Minä olen. Jouluihminen. Mikä ei jääne epäselväksi tämän blogin ulkoasuakin katsellessa. Tonttuja ja jouluruokia ruutu tulvillaan. Tuossa ylhäällä on meidän Tomafoi. Tomafoi ja Iisakki, ne on olleet ne meidän tontut siitä lähtien kun lapset oli ihan pieniä. Lapsilla, nuorilla siis, niitä ei ehkä enää ole, mutta minulla on.
Vuosi vuodelta teen vähemmän, elän enemmän joulua. Laittelen valoja ja kuuntelen musiikkia. Ja jouluisesta maisemasta nautin. Tänä vuonna kun siihen taas on mahdollisuus. Huomasitteko, kuinka tänäänkin on ollut kaunista! Kävelin Norssille (siis kampuksella muutaman sata metriä) keskellä päivää (aineenopettajahaastattelut) ja oli vaikea palatessa tulla takaisin sisälle – oli kovin kaunista kun puut pehmeästi huurassa, siniharmaa päivä kovin viehättävä, tunnelmallinen, pakkasesta huolimatta lämmin :). Ja radiossa on uusi (?) kanava pelkkää joulumusiikkia (joulu.fi), sitähän sitten duuni- ja muut matkat kuuntelen.
Kaikille vain Joulu ei ole oikein mikään juttu. Osaa selvästikin häiritsee sekin, että minulla on työhuoneessani kynttelikkö: sellaisestakin päässyt joku huomauttelemaan ”kai edes itse maksoit tuon?” ja kaiken muun pahan lisäksi oven pielessäni on pieni enkeli (”onkos tämä joku talismaani?”, työpöydän nurkalla jouluämpärissä konvehteja kaikille piipahtelijoille ja pitempäänkin viivahtäville. Esimies viivähti tänään pitempään kun läheteltiin oppiaineen perinteiset joulukortit. Esimieskin on jouluihminen. Ja niinpä korttien äärellä vierähti pitkä tovi kaikesta joulunvieton historiaan liittyvästä höpöttäessä. Siinä tuli kummasti mieleen, kuinka isänikin oli jouluihminen: hänen kanssaan meillä oli joulun aikaan paljon yhteistä. Tein hänelle monena vuonna jouluruokia, yhdessä valittiin jouluviinejä, käytiin kauppahallissa kaloja ostamassa, järjesteltiin joskus kestejäkin. Hän kävi helpottamassa lasten joulunodotusta tuomalla aatonaatonaatoniltana videoita tai legopaketin, ”ettei ihan niin hirveesti jänskätä”.
Joulun tienoilla on mukava pukeutua punaiseen, edes huiviin. Tähän aikaan vuodesta puhun itsekseni enemmän kuin tavallisesti, kaikkinensahan olen muuten kovin hiljainen. Heh! Joulukuun päivinä soisin voivani jäädä aamuisin kotiin, lämmittelemään pehtoorin kanssa leivinuunia, leipomaan limppuja, sytyttelemään pihalyhtyjä, tekemään valokuvista joulutauluja, lähtemään päivänvalon aikaan ulos.
Lukukauden lopputohinat vain sattuvat juuri samoihin aikoihin kun olisi kiva olla kotosalla. Tosin tänään töissä oli kumman kevyt päivä, pitkästä aikaa kevyt olo ja naurua. Iloista, ymmärtäväistä naurua, se tekee hyvää ja sen luulisin, soisin kantavan kauemmaskin kuin jouluun…
____________________________________________________________________________________________
Joulukalenteri n:o 14
Jouluntunnelmaa
