Lappi – Sivu 12 – Tuulestatemmattua

Iloja ja suruja yhdelle päivälle

Varoituksen sana, nyt tulee kyynelehtivää vuodatusta, vuodatusta siitä, kuinka on surullinen ja surkea olo.

Jo paljon ennen joulua, kun Juniori ilmoitti töihin lomatoiveensa tälle vuodelle, merkittiin kalentereihin, että ainakin hän ja muksut, ehkä myös R. jos saa loman, tulevat hiihtoloman aikohin tänne möksälle meidän kanssa, – mekin järjestimme tulomme tänne juuri tälle viikolle.

Sekä Apsu että Eevi olivat etukäteen mielissään, moneen kertaan muisteltiin viime vuoden mukavaa lomasta, ja suunniteltiin, mitä kaikkea mukavaa taas tehdään (lumilinna, mäenlaskua mökkitien päässä, kylpylä, porofarmi, Suomen pisint pulkkamäki, Kaunispään munkit, takkatulta, poronkäristystä, kylpylää, pullaa ja Souvareita, yhdessäoloa ja pelaamista, Mario & prinsessa Peach -show, brunssiaamiaisia, Kuukkelista viikonloppukarkit, luppoilua ja lomailua). Enkä se ollut vain minä, joka näitä juttuja jatkoi ja joista innostui!

Koska R. ei saanut lomaa tähän viikonloppuun, Juniorin ja muksujen oli tarkoitus tulla huomenna junalla Rovaniemelle, josta Pehtoori heidät hakisi tänne. Näin muksujen ei tarvisi kaksistaan kärvistellä takapenkillä kuutta tuntia.

Eihän se nyt niin menekään. Jo alkuviikosta tuli tieto, että Apsulla on flunssaa, ja tänään sitten varmistui, että Eevis on sen verran (= aika lailla) kipeä, että Juniori (viisasti kylläkin, vaikka vastoin lasten toivetta) päätti, että eivät reissuun lähde. Vaikka kuinka olen jo pari päivää tähän koettanut varautua, ei nyt hyvälle tunnu.

Semminkin kun näin kävi TAAS. Vuoteen yhtäkään lasten lomaa ei ole mennyt niin kuin oli suunniteltu, toivottu.

Ja iso ongelmahan tässä taas olen minä itse: mie aina niin ootan ja värkkäilen. Ehti Pehtoorikin ison lumilinnan lapsille tehdä, mie täytekakun, ja paljon muuta. Mutta – hoen koko ajan itselleni, että eihän tämä nyt niin iso juttu ole. Ja kuitenkin ”vain” kurkunpääntulehdus tms. Mutta ikävä muksuja on. Ihan hiton ikävä.

Yritän käyttäytyä kuin vastuullinen äiti ja mummi, enkä enää tupise. Kunhan mukelot nyt paranevat.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja tänään paljon hyvääkin. Aamupäivällä (paitsi että laittelin ruokia, täytekakun yms. huomista varten valmiiksi, – en sentään ehtinyt pedata sänkyjä valmiiksi!!) siivosin vielä kaappeja (nyt on viideksi vuodeksi nämä hommat tehty), odottelin pakkasen lauhtumista ja sitten ladulle!!!

Sää paras mahdollinen ikinä! Ihan tyven, – 1 C, aurinko sinisieltä taivaalta, ladut priima kunnossa.

Tein eka kertaa ikinä kännykällä videokoosteen ladulla napsimistani kuvista. Olin Kakslauttasen ja Rönkönlammen huudeilla. Klikkailehan auki. Kerro jollei toimi, jotta tiedän ryhtyä opettelemaan toimivaa videon liittämistä. 🙂

Tässä vielä varmuuden vuoksi muutama still-kuva oikealla kameralla filmattuna ja kuvankäsittelyllä hifistelty.

Lappi Mökkielämää

Mökkitiellä ja ladulla

HIljaista ja ruuhkaista.

Mökkitien varrella oleva vesijohdon veto-operaatio on paitsi maisemallisesti ikävää, myös liikennöintiä vaikeuttavaa. Välillä pääsee kulkemaan ongelmitta, välillä on odotettava hyvä tovi, että kaivurin kuljettaja saa tien putsatuksi ja siirrytyksi sivuun. Aamusella pääsimme Kuukkeli-reissulla helposti ohi, mutta puolenpäivän jälkeen tie oli taas tukossa ja siltarummut Hangasojan kohdalla myllerryksessä.

No eipä minulla kiirettä; pääsin aikani odoteltuani ohi, sekä mennessä että tullessa. Tullessa toinenkin este: lähitienoon pari vuotta vireillä ollut iso mökkiremppa/laajennus oli sekin levittäytynyt tielle katkaissen kulun. Olipa minulla aikaa odotella. Täällä kun ei kellonajoista tai aikatauluista kovastikaan väliä.

Pehtoorin lämmittämään saunaan ehdin ihan hyvin.

Saunan lämmitykseenkin kaivuriprojekti vaikutti: tänään kun oli se päivä että vesijohto- ja viemärilinjaa kaivettiin puron poikki. Mehän ollaan kaivuuväylän alajuoksulla, joten ei ole mökkipuron vesi kirkasta nyt. Mökin hanasta porakaivovettä sisältä oli tunturipuron sijaan saunalle kannettava. Tämmöisiä ensimmäisen maailman ongelmia tänään: ruuhkaa Hangasojantiellä!

Mutta ladulla ei ollut ruuhkaa. Hiihtelin Savottakahvilan pihasta Rumakurulle. Eikä montakaan vastaantulijaa, eikä taukopaikallakaan kuin muutama hiihtelijä. Kaukana parin vuoden takaiset jonot päivätuvilla: silloin esim. Piispanojalla hiihtolomalaiset odottelivat päivätuvan pihassa vuoroaan päästäkseen makkaranpaistoon tuvan sisälle tulipaikan äärelle.

Tänään ei korona-ajan kotimaan matkailubuumista tietoakaan: hiihtolomalaiset ovat taas lennähtäneet Kanarialle ja Thaimaahan, eikä päivätuvilla turvavälejä mittailla ja puuceet ovat auki. Siitä tietysti hyvä mieli, ja onneksi turisteja sentään näihinkin maisemiin on riittänyt.

Jostain syystä tämä kelo on mieleiseni. Se on jonkinalainen toteemi.
Ja ladun vierellä oleva hiihdon kieltomerkki! 😀

Rumakurulle olen hiihtänyt ensimmäistä kertaa joskus 1970-luvun vaihteessa, – juuri ennen kuin ”laskettelu-urani” alkoi. Noihin aikoihin Rumakurun lenkki oli äidin vakiolenkki lumisateisina ja tuulisina päivinä. Se on aika suojaisa kuitenkin… Sen yhden kerran sen teininä hiihdin, – kunnes Järviset vaihtuivat Blizzardeihin! Tänään sitten taas perinteistä. 😉 Hyvä oli hiihdellä, käsikin toimi, vain pari pakkasastetta, välillä välähdys sinitaivaasta. Mikäpä täällä … Vielä on latuja jäljellä.

Lappi Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Vellinsärpimällä, Fienossa ja Cunkin kanssa maailmalla

Mökkipihassa myrskyää. Tuntureilla myrskyää. On kova myrsky. Ilmatieteen laitoksen mukaan 13 m/s, puuskissa 22 m/s. Puut ovat vaarallisen näköisesti kallellaan, hieman huolissani tarkastelin mökkipihan puita: eihän ole kaatumisuhan alaisia? Hanget ovat kyllä jo nyt täynnä roskaa, oksien kappaleita… Onneksi ei tarvetta lähteä minnekään.

Aamupäivällä fön-tuuli oli leppeä ja lempeä, menomatkalla myötäinenkin. Ja viikon paras keli. Luistoa oli. Hyvin kulki.

Tänään hiihtelin liki tasaisella, Luttojoen rantaa myötäillen Saariselän hiihtoportilta Vellinsärpimälle. Ei ollut velliä, pieni purkki tuoremehua oli riittävä eväs. Päivätuvassa joku oli sytyttänyt piisinkin, tuoksu jo mieluinen ja mukava tuntureiden katveessa talvisessa aamupäivässä.

Ja sitten taas huomioita ”latumuodista”: italialaisnaisten toppaminihameiden lisäksi on todettava, että islantilaisneuleita on muutamia tunturissa näkynyt, enkä tänään ollut suinkaan ollut ainoana riddari ylläni! Niinpä vain nuorehkon pariskunnan kanssa ladulle lähtenyt bichon frisee (tms.) oli puettu kauniiseen punavalkoiseen koirariddariin! Minä ja koirat! Noh, koiraladun nimellähän tuo Luttojoenvarren latu kulkeekin. Mutta hyvä oli hiihdellä.

Tänä vuonna hiihto ei ole ollut niin hyvä olkapäävaivan kuntouttaja kuin viime vuonna, ja aika lailla jumissa on koko yläselkä. MUTTA! Minun (ja oikeastaan koko perheen) ”oma” hyvä, vuosikymmenen ajan luottohierojana ollut L. on lopettanut vastaanottonsa Saariselällä. Oli siis hakeuduttava Kylpylä Aurora Spa -hoitolaan. Noh, ei huono, mutta monopoliasema näkyy myös hinnoissa!! Huoh!

Tälle päivälle oli suunniteltu ja sovittu myös ulkona syöminen. Ei ollut yhtäkään syytä, miksei oltaisi menty Fienoon. Oikeasti ehkä paras pizza ikinä! Oli minulla kyllä nälkäkin! Mutta joka tapauksessa perfetto! Sitä paitsi siellä on mukava tunnelma.

Ei viimeisten neljän mökkireissun aikana olla syöty ulkona missään muualla kuin Fienossa. Miksi olisikaan!

Ja nyt vuorossa illan leffa tai yksi jakso brittisarjaa nimeltä: Cunk on Earth. (Kiitos ES vinkistä!)

Lainaus Hesarin sivulta:

Cunk on Earth (2022), jota voi nyt seurata Netflixillä. Sen edessä tuntee välillä halua itkeä, mutta useammin kuitenkin naurattaa kovasti; niin yllättävä, absurdi ja terävä se on.
Cunk on Earthin genre on mockumentary eli muka-dokumentti, ja se parodioi perinteisiä valistusohjelmia, joissa vakava Sir David Attenborough tai Simon Schama kulkee ulkona, heiluttaa ilmeikkäästi käsiään ja puhuu sivilisaatiosta. Välillä keskustellaan asiantuntijoiden kanssa museoissa tai tutkijankammioissa.

Bloggailu Lappi Mökkielämää Valokuvaus Viini

Juhlaa ladulla ja mökillä

Hieman alkaa jo itseänikin epäilyttää, että onko latukuvien loputon sarja enää mielekästä, mielenkiintoista, tarpeellista täällä blogissa. Mutta juttuhan on niin, että perustelen kameran raahaamista hiihtolenkille mukaan a) sillä, että kuvaaminen on mitä mainioin tekosyy pysähtyä ylämäessä hengähtämään 😀 ja b) sillä, että ”pitäähän blogiin saada kuvia”. Kalenterikuvien kerääminen kun ei taida enää olla syy Canonin kuljettamiseen jokaikiseen tunturin rinteeseen ja kurunpohjaan.

Noh, joka tapauksessa. Tänään vuorossa Iisakkipään huiputus hiihdellen.

Niistä Saariselän varsin tiheän latuverkon taipaleista, jotka minä olen hiihtänyt, taitaa juuri tuo Iisakkipään lenkki olla kaikkein vaikuttavin. Alkumatka kulkee metsän läpi, kapeissa notkelmissa, vähän pimeissä kurunpätkissä ja osaksi aika tymäkästi nousten.

Muutama kilometri on pelkkää nousua! Ja mikä ilo onkaan kun on mukana kamera! On ”pakko” pysähtyä kuvaamaan.

Laskussa Iisakkipäältä kohti Kiilopäätä aurinko sai ympärilleen komean halon. Toki olen kuvankäsittelyllä sitä korostanut.

Mutta kaikkinensa hienot maisemat olivat. Pyhimyskehä kuvan vasemman reunan tunturin yllä!

Neljänladunristeyksestä alkaa hulppea laskeutuminen Hirvaskuruun. Tällaisella pakkaskelillä laskukin on hiihdettävä, mutta vauhdilla se alamäkeen sujuu.

Ja toinen kohokohta päivässä tietysti ruoka. Sunnuntaina vähän parempaa…

Tämän päivän menussa oli metsästäjän leike (Hangasojan viimeiset haaparouskut kastikkeeseen), juuripersiljaa parmesaanilla ja mantelijauheella, pikkelöityä punasipulia ja salaattia.

Viini nautittiin ennen ja jälkeen ruoan. Se kun ei ollut mitään pihviviiniä. Sain sen lahjaksi Juniorilta ja R:lta. Olivat tilanneet sen kiitokseksi minulle Saariselän Alkoon, josta kävimme sen eilisellä kauppareissulla hakemassa. Viini paljastui Alsacen Cremantiksi: Mure! Erinomainen, samppanjan veroinen, parempi kuin moni halpis samppanja. Aromia, makua, intensiivinen, pitkä jälkimaku.

Ja kun eilen mentiin kauppaan, minun oli huolehdittava, että on henkkarit mukana. Muistattehan tämän, kuinka olen ollut pahoillani, ettei minulta ikinä ole kysytty papereita. Ja eilen kysyttiin! Siitäkin iloitsin perhechatissa, kun kiittelin nuoria lahjasta. Mikä sitten sai ”tilaisuudessa” läsnäolleen Pehtoorin sepittämään Whatsappiin tarinan, joka (luvallaan) on tässä julkaistava:

Juhlava tilaisuus, Lapin Kansan toimittaja teki haastattelun ja kuvaaja tallensi tapahtuman. Saariselän VPK:n torvisoittokunta soitti fanfaarin ja isänmaallisia lauluja! Antero Kuukkelista piti unohtumattoman puheen henkkareiden kysymisen tärkeydestä ja toivotti vielä äipälle hyvää vointia sekä ojensi samalla kunniakirjan, jossa luvattiin +-2% alennuksen kaikista Kuukkelin leivonnaisista ja Sandelssin oluesta! Tilaisuus oli mieleenpainuva ja monen silmäkulmassa näin kyyneleen.🍾💐

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Niin hyvä tänään

Lapin hulluus … mitä se lieneekään. Mutta siihen minut on jo varhain, viimeistään teininä, opetettu. Sen opin aika helposti. Elämänikäinen hulluus tämä on ollut.

Tänään, huikean lauantain iltapäivänä, taas kerran mietin, kuinka onkaan hienoa, että näissä maisemissa kesät talvet, syksyt keväät, olen saanut jo vuosikymmeniä lomilla olla ja kulkea. Mietin, kuinka paljon elämästäni olisi puuttunut, jollei siinä Lapilla, Saariselälllä, Hangasojalla olisi ollut oma tärkeä kolonsa, kaipuunsa, olonsa, onnensa.

Rantasaunan (jonka Pehtoori oli lämmittänyt valmiiksi odottamaan paluutani hiihtolenkiltä) lauteilla sitä ääneen ajattelin, ja Pehtoori (joka melkein jokaisella Lapin reissulla on mukana ollut ja ihan yhtä lailla hurahtanut hänkin) totesi, jotta jollei olisi Lappia, olisi mökki jossain muualla ja siihen samanlainen tunne. Ehkäpä, mutta en ole ollenkaan varma. Mökki jossain Kainuun vaarojen kupeessa, Hailuodossa meren rannalla tai Savon sydämessä? MIkseipä! Mutta. Mutta kun Lappi on eri!

Hoksaathan nuo kristallit hangella? – Onnen rippusia. Valoja elämässä.

Vastoin alkuperäisiä aikeita (Iisakkipään ylitys etc.) teinkin tänään lyhyemmän lenkin. Ja otin oikean kameran mukaan. Mehupurkin, ja pari palaa suklaata. Ihan pelkkää nautintoa siis.

Tänään on vielä ollut ”vaihtopäivä”: etelän hiihtolomalaiset ovat lähteneet, keskisuomalaiset tulleet, joten laduille ei monikaan vielä ehtinyt/lähtenyt. Siellä oli mahdottoman hiljaista (äänikirjan suljin ensimmäisten minuuttien jälkeen), levollista, täysin tyventä, ilmaa kirkastava pikkupakkanen, ei luistoa juurikaan, mutta väliäkö sillä. Mie ”oleilin” ladulla melkein pari tuntia, ehkä noin 13 kilometriä, – väliäkö numeroilla.

Niin olin kiitollinen – kaikesta. Kaikesta.

Lappi Mökkielämää

Talvi-Mattina vähän on paljon

Se on talvi-Matti tänään. Vanhassa kalenterissa myös karkauspäivä. Matin päivä jakaa talven, siitä siirrytään kevättalveen. Täällä Talvi-Matista enemmän.

Onhan tälle päivämäärälle paljon synkempikin kalenterimerkintä – on jo vuosi kulunut.

Mutta täällä maailman laidalla väistämättä päällimmäinen ajatus kuitenkin on, että on talvi. Paukkupakkanen on ohi, – ainakin tällä erää.

Tänään minun hiihtolenkkini niin pitkä 🙂 (Kakslauttanen – Kiilopää – Kakslauttanen (Sivakkaojan kautta)), että valo ehti vaihtua kylmästä lämpimään. Vai olisiko sittenkin niin, että vauhtini on niin hidas? Tai että valo tulee eri suunnasta?

Sivakkaojassa on jotain ”aaltomaista” -muotokieltä näin talvella.

Ladun jäljistä tulikin mieleen toissapäiväiset ”mysteerijäljet”. Kyselin biologiystäviltä niistä, ja vahva epäily on, että ne ovat näädän jäljet. Aika jännä juttu! Näkisipä sen näädänkin.

Joka tapauksessa: olipa taas ilo hiihdellä, tänään vähän syrjässä, ihan itsekseen, ilman mitään ruuhkaa, luonnosta ja valosta nauttien.

Nyt on syöty hyvin, on melkoinen raukeus ja aika vetäytyä telkkarin ja takkatulen ääreen.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Kuvat kertokoot!

Pakkasaamu oli vähän lamaannuttava, – tovin mietin, jotta meneeköhän ihan vaan kylppärin siivouksessa, kokkaillessa ja neuloessa tämä päivä, mutta ehei! Jo aamupäivällä uskaltauduin ulos, pieni kävelylenkki Ylä- ja Ala-Hangasojanteillä. Ja puronrannassa tietysti – Canon kaverina. Ja iltapäivällä jo aika ladulle.

Isompia ei ole kerrottavaa – ehkäpä kuvat kertovat siitä, että oli hyvä, aurinkoinen pakkaspäivä.

Noita jälkiä lumessa jäin miettimään? Kiertävät kahta puolta puuta? Neliöitä, tasaisia. (Joku blogin lukijoista saattanee tunnistaa metsän reunan mökit… 🙂 )

Oravat?

Samaan aikaan toisaalla: Pehtoori kaivoi notskipaikan esiin. Notskimakkara lounaaksi ? – Kun ei muutakaan ole tarjolla. 🙁 Ja huom. Alasuq Polar toimii – 20 C -lämmössä/kylmässä edelleen hyvin ja tyylikkäästi – ainakin täällä mökkimaisemissa. 😀 Karvalakki (Mielensäpahoittajan?) olisi ehkä korvattava Alafosslopi-pipolla. 😉 Mutta lämmin noin. Siis hyvä.

Iltapäivän puolella aurinko edelleen helli, eikä minulla kovinkaan tähdellistä puuhaa, joten ajelin kylille, Saariselän keskustan latujen lähtöpisteeseen – ja keskelle turistihiihtäjien rykelmää.

Intialaiaisa lapsiperheitä ja italialaisia jo jotain osaavia nuoria aikuisia oli ensimmäisen kilometrin matkalla treenailemassa melkein ruuhkaksi asti.

BTW: kahdella italiattarella näin toppahameet!! Ovatkohan ihan soveliaita hiihtokamppeita sittenkään – toteaa tyytyväisenä (kateellisena ?) goretexeihin yms. pakkaantunut juuri uudelleen hiihtämään oppinut oululainen (kukkahattu/omatekemäpipopäinen, melkein paikallinen). 😀

Joka tapauksessa aika takkuisesta kelistä huolimatta niin kaunista, – kuten Välimaan risteyksessä yhden selvästikin elämäntapahiihtäjäherrasmiehen (onko yhdyssana??) kanssa totesimme. Ja hän se sanoi, että tänään ei suoriteta, vaan vain hiihdellään. Mielelläni olin samaa mieltä!

Joten jätänpä tämän nyt vain tähän!

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Pakkaspäivänä Ivalossa ja ladulla

Elämänmeno ja päivien kulku mökillä ollessa määräytyy paljolti valon ja sään mukaan. Aamulla sen jälkeen kun on löytänyt rillit nenälleen ja villasukat jalkaansa, tulee seuraavaksi katsottua ulkolämpömittaria, taivaan väriä ja ilman laatua. Tänään seitsemältä: – 25 C, pilvetön taivas, aurinko nousemassa. Siis ei aamuladulle!

Koska tällä viikolla olisi joka tapauksessa edessä Ivalossa käynti, päätimme hoidella sen heti alta pois odotellessamme pakkasen hiipumista. Vähän jännitimme, olisiko mökkitie aamulla poikki, pääsisimmekö vesijohtoremontin ohi. Pääsimmehän me, kun tovin odottelimme, että kaivuri siirsi soran pois edestä.

Ivalossa käyntiin (33 km suuntaansa) on usein eri syitä, kuten rautakauppa, kalaostokset, joku tilpehööri sähkökaupasta tai Euronicistä, Alko, apteekki, kukkakauppa, kesällä ”tori” = pieni kioski, jossa on mansikoita, kirsikoita, uusia perunoita, jne. Ja nyt jo toista kertaa Extra Piste.

Nuoriparihan sen on bongannut, ja meille suositellut. Se on sellainen paikallinen Tokmanni, monipuolisempi ja jotenkin siistimpi. Ja metka juttu on se, että siellä on kaikkia, siis kaikkia islantilaislankoja yksi pitkä seinällinen. Sellaisiakin, joita monen islantilaisneuleisiin hurahtaneen tiedän tilanneen suoraan Islannista. Extra Pisteellä ei ole verkkokauppaa, mutta sähköpostitse ovat jotkut kyllä tilanneet ja haluamansa saaneet. Mie ostin tänään ´ihan vaan varuilta´ muutaman kerän. 😀 Ja toki sieltä löydettiin edullisia siivoustarpeita ja konetiskiainetta etc. K-marketista haettiin kalaa ja spessuruokaa ja Euronicsista uusi hiiri. Ei siis mikään hukkareissu.

Yhden aikoihin mökin mittarissa oli enää – 18 C, ajelin Laanilan latuparkkiin ja lähdini siitä kiertämään Pieranvaaraa ja vähän edemmäskin. Jänkä-tolpalla Ahopään reunamilla (siis jo vähän korkeammalla) on mittari, ja siinä oli enää – 8 C. Ylempänä on lämpimämpää…

Pakkaskeli ei ollut mikään lentävä, esim. Laaniselän pitkässä laskussa oli hiihdettävä, ei mitään vapaakyytiä.

Mutta ei sillä väliä. Ihan hullun hyvältä tuntui olla tunturissa.

Ja ilta visusti lämpimässä mökissä, nyt pakkasta taas sen – 25 C.

(Uutisissa oli kuvaa Euroopan keskuspankin kokouksesta täällä Saariselän maisemissa (näyttivät olevan Suomen Pankin majoilla), mutta ulkokuvat oli kyllä otettu eilen, sillä tänään on ollut kirkas, huikean kaunis pakkaspäivä. No tuohan ei tietenkään ollut uutisten surkein juttu: ei kavala maailma pääse täälläkään kokonaan unohtumaan.)

Lappi Liikkuminen Muistikuvia Valokuvaus

On taas aika lähteä – palata

Nytko jo pakattava? Nytkö jo taas etelään suunnattava?

Huomenna aamulla mökkitien ja Jäämerentien (nelostien, Rovaniementien, Ivalontie – nimityksiä samalle tielle monia) risteyksessä näyttänee tältä.

Huomenna on käännyttävä tuonne päin, etelään, kohti kotia.

Mutta Myötätuuli, mökki, ei jää kylmilleen, sillä Tyär ja Vävy tulevat taas tammikuuksi tänne. Huomenna on siis vaihtopäivä.

Me emme niinkään odota etelään paluuta, mutta helpottavaa on, että on mahdollisuus taas aika pian palata … On lähdettävä, että voi palata. Koskeehan se myös kotia. Ja on kotonakin paljon hyvää odotettua tiedossa.

Tänään onkin ollut jo vähän ”lähdön tunnelmaa”, pieniä hyvästejä ladulle, saunalle, siivoiluja, pakkailuja.

Ja hiihtämässäkin kävin, jo pimeän aikaan (kymmeneltä 🙂 ) lähdin.

Vaikka olen tässä kuukauden ajan selitellyt, että sai olla viimeinen vuosi kun Oulu kuvissa- ja Saariseltkä kuvissa -kalentereita teen, saatikka kauppaan, niin nyt olen jo pyörtämässä… AInakin joulu- ja tammikuulle on valittavaksi asti kuvia. 😀 Ja Saariselkä FB-ryhmä on jo hyvin vastaanottavaisen oloinen – kovasti ovat muutamat otokseni saaneet tykkäyksiä ja kommentteja. Katsellaan. Tämä vuosi lienee tässäkin asiassa erilainen kuin edelliset… katsellaan.

Lappi Luettua Mökkielämää Niitä näitä

Loppuvuoden luetut

On – vihdoinkin – aika listata loppuvuoden luetut kirjat.

Luettelon oheen kuvia tältä päivältä täältä pimeästä kaamoksesta. 🙂

Kävin puolenpäivän aikoihin hiihtämässä viime kevään lemppariladullani, Ahopään ”ylängöllä”. Jo siellä taivas oli kaunis, metsät kuin piirretystä sadusta, mieli rauhallinen, liikkumisesta hyvää oloa, ja kun palasin Laanilaan Savottakahvilan viereiselle parkkipaikalle, taivas jo loisti väreillään, joten ajelin Kaunispään länsipuolen alarinteen parkkipaikalle ja siitä sitten vielä Kuusipään P-paikalle.

Kuvailin pitkän tovin, mutta hiihdon jälkeen, hiihtokamppeissa, aika lailla paikallaan ollessa, alkoi vilu hiipiä, joten oli lähdettävä pois. Sitä paitsi puolikahden aikoihin taivaantulet, värit, pastellit alkoivatkin hiipua ja haalistua. Lempeä harmaus muuttui ensin siniseksi hetkeksi ja sitten lempeäksi pimeäksi. Nyt jo valaisee kuu.

Mutta tässäpä vinkkejä lukemiseen…

Antti Heikkinen, Risainen elämä, Juice Leskinen 1950 – 2006 4

Heikkisen kirjoittama Juicen elämäkerta etenee tämän tuotannon kautta, albumi ja biisi kerrallaan, artistin todellakin hyvin risainen elämä tulee hyvin selväksi. Eikä kirja ole vain ”taiteiljaelämäkerta”, ei pelkkä tekemisten luettelo, vaan myös elämä isolla eellä tulee tunteella ja tarkasti selvitetyksi.

Reijo Ikävalko, Juicen äiti, Eini Kuikka 4

Juicen elämäkerran jälkeen oli hyvä kuunnella hänen äitinsä tarina. Sopi hyvin loppuvuoden evakko/Karjala -kirjallisuuden harrastuneisuuteeni. Tämä ehkä vielä kiinnostavampi kuin Juicen tarina. 4

Karin Smirnoff, SItten menin kotiin 4

Smirnoffin ronskin ja kuitenkin koukuttavan trilogian viimeinen osa. Jos olet lukenut kaksi ensimmäistä, niin ehdottomasti sitten tämäkin. Tässä oli ehkä jopa jotain sovittelevaa… 4

Julia Korkman, Muistin varassa 4½

Oikeuspsykologi Julia Korkman pohtii ja kertoo kirjassaan muistamisen mahdollisuuksia, eikä vain muistisairauden näkökulmasta, vaan yleisimmin. Hän toteaa, että ”jotta muistia voitaisiin parhaiten hyödyntää, täytyy ensin ymmärtää kuinka se toimii”. Hän osaa hyvin kertoa, ”miksi muistamme tapahtumat ja yksityiskohdat niin eri tavoin? Kuinka pitkään jonkin asian voi muistaa?” Tämä voisi olla myös historianopiskelijoille tenttikirjana. Tavattoman mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu ja luettu.

Outi Papamarcos, Ja sitten tuli Trump 3½

Suomalainen 40 vuotta Amerikassa asunut Papamarcos pohtii omaa poliittista aktivoitumistaan (Trumpin syrjäyttämiseksi) ja toisaalta osaa hyvin selittää, miksi koulutetut, demokratiaa ihannoivat amerikkalaiset mahdollistivat ”Trumplandian” syntymisen.

Veera Ikonen, Pimeässä syttyy majakka 5

”Koskettava esikoisromaani lapsen menettämisestä, pohjattomasta surusta ja tuulen pieksemästä majakkasaaresta.” Tavattoman hieno kirja.

Sitten monen monta joulukirjaa

Ann-Christina Antell, Joulu Örndahlin ruukissa 4

Vanhan ajan joulun tunnelmaa, suomalaista maaseutua, … Vähän kliseinenkin, mutta tykkäsin kuitenkin.

Milly Johnson, Kaikkien joulujen äiti 2½

Kontrasti edelliseen niin iso, että melkein jätin kesken. No menihän se sittenkin jonkun kuvapuuhan ohessa kuunnellen.

Astrid Lindgren, Muistan joulun 4

Tämä kuten Antellin kirja, Lyhyt pieni tarina. Adventtina, väsyneenä, yksin myöhään takkatulen ääressä istuskellessa, kutoessa, oikeinkin tunnelmallinen.

J. K. Rowling, Jouluposso 4

Harry Potter -kirjailijan lasten/nuorten paksuhko joulukirja, jossa hän luo (taas) oman erikoisen mielikuvitusmaailman – Hukattujen maan – jonka läpi pienen pojan seikkailu on jännittävä, joulun taikaa täynnä.

Maija Kajanto, Taatelitalvi 3½

Aloitin, keskeytin, sitten kuuntelinkin loppuun. Siis kuitenkin aika hyvä kakkososa Kahvila Koivu -sarjassa.

Maria Turtschaninoff, Suomaa 5

Sukupolviromaani, tarina, taru, joka kulkee vuosisatojen läpi 1600-luvulta tähän päivään. Tykkäsin tosi paljon.

Hannu-Pekka Björkman, Metsä ei kuule neuvojani 4½

Kirjaan on koottu Björkmanin kolumnit Eeva-lehdestä. Hän lukee itse kirjan, hyvä niin. Tätä kuuntelin aina vain puolisen tuntia per päivä. Keskittyen. Pidin hyvin paljon. Paljon ajattelemisen aihetta.

Anne Kuorsalo – Iris Saloranta 4

Neliosainen evakkojen historiaan, muistitietoon, tutkimukseen perustuva kirjasarja on julkaistu Eeva Litmasen lukemana äänikirjana viime syksynä. Vaikka kirjoista ei suoraan täydennystä kirjoittamaani äidin Evakkomatka-kirjaan tullutkaan, olivat ne minulle tärkeitä. Myös oman karjalaisuuteni ja identiteettini kannalta, sekä evakkoäidin tyttärelle. Olisinpa tarttunut näihin jo parikymmentä vuotta sitten…

Näiden jälkeen luin vielä Laila Hirvisaaren Hylätyt talot, autiot pihat 4

Voin kyllä suositella, jos viime sotien historia, Karjala, sotapakolaisuus kiinnostavat. Historiallinen romaani noista asioista. Hyvä romaani.

Nyt kirjavalintoihin taas vaikuttaa vireillä oleva lukuhaaste, ensimmäinen tuli jo tänään luetuksi. Mutta yritänpä – taas – tehdä näitä ”luettua”-postauksia kuukausittain.