22 vuoden jälkeen

Aamulla mielessä Cat Stevensin ”Morning has broken”   (kannattaa ehkä kuunnella).  Soitin sitä C-kasetilta vihreässä teinihuoneesani varmaan yhden lukuvuoden joka ikinen aamu samalla kun koetin setviä hiuksiani järjestykseen, koetin etsiä koulukirjoja,  ja mietin, ehtisinkö pysäkille ajoissa… ehdin,  mutta hiukset olivat ihan niinkuin halusivat, eivätkä kaikki kirjat aina mukana olleet. Enkä minä niillä kirjoilla koulussa niin paljon mitään olisi tehnytkään. Enhän minä mikään mallioppilas ollut. Enempi omissa ajatuksissani, omien kavereiden kanssa, välitunteja odotellen.

Tänään ei ollut ehdittävä minnekään. Olisi ollut mielenkiintoinen väitös, mutta kun ei ollut pakko mennä, niin ulkoilin, – ja kuinka kylmä olikaan. Pyörälenkillä tunsin kuinka syyskuun loppu on tosiasia. Haaveilin Festan siivouksesta, tyydyin kylppärin ja vessan kaappien siivoukseen.

Ja iltapäivän käytin herkkujen tekoon. Kaikkea mistä tytär pitää, olihan meillä hänen synttärikekkerinsä. Ekaksi Parman salaattia, sitten ”Imaami pyörtyi” (munakoiso-ruoka jota esikoinen tilaa aina kun se vain on listalla. Istanbulissa on), eihän se voi olla niin vaikeaa tehdä. Satuin vain jostain kohtuullisen monimutkaisen reseptin vohkimaan. Olisi kannattanut vähän kauemmin etsiä … No ei se huonoa ollut. Ja sitten Strassbourgin herkkua: Tarte flambee. Teen tässä piakkoin uudelleen. Laittelen sitten reseptin. Se on hyvää.  Ja jälkkäriksi Creme brulee, jossa oli jekku. Miniäkokelas ei olisi syönyt jos olisi tiennyt ankanmaksaa jälkkäriin piilotetun. Mutta piti.

Ja minä pidin siitä, että me istuimme kauan keskenämme. Marssimurtuma-juniori kertoi inttijuttuja, suunnittelimme porukalla ensi toukokuuta, … kunhan oltiin. Se on enemmän kuin paljon.

 

 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.