Olen jälleen päässyt valmiiseen, kauniisti katettuun päivällispöytään. Hyvässä seurassa, hyvää ruokaa … Sellainen on perjantai-iltana ihan parasta.
Olimme nuorten kanssa systerin luona Iissä oleilemassa ja nauttimassa päivällistä; hyvä on – eilenkin syötiin blinejä, yhdessä Oulun parhaimmaksi kehutussa blini-ravintolassa, mutta ei tänään tarjotut jääneet yhtään jälkeen. Eivät yhtään! Ja taas jotain uutta! Blini, smetana, hunaja (jonka idean sisar oli eilisestä postauksestani fiksuna ihmisenä hoksinut 😉 ) ja sitten uutena juttuna kylmäsavuhirveä! Mmmm. Yhdessä ne olivat makunystyröitä hivelevä yhdistelmä. Juniori tosin piti edelleen eniten perinteisestä smetana-mäti-sipulihakkelus -versiosta ja kaapikin sitten purkit ja purnukat aika tyhjiksi blineillä ja ilman. Ja tässähän oli vasta alkuruoka.
Pääruokana oli poronpaistia, jota ei ollut paistettu ylikypsäksi hakkelukseksi kuten minulla usein tapana on. Tämä oli rose ja kastike kruunasi lihan maun. Luumua, punaviiniä, suklaata, riistabuljonkia ja siinä on ylivertaisen hyvän kastikkeen perusaineet! En edes kerro, mitä saimme jälkkäriksi ja kahvin kanssa – tulette vain kateelliseksi 😉 Kotimatkalla nuoretkin totesivat moneen kertaan olipa hyvää, olipa mukava käydä. Ja niinhän siinä kävi, että ”kylässäkin” nuoret pulputtivat. Miniäkokelas ei niinkään, mutta meidän muksut.
Ja heistä puheenollen: Päivällä haimme pehtorin kanssa ne dioista skannatut dvd:t – aika kallista on, mutta sen, mitä pikaisesti olen ehtinyt vilkaista, niin taso on hyvää, ainakin parempaa jos olisin itse ryhtynyt valtaisaan urakkaan. Ja nyt muistot on kuvinakin tallessa. Tässä yksi kuva, joka sivuaa tätä iltaa; nuoret vähän nuorempina ja näistä maisemistakin tänään keskusteltiin… Bella Italia!
Ja aina vaan loistavimmalla aasinsilloilla pääsen seuraavaan aiheeseen. Matkoihin ja kuviin. Kanarian patikkareissumme kuvasivusto on nyt valmis. Satoja kuvia, jollet mitään muuta katso niin suosittelen, että piipahda ”peikkometsässä”. La Gomeran laurisilva (laakeripuumetsä)-patikka oli minulle merkillisen hieno kokemus. En tiedä, onko missään muualla mitään samanlaista, eivätkä kuvani voi kertoa kuin pienen osan siitä taianomaisesta kiehtovasta luonnosta, joka meitä ympäröi, mutta suosittelen: piipahda edes sumusademetsässä
http://www.satokangas.fi/Matka/Kanaria/Laurisilva.htm
Viesteilimme tänään reissumme oppaan kanssa ja hän (joka on asunut 7 vuotta Kanarialla) kertoi, että paikalliset asukkaat ovat sanoneet, ettei 40 vuoteen Kanarialla ole helmikuussa ollut niin kylmää ja sateetonta kuin nyt. Kieltämättä emme olisi pistäneet pahaksemme jos välillä olisi ollut vähän lämpimämpää, mutta kuusi erilaista patikkaa vähän viileämmässäkin säässä – helmikuussa! – oli juhlaa!
Sumuisten metsien kääväkkäät, sumuisten vuorten gorillat.
Kontrasti Garajonayn ensimmäisen kuvan (eroosion jyrsimiä rinteitä) ja seuraavien (sammalen peittämiä runkoja, jäkälää, saniaisia) välillä on häkellyttävä. Ei uskoisi, ellei näkisi/olisi omin silmin nähnyt.
Kyllä tällaisiin kuviin tukeutuen älykkö/intelligenttikin voi tunnustaa Kanarialla käyneensä.
Kontrastit olivat eri päivinä valtavia. Ehkä Teide ja Cañandasin kaldera ja Anagan alueen luonto olivat ääripäät… mutta edelleen eniten vaikutuin noista sumuisista metsätaipaleista.
Kyllä, sinähän olet sanonut aiemminkin että Kanarialla kannattaa käydä. Kyllä kannatti, enkä enää sano ”etten koskaan lähde Kanarialle”. Mutta entäs Kon Tiki matkatoimiston järjestämä Montenegron patikka? Siellä voisi olla tuttujakin patikoimassa… Tai jo mainitsemani Irlanti?
Vaikka luulenpa, että seuraava huiputus on taas tuttu Kaunispää. Jos vain kaikki onnistuu ja terveys monella taholla pysyy kohtuullisena, niin seuraavaksi retriitti Hangasojalla ja patikkaa tai hiihtoa Koillis-Kairan kansallispuistossa.