Hyväntoivonniemi Afrikan eteläkärjessä on monen matkan varrella. (klikkaamalla suurenee)
Se on ollut monelle purjehtijalle myös matkan pää: lännessä on kylmä Atlantti ja idässä Intian valtameri ja niiden merivirtojen kohtaaminen saa aikaan merireitin myrskyisyyden.
Yli 500 vuotta tämä vaikuttava paikka on ollut eurooppalaisten merenkulkijoiden matkan varrella.
Ja varmasti nyt jalkapallon mm-kisojen aikana monen turistin matkan varrella.
Valokuvatorstaissa inspiroidutaan tänään musiikista. Minulle Clint Mansellin vähän melankolinen, paljon kaunis kappale Memories (Someone We’ll Never Know) elokuvasta Moon toi mieleen raukean auringonlaskun, – yksi sellainen rauhallinen, pehmeä, samettinen oli viime kesänä Rosesissa, Kataloniassa. Memories…
Kuva suurenee klikkaamalla, ja alla olevan klipin kautta voit kuunnella kauniin Memories-kappaleen.
Näitä viestejä äidit ja vaimot, lapset ja vanhemmat eivät odottaneet, eivät toivoneet. Viestit rintamalta … surureunaiset viestit …
Soittivat töihin Kalevasta ja kyselivät, jotta mistä se sanonta ”Jos ei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä” tulee. Mikä sen historiallinen tausta on? Kun en muistanut (lue: kun ei ollut harmainta aavistusta) kehotin etsimään Kustaa Vilkunan kirjan Vuotuinen ajantieto.
Sen verran rupesi asia kiinnostamaan itseänikin, että kotona Vilkunani aukaisin. Siellä ei asiaa oikeastaan ole kovin hyvin selitetty, mutta pari muuta kirjaa auttoivat.
Siis: helluntaihan on kymmenen päivää helatorstain jälkeen. Ja se on maaseudun työvuodessa aikana, jolloin kevät on alullaan, toukotyöt alkaneet, mutta ei vielä kesäkiireitä. Helavalkeita* pidettiin yllä koko kymmenen päivää ja helluntaina, varsinkin nuoret, kokoontuivat juhlistamaan kevättä, helavalkeiden ”hiilloksille”. Helluntaina oli (viimeinen? :)) mahdollisuus ja aikaa tavata muita nuoria, ennen kuin kesän kiireet alkoivat. Jollei silloin ehtinyt itselleen paria hankkia, oli jäätävä ilman. Koko kesänä ei enää ollut aikaa…
_____________________________________________________
*Toistan viikon takaisesta postauksestani: Helavalkeita on poltettu jo pakanallisella ajalla, ja tapa jatkui katolisen kauden Suomessa. Tulien tarkoituksena oli pitää pahat henget pois, ja siten taata tulevan satokauden vilja ja suojata karjaa.
Kilpikonnamme on hassu.
Konnuleiden luontainen taipumus on kaivautua, unille, piiloon, talvilevolle. Ja vaikka meidän city-konnalle on terraariossa mahdollisuus ”luomukaivautumiseen” niin Elmeri Konrad tunkee itsensä mielummin tietokoneen johtojen väliin.
(Klikkaamalla näet Elmerin isompanan)
Tervetuloa kuvareissulle, minivaellukselle UKK-kansallispuistoon. Lähtö aamukymmeneltä. Mittarissa vain + 13 C, mutta aurinko paistaa siniseltä taivaalta. Reitin alkupiste on Laanilassa, josta lähdetään eteläisen reitin kautta Piispanojalle (Palo-ojalle, Laaniojavarteen) ja sieltä edelleen kohti Prospektorin kaivosta.
(Useimmat kuvat suurenevat klikkaamalla)
Reitti on helpohko (korkein nousu vain 340 mpy), eikä kovinkaan pitkä (kuutisen kilometriä), mutta latupohjan sohjoinen lumi tekee tepastelusta tavallista kuluttavampaa.
Ja matkan varren monet maisemat, tulvapaikat, kurun pohjien kauneus palkitsevat.
Puro ei solise jollei siinä ole kiviä.
Ei muita ääniä kuin vesi ja linnut. Ja välillä ei niitäkään. Tämä luonto, tämä elämä.
Kelot ovat kiehtovia, ja toisiaan tukevia 🙂
Lämpötila nousi jo reitin alussa (+ 20 C)… ja villapusero alkoi olla liikaa!
Poikettaisiinko Rumakurulle, ehkäpä ei. Kuru on oikeasti tosi ruma. Kuvassa taustalla Vahtamapää, jonka rinteille aurinko sulattaen paistoi …
Latupohjalta EI kannata astua sivuun. Lunta on vielä saappaanvarren verran!
Tauonpaikka.
No ei meillä ollut aikomuskaan tulille ryhtyä
Hiljalleen kohti kaivosta.
1900-luvun alun kultakuume sai aikaan tämänkin kaivoksen nousun ja tuhon…
Kun ei kerran ole sesonki … jätimme taas monotanssit väliin. Siis kolmituntisen reissun jälkeen mökille. Hieno reissu oli.
Ja iltapäivällä toinen hienon hieno elämys! Once in a lifetime! Tulva. Lumen Jättö Päivä – kuten paikalliset sanovat. Hangasojasta tuli HangasVIRTA. Vaadimme nimen muuttamista, River Hangas! Huomenna laittelen tähän tulvakuvat!
Valokuvatorstain haasteena tänään ”Ainoa mitä voin ajatella”.
Tänään tässä maisemassa, tässä keväässä – ainoa mitä voin ajatella, on tämä Lapin luonto ja lumo.
(Klikkaamalla tänään aamulla Kaunispään rinteellä kello kymmeneltä otettu kuva suurenee)
Valokuvatorstain haasteena kevät. Tässä syötävä vastaukseni
(klikkaamalla suurenee)
Sen sijaan, että olisin tänään töiden jälkeen lähtenyt ostamaan itselleni kevätpuseron ja jonkun jakun tai muun sellaisen vappuna, rotissöörien illallisella, äitienpäivänä ja muilla kevään kekkereillä pidettävän paremman vermeen, ajelinkin postiin. Ehdottomasti tarvitsisin pari uutta kampetta, enkä ihan välttämättä olisi tarvinnut uutta kuvankäsittelyohjelmaa, sillä minullahan on jo Photoshop (töistä lisenssillä) ja Elements, joita osaan jotenkuten käyttääkin, mutta silti tilasin itselleni viime viikolla Corellin Paint Shop Pron. Ja sitä sinne postiin ajelin hakemaan, pusero ja jakku ovat edelleen hankkimatta. Nyt olen tunnin ehtinyt uuden ohjelmalla värkkäillä, eikä ole riemulla rajaa!
Pehtoori on ehdottomasti sitä mieltä, että kuvien käsittely on feikkaamista, epäreilua ja kaikinpuolin fuskua, mutta eikö ”vanha” pimiötyöskentelykin ollut sitä? Digikuvilla kuvien säätömahdollisuudet ovat vaan niin paljon monipuolisemmat kuin oli kuvavedosten teossa, kuin kehitteillä ja kiinnitteillä altaissa läträämisessä … Kyllä minäkin olen ylenpalttista muokkaamista vastaan, mutta toisaalta digikuvilla on kiva leikkiäkin, käyttää tehosteita. Itse asiassa harvoin kikkailemalla kikkailen kuvilla; yleensä muokkatessani vain rajaan kuvaa ja säädän histogrammia, valotusta parantelen.
Viime kerralla valokuvauskurssilla meidän oli jokaisen kerrottava omista ongelmista, sellaisista jutuista, joihin saisi sitten huomenna apuja. Ja sitten meistä jokainen sai kotiläksyn sen mukaan, mikä oli oma ongelma. Ja kun minä (yhdeksi monista kuvaamiseen liittyväksi ongelmakseni) sanoin, etten saa koskaan punaista punaiseksi kuvissa. En kesällä kukkiin, enkä talvella sisällä tomaatteihin oikean väristä punaista, niin opehan antoikin minulle läksyksi – ei, ei kuvata ruusuja eikä chilejä – vaan kuvata punaviini lasissa, saada viinistä puna esiin. No sillä töinhän tässä on nyt viikko viiniä lipitelty ja kuvia räpsitty… Ei vaiskaan, viikonloppuna yhden lasillisen kanssa, eri laseissa ja valoissa, yritin sitä punaista löytää ja kuvata. Ja punaista ei tietenkään saa tehdä kuvankäsittelyllä, vaan luomua olla pitää.
Yksi hailakka versio, josta itse jostain syystä pidän, on tämä
(klikkaamalla suurenee)
Toinen, pehtoorin ”kuvausideologian” mukainen, täysin muokkaamaton kuva on tämä.
Kolmannessa punainen on ehkä onnistunein
Tämä viimeinen on graafisin? Mainoskuvamaisin?
Olen siis huomiset läksyt tehnyt, katsotaan mitä niistä sanotaan…
Nyt voin ryhtyä taas leikkimään PSP:llä. Jos jaksatte blogini liepeillä roikkua, ette voi välttyä vielä näkemästä hyvinkin monin tavoin muokattuja otoksia. … 😉
Valokuvatorstaissa on tänään haasteena kuva. Haastekuva on alempana. Oma vastaukseni on tässä.
Karhulan lasitehtaan pienet suolasirotinpullot olivat Tavastilan mummolassa kiehtovimmat esineet, mitä muistan. Sain niillä leikkiä siellä käydessämme. Mutta varovasti.
Onneksi leikin varovasti, – samaiset viehättävät pikkupullot (klikkaamalla kuvaa pienistä tulee isompia) olivat ehjinä vielä viime kesänä tädin keittiössä. Juuri kun olimme siellä käymässä oli tehty päätös Karhulan lasitehtaan sulkemisesta. Yksi osa suomalaista teollisuus- ja kulttuurihistoriaa oli taas kerran päätöksessään. Vahinko.
Haastekuva oli siis tämä. Ja muiden vastauksia haasteeseen on täällä
