Oli synkkä ja myrskyinen yö.

Eilen illalla vielä istuessamme illallispöydässä alkoi ukkonen.

Eikä ollut mikään pieni rytinä vaan Ukkonen isolla uulla ja rytinällä. Tuli aina uudelleen ja uudelleen päälle. Korkealta näki komeasti, kuinka salamat ristiin rastiin löivät. Talossa valot räpsyivät ja myrsky piiskasi ikkunoita.

Lämpötila laski alle kymmeneen. Syksy helteisen kesän jälkeen?

Me kuitenkin olimme valmiita nukkumaan jo varsin varhain.  Mutta kahden jälkeen myrsky yltyi niin kovaksi että heräsimme …  Oliivipuiden oksat viuhuivat ja viistivät maata, ikkunaluukut kolisivat, .. puolen tunnin jälkeen tyyntyi kunnes taas aamuyöllä alkoi uudelleen. Kivitalon jykevyys alkoi tuntua merkittävän hyvältä tekijältä.

Aamulla oli hyytävän kylmä. Oikeesti. Aamiaisen jälkeen ei lenkille, vaan lähdimme neljästään autolla tutustumaan lähikyliin.

Collazzonen kylä meille jo tuttu, mutta Torguiano (viinin ja oliiviöljyn ystävien mekka) olivat kohteina. Pikkuteitä kierrellen pari tuntia ajelimme.

Oliiviöljymuseo oli kiinni, viinimuseo auki, mutta meillä rajallisesti aikaa, sillä tiesimme saavamme vielä yhden vieraan Ternin asemalle. Siis puolelta päivin paluu Pantallaan, ja kauppaan. Taas kerran kärryllinen ruokaa ja juomaa…

Ystävämme E., jota oli jo odotettu kovasti, tuli kahden junalla Terniin. Oli huippua että saimme maailmaa kiertäneen, monella mantereella asuneen E:n tänne, vihdoin Italiaan. Hän kun ei ole koskaan Italiassa käynyt. Ferrarilla toivotimme tervetulleeksi, ruusu minua ilahdutti. Viinikerhomme edustus on nyt täällä. Buono!

Saamme olla isäntinä ja emäntinä täällä landella, keskellä lintuja. E. tietää ja tuntee linnut ja paljon kasvejakin, kuten lounaan jälkeen parin tunnin iltapäivälenkillä taas kerran havaitsimmme. Opimme paljon uutta, ja minustahan ei ole mitään mukavampaa kuin kävellä … Paitsi kävellä kauniissa maisemassa ja hyvässä seurassa. 😉

Ei meillä täällä Villa Francossa ole kovin hiljaisia ihmisiä parin viikon aikana muutenkaan ollut, mutta nyt ei enää tarvitse ollenkaan ajatella ”mistähän juteltaisiin”. Meitä on sen verran monta, jotka eivät arkaile juttuja aloittaessaan, monta vuosikymmeniä ystäviä olleita olemme, joten lussakkaa on istahtaa yhteisen pöydän ääreen tai kimpassa lähteä pikkuteitä kävelemään. Yhteisiä kiinnostuksia ja kysymyksiä on paljon. Ja naurua. Sitäkin on paljon. Se on hyväksi.  Unikin on. Buona notte!

Jokainen kommentti on ilo!

You might also enjoy: