Valokuvaajan niksipirkka

Kaupungilta tullessa tammikuun iltapäivän aurinkoa oli pakko pysähtyä kuvaamaan. Kylmä? Kyllä, semminkin kun en ollut varustautunut.

Mutta pakkasessakin pystyy kyllä kuvaamaan; muutamat jipot tekevät sen siedettäväksi, iloksi.

Nyt sitten varoituksen sana: tämä postaus sisältää häpeilemätöntä tuotesijoittelua ja kaupallisia tiedotteita.

Ensiksikin: urheilukaupoissa ja Partio-aitassa myydään pieniä kertakäyttöisiä lämpötyynyjä, jollainen hanskassa takaa, ettei kädet jäädy, vaikka välillä kuvattaessa olisi otettava tumput poiskin. Tällainen pieni hiekkapussin oloinen mytty  pysyy lämpimänä monta tuntia, ja yksi riittää yhdelle kuvaus(tai laskettelu) reissulle. Pidä myttyä vuorotellen eri käsissä, hyvin riittää lämpö. Hinta vaihtelee merkistä ja pakkauksesta riippuen, mutta noin euron kipale.

Toinen pakkasessa kuvaavan hyvä hankinta on rillien ja linssien huurtumisen estäjä. Ainakin minulla on ollut vaikeuksia kun pakkasessa kuvatessa rillit huurtuu kun aikansa pitää kameraa lähellä kasvoja ja hengitys lämmittää sekä kameran etsinaukkoa että rillejä, mikä aikaansaa sen ettei kohta näe juurikaan mitään, ei ainakaan ottaa kelpo kuvia. Optikolta näitä linssien huurteenpoistopulloja löytyy, noin kympin pullo. Siitä riittää pariksikin talveksi.

Sitten ainakin minulle on ollut iloa pienestä (Claes Ohlsonilta ostetusta) taskulampusta. Siinä on hirmuinen valo, josta on ollut joskus iltakuvissa apua. Sekä ulkona että sisällä. Eihän se mikään studiolamppu ole, mutta hyvin tehokas, pikkuruinen valontuoja.

 

Sitten vinkki objektiivista.

Canonin kameroihin yhteensopiva pikkuinen kevyt (vähän reilut 100 g) ja pieni,

erittäin valovoimainen f 1.8, minkä vuoksi sopii myös sisäkuvaukseen erinomaisesti, nimenomaan tämä hyvä valovoima on ISO ilo,

halpa (n. 100 euroa) kiinteäpolttovälinen (50 mm)  objektiivi.

Ehdottomasti hankinnan arvoinen.

 

Ja jollet itse valokuvaa – tai vaikka kuvaisitkin – osta kuvia. Osta Vuorotellen.

 

 

Vuorotellen-kirjaani on vielä jäljellä – ensi jouluna ei varmaankaan ole. Siinä on paljon ottamiani kuvia, joista on tullut mieluisaa palautetta.

Siis osta nyt joululahja. Tai osta enemminkin itsellesi pieni, satasivuinen katselu-, resepti-, ruokajuttu-, runokirja. Sitä kaikkea Vuorotellen on.  Osta muutama ja pistä jemmaan, kun menet joskus ruokafriikin luo kylään, älä viekään kukkapuskaa, suklaarasiaa tai viinipulloa vaan vie Vuorotelllen. Tai osta kerrankin äitienpäivälahja ajoissa.

Jos tilaat tällä viikolla, ehdin postitella ennen ensi viikon patikointireissua ja sinä ehdit saada  ystävänpäivälahjan kaverillesi annettavaksi.

Lähetä minulle sähköpostia ( reija.satokangas at oulu.fi ) ja kerro,  montako kirjaa haluat ja mihin osoitteeseen ne postittelen. Laitan paluupostissa tiedoksesi pankkitilini numeron. Yhden kirjan hinta ilman postikuluja on 18 euroa, jos ostat useamman ja/tai kirja on pistettävä Itellan kyytiin, niin katso täältä hinnasto (samalla sivulla kirjasta vähän enemmänkin tietoa). Mitä useamman ostat sitä halvemmalla saat. Kovin kauaan tätä ei enää ole myynnissä.

Sellainen sekavahko maanantai

Siellon revontulet. Kaupungissa. Sinivihreät revontulet! Kaikki itseäänkunnioittavat valokuvaajat seisovat nyt pihalla pakkkasesssa jalustimet tanakasti hangessa ja kamerat suunnattuna kohti taivasta piiiiiitkällä valotusajalla ja ties millä konstein kuvaavat kauniita revontulia… , mutta minä en t-a-r-k-e-n-e.  Ehdottomasti olen sitä mieltä, että sää on pukeutumiskysymys, mutta nyt pysyn sisällä. Piste.

Tulimme juuri Paistinkääntäjien juustomaistiaisista, siksi ylipäätään näin ne revontulet. Mutta en halua enää ulos. Värjöttely lyskan bussipysäkillä riitti tämän illan ulkoiluksi. Istanbulin viihtyisässä kabinetissa ja viihtyisässä seurassa vierähti tovi.  Illan musiikkituokiot olivat liki ylivertaisia, mutta ei viinien ja juustojen yhdistelmissäkään ollut mitään vastenmielistä. Päinvastoin. Espanjalaisia viinejä ja juustoja oli tarjolla yllin kyllin, melkein liiankin kanssa. Mahonia en ollut muistanutkaan, nyt taas muistan. Oivallinen Coronasin kanssa, eikä niinkään rouva Waltraudin seurassa. … Hifistelyä? No joo, mutta mukavaa oli.

Entäs tänään päivällä? Joinakin päivinä voi töpätä enemmän kuin toisina. Minä olen töpeksinyt tänään enemmän kuin paljon, mutta ehkä voisi sanoa, että tekevälle sattuu.

Olin piipahtamassa Linnanmaalla, palaveeraamassa, herättämässä hilpeyttä vinkkeleissä, kahvilla yhden jo aika lailla korvaamattomaksi käyneen kanssa, kirjastossa etsimässä inspiraatiota seuraavaa kolumnia varten ja matkakirjaa La Gomerasta. Ja esimiestäkin kävin tervehtimässä, ja ilokseni sain tämän juuri ilmestyneen uusimman kirjan Suomen mäkihypyn historia. Urheiluhistoria on uusi aluevaltaus oppiaineessamme. Sotaa, liikennettä, sosiaalihistoriaa, nimistöä, koulutuksen ja seurakunnallisen elämän historiaa, politiikkaa ja saamelaisten elämänmenoa meidän porukalla on tutkittu, mutta nyt sitten urheilun historiaakin. Ei hassumpaa. Ja Veikko Kankkosesta oli monta kuvaa! Hyvä kirja! 🙂

Tarte flambee pakkasta lievittämässä

Tammikuun viiltävä valo, kirkuva kylmyys eivät olleetkaan sietämättömiä. Ihan hyvin toistatuntia vierähti ulkona, naamaa paleli etelään päin kävellessä, mutta palatessa kylmyys ei rieponut, unohduin kuvaamaan ja jo valmiiksi inhoamani kamerakurssin tehtävä ”omakuva” tuli otettua ihan helposti.

Päivän toinen highlight oli kun nuoriso tuli syömään. Olin luvannut salaattibuffeen (keittiön kaappien tyhjennys alkaa todella olla loppusuoralla) ja tarte flambeeta ja jälkkkäriksi créme brûleen, kahvia ja pullaa halukkaille. Elikkäs kovin ranskalaisella kokkaamisella tämä päivä sujahti.

Tarte flambee, joka on Ranskan vastine pizzalle, on tullut täällä esitellyksi jo viime maaliskuun Alsacen matkan yhteydessä (KLIK). Muutaman kerran olen sitä kotona tehnyt, mutta ohjetta en ole tainnut julkaista. Joten olkoon sitten sen aika nyt.

Tarte Flambee

2 dl haaleaa vettä
10 g hiivaa
½ dl öljyä
11/2 tl suolaa
5 ½ dl vehnäjauhoja

Päälle
1 sipuli, 2–3 rkl ranskankermaa ja savukinkkua. Ja ehdottomasti mustapippuria myllystä.

Sekoita veden joukkoon hiiva, öljy ja suola ja alusta joukkoon vehnäjauhot. Ota taikina leivinpöydälle ja alusta sitä siinä vielä noin 5 minuuttia. Peitä liinalla ja anna nousta.

Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. (jos haluat miedontaa sipulin makua kuumenna 2 dl vettä ja keitä sipulia siinä minuutin ajan. Valuta siivilässä ja anna jäähtyä tai sitten käytä  Roscoffin sipulia, se on jo ennen uuniin menoa niin makeaa, ettei ryöppäämistä tarvita). Suikaloi kinkku.

Kuumenna uuni 275 asteiseksi.

Leikkaa taikina kahteen osaan, kaaviloi taikina kahdeksi ohueksi levyksi ja nosta leivinpaperille ja pellille. Levitä taikinalle ranskankerma, sipuli ja kinkku. Jauha päälle mustapippuria ja paista uunissa noin 10 minuuttia ja tarjoa heti.

Kannattaa kokeilla. Täytteitä voi varioida, loputtomiin. Myös makeisiin. Ananas on tässäkin hyvää, ja päärynä. Loraus Grand Marnieria tai calvadosta aateloivat tarten.

Jälkkärinä ollut Créme Brûlee  oli Valion perusreseptillä tehty. Helppoa ja hyvää. Vaikuttaa enemmän gourmandilta kuin onkaan. Ja minulla kun on uusi tehokas, ruokafriikiltä ystävältä lahjaksi saatu tohotin, jolla tehdä ruokosokerin rapsakaksi, niin oli mukava tehdä. Ja maistuihan se.

Antiikkimessut on minun juttu

Caroluksen päivä. Hassua että niinkin maallinen ja sotaisa mies kuin joulukuussa v. 800 Länsi-Rooman keisariksi Vatikaanissa kruunattu Kaarle on pyhimyskalenterissa.

Kuntoa pitäisi kohottaa, mökillä sairastettu flunssa esti liikkumista ja vei jo olemassaolevaa peruskuntoa alas, mikä ei ole oikein hyvä, kun viikon päästä pitäisi olla timmissä patikointikunnossa. Ja mitä minä tänään teen? Lintsaan lenkin. Verukkeena -17 C ja eilen iltainen myöhään venähtänyt kyläilyreissu Kelloon, mikä piristi – oli mukavaa ja makoisaa, mutta myös väsytti,  pehtoori kyllä pystyi kahden tunnin lenkin käymään…  mutta minä lähden heti aamusta antiikkimessuille.

Ensimmäinen huomio on, että kahdellakin pöydällä on minun kirjojani myynnissä. Siis minun kirjoittamiani, – hassua.  (Kirjallinen tuotantoni on jo antiikkia? :)) Toinen huomio, voisin käveleskellä ja ihailla kaikkea vanhaa, astioita, kirjoja, tauluja, laukkuja, kaikkea – vaikka kuinka kauan. Kolmas huomio, messuilla on juuri sitä samaa porukkaa, joka kulkee museoyhdistyksen tilaisuuksissa. Neljäs huomio, porilaisella galleristilla on myynnissä akvarelli, jota olen kohta vuoden olohuoneeseemme etsinyt.  Viidenneksi huomaan, että ehdoton [itseni asettama] astioidenostokielto on suhteellinen käsite: jos kohdalle sattuu Kaj Franckin pienet punaiset Luna-lasit, jotka ovat mökin astiastoon täydellinen lisä, niin silloin ehdoton kielto on helposti kumottavissa.

Nyt takkatuli ja kirja kutsuvat, haittaakse?

Rekkamies

Mä oon rekkamies keikalla alas
Tonneja takana, rautaa alla
Jo poikana päätin; mä oon rekkamies
Vaikka moni saa puuronsa helpommalla

Huom. rekka parkissa.

Tuhansia töitä, valvottuja öitä
Viikkoja tiellä, saan asfalttia niellä
Silmiä painaa, ei uni anna lainaa
Hei rekkamies, mikä pitää miehen tiellä

 

Ei uni anna lainaa rekkamiehellekään.
Työaikalainsäädäntö oli tiukkaa jo 19 vuotta sitten. …
Levättävä on välillä…
Vieressä tukkikuormasta purettu rekka ja uni tuli kesken kaiken,
onneksi ei ratissa.

Hmm.. mä oon rekkamies, eessä vapaa
Puhdas paita, kotona kolme yötä
Kello neljältä soi, taas lähti rekkamies
 On [f]ilmeissä tää tosimiesten työtä

 

Tosimiesten työtä on … Yllä oleva kuva on otettu Helsingissä, jolloin Juniori oli 3½-vuotias ja oli päässyt isänsä kanssa uuden linja-auton hakumatkalle. Soittelivat sitten parin päivän reissultaan minulle kotiin, ja kyselin pojalta, miten on mennyt?

– Hyvin, moon saanu ajjaakki.

– Miten muuten on mennyt, mitäs ootte tehneet ipän kans?

– Hyvin, me on kateltu täällä niitä naisemia.

– Mitä ootte katelleet?

– No Naisemia!

Jotta rekkamies on poika ollut jo pienestä – tosin tuohon aikaan kyllä esitteli itsensä usein riinpiisin mieheksi (Greenpeace siis).

Ja nyt on autosotamies saanut rekkainssin läpi.

Ja minulta on salatieteiden teko nyt ohi. Kokonaan, kaikkineen! Tutkimustulokset ovat julkisia piakkoin. Kerron sitten.

Helpotuksia monenlaisia.

[ps. Kuvat suurenevat klikkaamalla ja kuten huomaatte: vanhojen kuva-arkistojen projekti elää ja voi hyvin.]

Oma ääni?

Oulu illalla. Pitäisi olla useammin illalla ulkona. Talvellakin.

Ja herätä useammin niin aikaisin kuin tänään. Aamut on hyviä.

Luin eilen jostain, että luovan kirjoittajan täytyisi oppia löytämään oma äänensä. Olisi löydettävä oma luontainen tapansa kirjoittaa, ja sen pitäisi erottua muista.

Tuollaisen lukemisen jälkeen olen täysin kipsissä kirjoittamaan enää yhtään mitään.

Tänään olen ollut parempi korjaamaan muiden tekstejä ja niiden asemointia. Sanoja ja tavuja, ja desimaaleja.

Mutta lupaan huomenna taas yrittää – kirjoittaa siis.

Nyt ei oma ääni, eikä teksti kulje. Saatikka että ne yhtään mitenkään olisivat yhdistettävissä keskenään.

Turha yrittää.

 

Pakastuu

Pakkanen (- 17 C)  tiesi myös sään selkenemistä, aurinkoa. Melkein kaksi tuntia olin kuvaamassa kamerakurssin läksyjä. Palelikin. Mutta oli mahdottoman mukavaa olla tammikuun keskiviikkona ulkona keskellä päivää.

Alla olevat kuvat on kylläkin otettu autotallin ikkunalasista eikä ulkoa. Jää suurenee klikkaamalla.

Kuvista puheenollen: lajittelimme, lipastimme, nimesimme, pakkasimme pehtoorin kanssa kaikki meidän diat kolmeen pahvilaatikkoon. Yli 2000 diaa meidän reissuilta ennen digi- ja matkakertomusaikakautta. Kuukauden kestäneet Euroopan turneet, telttaretket Italiaan 1978, Englantiin ja Ranskaan 1979 ja Itäblokin maihin 1980, sitten Kreikan ekskursio 1982 ja häämatka Kreetalle 1983,  ja talonvuokrausreissut Kataloniaan, Loiren laaksoon, Alsaceen, Gardalle. Legolandit ja Disneylandit. Opiskeluajan pilheistä ja laskettelureissuista kuvia. Paljon jo silloin.

Aion viedä kaiken digitoitavaksi. Huomenna tsekkaamme vielä lapsista filmatut VHS-kasetit ja minun lapsuuteni kaitafilmit. Nekin samaan pakettiin. Muistot kuvina on tärkeitä. Jäävät näin sitten nuorisollekin ja saadaan taas raivattua tilaa… Juniori skannasikin yhtenä taksvärkkipäivänään joku vuosi sitten ison kasan minun ja äitini albumeista kuvia, joten siltä osin homma jo hanskassa. Nyt vielä nämä …