Niitä näitä

Kylmä sunnuntai kävellen, syöden ja työhuonetta ja kirjahyllyjä järjestellen. Muistoja hyllyjen kansioissa ja kirjoissa. Viivähdän niissä hetkissä, jolloin ne olivat NYT. Nyt olisi hyvä aika uusien muistojen syntymiselle, ja minä käytän nämä hetket siivoamiseen! Olen pettynyt tähän sunnuntaihin.

Ennen niin suosittu vereni ei enää kelpaa! SPR:ltä tuli kutsutekstari että luovuttajia tarvittaisiin. Kaupunkiin oli muitakin asioita, joten ei muuta kuin veripalveluun. Mutta vaikka hemoglobiini on säännöllisen liikunnan ja punaviinin jälkeen vähintäänkin huippua (152) niin Kiinan matkan jälkeen olen kuuden kuukauden karenssissa! Kantonissa käynti ei olisi ollut este, mutta Hainan on malaria-vyöhykettä. Paitsi ettei oikeasti ole, mutta SPR:n lanketeissa luki niin. Olen diskattu!

Samalla reissulla Rautakeskolla hakemassa muurahaismyrkkyä  (kuuma vesi ei enää riitä: niitä on jo ulko-ovella väijymässä sisäänpääsyä!) ja postilaatikkoa. Molemmat löytyivät ja olihan mukava hoksia että tällä lomalla ei tarvisikaan valita kaakeleita, maaleja, ovenkahvoja, lamppuja, ikkunalistoja, eikä ylipäätään mitään remontti/rakennustarvikkeita. Sisustaminen ja rakentaminen on tiettyyn pisteeseen asti mieluista, mutta se piste on tullut jo kohdalle. Neljä vuotta on rempattu ja rakennettu, tai siis pehtoori on, joten eräskin vapaapäivä on vietetty kierrellen keittiökaappi- ka konekaupoisssa ja lattiamateriaaleja valitsemassa. Nyt ei enää … Huh! Siispä lukien ja leipoen tämä päivä.

Pehtoori käytti vanhempiaan Haaparannalla, tytär vietti viimeistä yhteistä lomapäivää poikaystävänsä kanssa, poika aloitti työt hautausmaalla ja minä sain olla yksin iltapäivään asti! Kesämekko päälle, aurinkolasit silmille ja kotipiazzalle kirjoja mukana, ja vielä Vivaldin Quattro Stagioni soimaan nupit kaakossa. Siinäpä se! 

Tänään sitten viimein hermostuin lopullisesti puhelinkauppiaille, jotka soittelevat jo kännykkäänkin. Joku nainen kauppasi telkkariin jotain PLUS-korttia, ja kun aika aluksi ilmoitin, etten juuri katso meillä nykyisin näkyviä kanaviakaan ja etten totta puhuen edes tiedä, mitä kanavia meillä näkyy, hän jankutti kysymällä, että onhan meillä digiboksissa joku korttipaikka, mihin sitten pääsin sanomaan, etten ole varma, onko meillä digiboksia, ja etten oikeasti katso telkkaria … Tästä myyjä lamaantui hetkeksi niin, ettei enää saanut sanaa suustaan, jolloin näin tilaisuuteni tulleen ja suljin puhelimen. Sillä samalla hetkellä soitti joku lehtimyyjä! Ilmoitin, että en lue lehtiä: luen kirjoja ja surffailen ja sen sellaista ja pistin puhelimen kiinni. Sitten VIHDOIN ymmärsin soittaa Asiakkuusmarkkinointiliittoon (Puhelintarjonnan rajoituspalvelu. puh. 0600 13404), jossa ystävällinen nuori mies ilmoitti, että kuukauden, parin päästä puhelinmyynti loppuu. Siitä tuli valoisa olo!

Valoisa olo tuli myös kun kävin Stockan herkussa ja Akateemisessa. Herkussa siksi, että vakaa päätökseni lopettaa tämä vapulta alkanut karkin syönti käy helpommaksi kun näin vihanneshyllyt: nyt on tuoreita kukkakaaleja, munakoisoja, mansikoita, parsakaalta, kaikkea hyvää joista voi tehdä kelpo ruokia. Tänään mm. fenkoligratiinia pihvien seuraksi, hmmmm. Molto bene! Ja Akateemisessa: Pekan päivän kirjaa lähdin hakemaan. Olin melkein tunnin. On ihana kun täällä on oikea kirjakauppa. Noh, tuli kyllä sitten sorruttuakin. Kirjoja taisi olla kaikkiaan kuusi kun viimein lähdin… Siinäpä sitä sateiselle perjantaille jo kylliksi puuhia…

Tänään on ollut pieni päivä: ei mitään suuria tunteita, tekemisiä, tapaamisia tai tapahtumia. Olen istunut koneella vain ruoanlaiton (tulikin tosi hyvää kiinalaista) ja Jäälissä käynnin keskeyttäessä webbailun.  Ulkona + 9 C, joten pehtoori on saanut ihan yksikseen puuhailla pihalla. Huomenna voisin harkita kasvimaan ja penkkien kitkemistä. Harkitsen. En vielä lupaa mitään. 

Vastoin tapojani olen nauttinut suuresti kun sää ei ole oikein suosinut ulkoilua. Olen järjestellyt valtaisiksi kasvaneita digikuva-arkistojani ja värkkäillyt www-sivuja (lakkiaissivut jo valmiina). Opettelin tekemään sivuikonejakin. Tulos ei vielä raponen, mutta tiedänpäs tekniikan. Heh, kaikesta sitä voi riemua repiäkin.

Jo vain mie tiiän olevani surkia lähtemmään mökiltä kottiin. Mutta että näi surkia! Olihan tuskanen aamu kun piti Myötätuulen ovet sulkea ja suunnata maalikyliin. Rovaniemelle asti meni, että pystyin ylipäätään puhumaan! Rantapeltoa kohti alkoi olo jo helpottua ja mutikaisten ootellessa ruoan kanssa (hienoa jälkikasvua meillä, eikö? – vai katumusharjoituksiako tekevät? :)), pihalla auringosta ja vehreydestä, kukkivista ruusuista ja alppiruusuista, lomantunnusta ja teinien jutuista nauttiessa jo mietin, että pääseehän tuota pohjoiseen taas uudestaan …

Yötön muttei pilvetön juhannusyö Saariselällä 2008. Puolilta öin aurinko oli vielä näin korkealla.