Lappi – Tuulestatemmattua

Ruska ja elämä on nyt!

Ruskan alkuhetkestä, sen värikylläisyydestä, kauneudesta ja kestosta Lapissa/Saariselällä on paljon eriäviä mielipiteitä. Meidän mielestä se on täällä nyt. On ollut jo ainakin viikon verran, se on taas kaunis ja tänään aurinkoisena, uskomattoman lämpimänä (mökkipihassa iltapäivällä +21 C) syyskuun torstaina kulkiessamme Kaunispään ”takarinteillä” ruska oli värikylläinen.

Metsissä, paljakassa ja purojen varsilla tuoksui syksylle, maatuvalle ja – ruskealle. Keväällä tuoksuu keltaiselle, alkukesällä vihreälle. Talven tuoksu on pistävä valkoinen. Ettekö tuota tienneet? – Kerroin näistä tänään Pehtoorillekin patikallamme ja mies oli ihan kummissaan. Tarvinnee jakaa väriterapiaa enemmänkin! 😀

Tuuli oli lämmin, tuntui että se oli tuttu.

Sitä tänään(kin) mietin, että vaikka sukujuureni ovat vahvasti, jopa vuosisataisesti toisaalta Karjalankannaksella ja toisaalta Varsinais-Suomen rannikolla ja ikäni olen asunut Oulun laitakaupungilla, niin sittenkin tänään (taas kerran) tunsin olevani kotonani juuri näissä maisemissa.

Tai ainakin mieleni lepää ja täällä on hyvä. Liikkuminen silkkaa riemua. Lapin syksy.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Täällä pysytään

Tänään, syyssunnuntaiaamuna, aamukasteen aikaan mökkipuron varressa kulkiessa tulee miettineeksi, miksei sittenkin jäisi tänne elelemään pysyvästi?

Joka tapauksessa: tänään ei ollut mitään syytä, ei tehtävää, ei työtä, ei kokousta tai palaveria, ei tuttua, ei ystävää, ei vanhempaa, lasta, lastenlasta, ei lääkäriä, ei kutsua, ei velvollisuutta, joiden tai jonka vuoksi tai tarvitsemana olisi ollut palattava etelään, kotiin. Ei lähdetty. Ei todellakaan.

Lähdin puronrantaan. Canon kaverina.

Kuinkahan kauan jaksaisin/haluaisin täällä lopulta pysyväisesti asua? – Tämä 1/4 tai 1/3 vuodesta -rytmi tuntuu nyt oikein hyvälle.

Sääennuste lupasi tälle päivälle aurinkoa, ja lämmintä. Käytimme sen hyödyksi, – yhdessä ja erikseen. Tämä polunpätkä tepasteltiin keskipäivän auringossa ja lämmössä. Se oli hyvä polunpätkä: valoisa, aika suora, pehmeä, mutta pohja oli silti vankka, turvallinen, ja ympärillä valoa ja väriä, matkaa kaksistaan edessä ja takana, hiljaisuutta ja hyvä hengittää. Elämä on.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Sienimetsällä ja Tankavaarassa

Eilinen oli sienipäivä! Pitkä päivä sienihommissa: metsässä ja mökillä saalista säilöessä.

Olimme aamupäivän metsässä. En tietenkään kerro, missä. Eihän apajia kerrota. Eikä varsinkaan tätä meidän uutta! Pehtoori sen äärelle löysi, ei tunnistanut sieniä, mutta siksihän meillä on Google Lens! Ja se kertoi, että merkilliset mustat, koskaan ennen näkemättömät torvisienet, ovat mustatorvisieniä, jotka ovat ”hienostuneita, herkullisia ruokasieniä” ja jotka kasvavat eteläisessä ja keskisessä Suomessa.

Ja se kertoi, että merkilliset mustat, koskaan ennen näkemättömät torvisienet, ovat mustatorvisieniä, jotka ovat ”hienostuneita, herkullisia ruokasieniä” ja jotka kasvavat eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Ja Lapissa, Inarin kunnan etelärajalla! Wuhuu. Ja niitä oli pienellä alueella paljon!

Näiden lisäksi toissapäiväiset ja eiliset herkkutatit sekä monet korillinen rouskuja (kangassieniä, karvalaukkuja, haaparouskuja, männynleppärouskuja). Parikymmentä matsutakea (tuntuu että vieläkin niiden tuoksu kuivauksen jälkeen on terassilla) ja vähän isohaperoita…

Iltapäivän alussa olimme jo takaisin mökillä, juuri sopivasti vastaanottamassa kauan odotettuja uusia penkkejä pihalle. Monien vaiheiden jälkeen ne ovat nyt täällä. Palaan asiaan kuvien kera.

Iltapäivä ja iltakin meni sienisadon kuivauksessa, pillkomisessa, suolauksessa ja säilönnässä kaikkine vaiheineen. Mutta mikäpä siinä. Pihalla enimmäkseen puuhailtiin. Nyt on loppuvuodeksi monenlaisia sieniä pakkasessa ja purkeissa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niinhän se on, että tiettyihin paikkoihin, lähellä tai kaukana, arjessa, kotona tai reissussa liittyy muistoja, koetut tunnelmat, muistaa mitä syötiin tai mitä sanottiin, muistot palaavat mieleen … Tänään kerros niitä. Monia kerroksia.

Huolimatta siitä, että aamu oli pilvinen, sateen uhkakin olemassa, päätimme, halusimme jo tunturiin.

Pitkästä aikaa Iso Tankavaaran (Jorpulipää) huiputus. Kuinka hienoa siellä onkaan. 360 astetta tunturimaisemaa, ruskaisia rinteitä, sinivihreitä tuntureita ja vaaroja, matkalla sammaleisia polkuja ja viimeinen puolikilometriä kaunista, vaikeakulkuista kivirakkaa, matkalla huipulle, siinä välillä Tankasuo, jonka yli ei enää päässytkään (pitkospuut lahonneet), vaan oli kierrettävä suon reunoilta noin kilometrin matka kohti tunturin huippua. Ruskaa maassa ja ruskaa puissa. Tyventä ja sateentonta (nousu). Palatessa jo tihuutti, joten vaikka Koiranjuomalammella olisi ollut hyvä hetki huilata, jatkoimme pysähtymättä.

Vajaa neljä tuntia koko reissuun (myös matka autolla Tankavaaran juurelle ja takaisin) ja oli iltapäiväsaunan aika palattuamme mökille.

Päivän menussa elämäni ensimmäinen mustatorvisienikeitto. Ei huono! Moneen kertaan isommallekin porukalle riittää meillä kuivattuja sieniä!

Alla olevassa kuvassa Purnuvaara, joka on nelostien läntisellä puolella, vastapäätä Tankavaara.

~~~~~~~~~~~~~~

Mustatorvisieniapajalla

Lappi Makrokuvaus Valokuvaus

Sateen jälkeen metsässä

Tänään on Oulussa Bryan Adamsin konsertti.

Minun piti olla siellä, ja sisareni myös.

Hän kysyi kaveriksi ja osti meille liput konsertiin jo marraskuussa.

Ei Bryan Adamisilla niin väliä, ei konsertillaankaan, – olin sitä paitsi jo edellisellä Oulun keikallaan. Aika vastahan se oli (1999!).

Sisarella on väliä. Vieläkin. Tietysti, aina. Tänään on taas niitä päiviä, kun suru on isosti läsnä.

~~~~~~~~~~

Olin hiljaisessa metsässä. Etsin kaikkea pientä, katse maassa ja löysinhän minä paljon ilahduttavia juttuja.

(Klikkaa eka kuva auki, kuvat suurenevat)

Hän ajatteli miten kiihkeästi hän rakasti kaikkea, metsää ja merta, sadetta ja tuulta, auringonpaistetta ja ruohoa ja sammalta, ja miten mahdotonta olisi elää ilman niitä.

– (Muumipeikko, Tove Jansson)

Lappi Ruoka ja viini

Metsänantimista hyvää

Tänään on ollut mustikkapiirakkapäivä. Tai oli oikeastaan jo eilen. Pehtoori on muutaman päivän katsellut mökkipihan mustikanvarpuja, joissa on aika lailla marjoja, ja samalla jotain vihjaillut, että olisihan se mukava synttärille saada vanhanajan mustikkapiirakkaa, pullataikainapohjaan – tietysti. Lupauduin tekemään, jos hän itse poimii marjat. Ja niinhän litra purkki mustikoita ilmestyi aika pian mökin tiskipöydälle.

Leivoin jo eilen, on siitä riittänyt tällekin päivälle. Huomiselle jäänee palanen. Pieni palanen.

Toinenkin lähiruoka on ollut tänään pöydässä. Kävimme iltapäivällä etelän suunnalla kulkemassa. Saimme puron etelänpuolen mökkinaapureilta vinkin (ja koordinaatit) kauniista lammesta jyrkkäreunaisen kurun keskellä. Ja kannattihan siellä käydä. Lampi oli jotenkin arvokkaan näköinen, vakaa ja viehättävä samalla kertaa.

Syvä ja kirkasvetinen. Joskus helteellä voisi tuonne patikoida vaikka uimaan.

Poikettiin meno- ja paluumatkalla monta kertaa polulta/metsäautotieltä kauniiseen kangasmetsään, jossa oli helppo kulkea, ja jossa oli koivunpunikkitatteja ja pari herkkutattiakin!

Mökille palattua päivän ruokalista oli muutettava. Löysin lupaavan reseptin netistä, ja sehän osoittautuikin oikein hyväksi. Punikkitattipata on helppo, mutta vaatii vähän aikaa että kunnon kypsennys tekee ruoasta hyvän: punikkitatit menevät helposti vähän vetkuloiksi, ei niin suunmyötäisiksi, mutta ohjeessa on hyvä keino tämä välttämiseksi.

Kuvausvaiheessa en ollut vielä raastanut pecorinoa tattien päälle, mutta kannatti sitä lisätä ruokaan. Teen tätä toistekin.

Illan on ukostanut. Ei haittaa, päinvastoin. Jos huomennakin, niin ehkä maltan pestä ikkunat ja on patikkavapaa. En sitä kyllä kaipaa, mutta kun pitäisi malttaa tehdä näitä vuosihuoltohommiakin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Ilma kuin linnunmaitoa!

”Ilma on kuin linnunmaitoa”! – Niin äitini olisi tänään sanonut. Niin hän sanoi silloin, kun oli sellainen lempeä, lämmin, leppeä etelätuulinen, liki tyven päivä kuten tänään.

Tänään on ollut hyvä päivä. On ollut hyvin vähän mitään ajatuksia, yölliset painajaiset unohtuivat pian, kovin vähän on mielessä ollut huolia, eikä ole ollut isoja odotuksia tähän hetkeen, eikä edes tulevaan. Saatikka, että olisi tullut murehdittua menneitä.

Ehkä tällaiseen flow´hun tarvitaan aamupäiväpatikka avarassa Lapin luonnossa, tunturimaisemassa. Taas olimme tutuilla poluilla, kohtaamatta ketään. Tunturissa emme nähneet muita, olimme taas varhain liikkeellä. Mietin siellä, että ne, jotka osaavat ja harrastavat joogaa kokevat ehkä jotain samanlaista kuin tänään tuolla oli: liikkumista, hallittua, rauhallista, vakaata liikkumista, ja helppoa oloa ja rauhaa.

Onhan todettu että jo 15 minuuttia metsässä alentaa verenpainetta, rauhoittaa. Mietittiin, että mitenhän minulle käy, kun verenpaineet ovat muutenkin varsin alhaiset (normi on jotain 115/68), joten mitenhän tällainen päiväkausien metsissä kulkeminen vaikuttaa?

Palattuamme lenkiltä jotain pieniä hommia tahoillamme, ja sitten olimme pitkään puronrannassa, Tuulensuojassamme istuskellen perheen ja ystävien kanssa viesteillen, samalla saunaa lämmitellen, sunnuntai-iltapäivän kuohuviinejä nauttien. Puissa pieniä tuulen ääniä, puro pulputti. Jostain linnunlauluakin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Sateen uhatessa patikalla – kastumatta

Aamu viileä. Silti vakaa päätös lähteä lähituntureille kulkemaan. Patikka niillä reiteillä, joilla talvella tulee eniten hiihdettyä. Ensin autolla Laanilaan (uusi parkkipaikka), josta kohti Välimaata, sieltä edelleen Rumakurun suuntaan, Onnin jäljellä, Pieranvaaran huipun sivuitse, hiljalleen laskeuduttiin Piispanojan tuvalle ja siitä vielä muutama kilometri ja olimme takaisin lähtöpisteessä.

Sadetta oli luvannut alkuiltapäiväksi, mutta kyllä pilvet koko ajan tummuudellaan uhittelivat, ja vähän vettäkin ripsuttelivat, mutta kaikkinensa oikein hyvä sää kulkea. Kaksi ja puoli tuntia kuljettiin, oltiin melkein ainoat kairojen poluilla.

Muutama maastopyöräilijä, muutama pariskunta lisäksemme. Ja luonto. Loppukesän syvä, kypsä vihreys, purojen pulputus, taivaalla pilvet ja niiden liikkeet, parhaimmillaan näkyvyys pari-kolmekymmentä kilometriä. Tuttuja notkelmia, leppoisia laskuja ja välillä napakoitakin nousuja. Hyvähän siellä on kulkea.

Jäimme Savotta-Kahvilaan lounaskahville, Pehtoorille tietysti myös mustikkapiirakkaa, joka siellä on oikeinkin hyvä, minulle palanen lohipiirakkaa.

Tein kännykällä räpsimistäni otoksista pienen (aika kökön) videonkin. Toivottavasti aukeaa.

https://pic.fi/CX4VYZ69Q2

Jaksettiin sitten vielä pihahommia (minulla taas mullan levitystä – enhän osaa lapioimatta täällä ollakaan. Mutta kyllä nyt jo väsyttääkin. Ja huomenna kohti uusia seikkailuja.

Isovanhemmuus Lappi Mökkielämää

Inarin retki ja kaikille jotain uutta

Mummin ohjelmatoimisto? Vähän siltä on oma touhuamiseni tuntunut, mutta … Eipä ole mökkiseurueella ollut valittamista.

Eilen meillä oli ”kokopäiväretki”. Lähdettiin aamubrunssin jälkeen kohti pohjoista. Ivalon kautta, Karhunpesäkivelle. Sää ei tehnyt Inarinjärven rantatielle oikeutta, mutta ehkä kuusi- ja kymmenvuotias eivät olleet harmaasta säästä kovinkaan pahoillaan. Varsinkaan kun pesäkivi oli aika jännä! Molemmat mönkivät sisälle: ”eikä mua pelota yhtään”!

Pesäkiven kahvilassa(kin) etsittiin saamen lippuja. Olihan (pöhkö) mummi järjestänyt kilpailun siitä, että kumpi lapsista löytää enemmän saamen lippuja ja kumpi näkee enemmän poroja tienvarsilla tai missä tahansa. Eikö me kaikki olla lapsuutemme automatkoilla bongailtu punaisia autoja tai saabeja tai asuntovaunuja tai jotain? No joka tapauksessa: tulihan siitä pientä keskustelua, kumpi näki tai ei nähnyt poroja. Loppusuoralla kilpailu tilanteessa 35–33 oli liki äänekäs!

Palkintojen jako suoritettiin illansuussa mökillä, saunan jälkeen, ennen ruokaa, ja lopulta kaikki olimme tyytyväisiä päivän antiin.

Ette voi tietää kuinka paljon lapsiin uppoaa poronkäristystä ja pottuvoita! Voin kertoa, että paljon!

Karhun pesäkiven jälkeen matkamme jatkui kohti Inaria ja siellä tietysti Jäniskoski. Kuten kaikille muillekin ”vieraillemme”, oli se lapsillekin iso elämys. Riippusilta ON jännä. Kerta toisensa jälkeen siitä liki lumoudun! Sieltä Siidaan. Taas. Muistoja. Ja taas: tämä museo ansaitsee olla vuoden 2024 ”eurooppalainen museo”.

Marraskuussa kävimme siellä systerin ja miehensä kanssa, viehätyimme ja opimme. Eilen lasten kanssa eri näkökulma: hekin [vuosikausia mummin kanssa museoissa kulkeneet] tykkäsivät. Molemmat omalla tavallaan; kiinnostuksen kohteet erilaiset, mutta molemmille paljon! [ja luonnollisesti minulle muistoja, ikävää ja muistoja entisten päälle.]

Museokortti, jonka vakaa ja vankkumaton käyttäjä olen ollut ´aina´, ei pelittänytkään kuten piti, ja siitähän on muksuilla riittänyt riemua. Joka tapauksessa pääsimme museoon, ja tokihan me viihdyimme, katselimme, juttelimme, ihmettelimme, ihastelimme.

Paluumatkalla Ivalossa vielä monta rastia: juhannukseksi ja toki ensi viikoksikin kaikkea tarpeellista ja ilahduttavaakin.

Ja tänään, tänä kylmän juhannusviikon torstaina viiden hengen porukkamme jakaantui: Juniori & poika Kiilopään frisbee-radalle, Pehtoori mökkipuuhissa ja me Eepin kanssa lähdimme Laanilaan tepastelemaan, Savotta-Kahvilaan hakemaan kampanisuja, joita ei löytynyt, Saariselän leikkipuistoon ja sitten kokooonnuimme kaikki viisi Kaunispään Huipulle. Munkit! – ainakin osalle porukasta. Taas yhtäkkiä: osaanhan olla hetkessä. Eikä tartte muuta.

Ja mikä parasta: lapset olivat saaneet isänsä pohtimaan ajatusta siitä, etteivät sittenkään vielä huomenna lähtisi takaisin Ouluun, vaan vietettäisiin juhannusaatto yhdessä täällä. En pahastunut moisesta. Työleirimme ehtii alkaa päivän ´myöhässä´.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Kauden loppuhuipennus

Se on puolimaraton! Tai vähän ylikin = 24 km.

Hiihdin aurinkoisessa aamupäivän pikkupakkasessa Piispanojan ja Rumakurun kautta Luulammelle.

Olen nyt niin hiihtäjää, niin hiihtäjää.

Rumakurulle (kuvassa) olen toki tänäkin talvena sivakoinut, useinkin, mutta siitä on matkaa Luulammelle vielä viisi kilomeriä. Patikoitu sinne on melkein joka kesä ja maastopyörillä ajeltu, mutta että murtsikalla!

Kun oli niin hieno keli ja aika varma tuntuma, että Luulammella on latukahvila auki, päätin jatkaa. Nousuja mutta mukavia laskujakin matkalla on. Ja onneksi maja oli auki: en tiiä, miten olisin ilman kahvia ja pullaa jaksanut takaisin, huom. Rumakurulta paluumatkan nousut! Minullahan ei tietenkään ollut mukana mitään juotavaa, ei energiapatukkaa, ei suklaata, ei smoothieta.

Tai no olisin jaksanut, mutta … parempi että oli vähän luomudopingia. Näin hiihdosta jäi hyvä mieli ja olo.

Lappi Mökkielämää

Rauha tunturissa

Punatulkku lauleskeli ja käpytikka naputti jossain puronrannassa, kun lähdin mökkipihasta. Muutoin täysin hiljaista.

Ajelin autolla Laanilan parkkiin, olin iloinen, kun sää ja keli näyttivät suosivan kaksiviikoisen mökkielon viimeistä hiihtopäivää. Ehkei tänään sadakaan lunta, ei vettä, ei räntää, – voisiko jopa paistaa?

Savottakahvilan nurkalta lähdin samalle reitille kuin eilenkin. Eilen totesin tämän hyväksi, sopivaksi, miksenpä siis heti toistamiseen. Niin hyväksi, kauniiksi ja komeaksi olin reitin eilen aatellut, että tänään otin Canonin mukaan. Ja eka kertaa hiihtämään lähtiessä puin myös kameravaljaat päälle.

Kannattihan se: järkkäri kulki mukana melkein huomaamatta. Tosin välillä kamera rinnuksilla ”hyytyi” ~ automaattitarkennus jäätyi, vaikka pakkasta ei ollut kuin puolenkymmentä astetta. Manuaalisti kuitenkin onneksi pelitti!

Ja ennen kuin pääsin Piispanojan taukotuvalle, aurinko jo paistoi siniseltä taivaalta.

Jo siellä tupisin, huudahtelin ääneen: ”Oi, että”, ”Kuinka voikaan olla näin kaunista?” Niinhän siinä kävi, että vietin ladulla reilun parituntisen. Nimenomaan enemmänkin vietin kuin hiihdin/kuntoilin. Reilut 13 kilometriä pelkkää liikkumisen iloa, hiljaisuutta.

Rauhaa, mielenrauhaa, maailmanrauhaa. Lapin luonto, aurinko, tarpeeksi aikaa,mahdollisuuksia ja terveyttä. Sini-valkoinen maisema, korkea sinitaivas, valkoiset, kimmeltävät hanget. Melkein tuntui, että kaikki hyvin.

Eihän se mikään vaellus ollut, eikä ”verenmaku suussa” -hiihto.

Lauantaina keskipäivällä hiljalleen hiihdellen, paljon kuvaillen. Kiitos taas mökkimaisemat, Lapin luonto, Saariselän ladut.

Päivän latu/kuvaretki täällä (50 kuvaa) : https://pic.fi/VH2R4APJKG