Niitä näitä

Mikä tämä on?

Tärähtänyt Venus!

Olen tässä illan mittaan ollut pihalla kuvailemassa tähtiä. Tai siis planeettoja. Läntisellä taivaalla on kaksi kirkasta planeettaa, joista kirkkaampi (tällä hetkellä oikealla puolella) on Venus. Se lähestyy koko ajan Jupiteria ja ohittaa sen kuulemma piakkoin yläpuolelta.

Mistäkö tiedän, mistäkö hoksasin? Lepolandian majakka -blogin Pasi oli käynyt eilen niitä kuvaamassa ja kertoi näitä ja paljon muuta mielenkiintoista (käy katsomassa Lepolandiasta lisää tietoa).

Yksi suora lainaus Pasin tekstistä: ” … ne näkyvät harvoin taivaalla noin lähekkäin. Vaikka Venus näyttää kirkkaammalta, niin Jupiter on oikeasti lähes 12 kertaa suurempi.”  Kannattaa siis katsella läntiselle taivaalle… ainakin täällä Oulussa on siihen passeli kelikin.

Sain Venuksesta ja Jupiterista tärähtämättömiäkin kuvia (kiitos vaan P:lle neuvoista) mutta huomenna on vielä mentävä yrittämään…

Kuvat suurenevat klikkaamalla  

Näitä kuvia ottaessa ja planeettoja miettiessä tuli mieleen  takauma kansakouluajoilta…

Jos avasi tilin Yhdyspankkiin pääsi Maapallo-kerhon jäseneksi. Meidän koulua vastapäätä (nyt siinä on ”Kymppärin” vieressä apteekki) avattiin uusi Yhdyspankin konttori 60-luvun lopulla. Pankin täti kävi koululla innostamassa ”koulusäästämiseen” ja kannusti liittymään maapallokerhoon. Minähän liityin.

Maapallokerhon jäsenyys taas merkitsi, että aina kun sai tietyn summan kerätyksi säästölippaaseen (= maapalloon, minulla oli vihreä, veljellä sininen) ja kävi sen summan laittamassa säästötililleen (vihreä, muovikantinen pankkikirja), sai yhden keräilykortin. Ne olivat kiiltävälle pahville painettuja kortteja, joita varten sai pienen kansion.

Keräilysarjoja oli muistaakseni  kaksi: toisessa oli karttakortit maapallon maista tärkeimpine tietoineen ja toisessa planeetat ja niiden tiedot. Minä keräsin niitä planeettoja. Taisin jopa saada kaikki kymmenen korttia kootuksi. Missähän ne on? Ei tallessa ainakaan. Muistaako joku muu näitä? Oisko kellään tallessa? Kuvia?

Ylen uupunut olen yhden päivän huhkimisesta. Ei ole vuorottelijalla duunikuntoa, ei.

Turhan varhain olin jalkeilla, mutta sainpahan hyvän startin päivälle. Juhlakirjan postitusrumban käynnistäminen ja projektin loppuhäntien päätteleminen on ollut pääprojektina.

Ja siinä sivussa ehtinyt  jutskailla opiskelijoiden kanssa, tytärtä kuskailla, kirjastossa hankkia itselle ja tyttärelle tieteellisiä kirjoja, paistatella professorin suosiossa: kuinka hän onkaan iloinen lahjakirjastaan.

Käydä silmälääkärillä (ei muutoksia, vaikka toisin luulin), käydä ompelijalla viemässä Kiinasta hankitun silkin; Jyväskylän elokuun kapitulia varten tehdään uusi puku! Saanhan uudet käädytkin. Eikä kolme vuotta sitten otettujen mittojen uudelleen ottaminen ollutkaan niin karmea kriisi kuin olin pelännyt. Pari senttiä oli kyllä ympärysmittaan tullut lisää, – pelkäsin paljon pahempaa.

Auringon lämmöstä ja valosta olen siirtymätaipaleilla ehtinyt nauttia.

Ja kirjoittelin tuohon edelle sen eilen lupaamani pashan ohjeen. Se maistui tänään vielä paremmalta kuin eilen.

Pikkujoulut? Me on tänään vietetty pikkujouluja. Oikeesti. Kaksistaan. Olihan minun keksittävä joku syy hillittömälle shoppailulleni.

Ostin pehtoorille lahjaksi Capsulo-kahvinkeittimen. Juniori ja nuorikkonsa saivat sellaisen joululahjaksi ja ovat kehuneet ja ajattelin, että voisi olla käyttöä kun mies joutuu useimmiten yksikseen vain itselleen kahvin keittämään; minähän en juuri iltapäivisin saatikka iltaisin kahvia juo. Cappuccino tai tazza-kaakao saattavat tosin minullekin viikonloppuisin maistua. Ja kyllä on tyytyväisenä pehtoori nyt jo kupposia keitellyt.

Itselleni ostin uudet kesäkengät (Clarksin ballerinat osuivat kohdalle, eikä sellaista tilaisuutta voi jättää käyttämättä, varsinkin kun vanhat Clarksin sandaalit tulivat tiensä päähän viime kesänä). Akateemisessa adressin ostoreissulla päätin hemmotella itseäni ostamalla italialaisen ruokalehden (mitenkö italian opintoni ovat edenneet? Surkeasti. Äärimmäisen surkeasti.) ja yhden kartan ja matkaoppaan (olivat 20 % alennuksessa, joten oli ihan väistämätöntä, että ne oli juurikin NYT hankittava).

Ja sitten Herkkuun.  Siellä oli jo Colomba-kakkuja (kolumnini aiheesta täällä, ja onhan tuo sama juttu Vuorotellen-kirjassakin). Ostin Loisonin zabaionepullan pääsiäiseksi, ettei vain jäädä paitsi, se on hyvää, paljon parempaa kuin oma tekemäni.  Ja ihan vain ulkonäön vuoksi oli ostettava mandariineja. Kevät niissä on, vaikkei ulkona pyörivästä pyrystä ja myräkästä päätellen uskoisi. Paksoitakin löytyi, sitä oli Kiinassa melkein joka aterialla. Ajattelin huomenna kokeilla.

Ja parsaa, turskan poskia, prosciuttoa, ja pyhäksi herkkuja ja erikseen on mainittava uusi voi. Ei suomalaisessa voissakaan, varsinkaan luomu- tai kirnuvoissa ole mitään vikaa, mutta olihan tämä ranskalainen maukasta. Kirjaimellisesti maukasta.

Kalan ja parsan seuraksi avasimme pikkujoulujen kunniaksi samppanjan. Eikä mitä tahansa samppanjaa.

Vaan Ruinartin Blanc de Blancs Champagnen. 100 % chardonnay (siitä se nimitys blanc de blancs – siis vain valkoisia tai siis yhtä valkoista rypälettä, eikä ollenkaan punaisia Pinot noiria ja Pinot Meunier -rypäleitä mukana). Pehtoori on saanut tämän majesteettisen kuohuvan puolivuosisataislahjaksi Gruppo San Lorenzolta viisi vuotta sitten.

Olemme jo kauan aikaa sitten päättäneet että tämä erikoisuus aukaistaan joskus ”ihan tavallisena” päivänä, hetkenä. Ja nyt oli se hetki. Oli äärimmäisen hyvä hetki ja erinomaisen hieno samppanja, jonka maussa oli niin paljon hedelmäisyyttä että kuivasta tuli melkein makea. 🙂 Tuoksussa paahtoleipää, aprikoosia, keksiä ? ja maussa ananasta, kivennäisiä (onkohan oikea sana tässä yhteydessä?) ja suuntäydeltä makua ja kuplia.

 ________________________

Väliaikatietoja Pulkkamäen MM-kisoista: tyttäremme on sijoittunut karsinnoinnassa yhdenneksitoista (aikuisten sarjassa ollut 40 osallistujaa), millä varmisti paikan huomiseen finaaliin. Siispä huominen vielä jännitystä ja hieman huoltakin. Luonnollisesti. Mutta siis MM-finaalipaikka! Wuhuu!

Sää ei ollut ihan lupaustenmukainen, mutta ei huonokaan. Sanoisin että enimmäkseen hyvä, ellei erinomainen. Puuro- yms. sellaisen aamiaisen jälkeen lähdimme kylille.

Ei mitään ihmeellistä. Eniten ihmettelimme japanilaisten suurta määrää ja muiden turistien olematonta määrää. Tammikuun toisella viikollakin tuntui olevan enemmän väkeä kuin nyt. Kaunispäällä kävimme maisemat katsomassa, kahvilla ja munkilla, luonnollisesti.

Huipulla tuulee. Aina. On vain pohdittava onko tuuli myötäinen, —

Mökin pihassa löysin koivun, jolla oli näin kaunis koru …

Ja mitä muuta Lapin lauantain ohjelmaan? Rantasauna. Surprise! Ja ruokaa! Vielä yllätyksellisempää, eikö?

Ruokapöydän äärimmäisen viisaiden juttujen tuloksena oli mm. (korostan mm.), että pehtoorin sisaren muistelmateos ”Minä ja Kirill” on vain kustannussopimusta vaille valmis.

Kaarnikkakku alkaa olla jo hyvin lähellä alkuperäistä Kaunispään Huipun kakkua. Kirjoittelen joku päivä oman reseptini.

Purolla liki maalauksellista.

Aamulla länsituuli repii puista havuneulaset eilisille kimmeltäville hangille. Tuulee lämpimästi, keväisesti. Lämpötila on nollan yläpuolella. Lupaavalta näyttää. Lupaa keväistä päivää, vaikka on pilvessä. Nyt lumityöt eivät enää ole syy olla pois ladulta. En tiedä miten tuollaiset pitopohjasukset käyttäytyvät nuoskakelillä ja muutoinkin, päätän että lähden heti aamusta hiihtolenkille.

Kun kerran olin jo hyvin varhain hereillä, olin jo ennen yhdeksää Laanilassa ladun päässä.  Latu oli erinomainen. Piispanojan kautta Prospektorin kaivokselle ja sitten takaisin Savottakahvilan pihaan. Hyvä reitti. Aluksi lievää nousua, tasaista ja lopuksi yksi pitkä lasku. Jo vain, tTavattoman hyvälle tuntui hiihtää. Kulki. Vain kaksi hiihtäjää näin tuolla vajaan kympin lenkilläni. Molemmat hiihtivät ohi.  Mutta ei haittaa – – Hiihtäkööt.

Päivällä kului hyvinkin pari tuntia saunapuiden, takkapuiden, saunavesien, lumitöiden ja pihalyhtyjen parissa. Aurinko, nouskautuvat hanget.

Kauppareissulla vielä kirjaprojektiasioita (lue: laskujen maksuliikennejuttuja) ja soitin syöpähoidossa Helsingissä olevalle ystävälle. Jos positiivisuus ja periksiantamattomuus riittävät, hän paranee tästä toisestakin kierroksesta. Kuinka joku voikaan olla sellainen! Kuinka toivonkaan hänelle kaikkea hyvää.

Saunanlämmitys ja Tuulentuvan vieraille varustaminen iltapäivän ohjelmassa. Tein lapaksia (= lappialaisia tapaksia). Posteilua. Netti taas ihan mitä sattuu…  Ja muutamia kuviakin riemastuin ottamaan.

Pehtoorikin tuli illalla. Sisarensa ja tämän mies mukanaan. Ilta kului – höpötellen, ja niiden lapaksien äärellä.