Le Café du Palais – tunnelmallinen bistro, jonne onnistuimme tekemään pöytävarauksen eilen illaksi, oli tupaten täynnä. Ja ruoka todella maistui: tyttären salaatissa vuohenjuusto oli samettista, nuorten miesten käsintehdyn tagliatellen yllä savulohi kastikkeineen ilmiselvästi herkullista, pehtoorin ankka-annos hanhenmaksoineen näytti kelpaavan ja minun hanhenmaksa-paahtoleipä -salaattiannos valtava ja lajissaan paras, mitä koskaan (kolmesti?) olen saanut syödä. Seurueen miehet jaksoivat vielä nauttia jälkiruoatkin, eivätkä todellakaan olleet asiasta pahoillaan. Bistrossa mukava tunnelma, palvelu oivallista ja hyvää, mukavan rentoa, mutta silti asiallista.
Sunnuntaiaamu Reimsissä: aamiainen hotellissamme ranskalaiseksi poikkeuksellisen runsas, varsinkin nuoret nauttivat kovin. Päätimme, että aamupäivän ohjelmassa on Reimsin keskustaan ja katedraaliin tutustuminen, ja että iltapäivällä ajelemme Verduniin.
Reims ei ole mikään kovin iso kaupunki. Ei ainakaan maaliskuun sunnuntaina tunnu sellaiselta. Ei meidän lisäksi turistejakaan… Katedraali komea. Ruusuikkuna säilynyt vaikka kirkko kärsi pahoin II ms:n pommituksissa.
Musée hotel le Vergeur on 1200-luvulla rakennettu ja 1800-luvulla se oli samppanjaleski Clicquen omistuksessa; museona toimiva rakennus oli kiinni – kuten tuntuvat monet meidän kohdalle sattuvat jutut tällä reissulla olevan.
Tepastelimme kaupunkia ristiin rastiin, kevyen lounaskahvin jälkeen haimme auton ja matka Verduniin alkoi. Siis ensimmäisen maailmansodan taistelukentille vaikka Pommeryn viinitalo kellareineen olisi ollut auki… Miksikö? koska meitsi töpeksi… Mutta oli Verdun näkemisen arvoinen. Memorialissa puolen tunnin dokumentti, jonka jälkeen tutustuimme museoon ja olimme hiljaa katsellessamme hautoja: 300 päivää, 20 nelikökilometrin alueella vuonna 1916 kuoli 300 000 ja haavoittui 400 000 sotilasta. Onko sadassa vuodessa opittu mitään? Sitä me tuolla mietimme…
15 000 ristiä nimineen kertomassa sodan mielettömyydestä. Siitä kuinka oli ”opetettu olemaan ajattelematta, opetettu olemaan tuntematta”….
Verdunin jälkeen merkillisen ”vajottava” olo. Väsy kaikilla, eikä vähiten flunssaisella tyttärellä. Juniori ajoi. Illansuussa olimme takaisin Reimsissa. Matkalla katselimme monia pikku kyliä, kaupunkeja, joissa niissäkin oli tuhansien ristien sotilashautausmaita. Sunnuntai-iltapäivällä ranskalaiset pikkukylät ovat uneliaita, tyhjiä.
Reimsissä hetki aikaa huilata, pojat lähtivät Erlonin aukiolle, me pehtoorin kanssa Bar de la Paixiin samppanjalle, tytär unosille. Ja kahdeksaksi oli pöytävaraus. Le Jardin de les Crayères. Hetken luulin, että joku meni isostikin vikaan, mutta onneksi ei … Äärimmäisen onnistunut ravintolailta.
