Tuulestatemmattua

Erilainen sunnuntai

Erilainen sunnuntai. Minä en ole laittanut ruokaa, pikkuperhe ei tullut meille syömään, olen aamupäivän käsitellyt ja laitellut kuvia myyntiin ja sitten lähtenyt kävellen kaupunkiin, matkalla kuvaillen, luonnollisesti, ja muu perhe (joka oli jo ennen minua aiemmin kukin tahoillaan urheillut) tuli autolla Crecianiin.

Oulun ainoa kreikkalainen ravintola on vuosien varrella testattu moneenkin kertaan niin kaksistaan, perheen, ystävien kuin työporukoiden kanssa. Mutta nyt jatkettiin perheen kesken juhlaviikonloppua siellä, ja pidettiin ”matkantappajaisia”. Keväisen Rodoksen matkan jälkimainingeissa (3 kk:n jälkeen), kesän jatkuessa, perheen ollessa koolla (vain ”Pappikin” puuttuessa), minun sunnuntaikokkailuni vastapainoksi, välillä näinkin. Teen Crecianin ruoasta yms. (etnisten ravintoloiden listaan) postauksen huomenna, erikseen, nyt vain totean, että olipa hyvä idea mennä sinne tänään.

Kovin vähän on Oulussa, ja tietääkseni muuallakaan Suomessa, ravintoloita auki sunnuntaisin, mutta Crecian on, mikä tänään oli ihan huippujuttu.

Ja aurinko paistaa!

Vanhemmuus

Tänäänkin juhlapäivä!

Nyt ei ole paljon kertomista. Mutta todettakoon …

että jo aamulla tuuli miellyttävästi. Ja aurinko paistoi. Kunnolla.

että oli ilo lähteä pyörällä torille. Hakemaan marjoja, ja hallista lohta (ja vaihtamaan kuulumiset M:n kanssa). Pääruoan (Iberico possua) ainekset olinkin (onneksi) hankkinut jo viikolla.

Ja sitten homma jatkui Festan keittiössä.. Iltapäivällä tyär – palattuaan neljän tunnin poke-metsästykseltä – toi mukanaan myös pikkuperheen. Apsu oli jo aamulla lähettänyt papalle whatsappilla oman tervehdyksensä, jonka toisti tullesaan: telve! Onnea, pappa!

Siitä oli taas hyvä jatkaa, … Esikoinen tarjosi samppanjan.

Tänään on siis vietetty Pehtoorin synttäreitä – – ihan vaan perhepiirissä. Muisteltu viime vuotta ja nuorten nuoruusvuosia. Ja ilo on ollut, että tyär on Oulussa.

Söimme ja joimme hyvin. Vastoin tapojani olin leiponut myös kakun. Siihen liittyen ainoa mainitsemisen arvoinen asia on, että suklainen soijamaito ON hyvä kakun kostutukseen. ..

Onneksi on vielä kesä. Ja meillä nuo nuoret.

Niitä näitä

Kokemusta rikkaampana

Lyhyt mutta antoisa ”urani” tarjoilijana on ohitse. Tai ”food runneriksi” minua ja kaltaisiani ammattilaiset sanoivat. Välillä olin oikeastaan ”entertainer”. Tänään oli Kalevassa aiheesta juttu. Juuri tänään. Huomasin jossain vaiheessa pitäväni pientä luentoa paistinkääntäjyydestä ja San Lorenzosta. 😉

Paistinkääntäjien, keittiömestareiden ja hotelli-ravintola Lasaretin kanssa järjestetty ”Syödään yhdessä” -tapahtuma oli aika onnistunut, ellei jopa oikeinkin onnistunut. Ainakin näin ”henksun” näkökulmasta. Sitä paitsi opin taas uusiakin juttuja. Ja oli muuten aika mukava tarkkailla ravintolasalin ja -terassin elämää istumatta itse pöydässä.

Ja olinpa iloinen, että ystäviä ja sisarkin seurueineen tulivat nauttimaan talkoilla tehdystä ja tarjoillusta ruoasta. Joka oli kyllä hyvää.

Ukkonen, joka juuri nyt mouruaa, ja sade, uhkasivat, mutta eivät ehtineet pilata tapahtumaa. Mutta toivat ne lämpöä ja hiostusta vielä lisää siihen, mitä oli olla grillien äärellä ja odottaessa tarjoiltavia annoksia… Mutta oikeasti oli mukava kokemus. Ja yksi oululainen alan ammattilainen totesi tapansa mukaan sarkastisesti, että olen ”kehityskelpoinen”. 😀

Ja tapahtuman viimeisen puolen tunnin aikana sain sitten itsekin syödäkseni. Ja jäädä toviksi juttelemaan ystävien kanssa.

Kokemusta rikkaampana…

Muistikuvia Niitä näitä Oulu Ravintolat Valokuvaus

Yöllä valvotaan, päivällä nukutaan

Nukuin tänään ulkona päiväunet. Ihanassa ”Odensen tuulessa” – lämmin, voimakas, kesäinen tuuli on minulle ja Pehtoorille ”Odensen tuuli”. Kun olimme 41 vuotta sitten (!!!!) telttareissulla Tanskassa ja majoituimme pari yötä Odensessa, siellä tuuli juuri kuten tänään. Lämpimästi, lujasti mutta lempeästi.

Ja että nukuin päivällä! Siihenhän on tietysti syynsä; jos ei nuku yöllä (tarpeeksi), on hyvä nukkua päivällä, jos mahdollista. Juuri niin on nyt käynyt. Toissayö meni häneksi jostain tietämättömästä syystä, ja viime yö ihan omaehtoisesti.

Eilen illalla leffan ja blogipostauksen jälkeen lähdin vielä kuvailemaan: lamellipadon valaistuksesta olin luvannut ottaa tekijälle (Ari Tiilikainen) kuvia myös sulan aikana – talvisinhan olen sitä kuvannut useinkin. Toiveena oli heijastekuva ja eilen illalla oli tyven, lämmin ja ”ilmeikkäitä” pilviä, joten lähdin kymmenen jälkeen (jolloin ei ollut kyllä vielä tarpeeksi pimeää) pienelle iltakuvausretkelle.

Voimalaitoksen lamellipadolla otin hyvinkin puolensataa kuvaa, ja sitten ajelin vielä Nallikariin. Pilvet houkuttivat ottamaan kuvia ravintolasta, josta on todella vaikea saada näyttävää ulkokuvaa. Niinpä iltayövalokuvausretki jatkui sinne.

Kun sitten palauduin ennen puoltayötä kotiin, hiippailin vielä koneelle, ja ryhdyinpä minäkin metsästämään muumimukeja. Tytär kun oli lähtenyt kaverinsa luo ja tiesin, ettei miniä jaksa valvoa, ajattelin, että minäpä tilaan heille ja itselleni tämän paljon mainosta saaneen erikoismukin, annan sitten vaikka joululahjaksi näille mukien kerääjille, kuten joka joulu jonkun mukin annan. Ja voila, pääsin aika heti nettisivulle, ja jo vartin yli kaksitoista sain tehtyä tilauksen, ja siihen se sitten jumitti. Puolisen tuntia jaksoin yritellä, ja sitten annoin periksi. Jotenkin kokemus oli kaiken kaikkiaan kummallinen: en olisi uskonut, että tuollaiseen ryhdyn, ja että sitten annan vielä periksi.

Mutta eipä mitään: Juniori oli valvonut ja saanut ainakin yhden mukin tilatuksi, ja tytärkin palattuan joskus kahden aikoihin yöllä, oli vielä yrittänyt ja saanut jostain Arabian EU-storesta kolme mukia (itselleen ja parille kaverilleen). Kaikkea sitä.

Tänään sitten ulkoilua, huomisen (Lasarettiin ystävät hyvät!) ja lauantain (Pehtoorin synttärit perhepiirissä) valmistelua, kuvahommia, – ja päikkäreitä. Että ne olivat hyvä juttu. Pitäisikö ottaa tavaksi?

Niitä näitä

Mamma Mia ja Syödään yhdessä

Ihan liian aikaisin heräsin, – ei viiden tunnin yöunet riitä, vaikkei tänään niin kovin kummoisia hommia ollutkaan tiedossa ja tehtävänä.

Ja äsken olimme Pehtoorin kanssa elokuvissa. Mamma Mia – Here we go again!

Olihan se vähintään yhtä viihdyttävä kuin ensimmäinenkin. Me on nähty Mamma Mia myös musikaalina Broadwaylla. Kyllä Abba on aina vaan hyvä. Tässä uudessa versiossa vanhat herrat (Brosnan, Firth, Skarsgård) ja Lily James (tuttu Downton Abbeysta) olivat minulle mieluisimpia. Cher oli aika kauhea! Mutta siitä huolimatta mitä suurenmoisen kesäelokuva.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Hei, ja sitten pieni mainospätkä loppuun! (suora lainaus omasta tekstistäni)

Ensi perjantaina 10.8. alkaen klo 17 on taas Syödään yhdessä -tapahtuma

Lasaretin pihalla ja ravintolassa on katettuna pitkät pöydät, tarjolla on hyvää ruokaa, välitöntä yhdessä oloa, keittiömestarit grillaavat ja paistinkääntäjät tarjoilevat, Lasaretin Virta-ravintolan baari on auki ja leppoisa Folk-musiikki soi taustalla. Tule suoraan töistä tai syömään lomakavereiden kanssa. Ota perhe mukaan ja lähtekää ulos syömään yhdessä. Entäpä jos kutsuisitkin kaverisi mukaan ja tulisitte syömään yhdessä ennen illan rientoihin lähtöä? Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua … tulet vain nauttimaan klo 17 – 20

Menu on simppeli mutta sitäkin herkullisempi..

Grillissä paahdettua yrttimakkaraa ja chilimakkaraa, sinappismetanaa, pekoni-sipulihilloketta ja sidesalaattia 7,50 €
Naudanlihaburgeri, tomaattimajoneesia, rucolaa, pekoni-sipulihilloketta ja bataattilohkoja 16,50 €
Grillijuustoa, kasvissalaattia, kurpitsansiemeniä ja vadelma-viinietikkakastiketta 13,50 €
Juustolautanen, karviaismarjoja ja pähkinöitä 4 €
Vaniljapannacottaa, tuoreita marjoja 4 €

Tulkaahan syömään yhdessä: olen paitsi kuvaajana myös tarjoilijana!! Kaikkeen sitä rohkenee lupautuakin. Talkoohommissa olen!

Ravintolat Ruoka ja viini Valokuvaus Vanhemmuus

Hälsningar från Haparanda

Tällaisia postikortteja tehtiin ennen. Tai taitaa tällaisia olla myynnissä vieläkin. Vähän ylivärisiä, sinitaivaisia, kaupungintalot, koulut, kirkot ja muut komeat rakennukset kuviin ja sitten kollaasi ja päälle teksti. Ja jotenkin tuo pikku lippu kuuluu kuvaan, joskus se on kortin takapuolella. Retrojuttu.

Ehkä idea tuli siitä, että oli vähän retroreissukin. Aika lailla tasan 29 vuotta sittenkin oltiin kimpassa (ihan samaa pakettia 😉 ) juuri noilla huudeilla: aukiolla, jossa tuo Kansankorkeakoulu, Kaupunginhotelli ja kaupungintalo (alh. oik. pieni kaistale) ovat, oli ennen myös Jalan kauppa. Se oli kemppari, karkkikauppa, muovi- ja keittiötavarakauppa, lelukauppa ja lastentarvikekauppa. Ja kun minulla elokuussa 1989 alkoi äitiysloma lähdettiin naapurin rouvan kanssa käymään Haaparannassa ja nimenoman Jalan kaupassa, sillä siellä myytiin Brion lastenvaunuja monta sataa markkaa halvemmalla kuin Suomessa. Ja sellaiset sitten syyskuussa syntyneelle tyttärelle ostin. Siniharmaat, samettiset, isorenkaiset. Ei ollut mitään yhdistelmävaunuja silloin. En minä ainakaan muista. Ja ne samat vaunut oli sitten hyvät vielä veljelleenkin.

Tänään emme olleet ostamassa lastenvaunuja, emmekä nyt paljon muutakaan. Kunhan olimme huviretkellä. Sekä IKEAan, Systemiin että ICA Maxiin saatiin kuhunkin kulumaan liki satanen. Ruokaa, viiniä (samppanjaa!) ja muutama säilytysrasia ja kuvausrekvisiittaa. Eipä kummosempia. Ja automatkoilla on mukava rupatella, ja perillä ottaa kuvia.

Ostoskierroksen jälkeen mietin ääneen, että mentäisiinkö syömään Tornion vai Haaparannan kiinalaiseen ja että olisipa jossain sushia. Harmittelin, ettei ainakaan silloin, kun koulua noilla seuduin kävin, sushia saanut mistään. Noh, tytär googletteli, ja niinhän sitten siinä Coopin ja Systemin välissä on entinen huoltoaseman baari (?) ja sittemmin thairavintola ZenZen, jonka paikalle on nyt avattu GOB´s restaurang.

Olimme siellä vielä lounasaikaan, ja buffa maksoi kahdelta yhteensä 190 kr (siis parikymmentä euroa yhteensä). Ja oli kyllä sen väärti. Buffassa oli paitsi sushia (ei nyt mitään Hanko-sushin veroista, mutta ei kuivaakaan ja erilaisia) myös pizzaa, wokkiruokia, paistettua nuudelia, kevätkääryleitä … Voidaan kyllä suositella.

Bloggailu

Bloggailu on hyvässä vireessä

Enää 10 000 klikkausta ja sitten on miljoona täynnä! Siihen kulunee enää reilu kuukausi… Semminkin kun kävijämäärät ovat edellisen huonon vuoden ja tämän vuoden helmikuun jälkeen nousseet takaisin yli 300 käyntiin päivässä. Sehän minua tietysti ilahduttaa.

Pidetään sitten miljoonabileet täällä blogissa: kakkuohjeita, arvontaa ja ties mitä. [icon name=”birthday-cake” class=”” unprefixed_class=””] [icon name=”music” class=”” unprefixed_class=””][icon name=”music” class=”” unprefixed_class=””]

Tässä on vähän uutta innostusta bloggailuun tulossa kai aika piankin, kun tämä blogialusta – WordPress – julkaisee ihan uudenlaisen tavan luoda sivuja ja tulossa on uusia mahdollisuuksia tehdä entistä paremman näköisiä sivuja ja postauksia. Sehän on minulle vähän sellaista palapelipuuhaa, yhden sortin askartelua ja käsityötä, vähän luovaakin, jota kyllä tykkään tehdä.

Tämä päivä on kyllä mennyt koneen ääressä suhteellisen totaalisesti. Kaikkea höpöä ja ihan oikeitakin hommia.

Huomenna tyttären kanssa ulkomaille! Pitäisköhän tehdäkin uusi ”Haaparannan tuliaisia” -postaus kun tuo muutaman vuoden takainen juttu on kesäisin ja muina loma-aikoina eniten käytyjä sivuja … Olisi vähän päivitettävää ja ainakin paljon paremmat ja valoisammat kuvat!

Isovanhemmuus Niitä näitä Vanhemmuus

Kesää on vielä…

Merkillinen päivä tänään. Kummallisesti lomapäivä. Tai siis, että en ole (juurikaan) kokkaillut tänään. Olen lenkkeillyt, pyöräillyt, kuvaillut, lähetellyt kuvia vähän sinne sun tänne (Vastavaloon 😉 ) ja istunut valmiiseen ruokapöytään ja jatkanut istumista ruokapöydässä, odotellut jälkkäriä, nauttinut siitäkin. En kattanut pöytää, saatikka, että olisin tiskannut (enhän minä kovin usein muutenkaan).

Olimme koko poppoo puolenpäivän tienoilla Vauhtipuistossa: pikkuperhe ja tytär ja me Pehtoorin kanssa. Aurinko paistoi ja Apsu oli kaiken keskipiste.

Vauhtipuistossa olen käynyt kerran aiemmin, meidän lapset kyllä useinkin vein sinne, mutta vain vein. Olivat silloin jo ala-asteikäisiä ja pärjäsivät ja halusivatkin olla keskenään tai kavereiden kanssa.

Se on kyllä hyvä paikka juuri pienille, alle kouluikäisille ja alakoululaisille. Siellä on leppoisa tunnelma, sopivan jänniä laitteita eikä melua eikä meininkiä liikaa.

Vauhtipuiston jälkeen Rantapeltoon, jossa tytär paistoi meille pizzat. Kolme pellillistä erinomaista rapeapohjaista pizzaa upposi oikeinkin hyvin. Ja jälkkäriksi vielä Pehtoorin mustikkapiirakkaa! Mihin minua tarvitaan? No ehkä ottamaan kuvia?

Hei me lennetään!

Niitä näitä

Elokuun alku on ollut hyvä

Elokuinen lauantaiaamu ei ollut unta varten.

Tiedä häntä, mitä varten se oli, mutta kesti monta tuntia ennen kuin sain lähdetyksi pyörällä kohti Giganttia. Uusi neljän teran ulkoinen kovalevy oli – taas – tarpeen hankkia. Siispä sen hakuun.

Mutkien kautta menin ja mutkien kautta tulin, joten hyvinkin parituntinen kului, ja polvi kipeytyi. Vanha lasketteluvamma, joka yleensä kiusaa vain pitkinä patikointipäivinä, ilmoitti tänään pitkästä aikaa olemassaolostaan. Urheilija ei tervettä päivää … Paitsi, että pitkään aikaan tätä ennen ei ole juilinut tai särkenyt mistään. No mutta, pikku juttu joka tapauksessa. Semminkin kun en varsinaisesti ole mikään urheilija, enemmänkin hyötyliikkuja ja tepastelija.

Iltapäivällä kodinhoidollisia hommia ja sitten sapuskan tekoa. Milloinkas olet viimeksi tehnyt wokkia ”alusta asti”. Siis ettei mitään pakastepusseja, vaan silppuat ja pilkot ja paistat erikseen ja yhdessä kaikki osat: kasvikset, vihannekset, maustekasvit (inkivääri, valkosipuli, chili) ja broilerin, pähkinät ja vielä wokkaat nuudelin. Enpä itsekään muista milloin edellisen kerran, mutta tänään tein, ja kyllä kannatti. Ehdottomasti kannatti. Eikä siinä edes mennyt kauan.

Ja kaiken tämän kiinalaisen kesäruoan jälkeen supisuomalaista mustikkapiirakkaa, jonka Pehtoori teki. Kyllähän me tyttären kanssa mielihyvin söimme. 😉

Nyt istun vielä pihalla, postaan ulkona, tuntuu kuin olisin ulkomailla, hvyälle tuntuu elämä tällaisina päivinä, jolloin huomistakin odottaa jo ilolla.

Niitä näitä Oulu Vanhemmuus

Helle on mennyt

Ensimmäistä kertaa aikoihin: ei ole kuuma, nippa nappa on lämmin. Onneksi edes lämmin.

Ajattelin aamulla mennessäni Nallikariin, nimenomaan ravintola Nallikariin, sopimaan tulevista kuvausjutuista, että ottaisin samalla reissulla kuvia paitsi rannalta, myös Hannalasta. Saahan sitä ajatellla. Kun vähän ennen kymmentä lähdin ymmärtääkseni onnistuneesta (?) meetingistä, alkoi auton tuulilasiin napsahdella vähintäänkin kananmunan kokoisia vesipisaroita. Se siitä kuvaamisesta.

Käytinpä sitten rutkasti aikaa ruokakaupassa; kyllä on sanottava, että kilpailu tekee hyvää. Kun Oulun keskustan uusi Pekurin K-kauppa avattiin, alkoi Sokoksen Herkussa melkoinen saneeraus, minkä tuloksena Herkku alkaa olla jo varsin hyvä ruokakauppa. Meidän kolmen hengen kesäperjantain juhlaruokana karitsan karetta grillistä, fenkolia, kuningasosterivinokasta ja salaattia. Ja hyvä shiraz (Nugan) siihen oheen. Ei voi valittaa.

Näitä kuvaillessa tytär otti minusta kuvia ja mutisi jotain, että ”luullakseni joissakin perheissä on ruokarukous, meillä on ruokakuvaus”. No niin on. Ihan vaan teille, hyvät blogisystävät!, iloksenne – ja tiettäväksenne.

Siinä sitten pilvipoutaisella pihalla istuskeltiin, höpöteltiin, ja lopulta ilmoitin lähteväni tekemään kuvia, ja tytär ilmoitti, että illansuussa lähdetään kolmisin kaupungille ”yhille”.

Niin lähdettiin, ja vasta äsken palattiin. Tosin tyär jäi kaupungille vielä…

Olipa hyvä, että lapsi vei vanhempansa Oulun yöelämään tai siis iltaelämään. Istahdimme viinibaari Voxin patiolle, kuohuvalle tietysti. Pistimme maailmanpolitiikan ja lähipiirin asioita jutuillamme järjestykseen ja yhtäkkiä saimmekin seuraa: The Valokuvaaja viivähti seurassamme. Olipa mukava nähdä livenä.

Vakaana aikeena oli lähteä kotiin heti yhdeksän jälkeen, mutta eikös vain vielä siirrytty Roosteriin, jossa tyttären kavereita ja sitten serkkunsakin. Kaikki tämä meille vanhuksille hyväksi: on hyvä nähdä myös kotikaupungin iltaelämää ja nuoria.

Kymmenen jälkeen, auringon jo laskiessa lähdimme kuitenkin pyöräilemään kohti kotia. Hyvä hengittää, pimenevä, kostea ilta ja kaikki hyvin.