Vuorotteluvapaa

Leppoistamista opettelemassa

On melkein pimeää, sataa, vähän ropisee kattoon välillä. Muutoin ihan hiljaista. Ja lämmin. Kesäpupu poukkoilee tuossa tuvan ikkunan lampun alla, käy vähän kauempana ja tulee taas takaisin.

Toisin kuin oli ajateltu, oltiin täällä Hangasojan varren mökissä, vai pitäisikö tässä elämäntilanteessa jo sanoa, että kakkosasunnossa, aika myöhään iltapäivällä. Erinäisiä starttivaikeuksia. Rinkelipussi kuitenkin pelasti tilanteen. Hih!

Vaikka kuinka olen hehkutellut, että syyskuun ekalla viikolla voin lähteä mökille, voin lähteä yliopistolukukauden aloitusviikolla patikoimaan, niin onhan tässä saanut yhdelle jos toiselle vastailla sposteihin, puheluihin, postitella vaikka ja mitä. Eikä se ole sittenkään ollut sellaista ”hoitakaa-hommat-minä-vuorottelen”-meininkiä. Melkein olen mustasukkainen, melkein haluaisin itse lähteä ”omiani” tapaamaan, enkä vain kehottaa ottamaan yhteyttä siihen tai tuohon kollegaan, sijaiseen. Melkein panttaan kaikkea, mitä olen pohjiksi tehnyt. Mutta en sitten kuitenkaan. Miksipä panttaisin?

Yritän opetella leppoistamista. Yritän. Opetella. Leppoistan jo. Ihan pian. Sitteku.

 

 

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kesä on nyt juhlittu

Kalaasit ohi.

Yhdennettoista kalaasit, kalaisat kalaasit eilen juhlittu. Ydinporukka koossa. Melkein. Plus meidän nuoret. Siis 14 henkeä pöydän ympärillä.  Onhan hienoa.

Aluksi nautimme itse leivottua saaristolaisleipää (resepti viime viikonlopun postauksessa) ja lohta, sekä kaurarieskarullia, jotka oli täytetty savulohimoussella. (Älkääkä herra varjelkoon, kysykö, miten se tehdään. Mutta siihen tulee ainakin savulohta (yllättävää eikö?), smetanaa, tilliä, salaattisipulia, loraus sitruunamehua (kai?), suolaa, jos siltä tuntuu, kermavaahtoa vai oliko se  vain smetanavaahtoa?, ehkä vähän pehmeää voitakin. Kyllä te osaatte, luotan siihen :))

Uudella vuosikymmenellä kalaaseissa oli uudistuksia. Ei enää grillattava pääosassa, pelkkää fisua muodossa jos toisessa. Ei mättösessiota, pienet syömingit (mitä ehkä helpotti, että ruokalajeja oli 7, vai 8? siis ei jäänyt nälkä, kait). Uutta sekin että vieraat (lue: ystävät) toimivat tarjoiluhenkilökuntana: blokkasivat (ei bloggasivat) pöydän tyhjäksi, täyttivät tiskikoneen, tarjoilivat seuraavan ruoan. Mikä mahdollisti sen, että pehtoorin kanssa istumme ison osan illasta pöydässä ja ehdimme jutella. Brava!

Reseptejä olen luvannut posteilla.

Ensinnäkin raparperihilloke, joka on erinomaista Mouhijärven Vilhon kumppanina. Vilho kannattaa ottaa jääkaapista tuntia ennen tarjoilua. Kuvassa vas. raparperihilloke ja oikealla paholaisen hillo. Molemmat sopivat erinomaisesti myös grillatun possunfileen kanssa, – juuri tuli testattua kun murmeli oli – vihdoinkin – sunnuntaipäivällisellä.

Rotissöörin raparperihilloke

1/2 l raparperipaloja
1 punasipuli
1 punainen chili
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 rkl vettä
2 1/2 dl hillosokeria

Kuori raparperit ja punasipulit, ja leikkaa pieneksi silpuksi.  Raasta inkivääri. Puhdista chilistä kalvot ja siemenet.  Laita kattilaan raparperi, vesi, chili ja sipuli sekä inkivääri. Kuumenna kiehuvaksi.

Lisää joukkoon hillosokeri , sekoita koko ajan.  Keitä noin vartin verran. Jäähdytä . Laita puhtaaseen purkkin  ja säilytä viileässä.

Ja toinen resepti. Jälkkkäri. Resepti on Akseli Herlevin (Top chef -kokkauskisan voittajan) keittokirjasta. Akseli on nimennyt ruoan mustikkapiirakaksi. No siltä se maistuukin, vaikkei piirakka olekaan. Toinen nimi onkin mustikkavanukas ja mantelicrumble. Mie vähän mietin, jotta mitä ihmettä tuommonen crumble oikein onkaan – ja sittenhän se selvisi, että vähän kuin murupiirikan päälle tehdään niitä rippusia. Nyt tehdään vain pelkkiä rippusia. 🙂 Ja mantelijauheesta. Makoisia olivat.

Resepti on helppo ja nyt vajaan viikon sisään olen tarjonnut tätä parillekymmenelle, ja… ? Ja kaikki ovat pitäneet. Kovasti. Siispä suosittelen. Helppoa, ihan mahdottoman helppoa ja kovin hyvää.

Mustikkavanukas ja mantelicrumble

2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa  (meillä aina hyla tai laktoositon)
1 dl sokeria
1 dl mustikoita
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
3 liivatelehteä

Laita liivatteita lukuunottamatta kaikki aineet kattilaan ja kiehauta. Aja sauvasekoittemella tasaiseksi ja liota joukkoon liotetut liivatteet. Laita jääkaappiin pariksi tunniksi tai yön yli (tämäkin tekee ruoasta erinomaisen! Voi tehdä valmiiksi edellisenä iltana.)

Mutta sitten se crumble vielä. Uuni lämpiämään 180 asteeseen. Nypi mantelicrumblen ainekset ( 50 g voita, ½ dl sokeria, 3/4 dl vehnäjauhoja, 1 dl mantelijauhetta) murusiksi leivinpaperin päälle. Paista 15 minuuttia.

Siis sekin oli hyvää.

Parasta oli nauru. Parasta oli että kalaasit oli vielä. Uudistuneet.

 

Tässäkin päivässä paljon hyvää. Aurinko mm. Ja se ettei ole työpäivän aatto. On mökillelähdön aatto. 🙂

 

 

 

Niitä näitä

Puheluita, polliisi ja pieniä purjeita

Kalaasit ja kirjaprojektit (yksi pieni tuotos tuli eilen painostakin, hyvä). Siinäpä sitä tälle päivälle touhuamista.

Hyviä, rakentavia puhelinkeskusteluja, monia. Ja sähköposteja niin paljon, että voisi luulla olevansa töissä. Ja yksi, josta pitää mainita täällä Temmatussakin.

Alusta asti juttu menee näin: heinäkuun alun postauksessa huutelin täällä blogissa Apua. Meidän Lounais-Suomen reissua varten kaipailin vinkkejä, ja lupasin kaikkien kommentteihin kirjoittaneiden tai henk.koht. vinkkejä antaneiden kesken arpoa Turun kauppahallista ostamani tuliaisen.

Vinkkejä tuli: Taije, Inkeri, Mia, Koivu, Pena antoivat hyviä neuvoja ja osoitteita ja lupausteni mukaisesti heidän kesken suoritettiin arvonta. Ja voittaja on Inkeri.

Posteilin hänelle ja pyysin postiosoitetta, jotta voisin arvonnan voiton lähettää. Ja Inkeri vastaa, lähettää postiosoitteensa ja kirjoittaa: ”Aika sattuma, saan tuliaiset kotoa kilometrin päästä :)” Tämän tiedon saatuani ajattelin, etten todellakaan lähetä aikomaani Turun kauppahalli -tuliaista vaan jotain vastaavaa täältä Oulusta. Inkerille lähti sitten pikkupaketti, jossa on tervasaippua ja pieni toripolliisi -pyyhe. Ja siitä sain sitten tänään kiitossähköpostia.

Toripolliisi on Oulun kauppahallin edessä oleva näköispatsas, josta on tullut matkailun maskotti. Jyhkeä ja leppoisahan se onkin.  

Ja ihan vain kevyellä aasinsillalla pääsenkin tästä suoraan huomisen juhlan teemaan. Lounais-Suomen reissun ja vankan (Hih!) purjehduskokemuksemme jälkeen huomisten kalaasien teema on saaristolainen ruoka. Siis  kalaisat kalaasit on tulossa. Pieniä purjeita pöytä täynnä. 🙂 Huomenna sinne sekaan ui kalalautanen jos toinenkin.

 

Niitä näitä

Mitä tuleman pitää…

Aamukahdeksalta merenrannassa kylmä. Koleaa. Enemmän harmaansävyjä kuin vihreää. iPodissa vain melankolisia Suomi-rockin kappaleita, missä on kesäinen soundi??

On syyskuun ensimmäinen. On vuoden kiireisimmän kuukauden aika ja alku. Yleensä kiireisimmän. Mitä nyt?  Miltä tuleva syyskuu näyttää? Paremmalta kuin ennen iltapäivän kokousta. Kaksi minulle vaikeaa asiaa yhdistettiin yhdeksi mukavasti aika haastavaksi asiaksi. Tasan puoli vuotta ja projekti pitäisi olla pulkassa. Mutta voisi tämä töitä vuorotellen, vuorotellen töitä näyttää pahemmaltakin. Pitää vain kääriä hihat, laittaa hanskat (uunikintaat, hih!) käteen ja hoidella edestä pois. Paras työ tehty työ. Siihen pyritään.

Lounaskokous sujui levollisesti ja kuitenkin paljon aikaan saaden, miksei tällaisia ole ennen järjestetty. Oli mukava tehdä kollegoille vähän erilainen päivä. Oli mukava kokata vähän enemmän – tuntuu että en ole saanut pitkään aikaan laittaa kunnolla ruokaa kun nuoret kavereineen ovat olleet pois. Nyt sain kokeilla uusia reseptejä (koekeittiö lauantain kalaaseja varten) eikä oppiaineen miehillä ollut mitään maistajiksi suostumista vastaan. Annoin itseni ymmärtää että pitivät. Ja jälkkäri oli minustakin kelpo juttu. Laitan sitä lauantaina ja sunnuntaina, ensi viikolla kirjailen reseptin tänne…

Niitä näitä Vuorotteluvapaa

Töitä vuorotellen

Luento meni aamulla – hyvin? Luulisin niin. Minustahan on mukava luennoida. Sain aikaiseksi keskusteluakin. Se on minusta aina hyvä merkki.

Yhden halauksenkin esitykseni jälkeen sain. Ei, ei se halaus ollut varmaankaan kiitos luennosta, vaan menneen muistamisesta. Ihminen kaukaa menneestä yllättäen siellä… oli mukava nähdä, oikeastaan oli yllättävää kuulla, mitä hän minusta 20 vuoden jälkeen muisti.  🙂 No sen onnikkakortin – tietysti. Mutta muutenkin. Minä muistin, että hän oli hyvin sydämellinen, myötäelävä. Siltä hän kuulosti tänäänkin. Vaikka työnsä varmasti syö naista.

Iltapäivän vietin yliopistolla, palaveerauksessa, ja kesän kuulumisia kollegoilta kysellessä. Ja heips, sitten minä lähdin, muut jäi.

Sellaista se on vuorottelijan elämä. 🙂  Ja huomenna vuorottelijalla on kokous kotona… Nyt jo tuoksuu hyvälle. Meillä on lounaskokous: tein kollegoille keftedes (kreikkalaisia lihapullia, resepti molemmissa keittokirjoissani (s. 109)).

Laittelen tässä illan päälle  vielä tenttipalautteeen eilisen postauksen kommentteihin. (No nyt on; samalla eilisen taulukon ja asetelman ”avausta”. (klik, klik)

 

Historiaa

Perhehistorian esitelmää tekemässä

Tiedän olevani vähän tylsä, mutta nyt laittelen tähän kaksi huomisen esitelmäni diaa. Minusta nämä eivät ole tylsiä. Näiden parissa minulla on mennyt aika lailla aikaa.  Näiden ja liki 40 muun dian kanssa.

Mutta ehkä nämä kaksi kiinnostavat, ja koskettavatkin, eniten. Minua siis. Katsotaan sitten aamulla, mikä kiinnostaa kuulijoita.

 

Erik Sinius oli Iin kirkkoherra 1700-luvulla.

 

Perhetyyppien prosentuaaliset osuudet Suomessa vuosina 1950 – 2010.

Nämä voisivat olla aika hyviä tenttikysymyksiä…  Mitä asetelma ja taulukko kertovat suomalaisen perheen muutoksista, selitä mitkä syyt ovat prosenttilukujen taustalla…

Niitä näitä Vuorotteluvapaa

Tuulinen maanantai

Maanantaiaamu.

Kirjoittaisiko artikkelia, tekisikö keskiviikon esitelmää vai valmistelisiko torstain kokousta?

Vuorotteluvapaalla?

Tässä mitään ristiriitaa ole.

On vain vähän työteliäs viikko edessä.

Oma vika.

Eikä tuo ollut dialogi,  vaan monologi. 🙂

_____________________________

Olen vielä aika kaukana lusikkalaatikoiden siivoamisvaiheesta. Mutta kyllä se sekin vielä tulee. Pehtoori ei enää kommentoi vuorotteluani, sanoi jossain välissä, että on hyvä olla vuorotteluvapaalla, että voi tehdä ne työt, joita ei ehdi töissä tehdä. Luulen, että soittaa suutaan tai yrittää olla vitsikäs. En reagoi moiseen. Sanoin vain, että se lusikkalaatikoiden siivoamisvaihekin vielä tulee. Ihan varmasti.

Tänään on ollut hyvä päivä kirjoittaa. Tämä on ollut tuulinen päivä, näin tuulee aina Tanskassa. Aina silloin kun me ollaan siellä teltalla. No ei, ei sitä tapahdu kovin usein. Ei ole tapahtunut 30 vuoteen. Mutta aina kun olemme telttailleet siellä, niin on tuullut tällä tavoin. Me sanomme tällaista elokuun tuulta Odensen tuuleksi. Kävin äsken siitä nauttimassa merenrannassa. Metsän läpi mennessä ei tuullut. (klikkaamalla kuvaa, näet illan ihanan valon)

”Metsään on tullut jo syys”.

Niitä näitä

Väistöliikkeitä

Olisi pitänyt tehdä jotain. Tein jotain ihan muuta. 🙂

Tavattoman touhukkaaksi sitä äityy kun hämää itseään, olen tehnyt puutarhahommiakin paljon pehtooria enemmän.

Ja se jos joku kertoo väistöliikkeistä. Ja kävin taas pitkällä lenkillä. Mikäpä on ollut olla ulkona kun Oulussakin on ollut vielä helle. Mutta sitten aina välillä on ollut piipahdettava koneella katsomassa, miten Irene New Yorkissa ja Long Islandilla etenee. Kuuluuko Bethpagesta mitään?  Kummasti ollut huoli serkusta ja tämän perheestä. Uutisointi myrskystä on ollut hyvin, hyvin ailahtalevaa. Olen Facebookissakin käynyt ainakin viikon, jollen kuukauden kiintiön odotellessani tilannepäivitystä. Helpottava tilannetieto siellä oli joku tunti sitten.

Sadonkorjuutakin tänään. Ihan itsekasvatettua chiliä  käytin raparperihillokkeen tekoon. Jos hilloke ensi viikonloppuna juuston kanssa maistuu, laittelen reseptin (jonka sain viime viikonloppuna) jakoon.

Kovin monta nurkkaa meidän puutarhasta ei ole minun ”heiniäni”, mutta pieni ”kiviasetelma” koivujen alla, tienpuolella on vähän niinkuin meitsin juttu. Ja mitä siellä kasvaa??

Mutta huom! Mikä upea rivi! Ihan suorassa, isommasta pienimpään! Joku roti se on oltava kärpäsienilläkin!

Ja NYT minä alan tehdä sitä keskiviikon esitelmää valmiiksi… Ukostaakin jo.

 

Niitä näitä

Kesän lopulla

Venetsialaiset? Oulussa vietetään tänään venetsialaisia. Ei ole kokemusta, mutta jotenkin suhtaudun vähintäänkin varauksella. Ihan kuten halloweeniin tai ystävänpäivään tai muihin muualta lainattuihin ei-kansallisiin kesteihin yleensäkin. Todellakin: oikein fiksua minulta teilata ilman kunnollista tietoa tai kokemusta asiasta.  Mutta silti… Olen varauksellinen.

Toisaaltahan olen kuitenkin sitä mieltä, että juhlat ja kestit ovat enemmän kuin tarpeellisia ja kaikkinensa elämän sulostuttajia. Meillon ollut ihan oma juhla tänään. Ei ole nuorisoa kaupungissa, että olisin  voinut heille kokkailla, ja yhdet siirretyt synttärit ja rapukestitkin, jotka oli vähän aikeissa viettää tänään, siirrettiin hamaan syksyyn, joten meidän oli pehtoorin kanssa sitten kaksin lähdettävä juhlistamaan – venetsialaisia? Ehei, meillä oli ihan muu hyvä syy lähteä ulos: hää- ja kihlajaispäivä.

Ja miten me juhlimme? Syömällä. Naturalmente!

Ravintola Uleåborg. Tänä kesänä  ei olla sinne ehditty, mahduttu, menty, joten nyt kesän lopulla, elokuun lämpimänä lauantaina pyöräilimme sinne. Valittelin T:lle (ravintoloitsija) ettei olla ehditty käydä, mutta hän totesi lakonisesti, lohdullisesti, viisaasti: ”Mutta olette siinä nyt”. Niin. Se oli minulle – taas – hyvä muistutus. Elämä on tässä. Eilenkin sain siitä muistutuksen. Kipeästikin koskevan (kuinka viisas ystävä onkaan! Luuydinsiirtoa odotellessa hän toteaa; en ole onneksi koskaan ollut sitteku-ihminen). Mutta se on eri asia. Minulla on vain niin paljon opittavaa vielä …

Palatakseni ravintoloihin, jos minulta kysyttäisiin tällä hetkellä Oulun parhaiden ravintoloiden TOP 3, niin lista olisi seuraava: Uleåborg, Puistola Dining ja jaetulla kolmannella sijalla Istanbul ja Hugo. Ruoka on noissa kaikissa erinomaista, kaikissa on miellyttävä miljöö, kaikissa on hyvä palvelu, mutta Uleåborg on kuitenkin juhlavin, ystävällisin, eniten gourmet, ja viinilista (ja sen asiantunteva suosittelu)  ovat meidän makumme mukaisia eniten… Kuhan kanssa tarjottu perunasalaatti oli ihan mahdottoman hyvää,  ja pehtoori tykästyi gratinoituun sitruunasorbettiin ikihyväksi…

Olemme tyytyväisiä.  Vaikka kesä onkin lopulla.