Lappi – Sivu 15 – Tuulestatemmattua

Kultamailla

Lauantaiko? Kesäkuu?

Mökkiviikonlopun aamiaisella viivähdimme kohtuullisen kauan. Äänin 4 – 0 todettiin, että kaurapuuro täällä on parempaa kuin kotona. Toki paljon muutakin …

Aluksi kohti Sivakkaojaa ja sen mukavaa laavupaikkaa. Elokuussa siellä oli värikkäämpää, kevättalvella pehmeämpää (yli metriset hanget) ja kimmeltävämpää, mutta viehättävä se oli nytkin. Olimme lopultakin päättäneet jättää makkarat ja muut eväät mökille, jotta lounastamme vasta siellä, mutta päätimmepä lähteä sittenkin käymään Kutturan, tänään uuteen sesonkiin avatussa,, Kultakioskissa ja kahvilassa (Kafea Gufihtar). Edellisestä käynnistä on yli 10 vuotta, joten korkea aika päivittää kokemus.

Ja kyllähän se kannatti! Jo matkan varrella kultakenttiä, ”elinkautisten” ja muiden kaivajien leirejä, kaivuualueita, valtauksia. Meidän seurueessamme yksi ”kaivaja” ylitse muiden: arkeologia myös kullankaivuukulttuuri kiinnosti kovasti. Aika kaukana kaikesta siitä romanttisesta näkemyksestä, joka kultakuumeeseen liittyy, kaivuu tänä päivänä on.

Mutta Kafea Gufihtar ja sen ympäristö on ehdottomasti käymisen väärti. Jopa siinä määrin eksoottinen, että ostimme jääkaappimagneetin. 🙂

Kullankaivajien postilaatikkorivi on harventunut sitten viime näkemän.

Mutta viitoitus on monipuolinen, mm. ”Taivasten valtakunta” on (kai) löydettävissä, jopa samasta suunnasta kuin ”Väkivaltaus”.

Kahvilassa piipahdimme. ”Cash is King” – sen verran syrjässä tämä originelli kuppila on. 🙂 Poroburgereita näytti asiakkaille kelpaavan, mutta me emme lounastamaan ryhtyneet.

Sotajoellakin piipahdimme, ihan nostalgiasyistä: olen siellä käynyt yli puolivuosisataa sitten, kalastamassa luonnollisesti. Olin pentuna tuttavaperheen kanssa Lapin reissulla, ja Sotajoella oltiin yksi yö (jossain kämpässä vai teltassa, en muista) ja silloin ainakin aikuiset kalastivat tammukoita joesta.

Eihän se kulku näillä kairoilla vieläkään ongelmatonta ole. 😀

Iltapäivällä mökkiterassilla Aperolit ja grillimakkarat, että jaksettiin saunoa ja tehdä illallista. Ei hellettä, mutta hyvä oli ulkosalla istuskella.

Ilta sujui varsin rauhallisesti. Aika tavanomaisin menoin. Hyvää ruokaa, pelailua, lepoilua.

Hyvää mökkielämää

Tämä päivä on kulunut hyvässä seurassa kaloreita kuluttaessa ja niitä hankkiessa. Tai, toisin sanoen, pienellä patikalla, viipyilevällä aamiaisella, notskilounaalla ja kohtuullisella päivällisellä, jonka jälkeen uusi peli (Bananagrams) muutaman erän koekäyttöön.

Ei paljon tarvita, että on hyvä päivä. Välissä sauna ja tovi huilailua. Paljon puhetta ja naurua, minulla taas roskiakin silmissä. Hyvä päivä tänään.

Ystävät (PP) ovat olleet täällä kanssamme ehkä jo kymmenisen kertaa, useimmiten uutena vuonna, tänä vuonna; nyt. Hyvähän tämä on ollut näin. Oikein hyvä.

Kuusitunturilla tämä vasa esiintyi kuin kutsuttuna. Teekeili ja katseli. Katseli ja osoitti oivaa, kyvyttä liikehdintää. Poron lisäksi tunturissa oli paljon lintuja. Kapustarinta, kuovi, paljon muita tunnistamattomia – ja käki. Käen kukunta pienten vesirippusten tippuessa juuri kun olimme huipulla. Pieni sade ei haitannut.

Tänäänkin tunturimaisema teki hyvää.

Ja illan menu. Grillattu perunasalaatti,

(Oulun Kauppahallista ”pyydettyä”) siikaa savustettuna ja sen ohessa katkarapusoosi tai salsa tai millä nimellä kukin tätä kehitelmääni haluaakaan nimittää…

Ja jälkkäriksi hillamisua. Pitkästä aikaa. Hieman poikkeuksellisella tavalla koottuna (Pikku-Kuukkelista kun ei ihan kaikkea löydy). Onhan se helppo ja hyvä mökkijälkkäri. Ja juhlaruoka ja sopii aina. Tänäänkin.

Tuliaispeli Bananagrams otettiin käyttöön. Mukava peli. Harjoitukset jatkunevat huomenna. 🙂

Nyt sataa vettä, lujasti. Huomenna kaikki on vihreämpää!

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

eMTB – juhlaa tunturissa!

Saariselkä – Laanila – Rönkönlampi – Muotkan maja – Kiilopää – Luulampi – Rumakuru – Prospektori – Saariselkä

Tuttuja paikkoja, moneen kertaan niihin hiihdetty, patikoitu. Kesät, talvet nuo paikat ovat olleet tuttuja päiväretkien kohteita. Tänään koettiin ne kaikki!

Meillähän on kerran kesässä ollut tapana vuokrata moottoroitu fatbike, jolla on pitkin mökkituntureiden kupeita poljettu. – Pehtoori Ja Juniori useammin kuin minä. Ja onhan sitä (vähän) ajettu omilla maastopyörilläkin.

Saariselkä FB-ryhmästä hoksasin uuden vuokraamon, jolla oli nimenomaan sähkö-maastopyöriä, mikä minua houkutti enemmän kuin fatbike, joka ei ole ihan helppo ajettava. Siispä sinne heti aamuyhdeksältä.

Saimme molemmille kelpo Cubet, jo koeajo Siulan pihassa vakuutti, että tämä on hyvä! Ja hyvä että sai koeajon. Ja säädöt kohdilleen. Minun pyörä ihan bränikkä: neitsytmatkalle pääsin sen kanssa. Vähän sellainen täti- eiku lady-versio = jalusta, tarakka ja lokasuojat, mitkä kaikki ilahduttivat minua. Ja eiku menoksi.

Olin ilmoittanut, etten halua mihinkään rakka-ryteikkö-pystysuora-sulamisvesihetteikköön – alkaa tuollainen ekstreme olla mun osalta koettu ja kiitti riitti. 🙂 Toiveena maisemapyöräilyä tutuilla tuntureilla, kuvausmahiksia ja aikaa pysähdellä, lounasmakkarat jossain päivätuvan notskipaikalla. Niin ja vielä hyvää keliä, ei kovia tuulia, ei hellettä, ei sadetta vaan pumpulipilviä sinitaivaalla. Ja? – Ihan mahdottoman hieno päivä (neljä tuntia) tuntureilla ja liikkumisen iloa eikä verenmaku suussa revittelyä.

Jossain välissä, oisko ollut matkalla Rönkönlammelta (yllä) Muotkan majalle) mietin, että tällaisenhan minä ostan, mitään uutta kameraa tarvitse, eMTB se olkoon seuraava hankinta. Valokuvaaja tarvitsee sähköistetyn maastopyörän! Mutta sitten: onhan minulla Oulussa sähköpyörä, ja hyvä onkin, möksällä ollaan kuitenkin aika vähän ja silloin kun patikoinnin haluaa vaihtaa polkemiseen on hyvä vuokrata muutamalla kympillä hyvä pyörä. Niin kuin tänäänkin.

Kiilopäällä

Ja hyvää oli vielä sekin, että meidän molempien resuille kropille valittiin täysjousitettu pyörä. Kyllä laskeutuessa Kiilopäältä Luulammelle (siitä ei tietenkään kuvia, piti keskittyä) repeytynyt, rikkoontunut olkapääni kiitti jousituksesta, myös Pehtoori totesi, ettei hän ja selkänsä enää ilman jousitusta rakkaan lähde.

Luulammella

EbikeRental on Siulassa, pikku-Kuukkelin alakerrassa. Siellä on monenkokoisia pyöriä, siellä on mukava, asiantunteva palvelu, reittineuvontaakin saatiin ja ainakin meillä tänään oli hyvät pyörät. ”Fatbike-urani” (4 vuokrauskertaa 😀 ) on luultavasti ohi. Täysinjousitettu sähköistetty maastopyörä taitaa tulla vuokratuksi seuraavallakin mökkireissulla.

Rumakurun kesä.

Kaiken kaikkiaan kymmeniä kuvia – ensi vuoden Saariselkä-kalenteri alkaa olla puoliväliin asti valmis. 🙂

Mökille palauduttua käväisin ”lähes naapurin” mökillä: raparperinippu Lounais-Suomesta Hangasojan varteen. Kiitos. Piirakka on jo tehty.

Nyt odotellaan ystäviä Oulusta saapuvaksi, ja toivotaan sään suosivan vielä seuraavatkin päivät.

Lappi Mökkielämää

Lähituntureilla, pihapiirissä

Päivät menevät nopeasti. Turhankin.

Erinäisten tietoliikenneyhteys ongelmien vuoksi uloslähtöni (Reititin-Reijaksi perhe jo nimitteli! Että tuskastun noiden asennus/yhteysongelmien kanssa!!) viivähti pitkälti yli kymmeneen, mikä ei ollut mieleeni, mutta ehdimmepä silti kaikenmoista.

Beaivia taas tein pihalle, ehkä vasta huomenissa valmiina ja kuvauskelpoinen. 🙂 Huomiseen liittyen myös Tuulentuvan ”ylöspanoa”; toiveissa saada ystävät viikonlopuksi seuraksi tänne mökkeilemään, joten pientä fiksausta vanhaan mökkiinkin.

Koskapa etelänpuolelta nousi tummia pilviä, keskeytyimme mökkihommat ja lähdimme tunturiin että ehdittäisiin pois sateen alta. Tämän kesän Iisakkipään huiputus oli vuorossa tänään. Ja hyvin ehdittiin ennen sadetta. Tai siis ei ole vieläkään satanut. Nyt jo paistaakin. 🙂

Ja kurunpohjissa, etelärinteillä on jo vihreää!

Tässä sama maisema kuin eilen mutta nyt pohjoisesta etelään. Etualalla Kiilopää ja taustalla Nattaset.

Saunan lämmittelin ja tsadaa: pulahdin purossa: + 6 C ei innostanut polskimaan, mutta talviturkki on nyt heti kesäkuun alussa heitetty!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Aurinko laskee enää tunniksi horisontin alapuolelle, joten melkein yötön yö jo. Iltakymmeneltä aurinko vielä korkealla, ja pihalla lämmin tunnelma.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Nyt se tuli – Lapin kesä!

Eipä eilen alkuillasta olisi uskonut että tänä aamuna saadaan aurinkoisessa, häilkäisevän kirkkaassa auringonpaisteessa ”nostaa” siniristilippu mökin terassin tolppaan Suomen jääkiekkokullan kunniaksi.

Seuraava ”rasti” olikin sitten vähän hakusessa: millehän näin kauniina päivänä, Lapin kesän alkaessa, ryhdyttäisiin? Paljon olisi tekemistä, tunturiinkin mieli tekisi, Kuukkelissakin olisi käytävä, eikä ihan vaan chillailukaan huonolle maistuisi…

Ja niinpä sitten tehtiin noita kaikkia. Pehtoori päätti juuri tänään tehdä Tuulentupaan uudet portaat: vanhat olivat jo vanhat. 😉 Ja monta osumaa ottaneet. Ja kotoa tuotiin terassirempasta jääneet kappaleet, ja nehän riittivät justiinsa. Ehkä huomenna kuvailen uudet. Mie keskityin kaiken siivoiluun, pyykkäilyyn, manklailuun, touhuihin sisällä ja ulkona, purolla ja saunalla. Ja hihkumaan ja ihailemaan valoa. Nauttimaan hiljaisuudesta, levosta, olosta, luonnosta, ”poissaolosta”.

Puolenpäivän aikaan piipahdimme kylillä; pikku-Kuukkelissa ei ollut ketään muita kuin me ja yksi myyjä. Eikä raitillakaan montaa kulkijaa.

Palattuamme tein mökillä lounaan (= muutaman hyvän leivän) ja päätimme lähteä syömään ne tunturiin. Kiilopäälle ajelimme: sieltä Poropolkua Ahopäille. On jo ”perinne” käydä touko-kesäkuun vaihteessa täällä.

Tiukka itätuuli vei lämpöä, mutta oli sitäkin jo yli + 15 C kun mökille parin tunnin mini-patikalta palasimme. Ja hommat jatkui, jopa niin, että saunan lämmitys oli unohtua.

[Taustalla Kiilopää, jonka paljakassa vielä aika paljonkin lunta.]

Aivan selvästi ollaan siirrytty loma-aikaan, koska söimme vasta ”Välimeren aikaan”. Taisi olla vasta seitsemän kieppeissä, ei voi tietää tarkkaan. Ei ole tietoa kellosta, ja tiedättekös, olin monta tuntia pihalla ihan ilman puhelinta, Hullun huolettomana.

Ai, että. Lapin luonto, Lapin kesä! Ehkäpä sitä riittää vielä huomiseksikin.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Lapin kesää odotellessa

Puro solisee harmaassa, sumuisessa toukokuun illassa. Se virtaa vuolaana, ei pulputa pienesti, ei solise hiljalleen, vaan tuntureiden lumipeitteiden sulamisvedet kulkevat vauhdilla ohi mökkipihan reunalla. Meidän purossamme voisi nyt uida, ei ainoastaan pulahtaa. Voisi jos tarkenisi.

Alkuiltapäivästä tullessamme piha oli melkein mystisen sumun peitossa, – ja lämpömittarin lukema +6 C. Ei paljon lämpimämpää kuin pääsiäisviikolla kun täältä viimeksi lähdimme kohti Oulua.

Lapin kesä ei vielä ole edes alkanut, mikään ei kuki, koivujen vihreä on etsittävä, ohimennen sitä ei näe. Mutta eipähän ole allergiaoireitakaan.

Olin pari tuntia purolla ja pihapiirissä. Siistimässä, keräämässä risuja, harjailemassa, haravoimassa. Ja vain istumassa puron rannalla. Vain olin. Ihan vaan annan ajan kulua.

Kyllä sitten myös kuvailinkin. Nyt mukava kun on läppäri, jossa pelittää Adobe – kuvankäsittely kuuluu mökkieloon. Viimeksi sen puute harmitti aika lailla.

Tästä pirtin pöydän äärestä ulos näyttää nyt tältä. Tuo valkoinen läikkä on lunta. Sitä on mökkitien päädyssä vielä niin ison kasat, että pieniä piiloja niihin voisi kaivaa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Hiihtopäivä

Saariselän latuverkosto on laaja ja hyvin huollettu! Ja latujen varsilla on päivätupia ja latukahviloita, joissa useimmissa on tullut piipahdettua vuosien varrella. Joko yli 30 vuotta sitten tai muutaman edellisen vuoden aikana. Rautulammella en muista koskaan ennen käyneeni, ja kun siellä päivätupa paloi pari vuotta sitten ja nyt on uusi (paljon keskustelua aiheuttanut) tupa valmiina ja nyt kun tuntuu, että hiihtokunto yltää sinne ja takaisinkin, niin päätimme yhdessä (sic!) lähteä tänään sinne.

Aie vaati aurinkoa ja lupaavaa luistoa parinkymmenen kilometrin lenkille, ja nämä ehdot näyttivät aamulla täyttyvän.

Pitkästä aikaa hyvin nukutun yön jälkeen aamuyhdeksältä lähdimme (ensin autolla) reppu pakattuna eväillä, kahvilla ja kameralla kohti Suomen ladun majaa Kiilopäällä.

Sieltä retki alkoi ylös tunturin kuvetta haarakäyntiä pari ensimmäistä kilometriä. Ja aurinko paistoi aina vain komeammin. Niin hyvä olo. Kun eilisen illan ja yön oli satanut pakkaslunta ja aamulla latukone ajellut, niin ladut pehmeät – siis ei lentävä keli, mutta ei myöskään vaarallisia laskuja. Uskalsimme nauttien lasketella kohti Rautulammin laturisteystä.

Ja sitten! Latu Rautulammelle oli ajamatta, vain aika tukkoinen luonnonlatu, joten yhteispäätöksellä skippasimme alkuperäisen suunnitelman: siispä hiihdetään Luulammelle.

Niin tehtiin. Melkein ruuhkaisessa latukahvilassa nautimme kaakaon (minä) ja kahvi-munkin (Pehtoori) ja taival jatkui Rumakurulle. Aurinko paistoi, suksi kulki, ei huolen häivääkään. Lappi!

Retkieväiden jälkeen kohti Vahtamapäätä ja kohti Ahopäitä. Aurinkoa, hiljaisuutta, liikkumisen iloa.

Hiljalleen alkoi tuuli nousta, ei paha, mutta jo pilveili, vastatuuleili.

Nousimme Ahopäälle, laskettelimme tovin, ja taas tamppaamista. Kunnes Kiilopään keskus jo näkyi. Leppoisaa laskettelua pehmeällä latu-uralla…

Ehkä tämän kuvauksen perusteella voi saada sen käsityksen, että ollaan hiihdetty vähintään 50 km mutta ehei, se parikymmentä tuli täyteen. Ja siihen olen oikein tyytyväinen. Oli ihan hurjan hieno hiihtopäivä. Toivottavasti kausi jatkuu vielä muutaman päivän…

Rantasauna, toissapäiväisen vierasillallisen rääppiäiset ja päiväunet täydensivät tämän päivän. Elämä on. Hyvä päivä tänään.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Kaunispäällä tänään ja kauan sitten

Urheilija ei tervettä päivää …

Sataa lunta. Sataa tiheästi, sataa pientä, tuiskunkaltaista kuivaa, kaiken peittävää pakkaslunta. On satanut jo monta tuntia. Tälläista oli säätiedotuksessakin uhkailtu, joten oli hyvä lähteä heti aamusta ulkoilemaan.

Pehtoori vaihteeksi pihan raivaukseen (se kun on tällä mökkilomalla ollut ihan vain hänen to-do-listallaan) ja myös valmistelemaan huomista etelään lähtöä. Minulla tavoitteena Kaunispään huiputus suksilla. Aika vähän olen tiukkoja ylämäkiä (pl. eilinen Iisakkipäälle nousu) harrastellut yleensäkään ja tällä lomalla erityisesti; oikea käteni, olkapääni, hartiani ovat olleet lähinnä vain rytmittäjänä ja tasapainottaja hiihtäessä, ei paljon tasatyöntöjä alamäkeen tai nousua avittavaa lykkimistä niillä ole tehty. Mutta nyt sitten ajattelin, että viimeisenä päivänä voisin riskeereta. 🙂 (Tiedän: ei kovin suuria nämä minun juttuni.)

Kaiken kaikkiaan hiihtäminenhän on ollut hyväksi olkapäälleni ja ”määrittämättömille rintakivuille”. Pieni, ponnistusta vaatimaton, kovin korkealle nousematon, toistuva liike on ikäänkuin ”avannut” kivulloista oikeaa puoltani. Lääkäri puhui jopa kuntoutuksesta. Aika vähän särkylääkettä olen tarvinnut. Ennen tänne tuloa osteopaatin käsittelyt ja fysiatrin antamat muutamat kortisonipiikit, täällä kylmägeelipaketti saunassa ja muutenkin, sekä nivelgeeliä toistuvasti – ja voila! Olen melkein unohtanut koko säryn.

Ja torstainapa sitten kuulen, missä jamassa yläkroppa on, mitä kaikkea ongelmallista siellä näkyykään, kun magneettipömpeliin joudun heti aamusta sulahtamaan. Viimeksi kun täältä lähdettiin, oli silloinkin huoli terveydestä: mammografia (rintasyöpäepäilyn vuoksi) ja mahalaukun tähystys (”varmuuden vuoksi” sanoi lääkäri) odottivat Oulussa. Toki myös tyttärenä ja mummina oli palattava Ouluun. Tällä kertaa ne eivät ole syynä huomiselle etelään lähtemiselle.

Nyt on oltu jo reilu kaksi viikkoa, eikä olisi mitään vaikeuksia olla vielä vaikka viikko. Ei mitään vaikeuksia. Pienet, suuret päivät täällä kaikesta irti – melkein. Ja nyt on kuitenkin lohdullinen, aika varma olo, että pian taas tänne palataan.

Huipulle ja alas

Kaunispään huipulle olen noussut autolla, linja-autolla, maastopyörällä, läskipyörällä, hiihtohissillä (tuhansia kertoja!), kävellen, patikoiden, hangessa tarpoen, mutta en (kai) koskaan ennen murtsikoilla. Alaspäin olen tullut niilläkin, mutten itse kavunnut ylös. Tänään sen tein.

Olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset. Juuri kun aloin olla huipulla, nousi sumu, joka vei näkyvyyden melkein nollaan.

Onneksi alaspäin lähdettyäni, noin puolen kilometrin jälkeen, sumu jäi tunturin laelle ja alhaalla oli jo parempi näkyvyys. Ja lopultakin, hyvä olo jäi tästä lenkistä.

Aikoja sitten

Olen käynyt Kaunispään huipulla ensimmäisen kerran kevättalvella 1965 (tai 1966). Tarkoittaa, että olen näillä huudeilla kulkenut jo pian 60 vuotta!

Menneestä välähdyksiä. Kaunispään ensimmäisestä reissusta, ja laskusta alas yhdessä tätini kanssa, on kaitafilmin pätkä olemassa. Siitä otin muutaman screen shotin iloksenne. Toivottavasti iloksi. Tuosta on siis yli puolivuosisataa aikaa.

Huom. (inhoamani 🙂 ) rusetit tyylikkäässä rinne/hiihto-lookissani!! Lisäksi Ray-banit vai sittenkin vain ihan lasten aurinkolasit =) ja skottiruutuinen kypärälakki, ja hanskat sävysävyyn. Se oli silloin.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Ruoka ja viini Viini

Luonnossa

Toisin kuin toive ja tapa täällä on ollut, eivät yöunet ole vieläkään kovin kummoisia. Mutta lyhyet yöt tarkoittavat pitkiä päiviä. Ja tänään se on ollut hieno asia. Tänään on ollut hienoin sää ”koskaan”. Saariselkä on kylpenyt valossa, auringossa, kimmeltänyt valkoisten hankien valaisemana. ”Aina ennen” hiihtolomilla oli tällaista. Ja tänään. Lapin luonto on taas näyttänyt kauneutensa, hellinyt ja helpottanut.

Aamukuudelta oli pakkasta turhankin paljon (- 23 C), mutta maltettiin odotella (kirjoittelin äidin elämäkertaa, pyykkihommiakin, Pehtoori ristisanojen ja uutisten parissa) lauhtumista. Seurasimme tiaisten, punatulkkujen ja urpiaisten pitkää brunssia. Minä en edes pidä linnuista, mutta nämä ovat saaneet minut tykästymään. Kilokaupalla on niille auringonkukansiemeniä roudattu. Metka niitä on katsella samalla kun kirjoittelee,,,

Puolenpäivän aikaan aurinko paistoi korkealta. Sini-valkoinen maisema pakotti jo ulos, purolle, puron varteen kävelylle kameran kanssa.

Tuosta voisi tehdä kortin, tai alumiinitaulun kylppäriin, eikö? – Tunturipuron valoisa, pehmeä kaunis talvi. Vuodesta toiseen näistä näkymistä nautin, luonnon kauneutta ihastelen. Siitä ilahdun, hämmästyn, kuinka hyvällle tällaisen näkeminen aina vain tuntuu hyvälle.

Iltapäivällä pakkanen putosi alle kymmeneen, joten oli aika ladulle. Ajatella, että on tullut sellainen aika, että minäkin oikein odotan pääseväni hiihtämään. Pehtoori palatessani kyselikin, että oisitko 10 vuotta sitten uskonut noin paljon hiihtämisestä taas innostuvasi. – No en olisi. Mäkeen olisin entisinä aikoina tänäänkin mennyt. Mutta tänään ladulle. Oi, että. Eihän se pakkasella, metsätaipaleilla suksi mitenkään lentävästi kulje, mutta entä sitten. Prospektorin pitempi lenkki oli niin hyvä. Kaikki muu unohtui hiihdellessä, kimmeltäviä hankia ja sinitaivasta katsellessa.

Illansuussa, pihvipäivälliselle avasimme vävyltä joululahjaksi saadun punaviinipullon. Mistä lienee oli moisen primitivon tilannut, ja vaikka ihan kaikkea ei ole vielä nautittu, on se hyväksi, jollei jopa erinomaiseksi, jo todettu. Primitivon lempeä makeus, jonka kohtuullinen 🙂 (16,5 % !!!!) alkoholi terävöitti ryhdikkääksi nautinnoksi. Arvostan myös tyylikästä etikettiä, ja lahjaa! Lyhyesti viinin nimi: Es.

Illan ohjelmassa ollut C-Moren sarja ”Kämppikset” – harmitonta viihdettä, välillä onnistunutta dialgoia, kesänäkymiä. Ja nuorison kanssa chattailyä. Lauantai lopuillaan…

Lappi

Maailmaan rauhaa

Se oli vuonna 1972, kait, keskikouluaikana kuitenkin, siis puolivuosisataa sitten, kun parin luokkakaverin kanssa teimme tinasta peace-merkit. Se oli silloin tärkeä juttu, ja meillä monilla, pojilla ja tytöillä oli sellaiset poolokaulusvillapuseroiden päällä. Eihän me enää mihinkään hippisukupolveen kuuluttu, eikä alle rippikouluikäisinä kovinkaan tiedostavia oltu, mutta ei ainakaan meillä kotona nyt ihan riemusta hihkuttu, kun sellaista tinaista rauhanmerkkiä kaulassani kannoin. Silti minulla on se vieläkin tallessa.

Siihen aikaan monet (vanhemmat ihmiset) liittivät peace-merkkiin jotain hippiliikkeeseen, nuorisovallankumoukseen, myös vasemmistolaisuuteen, jonkinlaiseen aatteellisuuteen viittaavaa. Olihan siinä sitäkin: aatteellisuutta, jotain niinkin pahaa kuin rauhanaatetta, toivetta maailmanrauhasta. Sodankokenut edeltävä sukupolvi varmaan katsoi varhaisteinien ja opiskelijoiden peace-merkkien kantamista turhanaikaisena hömpötyksenä, mistään mitään tietämättömien ”nykynuorten” villityksenä.

Mutta eihän se niin ollut. Kyllä maailmanrauhaa silloin haluttiin, suurella tunteella. Idealisteja oltiin. Niitä tarvittaisiin nytkin. Enemmän idealisteja, enemmän maailmanrauhan, ei maailmanvallan havittelijoita. Autttaisiko se nytkään? – Niin surullista, pelottavaakin on tämä.

Metsään oli hyvä paeta. Tarpoa hangessa, kulkea tietämättä, missä olen. Olla rauhassa. Kiitollinen siitä. Siitäkin.