On kuukausi siitä kun menin vuorottelun jälkeen töihin. Nyt on ehkä perspektiiviä nähdä metsä puilta … Ehkä nyt voi sanoa, miten vuosi meni.
Ensimmäisenä tulee mieleen että kyllähän minä kävelin, patikoin, tepastelin, harhailin, kuljin. Laskeskelin, että vuoden aikana kävelin Suomen päästä päähän. Suunnilleen. Reitille sattui Alpit, enin osa siitä taipaleesta kulki Koskelantietä eestaas, sillä matkalla oli monta Saariselän ja UKK-puiston tunturia huiputettavana, reitillä oli Italian maaseudun pikkuteitä ja Shanghain pääkatu, Oulussa reitti kulki merenrantaa Nallikarissa ja Rajahaudassa, taival myötäili Oulujokivartta tai kaupunkiin tai kaupungin läpi Intiöön ja/tai Lyöttyyn. Usein tuli käveltyä työpaikallekin, varsinkin syksyllä matka vei sinne – vuorottelusta huolimatta.
Koko vuorotteluvuoden kuvasin. Otin kymmeniätuhansia kuvia. Kotona ja kaukana, kursseilla ja kirjoja varten. Vuoden aikana ehdin suorittaa kolme digikurssia (joista viimeinen – paras ja vaativin – on vielä kesken). Opin hurjan paljon uutta. Ja tuskastuin kun en osaakaan ottaa sellaisia kuvia kuin haluaisin. Järjestelin ja varmennustallentelin tietokoneelta kaikki edellistenkin vuosien kuvat, diojen digitalisointirumbankin tein.
Olin pehtoorin kanssa yötä päivää liki tauotta. Muutama mökkipäivä ja työ/humputtelureissu Lahti-Helsinki ainoat erossaolon vuorokaudet. Tätähän vähän mietimme, jotta onnistuuko? Kaipasin ja kaipaan edelleen yksinoloa, mutta ei se ole vuoden aikana ollut mikään ongelma. En käynyt perheelle ja pehtoorille sietämättömäksi, vaikken töissä käynytkään, en poissa kotoa ollutkaan … Antoivat jopa ymmärtää, ettei olisi haitannut, vaikka vuorottelu olisi jatkunutkin 🙂
Ja töistä puheenollen. Tein sitten kuitenkin aika paljon sellaista, joka voitaneen laskea työksi. Kahden juhlakirjan toimitustyö ja artikkelien kirjoittaminen niihin ja yksi ylimääräinen, kolmas artikkeli pitivät minut kiinni akateemisessa yhteisössä helmikuun lopulle asti. Ne täyttivät monet vuorotteluviikot ihan totaalisesti. ”Silloin se parasta on ollut, kun se työtä ja vaivaa on ollut”, eikös se noin sanota jo Raamatussakin. 😉 Ja noiden kahden kirjan välissä vielä Vuorotellen-kirjanen.
Syväsiivoa koti, sehän se oli haaveena. Ja takavarastoa lukuunottamatta se haave toteutuikin, ja nyt pehtoori on sitten raivannut varastonkin. Mitä tämä syväsiivoaminen tarkoitti? Keittiönkaapit ja vaatekaapit putsattu ja puleerattu? Kyllä sitäkin, mutta myös autotalli ja kaikki vaatehuoneet. Ja ennen kaikkea sellaista, että lääkekaapista on vanhat, tarpeettomat lääkkeet viety apteekkiin kierrätykseen ja tuhottaviksi, perheen (myös murmelin) vanhat rillit ja aurinkolasit viety Instruun joka kierrättää niitä kolmansiin maihin, kaikki matot pesty tai pesetetty, diat digitalisoitu, mapit putsattu, langoista kudottu sukkia, kaikki jauhot ja kuivamuonat käytetty tai muutoin deletoitu, samppoot ja tuoksut kulutettu, kirjahyllyt järjestetty, antikvariaattia ilahdutettu ja tietokone siivottu/kovalevy vaihdettu ja ohjelmat päivitetty.
Aloitin – ja lopetin – pilateksen. Se oli hyväksi, mutta ei siltikään minun juttuni. Ostin sukset ja hiihdinkin. Luulenpa että se jäi viivan alle. Ehkäpä hiihtäminen jää tästä vuodesta.
Viidenkympin huolto: pari huolestumista aiheuttanutta luomea poistatettu, hammasimplantti asennettu ja kaikki muu purukalusto pistetty ruotuun, allergialääkitys uusittu (ja nyt kuukauden Linnanmaa-elon jälkeen olen kohtuullisen tukkoinen, vuotavasilmäinen), näkötarkastus tehty ja rillit uusittu yms.
Ystäviä, sisarta, äitiä, sukulaisia, nuoria ehditty nähdä enemmän kuin olisi duunissa ollessa ehtinyt. Olen ehtinyt olla.
Paljon vähemmän romaaneja ja muuta ei-työ-kirjallisuutta luettu kuin oli toiveena/aikeena/tavoitteena. Olisko yhteensä 25 kirjaa? Miksi tavoitteesta jääty? Siksi että istun tässä koneen ääressä kaiket illat. Siis olen tehnyt mitä haluan; siis hyvä. 🙂 Omat ja viinikerhon www-sivut jäivät päivittämättä, mutta alointinpa uuden projektin: Rotissöörien lehdistöneuvoksena eli pressenä lupasin touhuilla, jottei tämäkään harrastuneisuus ihan rapistuisi. Ja lienen tehnyt eräänkin blogipostauksen.
Vuorotteluvuonna oli toive saada olla tarpeeksi mökillä. No ihan tarpeeksi ei liene oltu, minusta ainakaan 🙂 ; vaikka lähes joka kuukausi siellä viikko vietettiinkin. Noin kaksi kuukautta vuorotteluvuodesta kului siellä ja kaksi kuukautta kului ulkomailla. Huhti-toukokuussa neljä viikkoa Italian reissulla, syksyllä liki kaksi viikkoa Kiinassa, helmikuussa ja heinäkuussa viikko patikoimassa Kanarialla ja Kitzbühelissä. Ja ulkomaan reissuksi lasken sen yhden huikean syyskuun päivän kun kävimme Jäämeren kierroksella, Pykeijassa. Siis mökkeilty ja reissattukin on.
Milloin se oli parasta? Parasta oli kun saattoi lähteä arkena, keskellä viikkoa, keskellä päivää tyttären kanssa kaupungille hoitelemaan asioita ja shoppailemaan, parasta oli patikoida Niila-tunturin reittiä kun tiesi, että töissä on uusien opiskelijoiden vastaanottotilaisuus tai tutustua uusiin ihmisiin, joista tuli enemmän kuin kohtaaminen, joista tuli ehkä jo ystäviäkin. En unohda sitä iltapäivää Seilin saaren rannassa purjeveneessä kun saimme lounaan eteemme, kun oli purjehdusta takana ja edessä. Aamuaurinko Teiden kraaterissa helmikuussa, ne kymmenet yöt, jolloin saattoi lukea tai värkkäillä kuvien kanssa tietäen että aamulla saisi nukkua jos väsyttäisi, olivat vuorotteluvuoden helmiä. Mieletön myrsky marraskuussa oli sekin erilainen kun oli aikaa kokea se. Oli aikaa olla rannoilla kuvaamassa sitä. Uusien ihmisten tapaaminen, ystävystyminenkin, oli vapaalla ja matkoilla helppoa. Parasta oli kun oli aikaa kokeilla kaikenmoisia uusia ruokia, kokeilla niitä ravintoloissa, ystävien luona tai itse tehden.
Parasta oli, kun sunnuntait jatkuivat iltaan asti. Taidehistorian luennolla opiskelijana tuntui ihan erille kuin sosiaalihistorian luennoijana kateederilla. Oli juhlaa tiistaiaamuna miettiä, menisikö ensin lenkille vai sytyttäisikö ensin leivinuuniin tulet. Flunssa mökillä tammikuussa sekin tuntui hyvälle, kun tiesi, ettei tarvi olla pois töistä tai ei tarvi mennä töihin. Oli onni kun sai käydä asioilla silloin kun parkkipaikoilla oli tilaa, silloin kun kaupoissa ei ollut jonoja, silloin kun itse halusi. Kun ystävät kutsuivat kylään vuoden pimeimpänä aikana, saattoi heti sanoa, joo tullaan, eikä miettiä, että jaksaiskohan?
Nyt ollaan kotona. Kapitulit ja kalaasit vietetty, on tavallinen viikonloppu, on duunarin vapaa. On aika pitkälle arjelle, jonka katkaisevat viikonloput. On aika töille. Kuinka kauan se tuntuu hyvälle?
