Olipas koko blogi unohtua tälle illalle..
mikä kertonee siitä, ettei ole tapahtunut mitään kummoista. Kuvien suoramyyntiyritystä, huomisen nettikoulutuksen ennakkotehtävien tekoa, Vastavaloa, Caritas, pyrystä poissa pysymistä, — niistä oli minun maanantaini tehty. Jotenkin vähän huono päivä kuitenkin. Mutta huomenna taas paistaa.
Ihan lauantai.
On tuntunut ihan lauantaille. Ehkä eilinen naapureiden käynti, tänään tekemätön päivä ja se, että pikkuperhe ei tullut syömään, tekivät tunteen lauantaista.
Lauantai tai sunnuntai, mutta onpa ollut kiva keli. Niin kaunis maaliskuun pakkaspäivä. Ja kun eiliseltä oli rääppiäisiä niin en ole juuri ollut sisällä.
Aika harvakseltaan julkaisen meiltä kotoa, edes Festasta, kuvia, mutta tässäpä nyt yksi. Siksikin, että yritän kertoa, kuinka kaunista on sälekaihtimien välistä siivilöityvä valo. Ja varjot. Ja nimenomaan tuo valo! Ja vihreä, olkoonkin ”tehty”.
Kuvissa näkyy (vas. alareunassa) valkoinen ruukku, jossa on ”heinää” (nyt myös bannerikuvassa). Muutamana vuonna olen kylvänyt – paitsi perinteistä rairuohoa – myös vehnänorasta, ja se on kyllä kaunista. Ja kiitollista, kuten anoppini varmasti sanoisi. Siis että se itää nopsasti ja varmasti: viikossa jo tuollainen nätti vihreä ”nurmi”. Sitä voi leikata huoletta ja se pysyy kauniina monta viikkoa. Voinpa suositella, kokeilehan, jollet ennen ole. Pääsiäinenhän on vasta reilun kuukauden päästä, mutta miksei voisi laittaa jo nyt keväistämään kotia? Ihan hyvin voi.
Tänään vieraita, paitsi että ei vieraita. Vaan ystäviä vuosikymmenien takaa, naapuruksiakin jo yli kolme vuosikymmentä.
Meillä oli paljon päivitettävää – enemmän kuin lenkillä tavatessa tai portin pielessä moikatessa ehditään sanoa tai läpikäydä.
Päivittämistä helpottamaan ja edesauttamaan olin värkännyt meille syötävää-…
MENU 9.3.2019
Toast Skagen
Poronpaistia
Porkkanarisottoa
Korvasienimuhennosta
Karpalohyytelöä
Creme Brülée Omar
Ja ohessa oli kyllä muutama lasillinen hyvää viiniäkin. Ja jälkkkärin jälkkäriksi vielä Chocoksin suklaata ja vähän juustoja. Ja loput tilkat viiniä…
Paljon tuli kuulluksi. Ja taas pohdittua vanhenemista, elämisen satunnaisuutta, epäoikeudenmukaisuuttakin. Menneitä juttuja ja mietteitä tulevasta.
Tällaisia iltoja tarvitaan.
Naisten päivä. Miksi juuri tänään? – Vuotuisjuhlahistorioitsijana (vaude minkä ”tittelin” itselleni keksinkään!!) rupesin (vasta tänään) etsimään tietoa, että miksi naisten päivä on juuri 8.3. Ja äkkiähän se tieto löytyi – yhdeltä lempisivustoltani: https://almanakka.helsinki.fi/fi/
Kuvan naisista monet ovat minulle ”tuttuja”. Heidän ajatuksiaan ja aikaansaannoksiaan sivusin ja selitin aika usein luennoilla tai artikkeleissa: Hedvig Gebhard ja Lucina Hagman vilahtelivat ehkä eniten jutuissani. Mutta kyllä Minna Canth teki minuun vaikutuksen jo lukioikäisenä. Ja nyt myöhemmin aina vaan tärkeämmäksi on tullut hänen lausahduksensa:
Toinen sivusto, jolla edelleen usein vierailen on SKS:n sivusto. Ja sielläkin juttu naistenpäivään liittyen.
Aatelkaapa oikeasti noita naisia.
Noh, en ala luennoimaan, vaikka tänään on ollut kummallinen kaipuu opettamaan, luennoimaan, uppoamaan menneisiin vuosikymmeniin. Eikä se kaipuu taida johtua (vain) naistenpäivästä. Historiaa, siitä oppimista ja sen opettamista, on ollut muuten vain ikävä.
Naistenpäiväni on kyllä mennyt ”perinteisissä naisten töissä”: olen siivonnut Festan. En vain pintapyyhkinyt, vaan se kunnon kevätsiivous. Olen ennenkin sanonut, että on hyvä kun tulee kutsuneeksi ystäviä ja vieraita kotiin, niin tulee järjestellyksi ja laittaneeksi kaikkea selllaista, mitä keskenään ollessa vitkuttaa loputtomiin. Viherkasvit ovat tänään saaneet huoltotoimenpiteitä osakseen, Festaa monin tavoin ”ylöspantu”, keväistetty. Se on ollut tarpeen, sillä sää on ollut lievästi sanon luminen: Pehtoori on tehnyt tänään kolmesti lumityöt. Meiltä ei kohta enää näe ulos. Tai siis näkee, mutta siellä on vain lunta. 😉
Päivä vierähti vähän kuin unessa. Sentään pariinkin otteeseen ollessani ulkosalla oli n heräillä ja tässä maailmassa, muutoin vähän omissa ajatuksissa ja toiskeleposena. Mutta eipä sillä niin väliä.
Ulkona mieleen tuli ajatuksia uusista korttisarjoista… Ja yhtä ajatusta (”Oulun tornit”) jo otinkin kuvia, … vähän värkkäsin. Ja sitten tuli mieleen Jussi Lahtisen kortit ja julisteet. Tiedättehän ne eri kaupungeista tehdyt hienot mv-kortit, joissa on kaupunkien maamerkkejä. Siis olenko nyt pöllimässä ideaa, kopioimassa harrastajatasollani jotain oikean kuvataiteilijan tuotosta. Ks. Lahtisen töitä: http://www.jussilahtinen.fi/
Ja sitten toisenlaista toteutusta mietin myös.
Ihan selvästi tämä pitkään jatkunut laiskotteluni, tekemättömyyteni saa aikaa luovia ajatuksia, toisin kuin joku viikko sitten vielä epäilin. Mutta totta puhuen: pitäisi kyllä ryhtyä jollekin.
Tässä eiliseen ”vaakuna-arvoitukseen” vastauskuvat. Vasemmalla ylhäällä Torikadulla nykyinen kulttuuritalo Valve. Siitä ja sen historiasta olen kirjoitellut täällä blogissakin vähäsen KLIKS. Oikealla ylhäällä Kaupungintalo, ja siitäkin on täällä jotain mainintoja (KLIKS). Alhaalla vasemmalla Koulukadulla oleva Osuuskaupan talo ja oikealla alhaalla Vanha Paloasema, jossa toimii nykyään Grill It -ravintola.
Osuuskaupan taloon liittyen suora lainaus Kansallisarkiston sivustolta:
Oulun osuuskauppa perustettiin 1901 ja ensimmäisen myymälänsä se avasi vuotta myöhemmin Pakkahuoneenkadulla. Oulun Osuuskauppa oli Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (myöh. OTK) jäsen ja sitä johti yli 50 vuoden ajan Otto Karhi. Toimialoista edustettuina olivat myymälätoiminnan ohella mm. leipomo, makkaratehdas, meijeri, jalkinekorjaamo, kutomo, metallikorjaamo, sikala ja teurastamo. Jäsenten ja myymälöiden määrällä mitattuna Oulun osuuskauppa nousi sotien jälkeisen Suomen kolmanneksi suurimmaksi osuusliikkeeksi. Sillä oli myymälöitä Haukipudasta, Pudasjärveä ja Vihantia myöten. Oulun osuuskauppa ja muut paikalliset osuuskaupat fuusioitiin 1983 OTK:hon, jolloin syntyi E-osuuskunta EKA.
Talossa olleessa leipomossa tehtiin ymmärtääkseni myös mm. Hulikakkua, mistä on sitten nimi nykyiselle asunto-osakeyhtiölle. Leipomon savupiippu näkyy sisäpihalta ottamassani kuvassa. Sitä ei olla ainakaan vielä purkamassa niin kuin Stora Enson (ent. Oulu-yhtiö) piippua, mikä tietysti kuohuttaa oululaisia. Oululaiseen osuuskauppaliikkeeseen ja nimenomaan tähän taloon liittyy keskeisesti myös Otto Karhi. Hän oli liikkeen johdossa puoli vuosisataa. Pääkonttori ja hänen asuntonsa olivat tässä talossa.
Hulikakkua (tai sen jäljitelmää) oli jokunen vuosi sitten myynnissä Merikoskenkadun Leipomokaupassa, ostinkin. Nimi Hulikakku tulee sanasta ”hålkaka” eli reikäleipäähän se kakku on. Sen kehitti kuulemma leipurimestari Armas Kinnunen, joka asui Raksilan Osulan aidan takana. Hulikakku oli pyöreä reikäleipä noin 1,5 cm paksuinen ja se oli helposti jaettavissa kuuteen osaan. Taikina oli tehty pääasiassa ruisjauhoista, mutta siihen oli lisätty noin 10 % vehnäjauhoja. Perinnetietous ei kerro oliko leipä tehty juureen.
Talo on ns. Kakaravaaran alueella, ja sen viereiseen matalaan autohallin seinään on tullut uusi muraali. En vielä löytänyt tekijää, mutta tyyli näyttäisi samalta kuin Kajaanintien alkuun syksyllä valmistunut komea, korkea muraali (Kliks).
Näille huudeille kävelin tänäänkin, mutta kuvauskeli ei ollut mitenkään hyvä, joten mitään uusia otoksia.
Laskiaistiistai ja kymppiviikko! Eikä työelämävelvoitteita ja silti me ollaan Oulussa. Mökille ei menty, sillä oltiin aika vasta ja pikkuperhekään ei Juniorin opiskelujen (lopputyön rutistusta) ja töiden vuoksi päässyt. Toivottavasti pääsevät jossain välissä huhtikuussa.
Mutta kyllä kelpaa Oulussakin ulkoilla näillä keleillä. Jatkoin Oulun rakennusten kuvauskierroksiani tänään. Ja sen tuloksena olisi nyt teille pieni arvaus- tai tietokisa. Kuvasin kaikki löytämäni Oulun vaakunat.
Löysin vain nuo neljä… Onko vielä jossain muissa rakennuksissa Oulun vaakunoita? Haluaisin nekin käydä kuvailemassa. Kerrohan jos tiedät.
Ja tunnistatko nämä? Missä ovat nämä neljä Oulun vaakunaa? Jätin jokaiseen kuvaan vähän rakennuksen seinää tai kattoa, jotta vaakuna olisi helpompi sijoittaa paikalleen.’
Illansuussa sitten ajelimme Caritakseen hakemaaan äidin syömään. Pitkään oli suunniteltu ja valmisteltu tuulettumista, blinisapuskaa, ravintolapäivällistä… Monien vaiheiden jälkeen se onnistui tänään. Systeri ja avokkinsa olivat myös, mukava niin. Olimme Hugossa. Blinejä ei enää ollut tarjolla, mutta paljon muuta hyvää. Ruoka ja palvelu (luomuhissi pyörätuolille!!!) olivat vähintäänkin oivallisia. Me saattelimme murmelin (= äidin) kotiin ja nyt olemme iloisia, että huomenna ei ole työpäivä. 😉
Nyt on pitkän aikaa, ainakin koko talven, ollut sellaista että maanantai on kodinhoitopäivä: siivousta, pyykkiä, erinäisiä järjestelyjä ja niin se on ollut tänäänkin. Pitkälle iltapäivään oli oikein tylsä ilmakin, pakkasta ja pilvistä, joten annoin itselleni luvan pysytellä sisällä, mutta aurinko mokama jo neljän tienoilla paistoi oikeinkin komeasti. Onneksi päätin lähteä kaupungille tepastelemaan.
Uutta ja vanhaa Oulua katselin, kuvailin.
Koko aseman seutu ja Rautatienkatu on sekin valtavan myllerryksen ja rakentamisen alla. Vastikään valmistut iso korkea, valkoinen, rantalomakohteen hotellin näköinen talo, viehättää jotenkin minun silmääni, ja siinä on kaupungin kauneimmat paloportaat.
Hoksasinpa, että vanhan Arlin (myöh. Oskarin kellari) ja matkustajakodin tai Tullihotelli tms. talon paikalle (hirmu nopeasti) tehdyn uuden kerrostalon alakertaa tulee iso Asia Market. Siis ihan asemaa vastapäätä Nyt kun Hallin pieni aasialaisten ruokien kauppa on sekin pois, niin pitänee käydä tutustumassa tuohon uuteen.
Vanhaa Oulua edustakoon tämä yksi Oulun komeimmista rakennuksista, jota ei vain tahdo koskaan hoksata. Ossuuskaupan konttori, sauna, leipomo ja makkaratehdas (tai ainakin varasto), pihapiirissä suutari ja satulaseppä – mitä kaikkea siinä on sotien välisellä kaudella ollutkaan. Mitähän siinä nyt on? Asuntoja ainakin, mutta mitä muuta? Rakennus on takaakin todella hieno. Se on jo 110 vuotta vanha. Eikä tarvi purkaa homevaurioiden vuoksi.
Ja laitanpa tähän vielä sen minun viikonloppuna aloittamani maapallo-projektin ensimmäisen valmiin kuvan, jonka laitoin jo Vastavaloonkin. Tämän nimi on ”Maailma radaltaan”.
Kolme kalaruokapäivää takana. Perjantaina haukea serranokääreessä, eilen lohta chili-limeliemessä ja tänään sushia, jossa pääasiallisena täytteenä lohta.
Viikonloppu kulunut ruoan ja ulkoilman, kuvien ja ylenpalttisen lepäilyn merkeissä. 🙂
Eilinen uusi lohiruoka oli simppeli, hyvä aasialainen ruoka. Ohje on ”vanhasta” Safkaa-kirjasta, ja oheen wokkasin munanuudeleita ja tein salaatin, jossa oli kananmunaa, avocadoa, kurkkua, suolapähkinöitä. Ihan hyvä lauantairuoka siitä tuli. Ja kuvan tietysti unohdin ottaa, mutta värikäs annos se olii. Limeä ja inkivääriä, soijaa ja chiliä, monta minun lempparijuttua mukana.
Pintapaistettua lohta lime-chililiemessä
600 g pala lohta
1 tuore chili
pala tuoretta inkivääriä
1,5 dl soijakastiketta
2 limen mehu
Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Leikkaa lohifileestä noin kolmen sentin paksuiset viipaleet.
Paista viipaleet kuumalla paistinpannulla, vain noin minuutin verran. Tarkoitus on että vain pinta kypsyy.
Nosta viipaleet uunivuokaan paistettu puoli ylöspäin.
Tee liemi: viipaloi chili ja inkivääri pikkukattilan pohjalle, lisää soijakastike ja limemehu. Keitä seosta kevyesti pari kolme minuuttia, jotta liemi ehtii maustua. Kaada kiehuva liemi lohipalojen päälle niin,että nestettä on noin puoliväliin lohipaloja.
Nosta vuoka uuniin ja kypsennä lohipaloja 150 asteessa noin 10 minuuttia. Nosta vuoka uunista ja anna lohipalojen jälkikypsyä liemessään vielä tovi.
Tänään kun tuli pikkuperhe syömään, olin pitkästä aikaa tehnyt sushia (sattuipa olemaan meidän lähikaupassa lohi tarjouksessa, joten ostin kokonaisen, ja graavasin itse osan (ja kuinka minä kaipaankaan Kauppahallia ja M:n kalatiskiä!!).
Oheen oli myös uuniperunoita ja lohimoussea, josko nuorilla ja ukkelilla olisi enemmänkin nälkä, ja sitte jälkkäriksi täytekakkua. Nimenomaan Apsulle: Ryhmä Hau -kakku. Ja kyllä se oli selvästi parempaa kuin potut! Kakku ei ollut kovin kummoisen näköinen, Juniori oli sentään kuvan ottanut, – just oikealla hetkellä— 😉
mutta aikuisten kannalta olennaista on, että täytteenä oli uutta lakkarahkaa (sekä vaniljakermavaahtoa) ja pinnalla (siis kakkukuvan alla) lakka-tuorejuustoa. Ja kyllä ne pelittivät. Ensi kerralla, aikuisten kakkuun ;), vielä (anopin tapaan) sokeroituja lakkoja väliin. Ja tuo lakkarahka! Kyllä tykkään. Voin ihan tuosta vaan, ohimennen, lounaaksi (juuri ennen ”oikeaa” ruokaa) syödä purkillisen jääkaapin oven vieressä… 😉
Ja sitten vielä yksi resepti – ihan oma kehitelmä. Ja nyt on kuvakin.
JyväsHyvän Karpalo-kaurakeksejä (jotka sellaisenaankin ovat oikein hyviä aamukahvin kera) ja Castellon Creamy-sinihomejuustoa. Ja kuten kuvasta näkyy, – punaviini ei ole pahitteeksi ohessa. Päinvastoin. Vähän tuollaisia kaltaiseni ”macaronsit-ei-onnistu-teen-jotain-rustiikimpaa” -tyypin herkkuja. Olen nyt viikonlopun aikana syönyt noita(kin) ihan liikaa.
Sanoinko jo, että oli niiiiin hieno ilma tänään. Ihan paras mahdollinen hiihtoloma keli. Mikä ei kyllä tarkoita, että olisin käynyt hiihtämässä, mutta pitkän lenkin kävellen sentään tein.
Näetkö nuo kimmellykset? Niissä on auringon valo. Puhtaan hangen – hyvän ilman hengittää – valo. Minulla on ainakin kymmenen tällaista kuvaa. Ihan kuin en muuten tajuaisi, kuinka on vaan niin hienoa nämä kaikki vuodenajat, (kaupunki)luonto, valo, puhtaus, sunnuntaiaamun rauha, liikkumisen ilo. Elämä on.
Miten tässä taas näin kävikään? Kovasti olen ollut koko päivän touhuavani, liikkuvani, mutta ei mitään jälkiä ole jäänyt. No ehkä nälkä on sentään hankittu (lenkki sakeassa lumipyryssä auraamattomilla pikkuteillä) ja selätetty (taas uudenlaista kalaruokaa).
Ai niin, mutta perhe-whatsapp (ette tiedä, kuinka on Eevis jo tomera tyttö, ja hänellä asiaa riittää, vaikkei ikää ole vielä neljää kuukauttakaan), messenger-viesteilyä serkun kanssa, puhelu vanhalta koulukaverilta, äidin kanssa normipuhelut ja ruokavieraiden kutsuminen ens viikonlopulle, joten onhan sitä edes some-pöhinää ollut. Siis kontakteja: kommunikointia ihmisten kanssa. Vaikkei jälkiä, niin hyviä juttuja kuitenkin.
Blogiväsymystä on selvästikin olemassa… mutta huomiseksi on tulossa parikin reseptiä, ehkä jopa onnistunut ”teos”, jota tässä värkkäilen ja jonka työnimi on ”maailma hajoaa”.
Apsu lainasi mummille omaa maapalloaan tätä projektia varten, ja paitsi että olen tuota kuvaillut, niin onpa se kyllä kiehtovakin. Tulee mieleen kansakouluajat, ja se hämmästys ja kummastus, joka maailman, nimenomaan maapallon hahmottamiseen tuolloin tuli. Nyt pallolta löytyy paljon uusia paikkoja, valtioitakin. Kovin ilahduttavaa ei ole ollut huomata, kuinka vähän maailmaan maista ja niiden sijainnista tietääkään.
Opiskeluaikana, vielä asuessani yksikseni, minulla oli kirjoituspöydällä – paitsi legendaarin, pelottava, paha tentittävä Westerman, Grosser Atlas zur Weltgeschichte – myös Lukion kartasto. Kartat ovat kiehtovia. Ja sen tentinkin sain ihan kunnialla läpi, vaikka oli kyllä yksi pahimpia koko maisterisopinnoissa.
Palaan pallolle huomenissa…
