Tuulestatemmattua

Onnistumisia ja ei

Oikein hyvä päivä sekä ulkoilla että puuhastella koneella.

Ulkoilu sujui mallikkaasti, samoin kalenterinmyynnin aloitus, mutta muutoin olen saanut koneella kaiken, lähes kaiken!, solmuun, hukkaan, hävöksiin ja hyvänä lisänä silmät kipeiksi.

Päivän hyvä hetki oli taas kerran ruoanlaitto ja syöminen.

Pinaattiletut, joissa paino on sanalla pinaatti, ovat olleet unohduksissa, mutta tänään aamulla jo tein taikinan, ja iltapäivällä paistoin. Kermaviili ja makea puolukkahillo olivat näiden kanssa ihan mahdottoman hyviä. Kipparin Kallen ruokaa. Ohje on postauksessa, jossa on myös hyvien kalaruokien linkkivinkkejä, jos vaikka vähän juhlavampaa kalaruokaa vaikka viikonlopuksi suunnittelet: Kalaruoan ja pinaattilettujen aika

Kaiken ATK-häsläyksen ohessa olen myös suunnitellut reissua! Helsinkiin kolmen vuoden tauon jälkeen. Kyllähän on mukavaa jo tämä suunnittelu.

Bloggailu

Kiitos adjektiiveista

Tilkkutäkki-blogin elämää

Tuulestatemmattua-blogini täytettyä 15 vuotta ja saavutettua yli 1,5 miljoonan käynnin maagisen rajan pyysin teiltä lukijoilta kolmen adjektiivin luonnehdintaa siitä, millainen tämä on teidän seuraajien mielestä. Vähän kuin utelen perusteita, millä monet kymmenet, jopa muutama sata seuraajaa klikkautuu kuvieni ja juttujen äärelle päivittäin.

Viisitoista kommenttia tulikin, kiitos niistä kaikista ja kiitos kannustavista sanoista, kiitoksista. Olisin kyllä mielelläni ottanut vastaan myös parannusehdotuksia… 🙂 Niitä tämä jutustelu jo vähän kaipaisi.

Blogien maailmassa blogini on aika eriskummallinen; melkoinen sekamertelisoppahan tämä on. Monessa kommentissa mainittu elämänmakuinen, monitahoinen, elämäntäyteinen, monipuolinen, maanläheinen ovat ehkä juuri sitä, että Tuulestatemmattua on kaikkea arjestani ja juhlastani, – melkein kaikesta elämässäni. Ei kulissia, ei pelkkää intensiivistä harrastusta, ei jonkin tietyn, vain yhden asian äärellä oloa, eikä kaupallista yhteistyötä.

Moneen vuoteen ei ole miltään taholta tullut yhteistyötarjouksia. Monet ruoka- tai sisustusblogithan saavat sponssia, tuotteita postauksiin ja ammattilaisbloggarit rahaakin, mutta semmoinen ei ole mun juttu. Niihin muutamaan harvaan alkuvuosina tulleiseen matkustus- ja ruokayhteistyökyselyyn vastasin aikanaan kieltävästi, ja nyttemmin mikään/kukaan kaupallinen toimija ei varmaan tällaisen tilkkutäkkiblogin kanssa suin surminkaan halua yhteistyötä. 😀 Muutama pieni yritys, joiden tuotteista olen postauksissani kirjoitellut ja myönteistä palautetta täällä antanut, ovat lähettäneet kiitoskirjeen.

Palaute kantaa ja tekee hommasta mielekästä

Poimin tähän vastauksista laatusanoja, jotka talletan mieleeni ja muistelen aina kun on niitä iltoja, ettei millään tunnu olevan mitään postattavaa, kun ei millään viitsisi edes yrittää. Ja muutenkin. Näistä tuli hyvä mieli.

herkullinen, kaunis ja elämänmakuinen.

kuin sininen ajatus. Elämäntäyteinen, lämmin ja hyvä aikuisen ihmisen blogi.

elämänmakuinen, inspiroiva ja koukuttava.

Ihana, että on tällainen blogi, jota on niin mukava lukea ja jossa näkee niin ihania kuvia ja voi lukea ihania reseptejä ja arjen asioita, siis ihana blogi. Lämmin kiitos!

Raikas ja rehellinen blogi. Kiitos kuvista ja teksteistä!

Tämä BLOGI on sivistynyt, kaunis. Inspiroiva

Rehellinen, maanläheinen (?), kiinnostava ja Lappi+++
Kiitos myös ihanista resepteistä!

Kuin ”ystävän” viesti iltaisin. Kuulumisia päivästä. Iloja, suruja, retkiä, ruokaa, kuvia, kirjoja

mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu ja kauniita kuvia.

Valaiseva, armollinen ja monitahoinen (polveileva, kumpuileva, nouseva ja laskeva, avarakatseinen)!

määrällä ei aina välttämättä laatua mitattaisikaan, niin onhan tuo 1,5 miljoonaa vierailijaa kunnioitettava saavutus.

Loistavat valokuvat, herkulliset ruokaohjeet, hyviä vinkkejä moneen asiaan. Luettujen kirjojen lista …

Ainutlaatuinen, mielenkiintoinen ja innostava.

… tarpeeksi monipuolinen, inspiroiva ja hyvän mielen blogi.

Inspiroiva ja kaunis! — samaistuttava ja elämänmakuinen

Että tällaistakin täällä?

Reseptit ja kuvat olen tiennyt jo aiempien lukijakyselyjen perusteella olevan Tuulestatemmatun tykätyimpiä juttuja, mutta tuo jo mainittu elämänmakuisuus oli minulle ehkä vähän uutta, samoin se, että moni mainitsi myös kirjavinkit hyviksi, – onpaa mukava, että niistä on ollut iloa ja hyötyä, ettei kirjaaminen ole jäänyt vain oman kirjapäiväkirjani turhanpäiväiseksi julkaisuksi.

Ja vähän tämän kanssa samalla lailla toinen ”uusi” juttu minulle on se, että niin moni mainitsi blogini olevan ”inspiroiva” tai ”innostava”. Viime aikoina on tuntunut siltä, ettei ole ollut paljon ideoita saatikka innostusta muille jaettavaksi, vaikka juuri sitä haluaisin tehdä, vähän kuin jakaa iloa ja onnistumista. Nykyisin vain pyöräilen kirjoja kuunnellen, konmaritan, kierrätän, kudon ja muksujen kanssa touhuilen joka toinen viikko päivän ja/tai pari puolikasta, – niin ja tietysti mökkeilen. Ja Pehtoorin kanssa kotoilemme.

Pehtoorista puheen ollen: koska nyt ei ollut lapsenlapsia käymässä, oli miehen ryhdyttävä arvontatirehtööriksi. Ja minulla on vahva tunne, että kerran aiemminkin kun hän toimi tässä tehtävässä, voittaja oli sama henkilö? – Onnea, Satu.

Tuulestatemmatussa on vuosien varrella on ollut ainakin kymmenkunta arvontaa ja puolenkymmentä kilpailua, joissa melkein kaikki tällä(kin) kertaa osallistuneet ovat jo voittaneetkin. Joka tapauksessa kiitos kaikille osallistuneille, ja onnea voittajalle. Palkintona on siis joko Oulu- tai Saariselkä -kuvissa kalenteri, jonka toimitan vasta muutaman viikon päästä kunhan ne tulevat painosta. BTW On kyllä mukava kun niistä sekä joulupostikorteista on tullut jo muutama tilauskin, vaikken ole vielä ehtinyt missään edes niitä mainostaa… 😀

Nyt ryhdyn vielä makustelemaan näitä …

”kuin sininen ajatus”, ”kuin ystävän viesti iltasella”, ”armollinen”, ”hyvän mielen blogi” — Oi, että!

Ruoka ja viini

Keltainen lokakuu

Vielä näitä keltaisia kaupunkiruskakuvia, sori! Mutta kun tänäänkin oli niin kaunista, keltaista, kulkevaa.

Yksi lisäys eiliseen postaukseen. Tänäänkin meillä oli viinipullo ruokapöydässä, jossa tarjolla oli ”aasialaista lohta” (= oma kehitelmäni netin kymmenien reseptien ja kotijääkaapin antimien perusteella). Viini on kuiva, mutta ei rutikuiva, siinä on hedelmäisyyttä, mutta myös happoa niin paljon että voimakkaastikin maustettu lohi ei pysty sitä nujertamaan. Tukivat toinen toisiaan. Saksalainen Nahen alueen Weisser Burgunger-rypäleestä tehty Gut Hermannsbergin valkkari ei ole kovinkaan edullinen, eikä taida joka Alkosta löytyä, mutta meille maistui niin, että ehkä hankimme muutaman pullon jemmaan joulun tienoon kalapäivällisiä varten.

Lohen resepti? – Mahdoton muistaa tarkkaan, mutta suunnilleen näin:

Kalan suolaus karkealla merisuolalla tuntia ennen valmistusta. Sitten talouspaperilla enimmät suolat pois, ja kala uunivuokaan.

Päälle tahna/kastike, jossa 1 rkl raastettua inkivääriä, 2 valkosipulinkynttä, 1 punainen chili, puolikkaan limen mehu, 1 rkl fariinisokeria ja (black) bean chili sausea (osterikastike ja/tai soijakastike käyvät varmaan myös). Laitoin vuokaan myös purkkiherkkusieniä ja hillosipuleita, jotka pyöräytin osterikastikkeessa ensin.

Uuniin (~ 220 C) noin 20 – 30 minuutiksi (riippuu kalan paksuudesta).

Oheen tein turkkilaisesta jukurtista ja creme fraiche -jämistä, purjosta, limemehusta ja suolasta, kastikkeen. Ja ohra-riisiä. Johan oli helppoa ja mukavan mausteista cross kitcheniä.

Muistutus: huomiseen iltapäivä neljään asti mahdollisuus osallistua arvontaan. Huomenna sitten voittajan julkistus ja palaute palautteesta. 😀

Ravintolat Ruoka ja viini

Keräilyeriä – viinikokemuksia

Syksy ei nyt ole oikein proseccon aikaa, mutta mikseipä? – Tämä aika maineikkaan viinitalon rose kuohuva Verrochio Prosecco Rose on mielestäni hyvää keskitasoa. Hyvin marjainen prosecco, ei päärynää eikä sokeria maussa, raikas, muttei olematon. Ei suuria muistoja, mutta ”ihan hyvä”.

R3 Riesling on aiemminkin ollut suosituksissani, se on minusta parempi paistetulle kalalle kuin tämä eilen testattu ”Remastered”, mutta tämä voisi olla aika ideaali sushin tai ceviche-kalan oheen. Saatiin me toki tämäkin tyhjennettyä ihan helposti. Ei ollenkaan huono viini.

Portugalilainen Colossal on syysruoalle (padat ja pihvit) hyvä viini. Se on ”mehevä ja hilloinen”, mutta ei paksun, sokerin marjakastikkeen kaltaista, vaan yllättävänkin raikasta olematta mauton. Ja hinta-laatusuhde on tosi hyvä (11,50 €). Tässä ei mikään ”töki vastaan”, ei karhaita tanniineja, ei litkua, ei mehumaisuutta, ei liian tuhtia tuntua. Ruokaviini hyvinkin. (Kuten kuvasta huomaatte, tänään on vihdoin tullut pystytettyä studio työhommia varten. Siinä sitten ohessa muutama viinikuvakin…)

Toinen testattu punaviini on meidän mökki-Hönön nimikkoviini. La Madriguera Monastrell 2020. Tätäkään ei kannata ihan sinällään nauttia, vaan nimenomaan ruoalle hyvä. Espanjalainen possupata, vaikka karjalanpaisti tai jos jollakin on jäniksenmetsästäjiä lähipiirissä, niin tästä sitten ruoalle viini! Etiketti viehättää.

Ja lopuksi yksi viinikokemus tältä päivältä. Iltapäivällä päätimme, että lähdetäänkin ulos syömään. Huolimatta siitä, että olimme molemmat käyneet tahoillamme muutaman kymmenen kilometriä sykkelöimässä, päätimme lähteä vielä pyörillä kohti keskustaa, kohti Italica Tabernaa. On ollut hieno lokakuinen lauantai, joten mikseipä vielä ulos. Italian tavernaan yritimme, mutta pieni ravintola oli täynnä, joten menimme Pekurin Patiolle. Plan B on muuttanut sinne, ja siellä on italialaista ruokaa, joten sinne sitten.

Kuten aiemminkin ravintolan alkupala-salaattipöytä oli tavallista parempi, myös tilaamamme pasta-annokset (Pehtoorille Pasta Carbonara ja minulle Pasta alla Scampi) olivat oikeinkin makoisia, mutta viini! Jätimme aperitiivit väliin, ja kun katselimme viinien lasihintoja totesimme, että olisi sama tilata pullollinen Ruffinon Pinot Grigiota. Ja sehän tuotiin jo ”aperatiiviaikaan” kuten pyysimme, avattiin ja kaadettiin laseihin. Ja se oli ihan lämmintä! Italialainen kevyt valkoviini huoneenlämpöisenä ei maistu miltään. Ei miltään. Tarjoilija oli pahoillaan, toi cooleriin lisää jäitä, mutta kyllähän siinä niin kävi, että lämpimän valkkarin kera pastamme söimme. Noh, pian varmaankin varataan pöytä Italica Tabernaan ja olen aika varma, että ei tarvitse lämmintä valkoviiniä testata.

Niitä näitä

Paljon hyvää

Mikä siinä on, että helmikuussa vaakasuora valo on pahaksi, että silloin se tuntuu tunkeilevalta, ahdistavalta, paljastavalta, mutta nyt lokakuun lämpimänä perjantaina se on kaunis, valaiseva, lämmittävä?

– Tänään aamupäivällä, liian myöhään, matkaan lähteneenä, katselin maailmaa, kotikaupunkia, omia reittejäni, lämmöllä, kiittäen, melkein hihkuen! Kuinka kaunista, valoisaa, värikästä. Tarkoitus oli käydä sellainen pikainen tunteroisen mittainen lenkki, mutta olinkin yli kaksi tuntia kulkemassa, kerta toisensa jälkeen pysähdyin, kaivoin kameran pyörän satulalaukusta, istahdin joentörmälle, mietin. Kiitin… ketä, mitä? Kiitin kuitenkin. Niin kaunis päivä.

Muistui mieleen ne lapsuuden illat, kun kodin portailta kuului: ”Nyt kotiin, heti sisälle, R., on sinunkin aika jo tulla sisälle”. Että minä silloinkin vähän kymmenvuotiaan tarmolla tupisin vastaan. Tänään vuosia takana, moninkertaisesti, eikä kukaan huudellut, mutta oli vaan kotiuduttava. Mutta olipa takana kaunis syyspäivän aamun lenkki.

Päivään mahtui vielä paljon tekemisen yrittämistä. Ja muutama hyvä viinikin tuli maisteltua. Juniori ja Miniä tupsahtivat käymään illansuussa. Toivat tuliaisen, meillä tarjottavaa; taas kerran todettiin, että punaviini ja pulla ovat hyvä ja halpa yhdistelmä. Palaan huomenna asiaan, viinivinkkejäkin luvassa. Hyvähän se on istuksia tovi ilman isompia vaateita…

Puutarhahommia

Lehtivihreää ja muita värejä

Olen antanut itselleni jokunen vuosi, vai jo vuosikymmen, sitten opettaa, että ruskan väriloisto ei johdu siitä, että kasvien lehdet muuttaisivat väriä, vaan värit tulevat esiin kun lehtivihreä ilmojen viiletessä, talven tullessa hupenee. Kesällä puiden lehdissä on niin paljon lehtivihreää, että ne vain näyttävät vihreiltä! Tämä on se hyvin yksinkertaistettu versio, joka minullekin meni perille. (Esim. Retkipaikassa on asia selitetty perusteellisemmin ja asiantuntevammin.

Kerrottiinkohan koulussa bioskan tunnilla ruskan värien synnystä? – No jos, niin ei ole minulla mennyt perille, olen ollut muissa maailmoissa, en ole ollut kiinnostunut, enkä ainakaan todennut asiaa niin, että olisi jäänyt mieleen. Niinpä vasta nyt, kun viinikerhossamme on enemmän kuin puolet jäsenistä (5/9) on biologeja, jotka ovat opettaneet minulle tämän ja monta muuta asiaa luonnosta, olen oppinut tämänkin asian. Retkipaikassa on asia selitetty perusteellisemmin ja asiantuntevammin.

Tänään ”lehtivihreäkato” ihastutti niin paljon, niin paljon! Aamupäivän myrskyisän sateen jälkeen taivas selkeni, ja iltapäivällä pyöräillessä huomasin moneen kertaan ihastelevani ääneen keltaista maisemaa, punaisia pihlajia, ihan uudenlaisiksi muuttuneita kadunvarsia, pihapiirejä ja puistoja. Kirkas, kuulas sää, ja lämminkin. Melkein fyysisenä tuntui ilo kauneudesta, raikkaudesta, liikkumisen ilosta.

Pehtoorilla on ollut myös hyvinkin fyysinen kokemus keltaisista lehdistä: 10 säkillistä lehtiä on jo haravoinut. Niinpä tässä yhtenä päivänä jo suunnittelimme, että takapihan kymmenen koivun rivistöstä voisi joka toisen jo poistaa.

Lähes kaikki kesäkukat on jo aikoja sitten poistettu pihalta, Pehtoori on hommannut kanervia, minä callunoita ja sitten on ne meidän tädykkeet! Ne, jotka ostin kv-markkinoilta elokuun puolivälissä ja jotka käytimme mökilläkin. 🙂 Laitettiin ruukut auton takalattialle mennessä ja ajatuksena oli, että mökiltä lähtiessa sitten pannaan kompostiin, mutta kun olivatkin edelleen ihan hyviä, tuotiinkin takaisin Ouluun. Ja niihin tulee uusia kukkia koko ajan!

Niitä näitä

Yöjuttuja

Nukkuminen on minusta lähtökohtaisesti tylsää; viihtyisin kaikenmoisten askareiden tai vaikka lukemisen parissa pitkälle yli yhteentoistakin. mutta silti tarvitsen, pysyäkseni jotenkinkaan toimintakykyisenä ja tervejärkisenä, kahdeksan tuntia unta. Aina olen tarvinnut, mutta on toki elämässä on ollut jaksoja (esikoisen koliikki, väitöskirjan loppuvaihe, nuoruus 🙂 ), jolloin on tuntunut siltä, ettei ole ollut mahdollista kuin keskimäärin kuuden tunnin uniin vuorokaudessa. Ja sitten on ollut niitä vaiheita, että olisi kyllä ehtinyt ja voinut ja halunnutkin nukkua, mutta ei vaan ole pystynyt.

Jälkimmäiset ovat huono juttu. Ja viimeisen vuoden aikana tai oikeastaan melkein viimeisen kolmen vuoden aikana unettomia öitä on ollut enemmän kuin on ollut terveellistä. Milloin mistäkin syystä sudenhetket aamuöisin ovat lyhentäneet lepoa. Aamuyön tunteina ihminen on heikoimmillaan, silloin Ilot, surut, odotukset, ahdistukset, ratkaisemattomat ongelmat, ikäkin?, haaveilut, kivut ja kipuilut karkottavat Nukku-Matin ja kortisolia tuntuu virtaavan yli äyräiden. Paitsi nyt viimeisen kuukauden aikana!! Sekä kroppani, mieleni että myös Garmin kertovat, että liki joka yö, liki minuutilleen on kahdeksan tunnin levollinen yöuni tullut nautituksi. Onhan se juhlaa.

Novanight-merkkisen melatoniinin löysin loppukesällä. Minähän olen ollut satunnaisen säännöllinen melatoniinin (sekä vahvempien että miedompien) käyttäjä jo kauan, mutta nyt tämä uusi merkki tuntuu parhaalta. Näissä dropeissa on jotain, mitä ei ole muissa, mitä lie unikkouutteita ja rohtopassioita. Tai sitten ihan vaan minussa on vahvaa uskoa mustiin pillereihin. Mutta ihan sama, onko lumevaikutusta vai ei, toivottua vaikutusta on ja sillä hyvä. Aluksi tuntui, että näin paljon enemmän unia kuin ennen, ja sellainenkin juttu, että olen koko vuoden nähnyt paljon unia äidistä. Niin se mielikin prosessoi jotain unissakin.

Viime yöksi oli (taas) luvannut revontuliMYRSKYÄ Oulun seudullekin, ja laittelin kaiken tarpeellisen tuulikaappiin valmiiksi, että voin lähteä pihapiiriin tai vaikka Pateniemen rannalle kuvailemaan jos/kun ne nousevat. Ja tasan yhteentoista asti jaksoin odottaa, vaikka tavoitteekseni olin asettanut puolenyön. Joten: olen tainnut oppia tykkäämään nukkumisesta.

Ja onhan minulla vielä näitä mökkipihassa otettuja kuvia 😀

Päivä on kulunut muutenkin paljolti Saariselkä-kuvien parissa: ensi vuoden kalenteri alkaa olla tekstejä vaille valmis. Kuvaeditointeja tehdessä ja hyytyvän kylmällä aamupäivän pyörälenkillä (olisi ehkä kannattanut pukeutumisessa ottaa huomioon, että lämmintä oli vain +3 C ja tuuli viiltävä) kuuntelin sittenkin (kiitos A. suosituksesta) Kristin Hannahin kirjan ”Tuulen ja tomun maa”. Rankka kirja, vahva kirja vahvoista naisista, äideistä ja kovista ajoista, fiktion ja faktan sulava yhteys, ei kuitenkaan ahdistava, ehkä käyttäisin luonnehdintaa historiallinen lukuromaani.

Kiitos jo nyt kaikille eiliseen postaukseen kommentoinneista. Olen vähän hämmentynyt, – olettekohan sittenkään lukeneet minun blogiani. 😀

Levollisia, sopivan mittaisia unia kaikille!

Bloggailu Historiaa Oulu

Kalenterimerkintöjä ja saavutus

Kalentereita ja juhlapäiviä

On kansainvälinen eläinten päivä, on kansallinen korvapuustipäivä, on siitä erikoinen päivä, että suomalaisessa nimipäiväkalenterissa on tänään sekä miehen että naisen nimi (Saija ja Frans), pyhimyskalenterissa on kovasti pitämäni Fransiscus Assisilaisen päivä, on asiakaspalveluviikko, ja on myös ”Ylpeile saavutuksillasi” -päivä. Huomenna on ”Käyttäydy oudosti”- päivä ja eilen oli ”Katsele lehtiä” -päivä. Huomisesta en ole ihan varma, mutta tänään olen viettänyt eilistä ”katsele lehtiä” -päivää ja aion tässä postauksessa viettää myös ”Ylpeile saavutuksillasi” -päivää.

Vähän outojenkin hassujen teemapäivien lista löytyy tuolta. Samaisella sivustolla on myös muita mielenkiintoisia kalentereita: Suomen historian tapahtumia ja sananlaskuja joka päivälle, myös työhön liittyviä kalenteripohjia, etc.

Katsele lehtiä -päivä

Oletan että tarkoitetaan lehtien katselua luonnossa, eikä netisssä tai paperisina, joiden katselu ja lukeminen saavat mielen nopeasti apeaksi, välillä vihaiseksikin, mutta syksyn lehtiä olen tänään katsellut ihaillen ja ilolla.

Tästä kuvakulmasta olen ennenkin kuvannut ruskaa: kuva on Oulun taidemuseon kaarikäytävältä kohti Åströmin vanhaa tehdasaluetta ja humanistisen tiedekunnan entisiä rakennuksia.

Vuosipäivä tämäkin

Taitaa tähän kuvaankin liittyä yksi ”vuosipäivä”, pitäisi tarkistaa neuvolakortista. 😀 Tuohon vasemmalla oleville portaille satuin pyörtymään juuri tällaisena lokakuun päivänä syksyllä 1990. Ko. rakennuksessa, juuri tuon punaisen villiviinin takana oli työhuoneeni ja rakennuksen kolmannessa kerroksessa Oulun yliopiston historian laitoksen seminaarihuone.

Olimme professorin kanssa pitäneet laudatusseminaaria (graduseminaaria) koko pitkän iltapäivän ja koska noissa vanhoissa tehdasrakennuksissa ei ilmanvaihto ollut ihan paras mahdollinen, olin päivän lopulla aika heikossa hapessa ja menin ennen illan tutkijaseminaarin alkua vähän huilimaan portaille, ottamaan happea.

Enkä tiedä vieläkään, kuinka kauan olin betonisilla, rautakanttauksilla varustetuilla portailla retkottanut ennen kuin oppiaineen assistentti kotiin lähtiessään minut siitä tiedottomana löysi. Soitti tietysti ambulanssin ja samalla myös miehelle. Ja Pehtoorihan se ehti töistä OYKSin päivystykseen ennen kuin minä ambulanssikyydillä. Eipä mitään hälyyttävää sitten kuitenkaan, virkosin suunnilleen saman tien. Tämän episodin jälkeen sitten töissäkin kaikki tiesivät, että olin neljännellä kuulla raskaana. 🙂 Siitä tuntuu olevan hirmuisen kauan aikaa. Juniorin elämän verran.

Ylpeile saavutuksillasi -päivä

Kyllä voin olla ylpeä ja kiittää kaikkia blogissani käyneitä ja ihan erityisesti teitä kaikkia monia kymmeniä, jotka olette mukana elämänmenossani pitkään pysyneet, sillä juuri tänään tuli täyteen 1,5 miljoonaa käyntiä (15 vuodessa). Yhteensä 5473 artikkelia tai edes jotain pientä päivien kulusta on tullut kirjattua. Ja minäkö se väitän vähentäneeni somettamista? 😀

Eilen jo aloittelin tekemään lukijakyselyä tänne, kuten aika ajoin on tapana, mutta hoksasin, että edellisestähän, ja aika perusteellisesta vielä, ei ole kuin 1½ vuotta, joten enpä nyt taidakaan taas udella lukijakunnan ”profiilia”.

Mutta arvonnan järjestän. Palkintona on joko Oulu kuvissa -kalenteri vuodelle 2023 tai Saariselkä kuvissa -kalenteri vuodelle 2023. Osallistuminen on helppoa: kommentoi alle kolmella adjektiivilla, millainen Tuulestatemmattua-blogi on. Kaikki, myös kehittämiseen kehottavat (= rakentava palaute 🙂 ) adjektiivit ovat tervetulleita.

Sunnuntai-iltaan asti on aikaa miettiä, ja ensi viikon maanantaina sitten arvonta.

Kiikku-kahvila ja sen villiviini Ainolan puistossa

Niitä näitä

Ei juuri näkyvää

Kaiken muun touhuamisen ohessa olen värkkäillyt monisanaista tekstiä (ja arvontaa!!) tämän päivän postaukseksi, mutta pätkii… Pitkään aikaan en ole käyttänyt Poll Daddy -ohjelmaa, ja muutenkin kummallista takkuamista tämän ”ATK:n” kanssa. Muistikuvia-sivustoa olen päivitellyt useammankin tunnin – joulumyyntiä varten tietysti. MUTTA, yritän siis selittää, että tänään ei tämän kummoisempaa juttua nyt irtoa. Mutta huomenna kannattaa kurkata uudelleen.

Oulu

Kaupunkiruskaa ihaillen

Monen mielestä nyt on Oulussa parempi ruska kuin muutamiin edellisiin vuosiin, niin minustakin. Nyt on yhtä aikaa keltaista, punaista ja oranssia sekä vielä vihreääkin. Aloitin aamupäivällä ”ruskaretkeni” Hietasaaressa, jossa pyöräilin kaikki tiet, kadut ja pyöräkelpoiset polut jotka löysin, ja yhteensä kuusi kilometriä siellä riitti kulkemista. Hissuksiin ajelin, ja vaikka aurinkoa ei juuri näkynyt oli hyvin kaunista, syksyä parhaimmillaan.

Väreissä kylpeminen antaa voimaa ja vastustuskykyä, eikä syksyn harmaudesta ole tietoakaan.

Pikisaaren rantatien kautta keskustan läpi Raksilaan, jonka puutaloidylli on kaikkina vuodenaikoina viehättävää. Raksilassakin kuljin kadut ristiin rastiin. Ei vauhtia, eikä suorittamista. Syvään hengittämistä ja hiljalleen tasaantumista talvea kohti.

Kajaanintien toiselle puolelle hautuumaallekin menin kameran (ja kynttilän) kanssa. Siellä syksy on paras vuodenaika. Vähän kuin paikan tunnelmaankin sopii syksy… Vanhempien haudalle olen pari vuotta sitten tehnyt kesäkukkahoitosopimuksen eli hautausmaan puutarhatoimen puolesta istuttavat, kastelevat ja syksyisin poistavat kukat. Olivat nyt ne poistaneetkin, joten kävinpä sitten iltapäivällä vielä auton kanssa uudelleen ja istuttelin callunat. Havut vien vasta kun hopealehdet rupsahtavat. Asia kerrallaan kohti talvea.

Lokakuun leppoisa alku.