Niitä näitä Yliopistoelämää

Pimeä keskiaika ja valoisat haaveet

Pääsykoepäivä. Kysyttiin keskiajan kaupungeista ja ihmisten maailmankuvasta ja pyydettiin vertailemaan Suomen ja Englannin teollistumista. Nyt kun olen ensimmäiset 40 vastausta lukenut, ei mitään erityisen briljanttia ole vielä eteen tullut. Mutta aloitinkin niistä, jotka lähtivät ensimmäisenä pois. Toivoa sopii, että vastaukset syvenevät ja tiedollisesti ja tekstillisesti tanakoituvat, kunhan homma etenee.

1

Kävin päivällä poliisilaitoksella, kuukausi sitten ajan varanneena ja tänään häthätää mennessä passikuvassa käyneenä, olin tiskillä ajoissa, jätin sormenjälkeni poliisiviranomaisen tietokantaan ja sain kuulla, että saan viikon, parin!! päästä tekstarin, jossa ilmoitetaan, mistä R-kioskilta saan uuden passini hakea. Minusta moinen tuntuu vähän hassulta, oudolta, merkillisesti epäluotettavaltakin. R-kioskilta? Ja se, että passi tulee viikon tai parin!! päästä hieman huolettaa. Parin viikon päästä TODELLAKIN pitäisi olla passi, sillä keskiviikkoaamuna 5.5. on lähtö kohti Mexico Cityä.

Kun en ole oikein reissugarderobia ehtinyt ajatella ja olen sitä paitsi perustanut siihen, että pärjään viime kesän Masai-kokoelmallani (mustaa, valkoista, valko-mustaa ja sitten hieman lisää valkoista), ja kun minulle vinkattiin tällainen ihana pellavavaatesivusto http://www.linenbypias.fi/pellavatunikat-c-16.html , tilasin juuri äsken itselleni pellavatunikan. Sieluni silmin näen itseni se päällä liukuvani uneliaana resortin aamiaiselle, jossa nautin hitaasti hedelmiä ja vastapuristettuja mehuja, jälkiruoaksi mustaa, vahvaa kahvia ja jonkin pienen makean…

Ja tömps! Putosinpa ajatuksistani suoraan tänne Rantapellon työhuoneeseeni, jossa olisi vähän nälkäkin, mutta jääkaapissa ei mitään, mikä juuri nyt maistuisi. Duunista kotiuduttua en viitsinyt oikein mitään kokkaillakkaan, – pehtoori kun on pohjoisessa. Sai kaverikseen VMP:n maskuliinin, jonka kanssa olivat tänään patikoineet Hangasojan alkulähteille, jääjärville. Olisinko halunnut olla mukana? Höpsis! Paljon kivempi lukea nuorten merkillisiä selityksiä pimeästä keskiajasta, joka ei ollutkaan pimeä. Tai noh, ehkä juuri ja juuri jääjärvillä olisi voinut olla kiva käydä tähän aikaan vuodesta.

Mitähän valkoinen hortensia tarkoittaa. Joku aika sitten laitoin kuvia sinisistä hortensioista, ja sain kuulla [kaunis kiitos kirjeestä] että sininen hortensia on vanhanpiian kukka. Mikähän valkoinen on? Minä vain pidän valkoisistakin ja sinisistä ja …

Hortensia_-2

Hortensia_

Niitä näitä Yliopistoelämää

Piste

Klo 22.32 ja artikkeli on valmis! Eikä paljonkaan (= 4 sivua) yli määrämitan. 

Ja reilusti ennen pääsykokeita, jotka alkavat huomenna klo 9.00.

Ihan työstä on tämä päivä käynyt …

Iltapäivän/illan maraton-seminaari-istunnossa oli hassua, kun opiskelijapojilla oli sortsit.

Enpä muista aiemmin pitäneeni seminaaria sortsi-porukalle. 😉 

Mutta hyvin me keskustelimme. Aika hyvin.

Nyt lähden nukkumaan….

 

Tämä lämpö-14

Tämä lämpö-2-4

Kuvat eiliseltä aamulenkiltä.

Kesäkuussa tuota reittiä ei enää voi mennä merenrantaan:
kilometrin pätkällä sääsket syövät elävältä.
Mutta näin alkukesästä ja sitten
taas heinäkuun lopulta lähtien, 
se on niin mukava polku. 

Siellä on hyvä ajatella.

Tämä lämpö-3-3

Klikkaamalla kuvat isommiksi, melkein tunnet tuoksun. Valon ainakin näet paremmin. 

Niitä näitä

Suvi suloinen

Kello on ties mitä ja edelleen liikutaan hellerajoilla. Ja on toukokuu! Suomalaiskansalliseen tapaan kuuluu ´small talkin´ aikana  ilmoitttaa, että ”tässä ne nyt ovat tämän kesän helteet”. Turha enää toivoa mitään lämmintä kesää, ja että kun ennen lomakautta on niin paljon lämpimiä päiviä, että KUKAAN ei ehdi nauttia… höpö höpö, sanoin vain… . Kaikki, jotka ovat voineet, ovat nauttineet näistä päivistä, aamuista, illoista, öistä ja nämä ihanat lämpimät eivät ole pois tulevalta kesältä. Eikö kukaan ole hoksannut, että tässähän meillä on säästössä viime kesän hellepäivät, jotka jäivät tulematta ja kokematta, nauttimatta. Katsokaahan kun nämä ovat säästöjä, eivät förskottia!  😉

No kieltämättä, hieman puun takaahan tämä lämpö tuli, ja ehkä minun urakkatoukokuulleni hiukan kinkkinen juttu, mutta nou hätä. Duunia on tänäänkin tehty, ja vielä tehdään… Mutta parasta on ollut olla ulkona.

Aamulla merenrannassa näkyi, että vesi on paennut jonnekin. Pääasia, että jäät ovat paenneet. 😉

Tämä lämpö

 

Tämä lämpö-2 – Kopio

Lenkiltä kotiuduttua pehtoori oli jo häipynyt omalle lenkilleen [Pikisaari-round sunnuntaisin] joten läksinpä itsekseni ajelemaan puutarhalle. Jo kauan Säynäjäahon puutarha on ollut se, josta haen kesäkukat. Sinne siis. Ja hyvä on: olen konservatiivi [myös kukkajutuissa]. Aina suunnilleen samat kukat, samoihin purkkeihin, samoihin paikkoihin. Mutta so what? Ja kuitenkin aina jotakin uuttakin.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. …

Tämä lämpö-2-2 – Kopio – Kopio

Pateniemessä oleva Säynäjäahon puutarha kasvattaa Oulun parhaat japaninkellot, surffinat, pelargoniat,- ja paljon muuta. Ja tiedättekös, että kaltaiselleni ko. puutarhan siisteys ja järjestys ovat silmiä hiveliviä ja olennaisesti elämäniloa lisääviä tekijöitä: on vain ilo katsella, kun kaikki on järjestyksessä ja kaikki on siistiä,  ei tarvitse mutalillussa kulkea. Sitä paitsi palvelu on hyvää, eikä turhia tyrkyttävää. Asiallista ja asiantuntevaa olematta tylyä. Siis hyvä paikka!

Tämä lämpö-7 – Kopio (3)

Tämä lämpö-5 – Kopio – Kopio

Tämä lämpö-6 – Kopio (3)

Tämä siisteys viehättää!

Tämä lämpö-3 – Kopio

Tämä lämpö-4 – Kopio (2)

Kerrassaan radikaalisti istutin nämä portinpielikukat: about 20 vuotta olen laittanut ne valk-pun-valk-pun ja nyt on KAIKKI perinteinen hylätty ja onkin valk-pun-pun-valk. Onhan tässä ajatuksessa totuttelemista…. 😉

Tämä lämpö-9 – Kopio

Ikkunalaudoilla sentään entinen pun-valk-pun. 😉

Tämä lämpö-8 – Kopio – Kopio

Pihatöissä se sitten kului useampikin tunti. Yrttilaatikotkin sain takapihalla kylvetyksi, ja taas rohkenin leikkoa Huvilan vieressä olevaa japaninmarjakuusta. Se ei oikeastaan kuulu reviirilleni, vaan joka vuosi pehtoori, pääpuutarhuri, on huomautellut, kun olen takapihalta nurkan kautta paraatipihan puolelle luikahtanut ja ko. kuusta leikellyt ja siistinyt. Olemme käyneet periaatteellisia keskusteluja, saako havukasveja leikata, milloin ja kuinka paljon, ja joka vuosi olen rohjennut tehdä oman pääni mukaan (mitä en kyllä monien perennapenkkiemme kanssa yrittäisikään…) ja leikellyt mielin määrin. Ja kuusi voi hyvin, mikä on ehkä syynä siihen, että ensimmäistä kertaa ever pehtoori ei tullut toimiani kommentoimaan, kommentoimaan kriittisesti puutarhurointiani. 😉

Tämä lämpö-10 – Kopio

Lämpö jatkukoon, … kesä kaikilla, toivottavasti onnikin!

Tämä lämpö-12

Nuoripari kävi syömässä, kaikenmoista kesäistä, enimmäkseen grillistä hyvää, vähän jäi jotain pohjoiseen pakattavaksi, ehkä vielä pienen leipomuksen tässä  koetan saada aikaiseksi… Pehtoori suuntaa huomenna Hangasojalle, olen kade. Ihan hiton kade, mutta en valita. En. En. Sitä paitsi muutama viikko ja pääsen näkemään tyärtä. 😉

Yliopistoelämää

Mikä ihana ilta

Olen ihan satavarma, että edellisessä elämässäni olen asunut Italiassa, tai jossain senkaltaisessa ilmanalassa kuin tänään on ollut Oulussa. Tämä lempeä lämpö, tämä auringonpaiste, linnunlaulu, vilvoittava tuuli ja sääsketön piha! Jee…!

Näin pieni on koivunlehti meidän pihalla vielä…

aamusta iltaan_-4

Joku ”miekka” on tämä kasvi … ei voi muistaa [eikä puutarhuri paikalla] …
miekka sopii päivän teemaan. ks. alla.
Kannattaa nämä kasvikuvat klikata isommiksi.
Oikeesti kannattaa. 🙂

Bannerissa jo ensimmäiset kevätkaihonkukat.
Niistä pidän hyvin paljon.

aamusta iltaan_-3-2

aamusta iltaan_-2-2

Eihän sitä sitten malttanut taas edes nukkua. Mutta ei sillä väliä, kun aikaisin aloittaa,ehtii iltapäivään mennessä tehdä paljon.

Puutarhalle en pehtoorin kanssa kuitenkaan aamupäivällä lähtenyt – en vaikka mieli teki. Ehtii tehdä paljon, kun ei humputtele puutarhalla. Lenkillekään en mennyt, istuin ja luin, kirjoitin ja kommentoin. Aika varhain siirsin työpisteen pihalle, kilpurin nostin kaveriksi piazzalle. Elmerin eka ulkoilupäivä tänään; silmin nähden nautti. Onkin konnuli ollut merkillisen apaattinen koko kevään, mutta ihmekös tuo jos kelejä ja valoja ajattelee.

RUohosipulia minulla kasvaa kuin muilla ruohoa! Sitä on pian paljon! Oisko kellään reseptiä mihin tarvisi paljon ruohosipulia. Olisin iloinen ohjeesta…

aamusta iltaan_-5

Pehtoori lähti puolelta päivin luokkakokoukseen: Tekulta 30 vuotta sitten valmistuneiden meetinki on tänä viikonloppuna Oulussa. Kerran ennenkin on ollut luokkakokous, mutta me olimme silloin reissussa tai joku muu juttu, eikä pehtoori päässyt, mutta nyt meni.  Eilen olivat osalla porukkaa jo kokoontuneet, mutta minun insinöörini ilmoitti, että yksi päivä saa riittää. Aika hyvin olivat saaneet porukkaa kootuksi: yhteensä 34 valmistuneesta (joista muutama on jo kuollutkin) 18 tuli tapaamiseen, kaukaisin Dubaista asti. Seelarissa ovat. Ei ainakaan komeampaa keliä insinööriköörille olisi voinut sattua.

Eikä myöskään promootioväelle. On Oulussa näet myös promootioviikonloppu. Iltapäivällä päätin lähteä kauppaan ja kuvaamaan kulkuetta ja tuttuja, joita olikin yllättävänkin paljon. Olin niin vähän aika monelle luvannutkin, siis mennä kuvaamaan. Ja fiilistelemään.

Kulkue-2

Kulkue-4

Siinähän se esimieskin, katsoo suoraan tänne päin…

Kulkue

Onhan promootio niin hieno akateeminen juhla, … once in a lifetime. Tai onhan se muutamille (monille proffille jne.)  toistuva juhla, mutta promovointi on vain kerran. Eipä ole kyllä paljon miekalle ollut käyttöä, hatulle sentään muutaman kerran… Ja onhan tuo miekka hieno ”sisustuselementti” tuossa tämän työhuoneen ovenpielessä. Huom. ovea voi pitää vielä auki. Linnut laulaa, ja leppeä ilma kulkee sisään, eikä ole sääskiä. Mikä ihana ilta.

Kulkue-3

PS. silloin kun oli minun promootioni (2006) ja iltajuhla, jossa juuri olimme ehtineet vanhat tanssit tanssia ja promoottia kantaa ulos, tuli tieto, että Lordi oli voittanut euroviisut… Siis? Enne? Historia toistaa itseään? Senhän me huomenna tiedämme, onko niin, että kun Oulussa on promootio yhtäaikaa euroviisujen kanssa niin voitto tulee.., minä vain pahoin pelkään että uni tulee jo ennen kuin skaba ehtii alkaakaan… 

Niitä näitä

Aamusta iltaan …

… on paistanut aurinko.

aamusta iltaan_

Onneksi en ottanut iTunesia mukaan kun lähdin suhteellisen varhain (ei, ei se ollut seitsemääkään, mutta huomenna nukun. Ihan varmasti.) polkemaan Linnanmaalle. Musiikkia ei tarvittu, oli hiljaista, – paitsi linnut!! Paljon ei puuttunut, että olisin ajanut ohi kampuksen, jatkanut aamuista pyöräilyä Pyykösjärven rantaan, sieltä Kuivasjärvelle, Tuiranrannan kautta torille aamukahville. Sitten olisin voinut käydä kaupunginkirjastossa katsomassa, olisiko se kaipaamani vanha kartta kotiseutukokoelmassa. Kuvannut sen, lueskellut ja kirjoitellut vähän aikaa. Käynyt hakemassa hallista kalaa, polkenut kotiin, pessyt ne Huvilan loputkin ikkunat.

Olisin sitten ehkä ajellut (nyt jo omalla harmaalla moottoroidulla kaunokaisellani) Maakariin, Kodin Ykköseen tai jonnekin, missä myydään kauniita pyöreitä pitsiliinoja – sellaisen nyt haluaisin Huvilaan. Olisin käynyt Vihiluodon Kalakaupassa, jossa kuulemma myydään erikoisen hyvää lisuketta kalaruoalle, ehkä olisin lohileivät siellä nauttinut… Sitten olisin vielä hurauttanut ottamaan kuukausikuvan Möljältä – siiloista. Tullut kotiin ja ryhtynyt silittämään kesäliinoja Festaan ja sisälle, istahtanut  aurinkoon jatkamaan kirjoittamista… ja nauttinut auringosta. Mutta ei! Eihän se ihan niin mennyt.

Miksei? Sitä minä olen tässä miettinyt? Ehkä siksi, että oli hyvä olla duunissa omassa työhuoneessa, että ne kanditöidensä kanssa kipuilevat opiskelijat saattoivat käydä kysymässä viime hetken neuvoja, ja ehkä siksi, että tiedän, että osaan auringossa lukea, mutten kirjoittaa… En ainakaan mitään tolkkua, viimeisteltyä tieteellistä tekstiä. Jotkut osaa, minä en. Parasta oli istua työhuoneessa sälekaihtimet kiinni ja keskittyä. Nyt onkin sitten hyvä mieli kun on perjantai-ilta. On lupa. Lupa istua ja selailla sisustuslehtiä, siemailla ruoalta jäänyt punaviini, … miettiä elämänmenoa…

 

aamusta iltaan_-3

 PS: Tänään töistä lähtiessä oli yhtä paljon lämmintä Oulussa ja Monterreyssä. Talvella meillä oli tyttären kanssa muutaman kerran 60 asteen lämpöero säätilassa: Meksikossa oli  + 30 C ja täällä sama miinuksina, mutta tänään neljältä (tosin silloin siellä oli klo aamukahdeksan :)) oli samat lukemat!

Capture

Niitä näitä Yliopistoelämää

Historiahöpötyksiä

Kevääntuntua-3-2Olen ollut vähän paitsiossa kahvipöytäkeskusteluista; lätkä ja euroviisut kun eivät nyt ole oikein päivissäni ykkösjuttuja. Ei niin, ettenkö joskus niitäkin seuraa ja niistä molemmista olen joskus paljonkin välittänyt, mutta nyt eivät ole oikein sopineet elämänmenooni.

Enemmän kruununmetsätorppa-asutus ja Inarin kultakuumeen aiheuttama muuttoliike ja ”minun” Matildani ovat tarkasteluni ja ajatusteni keskiössä. Sitäkin minä mietin, että ikä, laiskuus vai tyhmentyminen? – mikä ihme tekee tämän, että yhden parikymmensivuisen artikkelin kanssa tuhraantuu viikkokaupalla aikaa. Eikä se selitä, että on muitakin töitä yhtä aikaa. Onhan niitä ennenkin tehty; opetusta ja ohjausta, seminaaria ja selontekoja yhtä aikaa kirjoitusprojektien kanssa, mutta mikä hitto se tämän pohjoisen muuttoliike -artikkelin kanssa oikein kitkuttaa? Naapurihuoneessa (vain muutamaa vuotta nuorempi) kollega suoltaa tieteellistä tekstiä kahden liuskan keskimääräisellä päivävauhdilla. Ei pysty meitsi moiseen. Artikkelin valmistumattomuus alkaa pian ahistaa…

No niin – mutta tänään kun evästeltiin (tai siis minähän taas unohdin aamulla tekemäni tonnikalasalaatin kotijääkaappiin, joten hainkin Bioskan ruokalasta salaatin… sinne on avattu uusi salaattibaari! Jee! Olihan hyvä. Aika tyyris kyllä oli (7,20), joten edelleen taidan pääsääntöisesti pysyä omissa eväissä – hahaa, jos vain muistaisin ne… 😀 ) mutta siis, kun puolelta päivin poikien kanssa (saako (aika) nuoria miehiä pojitella?) lounastimme ja samalla lueskelimme päivän lehtiä, totesimme, että taas kerran Suomi on euroviisuennusteissa vahvoilla voittajaksi tai ainakin – vahvasti menosssa – kolmen parhaan joukkoon.

Kevääntuntua-2-2

Vaikea mennä sanomaan oikein mitään, en ole ehkä kuullut koko biisiä,  mutta sitä ryhdyimme pohtimaan, että kannattaisi jo tehdä jonkinlainen tutkimus tästä aiheesta: Miten lehdistön hypetys, ”euroviisuhuuman” ja voitonjuhlatunnelman nostattaminen ennen semifinaalia ja  ”kuinkas-sitten-kävikään”  – kirjoittelu eri lehdissä ja muissa medioissa on vuosikymmenien kuluessa muuttunut. Tai miten yhteiskunnallinen kehitys vaikuttaa euroviisufanitukseen, sukupuoli ja -polvi erot voittoennusteissa, Suomen geopoliittinen asema ja euroviisu-uutisointi  ja niin edelleen. Lopulta päädyimme siihen, että teetätetään ensi lukuvuonna aiheesta kandityö ja otsikkokin jo keksittiin:

”Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä” – suomalaiskansallinen identiteetti ja Euroviisut kautta vuosikymmenten”

Oukei, ehkä ei muita huvita, mutta meillä ruokkis sujui hauskasti. Ja ihan vilpittömästi kyllä toivon Suomelle menestystä molemmissa mittelöissä. Minä palaan muuttotilastojen äärelle.

Kevääntuntua-7

Ai niin. Aurinko. Lämmin. Kevät, – eikun jo kesä! Mielettömän ihanaa!

Nautitaanpa siitä!

 

 

Niitä näitä Yliopistoelämää

Siivouksesta iloa

Tänään on meillä käynyt siivooja, joten oli ihana tulla puhtaaseen kotiin. Kunhan sain meille kukkakaalitortillat tehdyksi ja syötyämme, pehtoori lähti minun autoani pesemään ja putsaamaan. Minua ei todellakaan innostanut istahtaa koneen ääreen, taivas kun oli sininen ja aurinko paistoi, ja sitä paitsi eilen kirjoitin itseni niin umpikujaan, että on vaikea jatkaa …

Lisäksi tänään saatiin kollegan kanssa ensi viikon pääsykoetta varten kysymykset formuloitua jotensakin valmiiksi ja melkein tein ”tarkastussabluunankin” valmiiksi, joten oli sellainen jotain jo aikaiseksi saanut olo. Kun vielä ”romahtanut olkapääni” juili oikein reippaanlaisesti, annoin itselleni luvan ja kehotuksen lähteä siivoamaan Huvila. Muutkin siivoaa, niin sitten minäkin.

Kevääntuntua-3

Yleensä sen luutuamiseen talven jäljiltä menee hyvinkin lauantaiaamupäivä, mutta nyt pistin vähän töpinäksi ja putsattu on. Jep, jep, pikkuisen fuskasin: jätin ikkunat ulkoapäin pesemättä. Niihin kun helposti humahtaa tunteroinen, ikkunaristikot saa kyllä irti, mutta silti vähän työlästä on noiden pesu: syreenien ja Huvilan välissä kun saa häärätä. Pesen sitten lauantaina.

Aamulla kävelin Terveystalolle rokotukselle ja tietysti kamera mukana… ei vielä Linnanmaalla kovin kesältä näytä. Mutta paistaa kuitenkin. Ja ensi viikolla tuonne tulee monta sataa nuorta ja muutama vähän vanhempikin pääsykokeeeen.

Kevääntuntua     Kevääntuntua-2

Pääsykokeeseen ilmoittautuneita on yhteensä 430!! Ja vain 28 pääsee sisään. On siinä taas karsiminen. Kun muutama sata konseptia saan luetuksi ja kollega toisen samanmoisen nipun, niin ollaan jo kesäkuun puolella hyvinkin.  Nyt kyllä kulutimme aikaa ja vaivaa, jotta pääsykokeella voisimme erotella jyvät akanoista; tai siis juurikin ne, jotka intohimoisimmin historiaan suhtautuvat. Katsotaan nyt sitten miten käy.

Valokuvaus

Digikuvia – kaikenmoisia

Nyt olen kyllä syvästi pahoillani ja vähän hämillänikin siitä, että  kerta kaikkiaan nyt ei repeä postausta tälle illalle. Mutta olen työstänyt läksyt digikurssille. Kuvia ja niiden muokkailua, muutamia kelpo otoksiakin… Ja näet, millaisia läksyjä tässä kuussa oli tehtävänä…

Digikurssin kuvatehtävät (niitä on monta sivua, kestää tovin aueta ja sitten rullaile alaspäin…. )

KLIKS

Huomenna taas höpötyksiä… nyt jatkan kaikenmoisen kiireellisen parissa.

sininen mopo

Ruoka ja viini

Yltiömakeat kuppikakut ja ihanaiset tomaattiherkut

Vapuksi tein eka kertaa kuppikakkuja, ja nyt viikonloppuna toisen satsin. Lupailin postailla ohjeita… Tummasuklaamuffinsit, jotka sinälläänkin ovat erinomaisia, ja makeita, olivat tämän toisen satsin perustana. Ehkä parempi vaihtoehto kuin ne ensimmäiset keltaiset, joissa oli muutoin sama muffinsiohje mutta ei kaakaota ja suklaata, vaan 1 dl enemmän jauhoja.

Siis valitse mieluisesi muffinsiohje, paista muffinsit, anna jäähtyä ja pursota pintaan voi-sokerikuorrutus.

Muffinsi-ohje 

200 g voita
2,5 dl sokeria
3 munaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
5 dl venhäjauhoja
100 g suklaarouhetta

Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon kananmunat yksi kerraallan. Lisää kuivat aineet ja maitoa vuorotellen. Jaa taikina 20 – 25 pieneen muffinsivuokaan ja paista 225-asteessa noin vartin verran.

Voi-sokerikuorrutus

125 g voita
5 dl tomusokeria
ripaus suolaa
2 tl vaniljasokeria
3 rkl maitoa
 
Vatkaa ensin voi yleiskoneessa, lisää pölysokeri (sihdattuna jos jaksat olla tarkka, minä en jaksanut, ja silti tuli ihan riittävän tasainen). Lisää vaniljasokeri ja ripaus suolaa ja lopuksi maito ja väriaine (käytin nestemäistä). Vatkaa vielä yleiskoneen täydellä teholla kuohkeaksi. Pursota muffareiden päälle. Minulla oli molemmilla kerroilla vähän turhan paljon kuorrutetta, joten tuosta ei riittänyt kuin tusinan kuorruttamiseen. Vähän matalammalla ”tursotuksella” riittää enempiinkin.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Sitten niitä tomaattiherkkuja. Pitkästä aikaa on taas muistettava mainostaa teille roscoff-sipulia, jota on Stockan sipulihyllyssä terttuina. Se on makeaa erinomaista, ihan täydellistä tomaatti-sipuli-salaattiin tai hakkeluksena blinien kanssa tai kreikkalaiseen salaattiin tai mihin vain missä tarvitaan raakaa sipulia, joka ei saa ”polttaa” tai olla liian tymäkkää.
Täällä on monta vinkkiä mihin Roscoffia voi käyttää: https://www.satokangas.fi/blogi/?s=roscoff
Pikkutomaatit uunissa ovat hyviä grilliruoan kanssa. Ja seuraavana päivänä salaatissa. Osta napakoita kirsikkatomaatteja, halkaise ne, lado vierekkäin uunipellille, kaada päälle öljy-balsamico-sokeri -liemi = ½ dl öljyä, ½ dl hyvää vähän makeaa balsamicoa, 1 rkl fariinisokeria, 1 tl suolaa. Pippuria myllystä pintaan ja puoleksi tunniksi uuniin (oisko ollu 200-astetta?). Anna vetäytyä tovi ennen tarjolle vientiä.
Näiden kanssa mozzarella-pallo ja salaattia sekä basilikaa ja maalaisleipää, niin saat pienen alkuruoan…  Bon appetito!