Niitä näitä

Home Niitä näitä (Page 296)
Showing: 2951 - 2960 of 4 014 RESULTS
Niitä näitä

Kalaasit 2012

Ovatko nämä nyt neljännettoista? Taitavat olla.

Useimmiten ne on pidetty elokuussa, aika usein juuri tänä koulujen aloittamisviikonloppuna/synttäriviikonloppuna. Pari kertaa on jouduttu siirtämään  syyskuulle, jotta saataisiin kaikki pöytään … Helsinkiläiset eivät nytkään päässeet 🙁

Menu ei ole mitenkään erityisen kunnianhimoinen, mutta onpahan ihan perinteisen kaavan mukaan italialainen, liki umbrialainen. Helpoimmin voin mokata tuossa mustatryffelikastikkeessa. Kahdelletoista ideaalisti keitetty pasta ja hienosta raaka-aineesta tehtävä kastike ja niiden ajoitus yhtäaikaisesti valmiiksi olisi mukava saada pelittämään. Tässä poppoossa on onneksi hyvin kaikkiruokaista porukkaa, ei gluteenittomia ruokavaliota noudattivia, ei diabeetikkoja, eikä pahasti allergisia, inhokkiruokia on hyvin vähän, vuohenjuusto tai tomaatti ei kaikille sovi, pari vegeä, jotka kuitenkin syövät kalaa, ja meillä on yleensä hyvin kala-kasvíspainotteista tämä sapuska, joten no problem. Sitä paitsi seurueen miehet ovat jo vuosia – kohteliaisuuttaan? – kertoneet että aloittavat pari päivää ennen kalaaseja paaston, jotta jaksavat syödä.

Ruokalajien jälkeen pienet kirjaimet (P, K, J… ) tarkoittavat pariskuntia, ja tarkoittaa sitä, että ko. pari on vuorollaan apuna pöydän raivaamisessa ja seuraavan ruokalajin esillepanossa/tarjoilussa. Viime vuonna keksin tällaisen systeemin ja se sai varauksettoman hyvän vastaanoton, toimi hyvin ja minäkin sain istuskella pöydässä pitkiä pätkiä …

Kuten listasta näkyy tänään on oikeastaan samalla myös Umbrian viinien maistelut, meillä on monia eri viinejä, tuotuja ja tilattuja.

Ison osan tarjottavista on voinut tehdä tai ainakin valmistella jo etukäteen viikolla, joten tänään on ollut kovin vähän tekemistä. Muistan joskus vuosikymmen sitten, jolloin olin vielä aika noviisi tämmöisten illallisten järkkääjänä, saatoin tehdä edellisinä iltana/yönä puolille öin ruokia ja koko kalaaseja edeltävän päivän. Menu oli suunniteltu vähän turhan monimutkaiseksi, ja leivottavaa oli yleensä aika paljon. Ja silloin oli sekin että mutikaiset olivat aika pieniä, vaativat osan huolenpidosta ja ruokkimisesta. Jossain vaiheessa äitini ryhtyi kalaaseja edeltävänä iltana ottamaan lapset Töllilleen (siirtolapuutarhamökki) joten saimme rauhassa järjestellä juhlia. Nyttemmin lapset ovat pari kertaa itse kutsuneet itsensä kalaaseihin; näkemään tuttuja ja syömään… 🙂

No joka tapauksessa nyt ei ole ollut kiire. Niinpä tässä olenkin käytellyt aikaa lenkillä ja saunassa. Lueskellut ja kuvannut. … Ja syönyt. Taas on käymässä niin, että kun istahdamme pöytään, minä olen jo maistellut kaikkea niin paljon, ettei ole enää nälkä.

Tulisivat  jo …

Historiaa Italia Niitä näitä

On tähdenlentojen yö – La Notte delle Stelle Cadenti

Elokuun kymmenes, pehtoorin synttärin aatto, Laurin päivä. San Lorenzon marttyyrikuoleman muistopäivä.  Lainaan seuraavassa omasta tekstistäni pätkän

Laurentius kärsi marttyyrikuolemansa Roomassa 10.8.258, joten elokuun alkupuolella on hänen muistopäivänsä (Suomessakin Laurin päivä). Lorenzon päivän iltana (puhutaan myös Tähdenlentojen yöstä, La Notte delle Stelle cadenti)  Italiassa väki kokoontuu rannoille polttamaan tulia, nostamaan maljoja tähdille ja syömään yhdessä. San Lorenzo on myös monien italialaisten kaupunkien suojeluspyhimys, joten tuolloin kaupungeissa järjestetään ilotulituksia, historiallisia kulkueita, yömessuja ja – naturalmente! – syödään hyvin.

Viikonlopuksi on luvattu Suomeenkin tähdenlentoja.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/viikonvaihteessa-tiedossa-tahdenlentoja/602241/

Niitä odotellessa ja San Lorenzon vuoksihan meilläkin huomenna kestit. Ihan vaan uskonnollisista syistä vietämme La Festan huomenna. Ihan vaan …

Gruppo San Lorenzo  (ks. täältä, mistä on kysymys) tulee liki kokonaisuudessaan (12/14) huomenna viettämään kalaaseja, San Lorenzon päivää, pehtoorin ja yhden toisen gruppomme jäsenen synttäreitä. Ja koskapa Umbrian kylämme Collazzone oli (sekin) suojeluspyhimys San Lorenzon, keittiömestareiden suojelijan, suojeluksessa, niin luonnollisesti huomisen menun ja vino-listan teemana on Umbria. Ihan loogista.

Kuvat ovat Collazzonen kirkosta ja luostarista. Klikkaamalla suurenevat ja näet yläkuvassa San Lorenzon tunnistamista helpottavan (epiteetin, apposition tai mikä lieneekään, tunnisteen?) halstarin.

Yritimme reissussa löytää San Lorenzo -patsaan, -pienoisveistoksen, -matkamuistopyhimyksen, mutta turhaan. Fransiskuksia oli joka putiikissa, mutta San Lorenzoa ei näkynyt.

Näkyisipä viikonloppuna tähdenlentoja.

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus

Lakritsijäätelöä

Tein jäätelöä. Lakujätskiä. En ole  pitkään aikaan itse tehnyt jätskiä. Jälkkärilisukejätskinä on syöty Sortolan jäätelöitä, mutta nyt kun oli Mantovan Supermercatosta ostettua Amarellin liquirizea ja lakritsijuurta, päätinkin tehdä itse ja kaivaa jäätelökoneen esille kaappien kätköistä.

Lauantaina yksi jälkkärin ”komponentti” on siis jätskiä, ihan niin kuin italialaisella illallisella kuuluukin. 🙂

Jäätelön perusresepti on 5  + 5 + 1  ja sitten makuaineiksi tuoreita lakupaloja, lakritsijuurta ja noita Amarellin karkkeja.

5 dl kermaa
5 munankeltuaista
1 dl sokeria

lakupaloja 2 dl
kaksi lakritsijuurta
20 amarellipastillia

Lämmitä kerma, lisää pilkotut lakupalat, lakritsijuuri ja pastillit. Sulata ja sekoittele. Poimi juuret pois.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi ja kääntele massa lakritsikermaan.

Kuumenna seos hiljalleen kiehuvaksi, mutta heti kun se pulpahtaa, siirrä kattila sivuun jäähtymään.

Kun se on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi, aja se jäätelökoneessa valmiiksi ja pakasta.

Jo ”taikina” oli niin hyvää, että kun pehtoori ja meitsi yhteisvoimin saimme kaavittua purkit ja kattilat ja jäätelökoneen, oli hyvin kyseenalaista, jäikö mitään pakastettavaa…

Jäätelökone on meillä ollut jo kauan. Sellainen aika halpis, simppeli Philipsin vempain, joka on kyllä hintansa haukkunut. Yhteen aikaan tein jätskiä lähes kaikkiin juhliin. Ja mitä mielikuvituksellimmista yhdistelmistä.

Ja tuli mieleen yksi juttu koneen alkuajoilta, … ettei ollut masiina juuri edellisenä kesänä hankittu, kun tämä pieni episodi sattui. Lapset olivat about 9 – 10-vuotiaita, tulivat yksin/keskenään kotiin koulusta. Pärjäsivät jo, yleensä aina soittivat tai minä soitin iltapäivällä …

Niin nytkin:

– Mutikaiset täällä heippa!
– No hei, ootte jo tulleet koulusta?
– Joo. Ja haluttais jätskiä. Saako ottaa sen lopun kun jäi viikonloppuna… ?
– Ottakaa vaan, mutta reilusti panette puokkiin ja laitat sitten pakastimen oven tiukasti takaisin kiinni.
– Joo, —

Menee kymmenen minuuttia ja puhelin soi uudelleen:

– Me ei saada sitä purkkia auki, kun se on niin tiukasti kiinni…
– Ota veitsi ja pukkaa se siitä kannen ja purkin välistä, niin kyllä se aukeaa. Ja kun purkki vähän lämpenee niin kyllä se aukeaa.
– Jep.

Sitten ei kuulu enää mitään, olen varma, että jätskinloppu on uponnut tyytyväisiin vatsoihin.

Kun menen töistä kotiin, seisoo tytär tuulikaapissa vastassa ja ilmoittaa koko ala-asteikäisen arvovallalla:

– Tiesithän että tänään on kansainvälinen lasten päivä?
– Joo, en. En tiennyt. Niinku miks pitäis tietää…?
– Kannattais tietää….

Keittiöön mentyäni ymmärsin, miksi kannatti muistaa lapsen oikeudet ja ymmärsin olla sanallakaan moittimatta.

Tiskipöydällä oli uutukaisen jäätelökoneemme jääpatruuna suorastaan lävistettynä puukolla, ja kaikki patruunan sisällä olevat ”jäätymisaineet” valuivat norona keittiön alakaappeja pitkin lattialle.

Mutikaiset olivat luulleet, että koneeseen laitettava pyöreä jäädytyspatruuna on jätskipurkki ja teloneet sen aika riekaleiksi. Sinänsä reipasta meininkiä niin pieniltä, mutta jätskittä olivat lapset jääneet.

Oli muuten aika vaikea saada ”varaosana” uutta patruunaa, mutta onneksi oli tuttu kodinkoneliikkeessä ja sai hommatuksi – muistaakseni suoraan tehtaalta…

Ja juuri tuona Kansainvälisenä lasten päivänä, meillä oli ISO purkki jätskiä arkiruoalla jälkkäriksi.

 

Lappi Niitä näitä

Vertailua

Aina (kesällä) Lapin jälkeen kotipiha tuntuu niin rehevältä ja vihreältä.

Sellainen hoksattiin että tuo Jorpulipää jossa lauantaina patikoimme on yhtä korkealla – tai matalalla – kuin oli meidän Umbrian talo, Villa Franco. Joten eipä ihme että molemmissa maisemat upeat. (klikkaamalla kuvat suurenevat)

Ja kuitenkin mökillä ja Lapissa on nyt kaikkein vehrein aika. Ruskaahan me emme tänä vuonna pääsekään katsomaan; pehtoorin selkäleikkaus ja meitsin duunit pitävät meidät syyskuun ja pitkälle lokakuunkin kotosalla ja Oulussa.

Kotipihalla ruusut alkavat olla kauneimmillaan.

Kesäkukat huolsin, ne eivät niin tavattomasti minua huolettaneetkaan, mutta yrttipenkin toivoin voivan hyvin: ensi viikonlopun kalaaseja varten tarvitsen paljon sen antimia. Ja hyvinhän se rehottaa! 🙂

Lappi Niitä näitä

Ihan parasta

Pitkällisen pohdinnan ja monien empiiristen tutkimusten (ehkä enemmänkin kokemusten) jälkeen olen päättänyt: elo-syyskuu on Lapissa parasta aikaa. Maaliskuun loppu-huhtikuu on eittämättä ihan toiseksi paras. Aiemmin pidin kevättalvesta eniten, mutta nyt viimeisinä vuosina (vuodesta 2005) kun olen päässyt/ymmärtänyt tulla tänne myös elokuussa, olen aina vain vakuuttuneempi, että tämä on parasta aikaa täällä. Ja niin kyllä sanovat monet paikallisetkin, sellaiset jotka täällä oikeasti asuvat.

Puroon tein uuden ”kosken” että pulputus kuuluisi. ”Puro ei solise ilman kiviä. Koski ei kohise, jollei siinä ole kiviä” vai miten se menikään …

Pidän elokuun kuulaista, kirpeistä aamuista, leppeistä päivistä, pitkään kestävistä pitkistä varjoista illan tullessa, ja ihan oma viehätyksennsä on valoisisa öissä …  Hyvä on, samettisia lämpimiä iltoja ja öitä ei ole, mutta on valo ja on niin paljon muuta. Luonto on ”täysi”, täyteläinen, syvän vihreä, levollinen, itikaton, hyvin usein tyven. Tuntureissa on hyvä patikoida, ja jos hyvin käy, metsissä on sieniä.

Tänään purolla, pihalla, Kutturantien varressa. Olen harrastanut tepastelua metsissä, maisemointia ja kuinka olenkaan ihmeissäni kun pehtoori ei ollenkaan anna mainesanoja minun hienoille asetelmilleni, joita olen notskipaikalle ja mökkiterrassille kaiken floristisen tietämykseni hyväksikäyttäen saanut luoduksi. Muka puutarhaihminen on mies, mutta vaimonsa harrastuneisuutta ei ollenkaan tue. Merkkikepit vedenottopaikalle ja likakaivoon saatikka  aurauskepit lumilinkousta varten, eivät ole fanfaareja keränneet. Hö! Eihän ne mitään ikebana-helmiä ole, mutta on ne tänne ihan hyviä.

Tässä lämmössä, tässä leppoisuudessa ei valittamista.

Niitä näitä

Nukku-Matti ei oo mun kaveri

Julma valo biisin kuulet tästä.

Yksi niistä syistä, jotka ovat aiheuttaneet kovasti ristiriitaisia tunteita töihin menossa, on uni. Tai siis sen puute. ”mut laulan menköön niin… ” kun en oikein muutenkaan osaa.

Nukkumisen puute, väsymys, unettomuus, aamuöiden suden hetket, ylikierrokset, jonkin mukavan odotus, jäseniä painava väsymys, joskus pakkokin valvoa ja tehdä jotain duunia – tosin tosi harvoin, ja silloinkin lähinnä oma vika, kun ei ole tehnyt päiväsaikaan – nuo kaikki ovat taas edessä jossain vaiheessa. Ei sellaisena ylivoimasena väsynä, mutta perusunivaje on usein olemassa.

Vuorotteluvuoden aikana sai nukutuksi. Tarpeeksi, enemmän kuin tarpeeksi.

Nukahdan kyllä helposti, eivätkä aamuherätykset ole ongelma. Periaatteessa en edes tarvitse herätyskelloa, minun ei ole vaikea nousta ylös. Päinvastoin. Vaikka en olisi nukkunut likikään sitä kahdeksaa tuntia, jonka periaatteessa tarvitsisin, herään työaamuina automaattisesti kuudelta tai puoli seitsemältä. Herään vaikkei aina olisikaan noustava niin aikaisin. Tänäänkin menin vasta yhdeksäksi töihin :). Lomilla ja viikonloppuisin nousen aikaisin. Vuorottelun aikanakaan hyvin harvoin nukuin yli kahdeksaan, vaikka olisin valvonut pitkälle yli puolen yön.

Siis oikeastaan Nukku-Matti on mun kaveri; nukahdan ja herään helposti, mutta siinä välissä on joko liian vähän aikaa tai uni pätkittyy…

Vuorottelun aikana jossain vaiheessa vaan hoksasin, kuinka on hyvä kun on nukkunut ja levännyt tarpeeksi. Oli oikeastaan koko kevätpuolen sellainen levännyt olo niin kuin aina on, kun tulee mökiltä. Mökki onkin sellainen nukkumisen tyyssija. Työvuoden aikana kun pääsee sinne, tulee ensimmäisenä kolmena yönä ihan keposesti nautittua kahdentoista tunnin yöunista, mitä ei koskaan kotona eikä reissussa tapahdu.

Reissuista minulla tahtookin jäädä aina univelkaa. En malta nukkua. Niinkuin Umbrian kolmen viikon aikanakin: valvoin lähes joka ilta puolille öin ja yli (syötiin kymmeneen asti, siivottiin keittiö, kirjoittelin blogia ja laittelin kuvia tunnin, toista ja sitten vielä nautin pihalla kävelystä tai terassilla istumisesta) ja sitten kuitenkin aamuisin olin malttamaton nukkumaan, en osaa kauniita aamuja nukkua. Heräsin lenkille, aamiaisen tekoon tai vaan heräsin, koska olin niin täpinöissäni. Ja näin se tahtoo mennä muillakin lomilla. Paitsi mökillä. Siellä osaan/maltan nukkua päikkärit.

Kaikkinensa olen aika surkea nukkuja.

 

Niitä näitä

Ukkosta ilmassa

Olen tavoitellut joutilaisuutta. Tavoitteluksi on jäänyt. Mutta liikkunut olen. Nauttinut tästä harvinaisesta lämmöstä. Olkootkin sitten vaikka ukkoslämmintä. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun  tänä kesänä Oulussa lämpö nousi hellerajan yläpuolelle.

Aamupäivällä sauvakävellen merenrannoilla, illalla pehtoorin kanssa pyöräillen ”sisämaassa”. Kaijonrantaan viinille ”eksyimme”. Ukkosen saderintaman aikana sopivasti sisällä olimme.

Nyt olisi mukava kun ei tarvisi huomennna mennä töihin, mutta kun täytyy, niin jo piakkoin on levolle ryhdyttävä hakeutumaan.

Italia Niitä näitä Ruoka ja viini

Cucina Italiana ja piknikkuvia

Auringon helliessä, pitkän aamulenkin jälkeen vietin aikaa kotipiazzalla ja siirsin bloggauspisteeni tähän. Juuri tänään oli oikea tunnelma kirjoitella italialaisen keittiön antimista.

Ensinnäkin mustatryffelikastike pastalle – ainakin tämä ruoka jäi Umbrian toukokuusta meidän kesäruokalistalle. Kastike  kuuluisi tarjota nimenomaan spaghetin tai spaghettinin (ohuenohuen spaghettin) kanssa, mutta meillä oli toissapäivänä tätä tehdessäni kaapissa vain pappardellea, ja kyllä se senkin kanssa sopi erinomaisen hyvin. (kuva täällä)

Mustatryffelikastike pastalle

8 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä murskattuna
3 sardellifilettä hienonnettuna (aitoa sardellia eikä mitään Abban-janssonin-kiusaus-anjoviksia)
pieni purkki mustatryffeliä. (Alkupeäisohjeessa on 150 g!! mutta eihän semmoisia määriä raski käyttää. Edelliseen kokeiluuni käytin isohkon Umbriasta ostamani purkin), mutta nyt oli tyytyminen Stockalta ostettuun pikkupurkkiin, joka sekin maksoi jo vitosen. Mutta  siitäkin maku lähti (käytin myös liemen johon mustatryffeli oli säilötty)).

Kuumenna oliiviöljy pannulla, ja paista siinä valkosipuleita kunnes ne ovat ruskeita, eivät palaneita kuitenkaan :). Ota valkospipulit pois öljystä ja alenna lämpötilaa. Lisää hieman jäähtyneeseen öljyyn sardellit. Sekoittele niin, että ne muhentuvat öljyyn. Nosta pannu levyltä ja lisää joukkoon pienksi silputtua tryffelisientä ja tarvittaessa mausta kevyesti suolalla.  Valuta  keitetty spaghetti ja sekoita kastike joukkoon. Parmesaania ja mustapippuria voi tarvita. …Minä en tarvinnut.

Sitten toinen italialaisen keittiön herkku:

Torta di Verdure – makea pinaattipiiras

Toscanalaisen keittiön erikoisuuksia on makea pinaattipiiras, jonka ohjeen olen vuosia sitten löytänyt Leslie Forbesin iki-ihanasta ”Toscanan herkut” -kirjasta. Se oli varmaan ensimmäinen suomeksi ilmestynyt toscanalaisen keittiön keittokirja. Torta di Verdurea meillä syötiin usein rapukesteillä tai kalaaseissa, mutta nyt se on ollut unohduksissa muutamia vuosia. Eiliseksi niitä kuitenkin tein parikin. Ja kyllä tämä hieman erikoinen piiras herätti ihmetystä ja, ainakin vähän, ihastustakin.

Pohja:
300 g vehnäjauhoja
80 g sokeria
100 g notkistettua voita
2 munankeltuaista
hyppysellinen suolaa
Täyte:
200 g kesäkurpitsoja
300 g pinaattia
75 g sokeria
50 g pinjansiemeniä
30 g rusinoita
1 kevyesti vispattu muna
2 rkl raastettua appelsiininkuorta
2 rkl parmesaaniraastetta
½ tl kanelia
½ tl muskottia
30 g voita
hyppysellinen suolaa
Tee taikinapohja-aineista taikina ja jätä se huoneenlämpöön pariksi tun-
niksi (en tosiaankaan tiedä miksi, mutta näin olen tehnyt). Pilko täytettä
varten kesäkurpitsa ja pinaatti (tai sulata se). Hauduta pehmeäksi vois-
sa. Anna seoksen jäähtyä. Lisää siihen  sitten muut aineet.
Taikinapohja piirakkavuokaan (ohjeessa kehotetaan KAULIMAAN
ristikko piirakan päälle. En ole ikinä saanut taikinasta kaulittavaa, joten
olen murustellut noin ¼ osan taikinasta täytteen päälle).

Paista 200-asteisessa uunissa 30– – 45 min.
Tarjoa pehmenneen vaniljaKERMAjäätelön tai vispatun vispikerman kanssa.

Tässä yhteydessä olisi varmaan hyvä sauma esitellä vähän ”välineurheilua”, joka minulla liittyy nimenomaan italialaisen keittiön yhteyteen. Parmesaanin raastamisesta muutama sananen. Yleensähän sillä tarkoitetaan sellaista liki jauhoksi raastettua juustoa, mutta meillä on jo vuosia parmesanraastetta tehty myös vähän ”isompana” versiona. Eli lastujen ja raasteen välimuoto on tämmöiset hiutaleet. Juuri tällaisia niiden pitää olla meillä paljon vierasruokana (esim. viime vuoden Rtissööri-piknikille tein tätäkin)  tarjottuun Parman salaattiin  ja tällaisena laittelen useimmiten myös pastan päälle.

Kuvassa näkyy myös vempain, jolla tätä juustohiutaletta saa aikaiseksi. Niitä on ainakin Stockalla ja Oulun Lysti-putiikissa myynnissä. On pysynyt vuosia terävänä. Sillä saa myös suklaasta hyvin lastuja – esim. italialaisen suklaakakun päälle. Ja toinen ”innovaatio” on säilytellä pinjansiemeniä tällaisessa pullossa. Sen voi nostaa pöytään joten jokainen voi salaattiin siitä kaadella, ja sitten se on helppo nostaa  jääkaappiin (jossa niitä haluan säilyttää).

Ja sittenhän ei tarvinne sanoa, että aceto balsamico ja pippurimylly oliiviöljyn ohella ovat niitä joita ilman ei italialaista ruokaa voi oikein tehdä…

Sitten lupasin tähän muutamia otoksia eiliseltä …

Henkilökuvia en tänne blogiini periaatteesta paljon yleensäkään laittele, en nytkään.
Tulevat aikanaan Rotissööri-sivuille.

Eikä täällä blogissa ole viiden vuoden aikana paljon meitsistäkään kuvia näkynyt,
niitä kun minulla tulee harvoin otettua 🙂
mutta eilen H. pyysi kamerani lainaan ja otti kuvia,
sellaisia, joissa minäkin olen.
Siispä tehdään nyt tuplapoikkeus.

On vaan niin hienoa,
että on lämmintä ja että on syönyt erinomaisesti
hyvässä seurassa.

Niitä näitä

Tutkimusvapaa(ilta)päivä heinäkuussa

Perjantai on tutkimusvapaapäivä. Niinhän minä uudessa uljaassa työelämässäni olin päättänyt: perjantaisin on tutkimusvapaapäivä.

Tänään olen tutkinut aihetta Oulun Paistinkääntäjien piknikperinne (toinen kerta voi olla jo perinne!!) erilaisissa puutarhakonteksteissa (Rantapellon omakotitalon piha versus Värtön rivitalon piha). Suomalaisen ruokakulttuurin representaatio Välimeren keittiön makumaailmassa. Ja metodina oli osallistuva havainnointi sekä itsereflektio.

– ja tutkimusaiheessa yhdistyivät KAIKKI tutkimusalueeni: maaseutu-kaupunki -dimensio (kävimme illan päätteeksi Oulunsalossa),  ruokakulttuurin ilmenemismuodot, periferia-keskus -akseli, uuden adaptaatio ja assimilaatio. Vain sosiaalihistorian väestöllinen demografia jäi tutkimuspäivän ulkopuolelle. Muutoin olen ollut oikein ahkera!

____________

Ja sama suomeksi: olen lintsannut töistä ja olimme iltapäivällä Rotissööri-piknikillä, jota suosi runsas osanotto, aurinkoinen sää, erinomaiset puitteet, leppoisa juttelu [puhuttiin ruoasta, ja ruoasta ja sitten ruoasta…], ylivertaisen hieno tarjoilu, kolminkertainen kattaus, toinen toistaan parempi tarjottava (hei meillä oli paljon ammattilaisia!! ja innokkaita harrastajia porukassa)  ja isäntäväen osallisuus. Tapasimme tuttuja ja jo ystäviksi tulleita. Huomenna laittelen kuvia ja ruokaohjeita.

Oli hyvä iltapäivä ja ilta. Perinne jatkukoon!

 

Niitä näitä

Kesän lämpöä ja italialaisia herkkuja

Oi, mikä ihana kesä me onkaan saatu. Kuinka olikaan ylellistä töistä tullessa (hyvin varhain iltapäivällä) kun saattoi lukea dekkaria ja itse asiassa ottaa pienet torkut!! aurinkoisella pihalla. Illansuussa kokeilin – taas – tehdä mustatryffelipastaa, ja nyt se onnistui! Nyt se oli sellaista kuin Umbriassa, Orvieton Vinosus-ristorantessa. Perfetto! Edellinen yritykseni oli surkea, menin kermaa lorauttelemaan kastikkeeseen. Noup! Ei sovi.

Laitan joku päivä tämän aidonoloisen reseptin. Sen puute netissä on, tiedän, koska etsin kovastikin.

Ja voisin samalla laitella tuon parhaillaan uunissa olevan piirakan ohjeen. Tein niitä itse asiassa kaksikin. Huomenna kun on rotissööri-piknik, jonne on tulossa ihan yhtä paljon, enemmänkin?, porukkaa kuin viime vuonna oli meillä, joten parikin piirakkaa kulunee. Nyt jo täällä tuoksuu ihan italialaiselle. (Piknikin teemana on Välimeren keittiö.)