Hiihtokelejä pitelee

Nyt kun hiihto on monin tavoin kansakunnan (tai ainakin suomalaisen keski-ikäisen ja vanhemman väen) ja maailman urheilevan (olympialaisista kiinnostuneen) nuorison ykkösjutun aihe, kun työpaikkojen kahvipöydissä pohditaan mitaleitta jäämistä ja nyt kun meidän perheessämme pehtoori on tälle talvelle hiihtänyt neljättäsataa kilometriä (saatuaan alkukaudesta hyvän voitelukoulutuksen ja säiden oltua suosiolliset on ollut ihan täpinöissään hiihtämisensä kanssa), on julkaistava täällä talvisia hiihtokelejä koskevaa sanastoa, joka on löytynyt arkistojen kätköistä.

Suomen Elinkeinoelämän keskusarkiston uusi tiedotuslehti Eemeli tupsahti tänään työpostiin ja siinä oli julkaistu seuraava luettelo:

• Vieno hanki , lauhan ilman jälkeen tullut hanki.
• Siide,  jäätepisteessä oleva sateen jälkeen lumelle muodostuva liukas jääkerros.
• Jääde, talvella muutaman asteen pakkasessa pinnalle satanut lumi, joka tekee suksen pohjaan jääkerroksen tai jäänastoja. Jääde muuttuu usein muutaman tunnin kuluttua, lämpöasteiden muuttumatta, luistavaksi.
• Viti, hieno pinnalle satanut lumi.
• Takkala, kun talvella lauhalla ilmalla isorakeinenkin lumi tarttuu sukseen.
• Sipsu, on vitilumen takkala.
• Pakkaskitku, pakkaskeli talvella, kun pakkaslunta on satanut pinnalle.
• Uppokeli, kun talvella on satanut paljon keveätä lunta, joka ei vielä ole laskeutunut.

Kevätkelejä:

• Kova hanki,  kun lumi kevätilman lämpimästä on päiviksi lauhtunu ja yöllä taas jäätynyt.
• Huove, kun kevätpäivän lämpö on sulattanut lumen pinnan.
• Vesilipu, kun lumi keväällä on niin vettynyt, ettei se tartu, vaan suksi luistaa suojasta huolimatta.
• Lavanne, kun kevät talven lämpö päivällä on hautonut lumen märäksi niin, että vielä laskeutumaton yöhanki ei kanna suksea, mutta sen läpi uponnut suksi luistaa lähellä maata vesilivussa.
• Hölse, kun kevät lumi lämmöstä ja sateesta sulanut hyhmäksi.
• Vititakkala, kun hangelle on satanut vitilunta, joka auringon lämpimästi lauhtuu ja tarttuu- sukseen.
• Vitihanki, kun vastaavassa tapauksessa.

Ihan ylivertainen noista on vesilipu. Sekä sanana että kelinä.

Vititakkalan muistan kokeneeni kerran pehtoorin kanssa nuoruusvuosina hiihdettyämme Saariselällä koko kauniin kevättalven päivän, ja palatessamme Kulmakurulta kohti Laanilaa. Vititakkalalla  ei kovin vauhdikkaasti hiihdelty.  Hämärästi muistan lievästi kiroilleeni, – pehtoori on eri mieltä sanasta ”lievästi”.

Minun aktiivihiihtourastani on tovi, kuten kuvastakin voinee voi aavistella.

Vanhoja kuvia ollaan juniorin kanssa skannailtu oikein urakalla, neljä albumillista vanhempieni kuvia, ja taas kerran haikailtu vanhojen mv-kuvien hyvää säilyvyyttä. Samaan urakkaan ollaan polteltu minun ja pojankin jo aika suureksi kasvaneita valokuva-aineistoja  rompuille. Ainakin niitä tärkeimpiä kansioita on sieltä valittu.

Valokuvakansioista puheenollen …  minut on haastettu. Railaterttu haastoi ja haasteen ohjeet menevät näin:
1. Avaa neljäs kansio jossa säilytät valokuviasi
2. Valitse neljäs kuva kansiostasi ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Minun kuvatiedostojeni neljäs kansio on ”kesäkuu 2009” ja sen neljäs kuva on autotallistamme! (klikkaamalla suurenee). Markiisin takana on tämä työhuoneemme, jossa edelleenkin vietän liikaa (käden kanssa ollut kyllä muutama särytönkin hetki!) aikaa.

Minulla on kovin vähän blogituttuja, mutta Yaelianin voisin haastaa. Saisimme ehkä lisää kesäisiä kuvia. … Israelin talvikin taitaa meistä näyttää kesäiseltä. (EDIT: Yaelian on jo aiemmin osallistunut! Nyt vasta hoksin!)
Ja kaikki halukkaat voivat tietty poimia haasteen. Kertokaa jos vastaatte, käyn mieluusti teidän neljännen kansionne neljännen kuvan kurkkimassa.