keväisin ja syksyisin. Onko sellaisia, jotka eivät ole olleet? Varmaan kaikki ovat olleet, eri nimellä vain. Rutskuilla lienee vain Oulun murretta, mitä se on muualla Suomessa?
Klikkaamalla kuvat isommiksi, näet miten kaunista voi olla. Siellä kontallani kuvailin ja tunsin itseni ihan tavattoman älykkääksi. Rannoilla oli monta lintujen tarkkailuporukkaa (tuttukin pulputtamassa… 😉 ), ja luulen kuulleeni että joku poppoo oli jo peipon nähnyt. Voikohan se olla mahdollista? ”Puoli kuuta peipposesta …” Ehkä kuulin väärin.
Minä en lintuja tunne, enkä kuvaa… jäitä ihailin.
Meren jäältä Hietasaaren metsätaipaleille. Reilun kuukauden päästä tälle reitille ei allergisen nenäni kanssa ole asiaa..
Pitkästä aikaa kääpä-kuvausta (ks. asiasta enemmän) . Aika laaja yksilö löytyi.
Nämä ihan perinteisiä, enemmän kuvassa kiinnittyy ns. bokehiin, jonka onnistuin tallentamaan. Niin halusinkin.
Kevään valo sinänsä on ilon aihe.
Puutarhan kautta vielä ajelin kotiin. Iltapäivällä yrtti- ja ruokapuuhia, huoltoa kaikenmoista. Pari ruokakokeilua, palannen asiaan.
Rutskuilla? Ei soita kyllä yhtään kelloja, vaikka sieltä olenkin 🙂
Ja onko siellä muka oikeasti lunta? Täällä ei ole ollut viikkoihin yhtään lunta massa ja jäälle ei ole enää mitään asiaa (meiltä puolen kilometrin päässä putosi viime viikolla pikkupoika jäihin…).
RUTSKU!! En ole ollut koskaan rutskuilla.
Arvaan. Rutskuilu on kävelyä rutisevalla/rutskaavalla äänellä murtuvalla jäällä.
Rutskuilla – Juuri noin kuin Koivu arvasi. Laanaoja Oulussa on ollut keskikaupungin kakaroiden paras rutskupaikka. Minun lapsuuteni tallinpihalla oli Koskelankylän eniten ja parhaat rutskut. Isommat kävivät Mannisenojallakin, mutta minulla ei ollut lupa sinne asti mennä.
Hyviä paikkoja ”tirrattiin”, varattiin, tehtiin siis valtaus. Lätäkön hajottamisen jälkeen odotettiin uutta yöpakkasta jotta taas pääsi rutskauttelee. (Tuossa viimeisessä kuvassa on oikein erinomaiset rutskujäät.)
Se oli sitä maailmanaikaa kun aina oltiin pihalla. Ulkona kaikki kevätillat.
Että onko täällä vielä lunta? On täällä. Ei paljon, mutta on sitä. ja nyt on kahdeksan astetta pakkastakin. Uusia rutskuja olis varmaan tullut, ehtisköhän ennen töihin menoa.