Marttojen legendaarinen ohje: ”Siivoa jouluksi kaapit vain jos aiot viettää joulusi kaapissa” sattuu kohdalle nyt vähän pahasti.
Jos joulun vietto menee tuon aika loogisen ja monille hyvinkin helpottavan ohjeen mukaan, niin minulla taitaa sitten mennä joulun pyhät joko vaatehuoneissa tai kodinhoitohuoneessa! Ne kun on nyt siivottu. Melkein sisustettukin! Hain eilen isoja säilytyslaatikoita, joihin järjestelin runsaahkon liina- ja tablettivarastoni sekä joulu- ja muut kausikoristeet: on kerrassaan tyylikästä nyt.
Mutta tähänpä se erityissiivoilu sitten saattaa jäädäkin. Mutta joka tapauksessa nyt on oikein hyvä olo kun sain nuo tehtyä.
Joulubingooni on aika monta ruksia jo tullut. Ihan kokonaan en tuota varmaan saakaan täyteen: jouluhan ei ole stressin paikka. Vaatehuoneessa ainakaan. 😂😂
Artikkelikuvassa olevat ruusut löysin kun olin kävelyllä hautausmaalla. Ihan lähellä vanhempieni hautaa olivat nämä, enkä näiden kaikkien vuosien aikana ole ennen nähnyt. Lienevätkö pronssia? Tavattomasti pidin niistä.
Moneen vuoteen en ole tehnyt mitään kuivakakkua, en kotiin, en M-mummulle. Tänään tein. Tein kakun, jota äitini teki usein: se on hyvin voinen, hyvin säilyvä, hyvin hyvä kakku. Meillä oli sitä lapsuuteni jouluissa ja juhlissa. Nyt sitä on täälläkin. Ja minulla on ihan uusi kakkuvuoka. Siihen leivottu kakku melkein huusi kuorrutusta. Ja kirsikoita. Kukaan muu kuin minä ei tykkää noista ”joulukirsikoista”, mutta minä kyllä voinkin napsia ne sitä mukaa kun kakkua kuluu.
Äidin kakussa ei koskaan ollut kuorrutusta, saatikka kirsikoita, – on se sen verran makea ja tiivis kakku, ettei kyllä tarvitsisikaan, mutta ku … Halusin kuviin oikein hienon kakun! En ole ennen tehnyt pikeeriä, sokerikuorrutusta, joka on tavallista vesi-tomusokeri kuorrutusta kovempi, paremmin säilyvä. Kelpo ohje on Valion sivulla.
Kakusta tuli myös osa minun Word Press -kurssini harjoitustyötä. Olen tehnyt harjoitussivua vähän vasemmalla kädellä, käytellen kaikkia keinoja ja niksejä, joita kahden sunnuntain kurssilla on opetettu. Jälki on vasemmalla kädellä tehdyn näköistä, eikä sivu lähelläkään valmista. Siitä huolimatta linkitän sivun tähän: Joulureseptejä – harjoituksen vuoksi
En aio tehdä mitään kovin massiivista joulureseptisivukokoelmaa (vrt. viime pääsiäinen), mutta tulen tuohon sivulle laittelemaan vielä uusia ja vanhoja ohjeita, vinkkejä jouluherkuista. Lnkki sivulle on myös tämän sivun ylävalikossa. Keskeneräistä ei saisi tietenkään näyttää, mutta käyhän kurkkaamassa. Ja tämän kakun resepti siellä jo onkin.
Ostin toissaviikolla yhden valkoisen amarylliksen – Lidlistä, halvalla. Kaksivanainen aika pieni amaryllis maksoi kuusi euroa. Hain parin päivän jälkeen kaksi lisää.
Nyt ne kaikki kukkivat, toiset – ja ehkä kolmannetkin vanat ovat jo nousemassa. Jo monena vuonna amaryllis on syrjäyttänyt hyasintin, ja joulutähdetkin. Noh, yksi joulutähti sentään kuuluu eteisen peilipöydälle. Se on yleensä punainen, mutta amaryllikset valkoisia.
Kukillahan on usein symbolisia merkityksiä, jotka vaihtelevat kulttuurista ja aikakaudesta toiseen. Amarylliksella tuntuu olevan aika monenlaisia symboliarvoja.
Jo antiikin Kreikassa… Niinhän tällaiset tarinat yleensä alkavat, ja niin tämäkin.
Kreikkalaisesta mytologiassa rakastunut nymfi (tai paimentyttö) nimeltä Amaryllis halusi herättää vain kukista kiinnostuneen Alteo-nuorukaisen kiintymyksen – ja kiihtymyksenkin?, mutta kun ei siinä muuten onnistunut, hän Delfoin oraakkelin neuvon jälkeen lävisti oman sydämensä kultaisella nuolella Alteon oven edessä. Amarylliksen sydänverestä syntyi verenpunainen kukka ja Alteo vihdoin huomasi Amarylliksen! Myytti amarylliksesta oli syntynyt; sen sanotaan edustavan rakkauden ja halun muuntavaa voimaa. Kukan kreikkalainen nimi, joka siis nymfilläkin oli, tarkoittaa kimmallusta.
Amaryllis yhdistettiin usein myös jumalattariin tai muihin voimakkaisiin naishahmoihin, kuten Afroditeen tai Venukseen. Kristillisessä symboliikassa amaryllis edustaa jumalallista kauneutta, puhtautta ja sillä on yhteyksiä Neitsyt Mariaan ja raamatullisiin teksteihin.
Kukan kasvutapa- ja kukinta-aika liitettiin myöhemmin myös uudestisyntymiseen ja ylösnousemukseen: sipulin kyky olla lepotilassa talvikuukausina, ennen uudelleen nousua keväällä, edusti elämän syklistä luonnetta.
Viktoriaanisessa Englannissa Etelä-Afrikasta kotoisin oleva amaryllis edusti eksotiikkaa: kukan voimakasta karmiininpunaista väriä ja ainutlaatuista muotoa pidettiin harvinaisina ja toivottavina piirteinä. Tuolloin amaryllis yhdistettiin usein ylpeyteen ja kauneuteen, ja sen katsottiin osoittavan myös voimaa ja päättäväisyyttä, nimenomaan sen takia, että ne ovat korkeita kaikkien muiden talvikukkien yläpuolella.
Nämä symboliset assosiaatiot ja mielikuvat ovat muuttuneet vuosisatojen aikana. Ja kulttuurinen merkitys on kehittynyt ja muuttunut ajan myötä.
Jotenkin ylväs ja kaunis se on!
PS. Amaryllis vai ritarinkukka? Ritarinkukasta käytetään usein amaryllis-nimeä. Aitoamaryllis (Amaryllis belladonna) kuuluu kuitenkin eri sukuun kuin ritarinkukka. En tiedä kumpia nuo minun Lidlistä hankkimani ovat, amarylliksenä ne siellä myytiin.
Merkillinen päivä. Kummallisen pitkä, ja kiireinen. Ja tuskastuttavakin. Mutta antoisakin.
Aamuviiden jälkeen ei minuuttiakaan unta. Noh, kuuden jälkeen noustua sitten täyttä touhua koko pyhäinen lepopäivä. Ei kaikkein mieluisin vaihtoehto. Mutta toisaalta osaamisen ja onnistumisen tunne datailussa on mukava. Ja mahdottoman mukava puhelu kalenteritilauksiin liittyen. Tulin siinä ajatelleeksi, itsellenikin myöntäneeksi, että koko (aika isotöisen, lopulta kovin vähän matkakassaa kartuttavan) kalenteritouhun suola, riemu ja rikkaus on kontaktit. Saariselkä/Lappi-fanit, tutut ja tuntemattomat!
Ja kaiken datailun ohessa aikaa tehdä ruokaakin. Perjantaina viiniystävät muistuttivat Beaujoalis Nouveau -perinteestä*. Marraskuun kolmas torstai maailmanlaajuiseen levitykseen tulevan nuoren, uuden sadon punaviini on jäänyt monena vuonna testaamatta. Monena vuonna (jopa Japanin matkalla 2016) se oli koettava. No, eilen ostin pullollisen tämänvuotista, maistoimme lasin pohjat sitä, ja totesin, että tästä taitaa olla parasta tehdä pataa.
Tänään siis Burgundin pataa! (Tällä kertaa ohje mukaillen tästä) Sekin jäi vähän ”ohueksi” koska burgunderin (Bourgognen viinin) sijaan ruoassa oli tämän vuoden viiniä, – mehua melkein. Beaujolais Nouveau on testattu!
~~~~~~~~~~~~
Ja TTK finaali nautittu. Kyynelehditty. Tanssit olivat koskettavia, kauniita, taitavia, harjoituksella tehtyjä, mikä kaikki sai liikuttumaan, mutta on niin hienoa nähdä, kuinka tuossa tuotannossa tanssijat ja oppilaat arvostavat ja kiittävät toisiaan. Sunnuntai-iltaisin maailmantuska on ollut vähemmän liki.
~~~~~~~~~~~~~~
*Beaujolais Nouveau on ranskalainen Beaujolais-alueen viini. Gamay-rypäleestä valmistettu Beaujoulais Nouveau -viini on valmistettu kuluvan vuoden sadosta, ja se tuodaan markkinoille marraskuun kolmantena torstaina, joka on viinivuoden tärkeimpiä päiviä. Pullot leviävät vuorokaudessa lentorahtina ympäri maailman. (Wikipedia)
On LUMO-viikonloppu. Lumo-valofestivaali on nyt järjestyksessään kahdestoista ja tänä vuonna teoksia on 15. Suunnilleen puolet me kävimme tänään katsomassa. Juniori, Apsu ja Eepi olivat mukana. Menimme heti neljäksi, joten ei mennyt jonoissa kävelyksi ja pääsimme ihan liki kaikkia teoksia, vaikka keskustassa oli todella paljon väkeä. Jopa niin että pian neljän jälkeen noin 800-paikkainen kallioparkki Kivisydän täyttyi.
Otsikkokuva on ”Saa kukkia”.
Yhteisötaideteos kukkii monivärisenä ja muotoisena. Teos käy dialogia monimuotoisuuden puolesta ja haluaa kukkimalla tuoda myös valoa ja iloa kaikkien kävijöiden mieleen keskelle syksyn pimeää. Teos on syntynyt yhteistyössä Oulun kaupungin koulujen, varhaiskasvatuksen Taiteen taimet hankkeen, Oulu-opiston, Kulttuuritalo Valveen ja Lumon kanssa.
Ainakin muutaman (mm. tuon ”pääteoksen”) esittelyssä todettiin sen olevan immersiivinen. No mikseipä. Varsinkin sen jälkeen, kun oli googlettanut, mitä se oikeastaa tarkoittaakaan, saattoi asian todeta olevan näin.
moniaistista esteettistä kokemusta ja taideteoksen maailmaan astumista
Alla oleva alati muuttuva, elävä, Oulun yhdeksi maamerkiksi muodostunut graffiti ei liity mitenkään Lumoon, mutta muksut näkivät tai ainakin tiedostivat sen eka kertaa, ja sitä ihmeteltiin ja sille tietysti hihiteltiinkin.
Graffiti on osoitteessa Uusikatu 22. Se ilmestyi seinään jossain vaiheessa 1980-lukua ja se lienee syntynyt Kauko Röyhkän Paska kaupunki (1986) -laulun innoittamana. Joni Skiftesvik kertoo (BTW: mainiossa) omakerrallisessa kirjassaan olevansa koko lailla varma siitä, kuka sen ensimmäisen kerran maalasi. Graffiti on 80-luvun jälkeen poistettu lukuisia kertoja, mutta se on aina ilmestynyt uudelleen samalle paikalle. Nyt kun siitä on tullut matkailumagneettien ja postikorttien aihekin, se taas ennallistettiin pari viikkoa sitten, mistä uutisointiin valtakunnallisestikin. Tänään se oli taas uudessa muodossa.
Reilun tunnin kiertelyn jälkeen lähdimme Välivainiolle Kipparin Pizzeriaan. Tänäänkään en siis kokkaillut mitään. Pizzat maistuivat ja lisämausteena oli Eepin oma show. 😅
Täällä tuoksuu pipari! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on kuulunut tähän päivään!
Ensinnäkin: puolensataa vastausta on tullut eiliseen kyselyyni, kiitos niistä, kaikista vastauksista ja lisää ehtii vielä!
Olen vähän yllättynyt tuloksesta, mutta myös sen huomioonottava! Että 2/3 lukee näitä juttujani joko puhelimella tai tabletilla? Selvä, ja varsin ymmärrettävää.
Minähän olen ”pöytäkoneihmisiä”. Aiemmin se oli kaikille ainoa mahdollisuus, ja nyttemmin minulle, edelleen, kuvien kanssa paljon tekevälle ainoa mahdollisuus. Ja kuinkas sitten kävikään! Eilen illalla ilmeni ongelma: näyttö ei enää avautunut. Melkoinen huoli kesken nettisivujen uudistamisen ja kaiken muunkin kanssa, mm. sunnuntaina jatkuva WP-koulutus. Onneksi ei sentään mitään Muistikuvia-hommia kesken!
Siispä tänään aamulla tietokone auton peräkonttiin ja kohti luotto-datagrouppia! Ymmärsivät hätäni, lupasivat ottaa heti työn alle. Ja minä lähdin aika levollisena asioille, ja Virholle hiusten huoltoon, ja silti vilkuilin koko ajan puhelinta: kuuluuko mitään tiestkarin rempasta? – Ei kuulu.
Hain muksut koulun ja eskarin jälkeen meille: oli aika piparien leipomiselle ja tietokoneongelmat olivat enää murunen maailmankaikkeuden suuruuden laidalla huolehdittavana. No problem, aattelin.
Iltapäivä meni lasten kanssa hyvillä mielin: piparkakkutalo pihoineen ja rasiallinen pipareita tuli valmiiksi. Juttua ja asioita, joulun odotusta ja iloa.
Ja sitten soitto tietokonevelhoilta: tietokone ok, näyttö tosiaan on sökö! Siis aika pieni juttu kuitenkin.
Juuri äsken asensin uuden näytön paikalleen ja kiitin universumia, että rikki oli vain näyttö, eikä kovalevy etc. Siis kaikki pelittää taas! Olenhan mahdottoman helpottunut.
Ilta kului ystävien luona: vietimme viinikerhomme (Botrytis Ouluensis) tapaamista Iskossa. Ja viinit olivat ehdottomasti maistamisen arvoisia: illan keskiarvo 8½.
Ja ruoka!!! Possun poskia, kaarnikkahyytelöä, ruusukaalia ja perunamuusia ja taivaallisen hyvää omenapiirakkaa. Oikeasti! Omenaviipaleiden paistaminen voissa ja sokerissa ennen piiraspohjalle lisäämistä ja kuorruttaminen mascarpone-kermalla tekee ”kotipihan omenoista” gourmetia. Oi, että.
Blogi on remontissa. Tämä ei ehkä valmistu jouluksi, mutta yritystä on. Olen parhaillaan WordPress -kurssilla ja sen myötä opettelen kaikkea uutta nettisivujulkaisuihin ja tähän blogiini liittyvää. Se on syy, miksi nyt joka päivä näkymä on vähän erilainen, ja välillä taitaa olla kokonaan toimimatonkin. Tänään perustelin itselleni tätä (turhaa?) puuhaa sillä, että tämä on minulle vaihtoehto ristikoiden ja sudokujen täyttämiselle, mitä mm. Pehtoori ja monet ikäiseni ystävät harjoittavat – aivotyöskentelyn jonkilaiseksi ylläpitämiseksi. Minulle se tässä vaiheessa tätä hommaa.
Joka tapauksessa ulkoasua on tarkoitus muuttaa. Ja minulla on jo tekeillä sivuformaatti erityisesti reseptien julkaisua vasten. Ja pieni sivuaihio lukemieni kirjojen päivitystä varten. Ehkä. Jos osaan ja/tai opin.
Tähän nyt vielä ´melko vanhanaikaisesti´ yksi (ensimmäinen) joulupöytäänkin sopiva reseptivinkki. Mantelilastut taitavat olla se ratkaiseva tekijä, jonka vuoksi miellän tämän jotenkin jouluiseksi salaatiksi .
Lukijapalautetta tulen ehkä kyselemään enemmänkin, mutta tässä nyt ensimmäinen kysely: Luetko blogia enimmäkseen/yleisimmin pöytäkoneella/läppärillä, tabletilla vai puhelimella?
Päivän näkymät ovat olleet aikalailla tällaisia. Päässä ja näytössä pixeleitä, bittejä, piuhoja, synkkiä kaiken pimentäviä hetkiä ja sitten kuitenkin asia etenee, melkein lentoon lähdössä.
”Yritys ja erehdys” on ollut päivän teema. Mutta tänään myös: ”oppia ikä kaikki” ja ”vain tekemällä oppii”.
Kun 1994 menin lasten kotihoidon jälkeen takaisin yliopistovirkaani (siihen maailman aikaan valtionhallinnossa oli vielä virkoja, jopa ns. eläkevirkoja) minun työkuvaani kuului historian laitoksen ATK-vastaavan tehtävät. Siihen sisältyi kaikenlaista, niinkuin kuin koko amanuenssin virkaanikin. Mutta siinä sain myös ilmaiseksi ja työajalla osallistua parin päivän kursseille, joilla opetettiin mm. tekstinkäsittelyä painettavaa tekstiä varten – tekstiin oli kirjoitettava koodit mm. kappalejakoja, kursivointeja, boldauksia, lähdeviitenumeroita etc. varten. Se vaihe kesti onneksi aika vähän aikaa, muutamia vuosia. Ensimmäisiä Windows-versioita opettelin käyttämään nuolinäppäimillä.
Ja kurssitettiin myös virustorjuntaa hallitsemaan (Millenium-hässäkkä oli melkoinen), asentamaan ja päivittämään ohjelmistoja ja mitä kaikkea. Ja 90-luvun puolivälissä alkoivat myös nettisivujen tekemiset: ATK-vastaavana tein ja päivitin muutamia vuosia koko laitoksemme sivustot ja silloin oli opeteltava myös koodaamaan. Html-koodauksen alkeiden alkeet oli osattava.
Noista ajoista ja opeista lähtien se on sitten jäänyt vakavaksi ja aikaa vieväksi harrastukseksi tämä nettisivujen kanssa touhuaminen. Ja harrastusten ja uuden työn tuotosten monenlainen nettisivulla julkaiseminen. Mutta enää ei tarvitse osata riviäkään koodata. Koodari tai paremminkin devaaja* tuli sitten tyttärestä. Devaaja on englannin kielen developer-sanasta muotoutunut epävirallinen suomennos ja tarkoittaa (ohjelmisto)kehittäjää. Ei ole minusta ohjelmiston kehittäjäksi, ei todellakaan, mutta vähitellen olen taas oppinut käyttämään uutta ohjelmistoa. Vähitellen. Huomenna taas vähän lisää.
*Devaaja-sanasta ja sen etymylogiasta artikkeli täällä.
Vähän aavistelin ja pelkäsin, että tässä käy näin.
Tarkoitushan on ollut opetella uusia julkaisumetodeja ja -tapoja, uusia ulkoasuja ja saada vähän helpotusta tähän minun bloggaamiseeni. Pakata valtaisaa blogiarkistoa pienemmäksi, ehkä jopa säästää webhotellikustannuksista. ja kaikkea muuta hyvää ja kaunista on tässä kolme päivää ollut aikeena saada aikaiseksi. Ja kuinkas sitten kävikään?
Vähän sellainen olo kuin joskus aikoinaan, kun kirjoitti artikkeleita tai loppulausetta kirjan luvun loppuun: alussa oli tuhannen innoissaan, varmana asiastaan, kaikki loogisesti ja asiantuntevasti pohdittuna valmiiksi. Aikani kirjoittelin, todistelin, viittailin guruhin, vyörytin argumentoinnin tueksi valtaisan empiirisen aineiston todistusvoiman, ehkä jossain vaiheessa olin jopa kokemusta ja kykyä aistivinani itsestäni, kunnes hoksasin kirjoittaneeni itseni ja tekstini ihan solmuun ja vielä solmun jonnekin umpikujan perälle. Näin on käynyt tänään. Ja sitten vielä ulkoiset tekijät (webbihotelli) ovat lisänneet hämmennystäni.
Tänään olen saanut KAIKKI (myös esim. Muistikuvia-sivuston että Oulun voutikunnan kuvasivuston) ihan sekaisin. Salasanat eri alustoille sekaisin, ja ties mitä kaikkea sekaisin.
Ilon läikähdyksiäkin on ollut: tapasin Apsun aamupäivällä. Oli taas pojanpojan hammaslääkärireissu, jossa mummi sai olla kaverina. Hyvin meni tänäänkin, ja suunniteltiin ens viikonlopulle yhteistä piparkakkutalon rakentelua.
Ja se mielessä ja itseäni piristääkseni avasin paketista jo ainakin kuukausi sitten tilaamani uuden talolyhdyn. Puutarhurinmajasta tämäkin.
