Rauhaa ja hyvää oloa
kaikkien jouluun ja ensi vuoteen.
💙❤️🤍
(Mökin joulusauna
ja Tonttu Routalempi viime joulunaikaan.)
Omassa joulukuplassa
Merkillisessä joulukuplassa ollaan elelty muutama päivä.
Erilainen joulu. Todella. Vähän olen hukassa tässä ”kahden jouluaaton”, ja näissä laajennetun perheen päivissä.
Kummallista, että olen unohtanut kameran (otsikkokuvassa yksi vanhasta korttikuvasarjastani), vaikka on joulu, vaikka on ollut kaksi, mitä mahtavinta ja ihaninta pikkutyttöä (Eepi 7 v. ja Emmiliini 2½ v.) ilonamme. Eepi jäi eiliseltä koko päivä vierailulta yöksikin, mikä oli minusta tavattoman mukavaa. Tänään kun kävin viemässä tytön äidilleen, oli minulla jo pala kurkussa.
Muutakin ikävää sitten heti sen jälkeen, sitä ikävää ja surua, joka on kevättalvesta asti jäytänyt, on nyt taas, ja juuri näin joulun aikaan, melkein kipuna läsnä. Mutta sitten jostain kuuluu, mummmmiiiii… ja on taas hyvä joulu!
Ruokaa olen tehnyt viime päivät aika intensiivisesti, monenlaista. Ja kun ruokapöydässämme on nyt ollut monenlaista ruokavaliota ja kun haluaisin, että kaikilla olisi hyvää syötävää, on se vaatinut vähän säätämistä, eikä niin vähänkään. Mutta eihän sellainen minua haittaa… Kunhan kaikki rakkaat ovat olleet täällä.
Jouluaatto takana ja edessä
”Ensimmäinen” jouluaatto, siis meidän perheen tämän vuoden ensimmäinen jouluaatto on vietetty.
Eilen kolmen sukupolven kesken olimme koolla. Söimme yhdessä, välillä jaettiin lahjoja, jotka arvailujen perusteella olivat tuoneet tontut, mutta osa oli myös lasten mielestä vanhempien tai isovanhempien hankkimia: vaatteita, legoja ja herkkuja! Ja mikä helpotus minulle, kun R:lle tekemäni Seela-neule oli sopiva ja toiveiden mukainen, kauniin Miniän yllä oikein kaunis neule. Taisi olla 23. islanninneuleeni, – ja ehdottomasti vaikein ja isotöisin. Purin enemmän kuin yhtäkään villapaitaa tätä ennen, ja silti jäi virheitä, mutta heppahommissa kuulemma menee oikein hyvin. Ja on lämmin!! Kirjoneuleen vuoksi vähintään kaksinkertainen!
Ja ruokakin maistui. Meille perinteistä se oli, ja kaikki saivat mieluistaan, ruokavalioonsa sopivaa juhlaruokaa, ja ruokaa oli riittävästi. Muutama hyvä viini ja me kaikki olimme tyytyväisiä.
Parasta minusta oli katsella serkusten yhdessäoloa ja touhuamista. Oi, että. Eilen jopa tuntui jouluaatolta (ilman joulurauhan julistusta ja hautuumaalla käyntiä), tänään ei todellakaan ole tuntunut joulupäivältä.
Mutta ei tämä perhejoulu meilläkään suinkaan ole vielä ohi. Toki tänään olemme viettäneet päivän Pehtoorin kanssa kaksin, mutta huomenna muonavahvuus on taas isompi.
”Maa ei ole ollut kovinkaan kaunis”, vähäisetkin lumet ovat sulaneet, jäätyneet, mutta taivas tänään sitäkin kauniimpi, värikäs, tunnelmallinen. Valkea joulu jäänee saamatta, mutta jouluviikkoa eletään joulumielellä.
Lapset tekevät joulun
Perhe on lähellä, kaikki terveenä ja meillä on jo joulu.
Koululaiset tulivat jo iltapäivällä iloksemme. Tehtiin piparkakkutalo, tai siis lapset ja Pehtoori tekivät. Minä viimeistelin maiseman tekoälyn avulla.
Saatiin talo parahiksi valmiiksi kun heidän oli aika lähteä töistä päässeen isänsä kanssa kotiin, ja heti kohta järvenpääläiset saapuivatkin perille. Emmiliinikin oli hyvin pärjännyt koko päivän kestäneen monen sadan kilometrin matkan. Eikä ollut mitään vaikeuksia heittäytyä mummilaan joulun viettoon. Joulukalenterista (ks. otsikko/kalenterikuva 19) E:lla oli monta pussia avaamatta ja kaikki mummilan tontut katsomatta.
Tänään menu aika vaatimaton: puikulamuusia, runsas salaatti ja Jouluinen uunilohi. Harmittaa, etten kameraa sitä varten etsinyt esille. Se oli jouluisen näköinen ja värikäs, eikä maistunut sille tavalliselle uunilohelle. Harissa, rosmariini ja sitrus tekivät siitä jotenkin itämaisen, mutta sopivasti. Helppo ja nopea. Ei ehkä ihan joulupöydän juhlakala, mutta joulunaikaan oikein sopiva.
Meidän huominen oma ”jouluaatto” vietetään aika lailla perinteisesti, – mutta jotain hyvin tärkeää puuttuu: ensimmäinen joulu ilman sisarta koskee kovasti. Siksikin on tavattoman merkityksellistä ja lohdullista, että lapset lapsineen ovat täällä. Pienten ja vähän isompienkin kanssa suru jää taustalle, vaikka varmasti me kaikki – ehkä Emmiliiniä lukuunottamtta – yhdessä kaivataan. Minä kaipaan hyvin paljon.
Tulkoon joulu 🤶
Toripolliisi tuimana aamusella.
Tämä oli nyt varmasti viimeinen päivä ennen jouluaattoa, että kävin kaupungissa – kävelemässä, kahvilassa, kaupoissa. Nyt riittää jouluisten kaupunkivalojen katselu ja kuvaaminen, ja nyt riittää ruokaa: kaapit ovat täynnä ruokaa ja vaatehuoneessa iso kasa lahjapaketteja muksuille – ja muillekin. Nyt voin vetäytyä viettämään joulua, – ja kokkailemaan.
Lauantain ”etko-jouluaattoa” = ”lastenlasten joulua” varten pöytä on katettu, liina silitetty, hopeat kiillotettu, menu kirjoitettu, tonttuovi paikallaan. Emmiliinin kanssa videopuhelussa sovittu huomisen illan tekemisestä. Iltapäivällä Pehtoori hakee koululaiset jo piipahtamaan toviksi. Oikeastaan meidän joulu alkaa huomenna. 💙🧡❤️
Joulua jo ilmassa ja elämänmenossa
Vesitihkua aamulla, päivällä ja illalla reilua vesisadetta.
Liukasta kaupungilla ja hautuumaalla. Silti hyvä kuljeskella heti aamusta, – ulkoilutin tänäänkin Canonia.
[Sanna Koiviston Tiernapojat]
Haukiputaan koululla joulua oli paljon enemmän kuin kaupungilla: sain osallistua Länsituulen koulun joulujuhlaan Eepi-ekaluokkalaisen isän ”avecina”.
Olen tänä vuonna nähnyt Edith Piaf -baletin, Moulin Rouge -musikaalin ja Kinky Boots -näytelmän, ja on todettava, että melkein yhtä hienoja ne olivat kuin Eepin joulukuvaelma esitys. 🥰 En tiedä, missä noista liikutuin eniten. 😊
Onhan se joulu lasten kanssa kokien tavattoman mukavaa ja mieluista, tunnelmallisempaa ja tunteikkaampaa kuin ilman heitä.
Tänä vuonna joulun ”paikka” määräytyykin meillä lasten ehdoilla. Tai siis niin, että meillä vietetään kolmen sukupolven jouluaattoa jo lauantaina. Tytär, miehensä ja tyttärensä Emmiliini (nyt 2 ½ v) ajelevat jo perjantaina Järvenpäästä tänne. Koska tänä vuonna pojan lapset A. (10 v.) ja E. (7 v.) viettävät joulun äidin luona, niin me päätimme viettää yhteistä jouluaattoa jo nyt tulevana ”isäviikonloppuna”. Siis silloin molemmat lapsemme puolisoineen ja lapsineen meillä jo lauantaina. Kulkee meillä nyt nimellä ”lasten joulu” ja jouluruokapöydän ääressä meitä on yhdeksän. Jouluaattona on sitten ”aikuisten joulu”, jossa Emmiliini tietysti mukana.
Tänään on myös LappItalia -keittokirjan arvonnan aika
Annoin Netti Onnettaren (onnetar.fi) hoitaa arvonnan. Kahdeksan arvontaan osallistujan nimet syötin osallistumisjärjestyksessä lokeroon; joukossa oli tuttujakin nimiä. Ehkä puolet osallistuneista on niitä, jotka ovat näitä postauksiani lukeneet, kommentoineetkin ja arvontoihin osallistuneet (voittaenkin? joskus) yli vuosikymmenen ajan.
.. ja voittaja on! 🥁🥁🥁🥁🥁 [rumpujen pärinää] Riitta!
Kiitos osallistumisesta kaikille, ja voittajalle lämpimät onnittelut! Laitatko minulle sähköpostilla osoitteesi (reija at satokangas.fi) osoitteesi niin laitan heti huomenna postiin: ehdit ehkä saada ”joululahjakirjan”.
Joulua nyt melkein joka lauseessa.
Tekemisen meininkiä koko tiistai
Ihan vaan tämän blogin KALENTERIKUVAA varten lähdin aamusella kaupungille kulkemaan: joulu-Oulua katselemaan. Enää pari viikkoa kulttuuripääkaupunkihumun alkuun, ja jouluun viikko; eipä kumpikaan vielä minkään moisena vilkkautena tiistaiaamun pikkupakkasessa näkynyt.
Mutta ovathan monet julkiset rakennukset ja liiketilat keskustassa valaistu hienosti: tähän postaukseen otsikkokuva Pokkisesta (Lyska, Tuomiokirkko, Kolmiotalo) ja sitten muutama kuva Rantakadulta, jossa 1800-luvun rakennuskanta on säilynyt ja ”säilytetty” upeana. Insta-tililleni laitoin enemmän ja taidan huomenna laittaa lisääkin.
Ns. Teräksen talo (alla) tunnetaan nykyisin paremmin Seurahuoneena ja Petrellin saluunana.
Päivän valjettua palasin kotiin, ja toimen päivä ollut. Viimeinenkin joululahjaneule valmistui. Kuva sitten joulun jälkeen.
Pieniä iloja maanantaissa
Otsikkokuvassa (kalenterikuva 15) meidän La Festa (kuvassa oikealla) viime torstai-illan revontulten alla.
Tänä syksynä Aurora Pro -revontuliäppi on laulanut aika paljon, mökillä varsinkin, ja kuten ennenkin se on aika luotettava ennustuksissaan/ilmoituksissaan, mutta minä olen ollut hyvin laiska lähtemään pakkaseen kuvailemaan. Torstainakaan en kotipihaa kauemmas lähtenyt, ja silloinkin vain koska ”tarvitsin” kuvan. Se oli hyvä liittää kutsuun: tuttu pariskunta Pehtoorille töiden kautta, minulle kuntosali- ja pyöräilyelämästä. He piipahtivat tänään glögillä, hakemassa Saariselkä-kalenterin ja vaihtamassa kuulumisia.
Tein glögin oheen myös pientä suolaista. Pitkästä aikaa Parmankinkkurullia. Vasemmalla olevat eivät ole homeessa, vaikka vähän vihertävätkin, vaan niissä on vihreää pestoa kun oikealla olevissa on punaista pestoa. Molempi parempi.
Näiden ohje on paitsi täällä blogissa KLIKS (samalla sivulla myös erinomaisen ruokaisan ja hyvän Parmansalaatin ohje), mutta myös LappItalia-kirjassa. Juuri siinä kirjassani, joka on parhaillaan arvonnassa. Vielä tänään ja huomenna voit osallistua arvontaan täällä.
~~~~~~~~~~~~
Tänään aamulla lenkille lähtiessä maassa oli
kauniisti uutta lunta, maisema liki jouluinen.
Kotipihalla pupun jäljet saivat hymyn huulille.
Jotenkin symppis juttu.
Toistoa Lucian päivänä
Lucian päivänä valoa – edes vähän.
Minä yritin! Minä todella yritin, että olisin innostunut kiertelemään kaupungilla kuvailemassa valoja, joulua, jotain Luciaan viittaavaa… Nope!
Pakkasta ei aamupäivällä ollut kuin jotain – 14 C, ja minulla kyllä oli Michelin-ukkelin verran toppauksia, mutta taas läsnä se ´oululainen pieni vinkka´. Aika pian totesin: ”mun ei oo pakko”. Niinpä menin aika lailla suoraan hakemaan Kauppahallista porkkanat ja lantut, kalakauppiaskälyltä vähän herkkua lauantain kahden hengen päivälliselle ja piipahdin vielä Lidlissä: pistaasit (8 € ISO pussillinen), pieni Stollen, pinkkejä perunoita (jotka eivät sitten keitettynä olleetkaan pinkkejä).
Kauppa-asioiden lisäksi kuitenkin jotain ”valoa”. Minä näin tässä aika paljon … valoa ja viestiäkin…
Silloin kun aloitin tämän päivittäisen postauskirjoittelun, silloin kun tutustuin blogien maailmaan, silloin kun blogit olivat vielä ´in´, silloin kun ne olivat aika uusiakin juttuja, kun ei ollut Instaa, ei Tik-tokia, ei Threadsia, – noh, Face sentään jo oli, ja minä opettelin tätä blogimaailman touhua ja tekniikkaa, tulin monta kertaa törmänneeksi kommentteihin, joita jo pitkään (ehkä jopa vuoden, pari) postailleet omissa blogeissaan saivat: heille huomautettiin asiallisesti tai sitten ei niin fiksusti, että vanhojen postausten ”NOSTO” = linkittäminen omiin kirjoituksiin, tai jopa uudelleenjulkaisu, ei ole hyvä juttu, että sellainen on vain lukijoiden kalastelua, että se on laiskuutta, että se on turhaa toistoa. Ja minähän päätin, että minä en koskaan, en koskaan! tule sellaista tekemään.
Noh, en ole kovin paljon tehnytkään. Itse asiassa blogin 18-vuotisen historian aikana en ole koskaan julkaissut samaa tekstiä kahta kertaa, mutta toki olen linkittänyt joihinkin edellisten vuosien teksteihin, enimmäkseen kai resepteihin.
[Tässä aamupäivän kuva Oulun torinrannasta, aittatorin laidalta.
Rannan alue, uusine laitureinen on upea.
Luulisin ainakin. Ainakin silloin kun on valoa ja liikettä enemmän.
Tästä kuvasta tein kalenterikuvan 13:
otsikkokuvassa sentään enkelit ja tontut olivat liikkeessä, olemassa.]
Mutta nyt TAAS linkitän vanhaan, tai oikeastaan varsin tuoreeseen artikkeliin: sehän liittyy siihen, että miksi juuri tänään vietetään Lucian päivää? – Suunnilleen pohjoisen pallon puoliskon pimeimpänä päivänä vietetään juuri tänään Valon juhlaa? Tässäpä sille selitystä..
Joulukirjoja, jouluksi kirjoja
Tänään näin ilmoituksen, että ensi vuoden Helmet-lukuhaaste julkaistaan 17.12., ensi viikon keskiviikkona siis. Hyvä juttu. Josko se saisi minua vähän vaivanneen luku/kuuntelujumini hellittämään.
Tänä vuonna olen aloittanut ainakin sen 130 kirjaa, mikä on suunnilleen se määrä, jonka vuosittain vuodesta 2019 lähtien olen vuodessa kuunnellut/lukenut, mutta nyt olen jättänyt kirjan kesken tai lopettanut heti alkuunsa ainakin 50 kirjaa. Helmet-lukuhaasteen (52 kirjaa) olen monena vuonna saanut valmiiksi pääsiäiseen mennessä, mutta tämänvuotisesta haasteesta puuttuu vielä pari, ja tuskin niihin kohtiin mitään viitsin etsiäkään.
Jotenkin on ollut ”pula” kiinnostavista kirjoista, tai olen ollut vähän herkillä tietynlaisten kirjojen/aiheiden kanssa, joten olen skipannut ne lukulistaltani.
Muutamia helmiä toki on joukossa: esim.
Anthony Hopkins elämäkerta, ”Hyvin sinä pärjäsit”,
Sophia Jansson (Tove Janssonin veljen tytär), ”Kolme saarta, isä, äiti ja minä”,
Camilla Nissinen, ”Rihmasto”,
Antti Heikkinen, ”Sellasta, Seela Sellan tarina”,
Pip Williams, ”Kirjansitoja”.
En ole ollut erityisesti joulukirjojen, en ainakaan ns. feelgood jouluromaanien, ylin ystävä, vaikka toki olen niitäkin vuosien varrella useitakin lukenut. Mutta pari viikkoa sitten kohdalle sattui yksi, josta tykkäsin kovasti: Siri Østli, Valoa joulukuussa. https://www.bookbeat.com/fi/book/valoa-joulukuussa-1586290
Erityisen hyvää kirjassa on huumori, sanakäänteet, se tapa, jolla Siri Østlin kirjoittaa vaikeista ja kipeistä asioista elämänmyönteisesti, reippaasti, sattuvasti, säästelemättä sarkasmia.
Kirjan lukee Minttu Mustakallio, ja hän tekee sen hyvin, hän on juuri sopiva tähän kirjaan. Mutta minä säädin lukunopeuden astetta hitaammaksi, ja siten sain rikkaasta kielestä enemmän irti.
Kalenteriluukku kympin kuvat on tehty tekoälyllä, mikä ei varmaankaan jää epäselväksi. Nämä ovat esimerkkejä siitä, miten en oikeastaan haluaisi koko tekoälyä käyttää. Nyt vaan jäi vähän myöhäiseen tämä kuvitushomma…
Huomenna koetan oman Canonini kanssa saada jotain tunnelmallista aikaiseksi. 😉