Tuulestatemmattua

Tein Runebergin torttuja. En ole tehnyt moneen vuoteen, mutta tänään Kalevassa oli ohje niin ajattelin tehdä. Tässä ohjeessa tortut kostutetaan punssilla. Pehtoorilla kun oli lauantaita varten meno Alkoon muutenkin, pistin aamulla lehden luvun ohessa muistilappuunsa että ”tuo punssia”. Pehtoori toi. Ennen olen maustanut runebergmuffinsit karvasmanteliöljyllä, joskus rommillakin, mutta että punssia. Maistoin sitä ihan ”raakana”. Huh! Mihin ihmeeseen sen loput kolme desiä (puoli desiä kului leipomuksiin) käytän? Ei sitä ainakaan juoda voi!

Joo, tiedetään: ruotsalaiset laittaa punssia hernesoppaan. No se ei ole ainoa merkillinen homma, mitä ruotsalaiset tekevät! Ja täytyy tunnustaa, että sitäkin on kerran yks lapseton laskiainen eksnaapureiden kanssa hiihtolenkiltä tultua kokeiltu. Hernekeittoa ja punssia. Ei tarvi toista kertaa sitäkään kokeilla. Niin kuin ei surströmmingiäkään. Se on VIELÄ pahempaa. Mutta jos jätetään ruotsalaisten omituisuudet omaan arvoonsa, niin mihin punssia voi käyttää? En todellakaan aio joka viikko ryhtyä Fredrikaksi, jotta saisin punssipullon huljuteltua leipomuksiin. Onko ehdotuksia?

Kovin paljon punssia ei voi torttuihinkaan laittaa… Muistuupa, miten kävi lukiokaverillemme Heikille. Heikki oli jotenkin meitä muita vanhemman oloinen, olikin vuoden, pari vanhempi ja liikkui meitä vanhempien  porukoissa, eikä koulunkäynti ollut ihan Heikin ykkösasia elämässä. No kahdeksannella (lukion kolmas nykyisin) kun oli kirjoituksia varten ruotsin tentti, Heikki jäi tulematta kouluun. Me sitten porukalla kummasteltiin parin päivän kuluttua, jotta mikset tentteihin tullut? Heikki ilmoitti, että

– … jäi sytöt päälle.
– Sytöt?
– Niin kun niissä ruunepereissä oli niin paljon rommia että jäi ryyppy päälle.

Oltiin käyty porukalla Valmerissa (lähin baari koululta) kahvilla ja tortuilla koulun jälkeen. Sieltä Heikki sitten siirtyi tikanheittoon ja pubiin … Kannattaa siis huomenna varoa ettei ”jää sytöt päälle!”

Jos pidät elokuvista, joissa juonenkäänteet ovat moninaiset,  jännitys kihelmöivää ja toimintaa tihkuu joka käänteessä

Jos elokuvat, joissa mäiskitään, tapetaan, silvotaan ja sikaillaan viihdyttävät

Jos elokuvissa pitää olla kauniita ja rohkeita, glamouria ja glitteriä

Jos reipas dialogi ja ylenpalttisen pätevä puhe ovat vaatimuksiasi elokuvien suhteen

Jos synkeä ja hiljainen, vähäeleinen ja viisas analyysi elokuvan kantavana voimana viehättää

Jos? Jos nuo allekirjoitat, ei kannata mennä katsomaan Havukka-ahon ajattelijaa. Mutta jos jylhät, korkealta ja komeasti kuvatut Kainuun maisemat kiehtovat, jos sotien välisen ajan suomalaisen maaseudun arki valkokankaalla tuntuu katsomisen arvoiselta, jos Konsta Pylkkäsen siniset ajatukset saavat sinutkin ajattelemaan ”viisaita”, jos tuliketut ja pyymetsot voisivat olla osa sinunkin maailmaasi, jos juonenkäänteitä ei tarvita, jos Kai Lehtisen ääni ja Tommi Korpelan kroppa tuottavat mielihyvää korvillesi ja silmillesi, jos haluat nähdä lapsen tekemän hienon roolisuorituksen ja kauniin luonnonlapsen, mene katsomaan Havukka-ahon ajattelija. Se on hyvä elokuva, – minusta ainakin.

Antiikkimessuilla olin aamupäivällä. Itsesuojeluvaiston turvin menin sinne ilman käteistä.  Ajattelin, jotta ei tule ostettua mitään, kun ei ole rahaa mukana. No olihan oikein kuningasajatus! Siellähän oli tietysti jokaisella myyjällä mahdollisuus maksaa kortilla. Yksi tavattoman kaunis kattolamppu 280 euroa, Olli Joen Pyöräilijät maalaus 2450 euroa, tusina ihastuttavia kristallilaseja satasella, Nuutajärven vihreä uniikkilasipullo – kuin tehty limoncelloa varten, eikä maksanut kuin 140 euroa, iso pino vanhoja keittokirjoja á 20 – 38 euroa ja Samuli Paulaharjun ”Lappia ja Peräpohjolaa” ensipainoksena 68 euroa! Ja kaikki nuo jätin ostamatta! Mitä tahdonvoimaa! 🙂

Yksi keittokirja (vuodelta 1938), Carl Tigerstedin pieni ”Halpahintainen ruoka” vuodelta 1925 (3. p.) ja kaksi pientä kattauskoristetta kuitenkin ”oli pakko” ostaa.

Seuraava kiusausten paikka oli Gigantti, jonne menin uutta näppäimistöä ostamaan (ergonomia-asiat edelleen keskeisiä). Näppis löytyi, ja oli edullinen, mutta kuinka paljon oli taas itsensä kanssa tupistava, että jätin ostamatta kameraan Canonin  laajakulman. Valovoimainen pikkuzoom olisi niiiin hyvä ja avaisi aivan uudet mahdollisuudet kuvaukseen. En ainakaan vielä sitä ostanut.

Kaupunkiasioiden jälkeen lumityöt ja lenkille. Ja kuin kokeeksi poikkesin Terva-Toppilan koulun kautta ”jos-on-jonoja-en-jää” -mentaliteetilla. Eikä mitään jonoja: nyt on possuflunssapiikki otettu. Ja nyt on vasenkin käsivarsi kipeänä! Burana rulettaa!

Perjantai. Perjantai tarkoittaa vähän höllennettyä duuniin rientämistä. Tänäänkin olin kustannuspaikalla vasta puol yhdeksän kieppeissä. Perjantai tarkoittaa vähän pidemmäksi venyvää aamukahvia, vaikkei meitä monta Humus-kuppilan pöydässä ollutkaan. Perjantai tarkoittaa usein kokouksia, mutta tänään niitä ei ollut yhtään. Perjantai tarkoittaa arkistoa, ei aina, mutta tänään olin kuitenkin – ehkä siksikin kun ei ollut niitä kokouksia ja palavereja. Hienoja löytöjä luennolle tein; kerron joskus. Tänään perjantai merkitsi myös Stockalle karkaamista jo varhain. Oli siihen syykin: vävykokelas tulossa eka kertaa meille syömään.

Johan on mukava kun oli nuoriso ajan kanssa syömässä.  Saksanhirvikyljykset ja bataattisose, siitakesienilisuke ja salaatti, kreikkalainen maalaisleipä, ja Juno. Aina vaan sitä Junoa, mutta sehän on hyvää ja edullista. Edelleenkin. Jälkkäriksi lettuja. Letut on takuuvarma juttu. Oli mukava. Ruokasessio. Ja vävykokelas 🙂

Nyt levollinen olo, ja ajatus ´onhan-mukava-olla-kotona´. Perjantaina on illalla niin mukava olla  kotona. Onneksi on perjantai.