Tuulestatemmattua

Mökkiviikolla porokeittoa

Runsaahkoiden lumitöiden, mökille kunnolla asettautumisen ja rantasaunan jälkeen oli illansuussa aika istahtaa mökin ruokapöytään. Tänään oli soppapäivä! Uusi soppa meidän ruokapöydässä. Mutta tulee jäämään listalle! Madekeiton ja borssikeiton kanssa on nyt kärkikolmikossa kun soppia on yli tusina testailtu ja postailtu.

On alkuruokakeitoksi turhan tuhti, mutta erinomainen ulkoilupäivän ja talven ruokaisa keitto, jonka oheen luomu-ruisreikäleipä suolakiteiden kanssa sopii erinomaisen hyvin.

Porokeittojahan on monenlaisia, on lihakeittoa, poroliemikeittoa, koparakeittoa ja luikkuvelliä, muiden muassa. Koparakeitto? – Sitä en ole maistanut, enkä haluakaan. Olen kerran ollut mökissä, jossa koparakeitto oli liedellä kypsymässä, ja totta totisesti ei näky eikä tuoksu (haju!) ollut houkutteleva. Koparakeitto tehdään poron sorkista. Ei ole minun ruokani. Enkä ole koskaan syönyt luikkuvelliäkään: se tehdään poron ydinluusta. Luikkuvelliin luikut halkaistaan rautapataan, lisätään vettä ja riisiä tai ohraryyniä, sitten suurustetaan ja lopuksi vielä maitoa. Tässä kohtaa olen kyllä ennakkoluuloinen.

Ennen äsken syötyä poro-juustokeittoa paras porokeitto on ollut kermainen korvasieni-savuporokeitto, jota on Oulussa Sokeri-Jussissa ollut listoilla ja monissa Lapin ravintoloissa, joskus olen tehnyt itsekin, mutta nyt on uusi ihan mahdottoman hyvä porosoppa reseptikansiossa.

Klikkaamalla kuvat isommiksi,
näet pohjoisen valon ja herkullisen keiton kunnolla. 😉

Poro-(leipä)juustokeitto

400 g poronkäristyslihaa
2 sipulia silppuna
2 rkl voita
1 pkt kylmäsavuporo Koskenlaskijaa
1½ l lihalientä fondista
5 isohkoa perunaa kuutioina
4 rkl raastettua parmesaania
5 katajanmarjaa
mustapippuria
soijaa
leipäjuustoa (oman maun mukaan)
persiljaa
voita

Sulata käristysliha kuumassa padassa. Lisää silputtu sipuli ja voi ja kypsyttele, kunnes liha on ruskistunut ja sipuli kuullottunut. Anna hautua miedolla lämmöllä puolisen tuntia välillä sekoitellen.

Lisää lihaliemi ja sulata juusto liemeen. Lisää kuutioidut perunat, parmesaaniraaste, katajanmarjat, soijaa ja mustapippuria. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes perunat ovat kypsyneet. Se tuoksuu ihanalle jo tässä vaiheessa.

Ripottele kuutioitu leipäjuusto sekä persiljasilppu keiton päälle. Niitä voi kyllä sekoitella keiton joukkoon kypsentämisen loppuvaiheessa.

Annoksesta riittää neljälle, – jos hyvin käy. 😉

Niitä näitä

Tornion tulosten jälkeen mökille

Tässä tulokset (vanhojen täydennyksiä ja uusia)

Miljöö:
8 henkilö (keittiömestari) : täydennettävä
9 maisema: hyväksytty
10 miljöö: hyväksytty
Digi:
13 toimintakuva (hääkimppu): uusittava
14 kollaasi/montaasi: hyväksytty
15 digitointi: hyväksytty
16 Tornio-sarja: täydennettävä (mutta tosi hyvä!)
Suunnittelu ja kaupalliset taidot:
17 Liiketoimintasuunnitelma: täydennettävä
18 Haastattelu: hyväksytty
19 Lyijykynäkuvaus: uusittava
20 Kirjalliset (tentti) : hyväksytty

Aika tyytyväinen olen tulokseen, tietysti se, että lyijykynä-simultaani ei mennyt läpi, harmittaa. Miljööosa olisi mennyt, mutta studio ei. (kuvat täällä… ) Juurikin ne ristivarjot aiheuttivat pomppaamisen, ja seurauksena on se, että Tornioon on kesän kynnyksellä suunnattava studiokuvaukseen. Onhan minulla rästissä toinenkin studiokuvaus, joten olisi ollut joka tapauksessa mentävä – jos meinaan opinnoissa edetä.

Torstaisen kuvausurakan tuloksena sarja ”Tornio – uutta ja vanhaa. Elämänmenoa ja ihmisiä Torniossa” meni läpi, ja monia kiittäviä kommentteja siitä tuli. Pieniä kuvankäsittelykorjauksia muutamiin täytyy tehdä, mutta ”pikku vikoja, helppo korjata” – kuten sloganimmme kuuluu. Se sarja kokonaisuudessaan on täällä.

Uusinnoista ´henkilö miljöössä´ [keittiömestari työssään] meni läpi, mutta ´toiminta´ [hääkimpun teko] ei. Siis kolmannen kerran reppasin siitä, enkä oikeastaan ihmettele. Nyt on jo ´suunnitelma D´ vireillä.

Periaatteessa oli mahdollista, että meidän 20 hengen VAT-porukasta ensimmäiset olisivat tänään valmistuneet ja saaneet oikeuden ’Valokuvaajan ammattitutkinnon suorittaneen’ -´titteliin´. Mahdollista kyllä, mutta yksikään ei saanut. Tänään kaikki 20 näyttöön kuuluvaa tehtävää oli ollut mahdollista suorittaa ja saada läpi, mutta kukaan meistä ei ole vielä klaarannut koko projektia.

Porukasta on kaksi varmuudella keskeyttänyt ja kaksi mitä ilmeisimmin. Meistä jäljellä olevista kuudestatoista kahdella on kiinni enää yhdestä uusinnasta ja muutamista pikku täydennyksistä. Minä taidan suortitusteni kanssa olla jossain keskivaiheilla, kolme uusintaa ja viisi täydennystä jäljellä.

Täydennyksiä voi lähettää jo viikon kuluessa (paljonpa tässä ehtii!!), mutta varsinainen ensimmäinen rästinäyttö on kesäkuun toisena viikonloppuna, ja sitten sen jälkeen vasta lokakuussa. Siihen minä tähtään. Siis, että silloin olisi kaikki hyväksytty. Silloin koulun aloittamisesta on tasan kaksi vuotta. Tavoitteita pitää olla, ja kuinka hyvälle tuntuukaan kun saa edes osasuorituksia tehdyksi.

Tänään näyttötutkinnon palaute sujui nopeasti, – jo ennen yhtä homma oli ohi. Mikä tietysti sopi minulle erinomaisen hyvin, ja kun jo aamulla aloittaessamme aavistelin, että pääsen lähtemään ajoissa, soittelin Pehtoorille ja ehdottelin, että vaihtaisi aiemmin hankkimansa junalipun varhaisempaan. Onnistuihan se, ja vähän ennen kolmea poimin miehen Rovaniemen rautatieasemalta kyytiin, tai oikeastaan kuskiksi, ja siirryin kartturin paikalle. Hyvä keli, kesärajoitukset, liikennettä vähän, valoa paljon, kohti mökkiä ja pääsiäistä. Hyvälle maistuu olo.

Niitä näitä

Neljäs näyttö Torniossa lopuillaan

Kisastudiosta palattu. Meitä oli vain kuusi, kuten koko viikonloppuna. Opinpa taas paljon uutta, elämästä ja itsestäni. Muistanpa taas että minähän elän – yleensä, tavallisesti – melkoisessa kuplassa.

Onhan tänään taas ollut aika mukava ja hieno päivä- —

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään ei ole ollut vattilaisia kuvaamassa simultaaneja Tornion kaduilla, ja sen huomaa säästä. Tänään on ollut huikean kaunis sää, pikkupakkasta ja aurinkoa siniseltä taivaalta. Suojassa varmaan paljon lämpöasteitakin.

Tänään ohjelmassa oli mallina olo, haastattelu ja liiketoimintasuunnitelman läpikäynti, käsittely ja kommentointi. Olin ”käsimallina”, J. teki lyijykynäsimultaanin miljöössä elävän mallin, eikä minkään Aapisen ja aakkosten kanssa. Ja minä lupauduin ”taitelijaksi” hänen kuviinsa. Tunteroinenhan siinä puoleltapäivin vierähti. Oikeastaan oli ihan mielenkiintoistakin, ja opettavaista. J. on ihan pro ja oli oikeasti ammattikuvaaja jo koulun aloittaessamme, joten mallinohjauksesta opin omakohtaisesti jotain.

Haastattelu meni hyvin, – eihän minulle puhuminen koskaan ole ollut mikään ongelma. 😉 Ja liiketoimintasuunnitelmakin todettiin hyvin tehdyksi, relevantiksi ja siitä nostettiin esiin monia pointteja ikäänkuin positiivisesti esiintuoden. Mutta se, että olin tehnyt ”rahoituslaskelmat” kovin ylimalkaisesti tarkoittaa, että luulen, ettei mennyt tämäkään heittämällä läpi.

Päivällä kävin kaupoissa: ostamassa ruokaa ja juomaa… matkahan jatkuu täältä länsirajalta huomenna kohti pohjoista! Mökille ajelen, matkalla poimin Pehtoorin kyytiin.

Kävellyt olen pitkin poikin Torniota, edelleen kameran kanssa, vaikka simultaania ei enää olekaan. Pikkukaupunki on kyllä hiljainen, … jotenkin viehättäväkin.

Iltapäivällä oli aikaa paistinkääntäjien tiedotushommille… ja sitten seitsemäksi syömään … ja pikku Berliiniin: gamut-viskille, malli-kuohuvalle, kisastudio tunnelmiin. Juuri palasin.

VAT

Lyijykynäpäivä

Eihän tämmöinen helppoa ole. En perfektionismista kärsi, enkä niin kauheasti odottanutkaan, mutta kyllä nyt on sellainen aika nujerrettu olo. Ja tasan tarkkaan ihan itse olen nujerruksen aiheuttanut, tai siis, että parempaan en pysty. Mutta minä yritin! Hitto, että minä yritin!

Pitkän päivän jälkeen ei ole oikein onnistunut olo. Tolkuttoman huonosti nukutun yön jälkeen annoin vähän ennen kuutta periksi ja ryhdyin muokkaillemaan vielä kuvia, kertaamaan opittua, suunnittelemaan päivän studiokuvausta… Ja turhaanko? Noh, sunnuntaina sen kuulee.

Pienen tovin jossain välissä mietin, että kuinka se on elämässäni niin käynyt, että käytän ison osan perjantaipäivästä ja illasta kuvaten lyijykyniä ja muokaten kuvista mainoskuvia…

Kuvaten lyijykyniä Torniossa! Sellaista se on liki kuuskymppisen entisen yliopistolehtorin elämä. 😉 Ja kun kahdeksan jälkeen illalla ei ollut enää mitään tehtävissä, kun kuvat oli luovutettava arvosteltavaksi, oli hillitön nälkä. En ollut aamuviilin ja croissantin jälkeen syönyt mitään! Lemon Batterya ja kahvia pitkin päivää litkinyt kuin paraskin opiskelija…

Kauan mietin, että lähdenkö vielä, – enää – mihinkään etsimään ruokaa… Yksikseni tässä asuntolassa kun olen… mikä on oikeastaan aika mukava – vietän yhden sortin pääsiäisretriittiä tällä kertaa (ennen usein mökillä) tällä tavoin…

Pääsiäisretriittiin ei todellakaan oikeasti kuulu rasvaiset blinit… niitähän nautitaan ENNEN paastoa, ei sen viime metreillä, mutta sellaista kohti tänään vaelsin melkein suoraan koulusta. Sen kun kävin kameralaukun, jalustan etc. kämpille tuomassa, huulipunan sipaisemassa- , lähdin tepastelemaan Suensaaren toiseen kärkeen kohti Aino-ravintolaa. Toinen kerta sinne blinille. Kannatti, opiskelija on nyt vähän ulkoillut, kävellyt, syönyt hyvin ja epäilemättä kypsä nukkumaan levollisen pitkän yön.

Nyt kyllä tuolla yläkerrassa joku laulaa… laulaa tavattoman kauniisti, omalla äänellään, ei teknopoppia tai huonoa räppiä niinkuin näissä opiskelijakämpissä joskus naapurihuoneistoista on tapana, .. nyt joku laulaa kauniisti ”Kevät toi, kevät toi muurarin … ”

Kevät tulee Tornioonkin…

VAT

Torniossa opintiellä

Kello on melkein kymmenen, – oli lähdettävä koululta (tuossa kadun toisella puolella), koska hälyt menee siellä päälle kymmeneltä. Ja takaisin voi mennä vasta seitsemältä. Ja kyllä melkein silloin on mentävä, sillä jäipä tämän päiväisen 180 kuvan perkaaminen, valinta (7 kuvaa noista), käsittely ja viimeistely, metatietojen täyttäminen ja tekstittäminen sekä suomeksi että englanniksi vielä pahasti kesken.

Ja pitäisi ennen puolta päivää vähän vielä kerrata ennen tenttiin menoa — sitä minä mietin, milloin olen viimeksi ollut tentissä? Lyhyen, vaatimattoman taidehistorian perusopintojen suorituksen aikana puolenkymmentä vuotta sitten tein pari esseetä, mutta tenttisuorittamiseen asti en koskaan ehtinyt. Luulenpa, että olen käynyt tentissä edellisen kerran joskus viime vuosituhannen puolella, taitaa mennä 1980-luvulle. Siispä jännää on!

Tänään olen käyttänyt päivän (digitaalisen työnkulun) simultaanin tekoon. Aiheena oli: — ai niin, mutta en saakaan sanoa ennekuin aamulla, sillä osa porukastamme tulee vasta aamulla tekemään tehtävää. Kuten tapana on meidän vattilaisten (vaikka vain pienen osan) ollessa Tornio – Haaparannalla täällä on jotensakin surkea keli. Yleensä sataa jotain; niin tänäänkin, mutta minusta se loi oikeastaan mukavan tunnelman kuviin, vaikka eihän kovin mukava ole räntäsateessa kulkea.

Matkalla koululle….

Koska edellisellä kerralla reppasin paljolti sen takia, että kuvissani henkilöt oli kuvattu liian kaukaa (vieläpä telellä), niin nyt päätin, että menen rohkeasti, juttelen, kysyn lupaa ottaa kuvia. – ja niin myös tein. Ja kiitos kaikki ihanat, jotka autoitte ja lupasitte ottaa kuvia. Enemmän tuli myöteisiä vastauksia kuin kielteisiä, muutamat innostuivat jopa oikein poseeraamaan. Olin niin iloinen heistä kaikista. Kuvissani on nyt lapsi, maahanmuuttajia, nuori poika koiran kanssa, yksi raksamies, opiskelijanuorukainen, postinkantajanainen, tyylikäs leidi, vanha nainen poikansa kanssa, … Muutama otos on mielestäni ihan kelvollinen, saa nähdä, onko jury niistä samaa mieltä. Olisipa. Minä niin jo haluaisin vähentää tätä Torniossa ramppaamista ja kuvaamista. Sunnuntaina on palaute.

Tuo ”Torniotar” on hyvä kauppa, sinne menen lauantaina kun on luppoaikaa. Palkitsen itseni lautasliinoilla ja ehkä jollain pääsiäiskoristeella tai uudella keittokulholla! Jokaviikkoinen soppamme uhkaa pahasti jäädä tällä viikolla keittämättä…

VAT

Kohti viimeistä virallista näyttöä

Kyllä nyt on rutistettu! Siinä se kuitenkin on. Kymmenen sivua miniyritykseni liiketoimintasuunnitelmaa rahoitus-, myynti- ja kannattavuuslaskelmineen.

Kaikkea sitä! Onneksi on netissä varsin perusteellinen ja hyvin ohjattu sivusto, jossa voi tuota suunnitelmaa työstää.
https://www.liiketoimintasuunnitelma.com/
mutta tuskien taival tuo oli. Ja vielä CV ja julkaisuluettelokin piti päivittää. Yhteensä parikymmentä sivua on siis nyt paketissa.

Sattui just sopivasti tälle päivälle kun tytär julkaisi (joutui julkaisemaan) Uuden Suomen etusivulla blogitekstin, josta oli kyllä ylösrakennukseksi äitinsä liiketoimintasuunnitelmaan… 😀

Ja onhan se taas hutera olo näyttöön lähdössä. Sinne ja siellä kun on taas paljon muutakin kuin tuo ylläoleva.

NÄYTTÖ 4 (viimeinen, tehtävät 17 – 20))

Suunnittelu ja kaupalliset taidot –suoritukset

17 Kirjallinen liike-/toimintasuunnitelma, jossa otetaan huomioon toimintamuoto. Liike- tai toimintasuunnitelma laaditaan ohjaamaan tulosvastuullista ammatinharjoittamista. Liiketoimintasuunnitelma on keskeinen työväline kehitettäessä menestyvää liiketoimintaa ja esimerkiksi rahoituksen hakemiseen.
18 Tutkintotilaisuudessa: Haastattelu. Henkilökohtainen suhde valokuvaajan ammatissa toimimiseen. Haastattelussa käsitellään tehtävän 17 suunnitelma.
19 Tutkintotilaisuudessa: Kuvaustyö ja siihen liittyvä tarjous, aikataulu ja kuvaussuunnitelma. (tarjous, aikataulu ja kuvaussuunnitelma on alustavasti tehty – me kuvataan lyijykyniä!!)
20 Tutkintotilaisuudessa: Kirjallisia kysymyksiä mm. aiheista ammattikäytännöt, tekijänoikeudet, valokuvaajan oikeudet ja velvollisuudet, sopimuskäytännöt, valokuvaajan ammatissa toimiminen.

Siis on tenttiä, haastattelua, studio- ja miljöösimultaania ja tuo pumaska! Ja täydennyksiä ja uusintoja edellisiltä kerroilta. Kaksi kokonaista sarjaakin olen kasannut. Teatteriravintolan keittiö miljöönä ja toimintana hääkimpun teko. Löytyvät tuolta: KLIKS!

Nyt pakkaamaan, aamulla kohti Torniota!

Niitä näitä Valokuvaus VAT

Toiminimi

klikkaa isommaksi!

Muistikuvia. Se siis on toiminimeni nimi. Mitäs pidätte?

Entäs mainoksesta? Muokkailin Oulussa ilmestyneessä Kaiku-lehdessä syksyllä 1909 olleesta F. Suomelan valokuvausliikkeen mainoksesta. 😉 . Nimi on vain markkinointinimi. Sillä: kävipä nimittäin niin, että kun lähetin Patentti- ja rekisterihallitukseen rekisteröintipaperit (onnistuu 1.3. alkaen myös sähköisesti ja maksaa vain 75 euroa) asianmukaisesti täytettynä ja tarkistettuani PRH:n tietokannoista, ettei samannimistä yritystä ennestään ole, tuli muutaman päivän päästä ilmoitus, jossa oli Y-tunnus ja korjauskehotus, sillä ”Nimi on lähes sama kuin aiemmin rekisteröity Muistikuva”, joten ei kelpaa. Minä olin niin pettynyt! Kaiken kukkuraksi tuo Muistikuva-yritys ei edes ole toiminnassa ja se on perustettu joskus vuosikymmeniä sitten, joten sekaantumista tuskin tapahtuu.

Lähetin uudet ehdotukset, niitä piti olla kolme. Yritin siten, että lisäsin vain eteen Tmi. Siis uusi yritys: Tmi Muistikuvia. Koska minusta tuossa Muistikuvissa on niin hyvin se historia ja kuvat, kirjoitettu ja kuvattu, mennyt ja konkretia, etten millään halunnut siitä luopua. Mutta eipä sekään kelvannut. Kakkosvaihtoehdoksi tolvaisemäni ”Muistojen Kuvat” meni läpi. Mutta se on niin lälläri!! Siis virallinen nimi on tuo, mutta käytän edelleen tuhannen kesken olevassa liiketoimintasuunnitelmassa, kaikissa laskuissa, tarjouksissa, nettisivuilla etc. Muistikuvia-nimeä. Niin saa tehdä – otin selvää.

Tämän minun, ainakin tässä vaiheessa, pelkän paperiyritykseni perustamiseen on liittynyt sellainenkin juttu, mitä en osannut ollenkaan odotttaa: vuorokausi sen jälkeen kun olin lähettänyt anomuksen, eikä mitään tietoa (minulle) ollut PRH:sta tullut, alkoi puhelin soida ja sähköpostilaatikko täyttyä. Vakuutusyhtiöt, operaattorit ja tilitoimistot haluavat ”neuvotella kanssani yritystoimintani vakuutus-, tietoliikenne- ja kirjanpito- sekä laskutusasioista”. Enpä ole vielä neuvotteluihin lähtenyt. 😉 Ainakin tusinan verran on tullut yhteydenottoja; ihmettelin kovasti, mistä nämä ko. yhtiöiden myyjät tietävät rekisteröinnistä tai edes vireillä olosta ennen kuin minä, ja löytyihän se tietokanta: PRH:n Virre-palvelussa taitaa noilla yritysten perustamisjutuista kiinnostuneilla olla hälytysjärjestelmänsä kytkettynä.

Kuten sanottu, mainostettu, ”Valokuvia otetaan joka päivä — kohtuullisilla hinnoilla”. Muistikuvia kerrotaan ja luodaan. Muistikuvia. Se se on.

Niitä näitä VAT

Opiskelija viime tipassa …

No niin, onhan sitä taas saatu pieni näyttöahistus aikaiseksi – ja suurin syy siihen on, että olen jättänyt ihan liian paljon tekemistä tälle viikolle. Menen Tornioon jo torstaina, jotta voin tehdä rästissä olevaa, uusittavaksi vaadittua digitaalisen näytönosan simultaania rauhassa. Voin käyttää siihen koko torstain. Helmikuussa tekemäni ”Ihmisten arki Torniossa” kun ei mennyt jurylta läpi, joten nyt uusintayritys. Perjantaina on sitten toinen simultaani ja lauantaina tentti ja haastattelu, ja niitäkin varten pitäisi vielä lukea, ottaa harjoituskuvia ja tehdä kaikenmoista. Ja enää ei siis ole kuin kaksi päivää jäljellä.

Tänään heräsin kyllä varhain, mutta tänään on ollut velvotteita ja tekemistä joita ei voinut siirtää ”pois edestä” ~ äidin asioilla ja luona, ja sitten paistinkääntäjien kokous vielä illansuussa.

Minun toiminimeni on nyt kaupparekisterissä: kerron nimiprosessista huomenissa. … nyt on jatkettava vielä kuvauspakettien hinnoittelun tekemistä ja tarjouskirjepohjan laadintaa ja … ties mitä! Auts!

Isovanhemmuus

Erilainen viikonloppu takana

Iltapäivällä oltiin Apsun kanssa Kuurojenkoti Runolan pihassa odottamassa pojan äitiä palaavaksi töistä… Poika oli meillä eilisestä iltapäivästä asti, koska isänsä lähti Saksaan opintomatkalle ja äidillään eilen iltavuoro ja tänään aamuvuoro. Toinen yökyläviikonloppu mummin luona siis … Ja kuinka minullakin kyynelkanavia kirveli nähdessäni, kuinka Apsulla silmät kostuivat, kun äiti sieltä työpaikkansa ovesta ulos astui ja kyytin tuli…

Ei niin, että meillä olisi ollut vaikeaa, vain eilen illalla nukkumaan mennessä pieni ”miksi minä olen täällä, enkä kotona isin ja äidin kanssa” -katse ja olo Aapelilla, mutta hyvin me nukuttiin ja muutoin ei vanhempia muistettukaan. Ja meillä isovanhemmilla on riittänyt piirtämistä, leikkimistä, lukemista, ulkoilua ja ruoasta huolehtimista (kuinka usein ja lopulta aika paljonkin tuollainen vajaa 2-vuotias pieni poika syökään!!).

Poika liikuttaa ja saa aika hyvin unohtamaan kaiken muun.

Tässä välissä, nyt ja edelleen pitkälle yöhön ja koko tulevan alkuviikon valmistautumista ensi viikonlopun näyttöön. Onhan tässä!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Lauantaiseen Raatin historia -postaukseeni liittyen Kaleva on juuri koonnut kuvasivuston saaren historiasta… Ehdottomasti suosittelen vieraspaikkakuntalaisillekin: KLIKS Maailma muuttuu…

Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä Ruoka ja viini

Fenkolikeitto de luxe ja pääsiäisviinejä

Tämän viikon soppapäivä olikin vasta eilen, eikä tiistaina kuten usein. Eikä ihan minkä tahansa keitto eilen ollutkaan: Veskuyks posteili ohjeen ”Kermaiseen fenkolikeittoon” ja minähän sitten päätin, että tarjoan sitä viinikerhon tullessa meille maisteluun ja rustiikille illalliselle. Eipä ollut ihan loppuun asti mietitty valinta: keitto kun on sellainen monesta koottava versio, niin maisteluillassa yhdeksälle sen tarjolle saaminen ei ollut ihan simppeleinpiä juttuja. Ja jäipi mm. kuva valmiista keitosta ottamatta. Mutta teen varmaan aika pian uudelleen joten silloin sitten kuviakin.

Veskun ohje on pieni novelli, ja sen perusteellisuus on vertaansa vailla (tämän postauksen lopussa), mutta toisaalta siinä ei ollut mitenkään tarkkoja ainesmääriä, että oli itse sävellettävä. Niinpä kirjoitan tähän siten kuin minä tein – tästä annoksesta riitti pienet alkuruokakeitot yhdeksälle.

Fenkolikeitto de Luxe
5 fenkolia
10 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
3 rkl voita
3,3 dl kuohukermaa
1–2 dl jälkiruokaviiniä
5 viipaletta saaristolaisleipää
oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
prosciuttoa
Leikkaa fenkolin uloimpien kerroksista pieniä noppia suunnilleen ruokalusikallinen/lautanen ja laita pieneen kattilaan. Siivuta loppu fenkoli ohuiksi siivuiksi, samoin salottisipuli ja valkosipuli. Kuullota ne voissa pehmeiksi ja lisää sitten kerma. Suolaa 1 tl ja valkopippuria – sopivasti. Jatka keittämistä ainakin parikymmentä minuuttia ja sitten sauvasekoittimella samettiseksi.
Keitä fenkolinopat jälkiruokaviinissä pehmeiksi , al dente. Nosta sivuun ja valuta.
Levitä prosciuttosiivut leivinpaperin päälle uunipellille ja käytä niitä muutama minuutti 200-asteisessa uunissa jotta niitä tulee rapeita.
Paista fenkolinopat voissa makeiksi. Ja toisessa pannussa saaristolaisleivät crostineiksi: oliiviöljyyn valkosipulia ja pieniksi kuutioiksi leikatut leipäpalat.
Paistinpannu numero yksi, voita, aiemmin pilkotut fenkolinopat paistumaan, nakellen ja paiskoen kuten Oliverin Jammie telekkarissa. Karkki pinta kantille kuin kantille.
Kuumenna keitto, mausta (suolaa, pippuria, ehkä sitruunamehua tai tilkka valkoviiniä) ja pyöräytä vielä pamixilla.
Kokoa keitto lämpimille lautasille, keiton päälle sauternes-viinissä keitetyt, pannulla voissa paistetut fenkolinopat ja saaristolaisleipäkuutiot. Oheen uunissa paahdettua parmankinkkua.

Eilisistä viineistä vielä sananen …

Eiliseltä jäi ´tilkka´ Sagrado-viiniä (kuten myös niitä ylikypsiä toscanalaisia 🙁 ) ja maistoin sitä ihan yksikseen, ilman verrokkeja ja ilman ruokaa, ja kyllähän se oli erinomaisen hyvää. Pehmeää, tanniineiltaan pyöristynyttä, lämpimässä kasvaneista rypäleistä melkein vuosikymmenen kypsynyttä syvänväristä punaviiniä. Sitä ei taida enää kovin paljon olla Alkon myymälöissä, joten nyt hamstraamaan pääsiäistä varten.

Eilisen viininmaistelun tuloksena todetttiin, että kaikki neljä portugalilaista sopivat pääsiäisen ruokapöytään, mikäli siellä on lammasta tai karitsaa, tai jotain mausteista lihapataa tai vaikka kovien, voimakkaiden juustojen oheen. Italialaisista kaksi oli kesällä 2010 Toscanasta Montepulcianosta roudattuja. Ja minä olen niin odottanut sopivaa hetkeä niiden korkkaamiseksi: eikä ollut ensimmäinen kerta kun olen jemmannut jotain (nimenomaan Biondi-Sandi) hienoa viiniä liian kauan. Oli jo ”yli”. 🙁

Siis tämän maaottelun Portugali voitti ihan selkeästi.

~~~~~~~~~~~~

Veksuyks omin sanoin keitostaan…

Fenkolista ne paksuimmat ”soirot” irti, kuutioiksi. Pieniksi nopiksi. Sivuun.
Loput tai puolet, riippuen kuinka paljon tekee – fenkolia ohuiksi slaisseiksi. Oikein ohuiksi. Salottisipulia samoin. Salottisipulin määrä kaiketi sopeva jos 1/3 fenkolin määrästä.
Kattilaan voita, niin että tirahtaa vaahdoksi, slaisseiksi hienonnetut salottisipulit perään, fenkolit kohta kans. Raasta päälle valkosipulin kynsi-kaksi hienona. Paistellen pehmiäksi, ei kuitenkaan niin, että ruskistuu. Onko se se ”kullan sävyinen?”
Em. törsteet kattilassa kun pehemenny, niin kermaa perään, niin että peittyy. Suolaa ja valkopippuria aluksi hieman. Jatketaan maustamista myöhemmin. Keitellen hiljaa, että pehmenee.
Siinä sivussa toiseen kattilaan aluksi pilkotut fenkolinopat, makeaa sauternes-viiniä päälle, niin että peittyy. Pikkunen kattila näppärä, niin ei tarvi holovata tätä makiaa sauternesia aivan pölijänä. Ei sillä että sitä juuri juoda viitsisi, mutta suhteellisen arvokas viini hankittavaksi ruoanlaittokäyttöön, juuri samaisesta syystä ei jälkiruokaviinien ystävälle (hankittavaksi.)
Näitä noppia ei tarvitse olla paljon, reilu ruokalusikallinen per annos. Keitä hiljolleen sauternes-viinissä pehemiäksi, muttei ylikypsäksi mössöksi. Napakan kypsäksi. nappaa sivvuun että jähtyy. Viinin voi kattilasta kaataa pois.
Isossa kattilassa kun kerma on keittänyt salottisipulit, valkosipulit ja fenkolit pehemiäksi, törräytä sauvasekottimella aivan hienoksi. Kökköjä ei jää, jos ainekset on keittyneet pehmeiksi.
Uuniin passeli 175-200 ylä- tai grillivastuksella, parmankinkkusiivut uuniin paahtumaan mahtavan rapsakoiksi. Ei vaadi montaa minnuutia. Voi nostaa jähtymään, uuni nollille ja kuumaan uuniin ne hienoimmat syvät keittolautaset lämpiämään.
Paistinpannu numero yksi, voita, aiemmin pilkotut fenkolinopat paistumaan, nakellen ja paiskoen kuten Oliverin Jammie telekkarissa. Karkki pinta kantille kuin kantille.
Paistinpannu numero kaksi, kuutioi saaristolaisleipää samanmoisiksi kuutioiksi, kuin aiemmat fenkolinopat. Pannuun oliiviöljyä, pari liskuun painettua valkosipulia niin, että öljy maustuu. Saaristolaisnopat perään – paista leipäkuutiot rapsakoiksi – mukava valkosipulilla maustunut oliiviöljy kun imeytyy rapsakoihin saaristolaisleipäkuutioihin – on hyvvää!
Tässä vaiheessa vielä maista ja mausta keittoa kattilassa. Huomaat sen kaipaavan jotain. Maustan sitruunasta puristetusta mehusta, suolaa ja pippuria myllystä – jos kaipaa. Törräytä sauvamallin sekottimella vielä hienoksi, sekaisin, pinta vaahdoksi.
Kokoa: uunista kuuma, syvä lautanen, pohjalle keittoa kattilan pohjalta, päälle vaahtoa pinnalta, ripottele keiton päälle sauternes-viinissä keitetyt, pannulla voissa paistetut fenkolinopat, samoin ne rapsakat saaristolaisleipäkuutiot. Kylkeen yksi rapsakka slaissi uunissa paahdettua parmankinkkua.