Niitä näitä – Sivu 263 – Tuulestatemmattua

Lokakuisia juttuja

Vielä sunnuntaina työhuoneeni ikkunasta näkyi villiviinin lehdet, aurinko, lämpökin. Tänään ei enää.

Pehtoori on putsannut pihan, leikannut pensaat ja villiviinit, haravoinut kaikkinaisen ylimääräisen … vaikka on toki koivuissa vielä keltaisia lehtiä. Tänään sumua, usvaa, aamuvarhain Linnanmaalle ajellessa ei näkyvyyttä juuri ollut. Keskipäivällä sumu nousi uudelleen. Teki mieli kovasti lähteä ulos kuvailemaan, mutta eihän se nyt niin vain onnistukaan.

JOs oli kesä huippu, niin ovat olleet myös syksyn keltaiset puut, oranssit pihlajat, iltojen lämpö, lounatuulet; ne ovat olleet jotain mitä Oulussa harvoin tässä määrin näkee.

Viime viikolla asettamaani kyselyyn on käynyt 32 antamassa vastauksensa. Kiitos siitä. Noin 10 % lukijoista ”jättää jälkensä” tuulisiin juttuihini. 🙂 Ja ”yliopistoelämä” ja ”ruoka ja viini” veivät kaikkein suurimmat ”äänisaaliit”. Kun oli mahdollista klikata vain yksi mahdollisuus oli eräs vastaaja keksinyt keinon vastata enemmänkin, ja hän klikkasi ”Other” ja kirjoitti vapaaseen kenttään ”kaikki”. Oivallista.

Liki viidennes lukijoista seurailee Tuulestatemmattua enimmäkseen reissuraporttien takia. Ja tuo syyslomakohteemme arvuuttelu saavuttikin melkoista vilkkautta. Rooma, Dublin, Malta, Sisilia, Sardinia, Reykjavik olivat arvauksia. Vinkkinä olin täällä kertonut, että ennenkin on käyty ja että saarta kohti matkataan. Siis Madeiralle mennään. Kymmenen vuoden jälkeen sinne uudelleen. Syyslomalla 2003 oltiin siellä, ja silloin tietty lapset mukana.

Se oli ensimmäisiä reissuja, jolta tein perusteellisen matkaraportoinnin nettiin kuvineen ja juttuineen. http://www.satokangas.fi/Matka/Madeira/madeira.htm

Edellisellä reissulla ei levadoille, patikkapoluille menty, mutta nyt on haaveissa ainakin pari päiväpatikkaa Funchalista käsin tehdä. Viimeksi asuimme pääkaupungin keskustassa, mutta nyt olen varannut hotellin ranta-alueelta, kaupungin reunalta. Puolensa ja puolensa.

Mutta sinne on vielä aikaa. Vielä on paljon sitä ennen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Hih! Ihan kuin yksi keskustelu tänään…

Niitä näitä

Paistinkääntäjien kasarijuhlat

Reilut puolensataa rotissööriä aveceineen kokoontui eilen Lasaretin Aurora-saliin juhlimaan voutikunnan 30-vuotista taivalta.

Oliko onnittelumaljoja? – oli. Oliko kukituksia? – oli. Oliko lahjoja? – oli. Oliko puheita? – oli. Oliko pönötystä? – Ei, ei ollut. Oli tavattoman mukava ilta.

Ruokaa, ohjelmaa, erinomaista pöytäseuraa, kerrassaan erinomainen show, rokettirollia ja tanssia ihan kunnolla, storobo-valot ja ”Final Countdown”!

Kasarihenkiset pilheet olivat kertakaikkisen mukavat, hyvä letkeä tunnelma. Niin paljon tuttuja, ja minulla tietty kuvattavaa.

Oli ilo nähdä, kuinka porukka oli vastannut voutineuvoston haasteeseen, joka kutsussa oli muotoiltu näin: ”Pukukoodi: 80-luku, ei pakollinen, mutta suotavaa. Käädyt.”

Ottamiani kuvia ja juttua on PALJON lisää voutikunnan kuvasivulla KLIKS.

Me olimme pehtoorin kanssa kerrankin oikein myöhään. Puoli kahdelta vasta kotiuduimme. Monet lähtivät vielä jatkoille, mutta me olimme jo syöneet, juoneet, seurustelleet ja tanssineet niin, että oli hyvä liukua kotiin.

Kuuden tunnin yöunet riittivät, oli hulppea aamu lähteä lenkille! Maailma oli keltainen! Ja edelleen merkillisen lämmin. Mukava juttu.

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Iltaa kohti

Aamulla olin oikein reipas.

Ajelin Ainolan nurkalle, siellä kävelin, kuvailin pitkälti toista tuntia.

Kaupassa, Caritaksessa, haudalla ja sitten saunaan.

Iltapäivällä en sitten niin reipas ollutkaan. Kaikenmoista pientä kotityötä. Lukemista.

Ja nyt ollaan lähdössä kasaripilheisiin.
Vähän harmittaa kun en sittenkin panostanut kostyymiin ja kampaukseen.

Lueskelin äsken muiden juhlaan tulijoiden FB-päivityksiä,
ja siellä kuulosti kreppiraudat ja lurexit olevan kovasti in.

Minulla on tietty kuvaajan roolikin juhlassa,
jonne on tulossa kuutisenkymmentä paistinkääntäjää aveceineen,
joten odotettavissa on hulppeat iltamat, ja laittelen huomenna tännekin muutaman otoksen.

Oulun voutikunta 30 v.

Niitä näitä Vanhemmuus Yliopistoelämää

Tänään näin

Suussa maistuu vielä tilli, silmänurkissa tuntuu nauru.

Pehtoori jäi tiskaamaan Festaan, nuoret lähtivät.

Sen kun töistä kotiin ehdin, kuorin perunat, porkkanat, palsternakat… ajatukset vielä päivässä. Vielä niissä vaikeissa hetkissä kun on sanottava opiskelijalle, että ´nope´, ei tämä aherruksesi nyt ole ihan sitä, mitä sen pitäisi. Olet mennyt metsään, et osaa, et ole kuunnellut, et oppinut, et tajua, et ole viitsinyt – tai että olen opettanut huonosti?

Nämä kaikki vaihtoehdothan ovat mahdollisia, eikö? Eikä ole noista mikään mukava vaihtoehto. Ei ole helppoa meitsille. Ei niin järin hilpeissä tunnelmissa noita juttuja tehdä.

Minusta on mukava kannustaa, minusta on mukava kehua, minusta on hienoa lukea, että opiskelija on ihan itse osannut tehdä niin kuin oli tarkoitus, erityistä mielihyvää aiheuttaa se, että hoksaan, että olen johdattanut jonkun itse hoksaamaan, miten juttu on tehtävä. Se on se kaikkein paras vaihtoehto. Mutta…

Illalla paras vaihtoehto istua ruokapöydässä, nauraa, olla ajattelematta menneitä, saatikka tulevia.

Paras kun ei ajattelisi huomista, ei turhia.

PS. minäkin katselin äsken telkkaria: vain elämää. Edellisellä tuotantokaudella hyppäsin mukaan – itkemään – vasta loppupuolella, nyt aion seurata koko ajan. Telkkarin ääressä tihuuttaminen on terapeuttista. 😉

Bloggailu Niitä näitä Yliopistoelämää

2200

”Kuta pitempi vyö sitä lyhempi elämä!”

Terveydenhoitolehdessä todettiin näin sotien jälkeen. Olen tässä lueskellut gradun, jossa tutkittiin Terveydenhoitolehdessä annettua ravitsemusvalistusta vuosien 1934 – 1961 välisenä aikana. Jopas oli mielenkiintoinen tutkielma.

Tämän syksyn kandiseminaarisumassakin on terveyshistorian töitä useampiakin (KLIKS). Tuntuu olevan nyt historianopiskelijoiden kiinnostuksen kohteena ruoka, terveys, arki, lapset, ympäristö, ja sotakin, mutta sekin enemmän kotirintaman tai sodasta toipumisen historiana. Sopii minulle.

Tuota sotaa lukuunottamatta nämä Tuulestatemmattujen juttujenkin noudattelevat hyvin samoja aihepiirejä. Nyt kun olen postannut 2200 postausta, ovat niiden aiheet jakaantuneet suunnilleen näin:

(Nämäkin ”kuvat” suurenevat klikkaamalla.)

Reissupostausten määrää ei näy koska ne on eri listalla. Melkein 400 000 kävijää helmikuusta 2009 (mikä ei ole blogin aloitusajankohta, joka on syksy 2007) tähän päivään, 5500 kommenttia, ja päivittäin käyntien keskiarvo kasvanut näin tasaisesti.

Mikä sinua kiinnostaa? Klikkaa vain yksi vaihtoehto.

Niitä näitä

Kasarijuhlia kohti

Työhuoneessa trafiikkia. Ja paljon lukemista.

Ja sitten töistä suoraan kaupungille kokoukseen. Oli Paistinkääntäjien voutineuvoston kokous. Mm. suunnittelimme viimeiset yksityiskohdat ensi lauantain juhlista. Voutikunta täyttää 30 vuotta ja koska oululaiset paistinkääntäjät aloittivat toiminnan 1980-luvulla, on vääjäämätöntä, että juhlaillan teemana on 80-luku. Teema ulottuu ohjelmaan, illalliseen sekä pukukoodiin.

1980-luvun teeman mukainen menu on jo lyöty lukkoon. Mitä arvelet 80-luvun menun pitävän sisällään? Härkäruukku, metsästäjänleipä, paprikaa tavalla tai toisella? Mitä sinulle tulee mieleen 80-luvun ruokakulttuurista?

Ja pukukoodi? Valtaisat olkatoppaukset ja kimaltelevia puseroita, takatukka ja kiilapohjakengät? MItä muuta tulee mieleen? ks. Ylen ”Elävä arkisto” -sivulta: 1980-luvun muotia http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/80-luvun_olkatoppaukset_35188.html#media=35193

Minä olen aikapäiviä sitten kirppiksillä myynyt kaikki 80-luvun bleiserini ja muut tuon ajan vermeet, joista moni ei mahtuisi kyllä päällekään… Niinpä lauantaina kävin käsityöliikkeessä kyselemässä irto-olkatoppauksia ajatuksena tuunata yksi musta tunika kasarihenkiseksi. Nappikaupan täti etsi ja penkoi, kävi alakerran varastostakin etsimässä, ja lopulta luovutti ja kysyi hieman tuskastunut ilme kasvoillaan ”Mihin ihmeeseen sinä niitä tarvisit?” Mietin uskaltaisinkohan tilata kampaajalle ajan? Kreppiraudat kehiin, ja sähkönsinistä ripsaria? Pehtoorilla on jo hommattuna vyölaukku. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Syyskuu lokakuuksi. Silti hyvin, hyvin kaunista vielä.

Niitä näitä

Vapaalauantai

Tänään vapaapäivä. Vapaapäivänä soisin nukkuvani vähän pidempään, mutta ei väkisin; sitäpaitsi puoli kahdeksan aikaan merenrannassa oli karun kaunista, tyventä.

Jo pitkään on tehnyt mieli lähteä shoppailemaan, mikä on kyllä aika harvinaista minulle, mutta niinpä nyt vain kävi, että tänään oli aikaa ja virettä ja kiertelin hyvinkin muutaman tunnin. Akateemisessa kului ensimmäinen puolikas – – matkaoppaan syyslomalle hankin. Arvaattekos, mihin on matka varattu? Ko. kohteessa on käyty ennenkin. http://www.satokangas.fi/Matka/ Kolme viikkoa enää. Hassua. Syksy mennyt kovin nopeasti.

Kaupungilla kiertelin ja kaartelin. Yhden paitapuseron ja ison huivin löysinkin.

Nyt sitten onkin enää ongelmana että kumman asukokonaisuuden puen päälleni: olemme näet piakkoin lähdössä Zakuskaan syömään ja sitten teatteriin katsomaan ”Mielensäpahoittajaa”. Seuraksi saadaan VMP. Ei ollakaan oltu neljästään pitkään aikaan missään… Nyt on hyvä.

Tavattu kyllä on: me feminiinit olemme naapurikäytävillä duunissa, toissapäiväisen jälkeen ikkunamme ovat vastakkain 🙂 joten toki tapaamme töissä ja sitten miehemme kokoontuvat ATP:n merkeissä lounaalle kaupungilla tuon tuostakin.

Kokoontuvat? – Siis kaksistaan käyvät lounastamassa.

ATP? = Anonyymit Tohtoreiden Puolisot.

Tiedättehän Radio Perämeren AKK:n (= Anonyymit Kotikiusatut)? Kannattaa tutustua, jollet tiedä Paulia ja Veijoa ennestään. Ihan hulvatonta

http://yle.fi/radiosuomi/ohjelmat/2011/04/anonyymit_kotikiusatut_1585095.html

läppää on tuo.

Joka tapauksessa ATP on ymmärtääkseni jonkinlainen muunnos, alaosasto, AKK:sta. 😀

Näissä merkeissä, mukavaa lauantain jatkoa vaan kaikille.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Työterveystarkastuspäivä

Työpaikka valtionhallinnossa takaa ilmaisen (= enempi vähempi pakollisen) terveystarkastuksen viiden vuoden välein. Minulla oli se tänään.

Viime viikolla otetut verikokeet ja reilun tunnin haastattelu ja lankettien täyttö olivat tarkastuksen taustalla.

Minua kun meinasi kovasti huvittaa terveydenhoitajan ihmetys ja jankkaus, että ”Etkö oikeasti tunne itseäsi ylityöllistetyksi?”, ”Sinua ei sitten haittaa että töitä yliopistolaisilla on aika paljon?”, ”Mitenkäs kun kuitenkin näyt aika paljon kantavan huolta opiskelijoiden asioista, niin eikö se verota omaa jaksamistasi?” – – No ei, … enpä nyt tiedä … sellaistahan tämä nyt on … välittäminen on osa jaksamista puolin ja toisin … tietysti välillä väsyttää ja valvottaa, mutta kuitenkin … pidänhän minä työstäni…

Ja sitten katsellaan kaikki veriarvot, … hyviähän nämä, .. taidat sentään (paino sanalla sentään) liikkua, verenpaine on oikein hyvä, hemoglobiini erinomainen, painoindeksikin ikäisellesi ihan normi, mutta nyt sen kanssa on kyllä oltava varovainen… , verensokeri ja maksa-arvot ok, mutta tämä kolesteroli!? Hyvä kolesteroli näyttää, että ruokavaliossani taitaa olla hyviä rasvoja? – Joo, kyllä me pari, kolme kertaa viikossa syömme kalaa, oliiviöljyä käytetään jne. …

– Hieno juttu, mutta tämä toinen kolesteroli on koholla! Nousussa on fS-Kol, se näyttää että 6, 7 mmol/l ja viisi vuotta sitten tämä oli ihan ideaalilukemissa, mutta nyt… Hmmm – – – ”

Ja siinä vaiheessa vajoan syyllisyyden alhoon ja odotan tuomiota. Ja tuleehan se! Juustojen kulutusta on vähennettävä! – Auts!

Ja sitten minä kävelen töiden jälkeen kotiin, jossa odottaa pehtoori. Paistan meille pihvit, teen salaatin, jossa on juustoa, – pitkästä aikaa otan ruoalla leipääkin, nautin viinistä … ja ei, en tunne syyllisyyttä!

Nautin ruoasta, mutta suoraan ruokapöydästä hyppään pyörän päälle ja poljen Linnanmaalle. Uudesta työhuoneestani kun en ollut osannut kotiin lähtiessä kännykkää ja luettavaa gradua mukaan poimia, joten teinpä erillisen reissun. No tulipahan liikuttua ”edes suunnilleen”, kuten työterveyshoitaja toivoikin.

Miksi me koemme nämä hyvää tarkoittavat, meidän omaksi parhaaksi tehdyt terveystarkastukset syynäämisenä, pakottamisena, velvollisuutena, kontrollin ja syyllistämisen paikkoina? – – ,mutta herra varjelkoon: minulta on kielletty juuston syönti!! Kyllä se aiheuttaa pientä nurinkurisuutta suhtautumisessa kaikkeen hyvää tarkoittavaan.

No niin, mutta ihan hyvä päivä.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Työhuoneen vaihto

Ajattelin ensin, että minä mitään työhuonetta vaihda. Mitä sitä turhia. Hommat nyt vähän muuttuvat, mutta minulla on viihtyisä, omannäköisekseni laittamani huone, jossa mahdun töitä tekemään, opintoja ohjaamaan, tutkimusta tekemään ja luentoja laatimaan.

Mutta jossain välissä tuli mieleen, että jos muuttaisin vastapäiseen huoneeseen, olisi talvella lämpimämpi ja kesällä viileämpi olo. Ja josko muutto käytävän toiselle puolen, isompaan professorin huoneeseen, saisi olonkin tuntumaan professorilta... ? Muutoin kun ajatus ei ole oikein realisoitunut. Niinhän sitä sitten tässä syksyn päälle on sovittu, että muutan. Uuden pöydänkin (oikein olkavammaiselle suunnitellun, sähköisesti nousevan) tiedekunnasta lupasivat, uuden tietokoneen samoin. Noh, vanha olikin jo tosi vanha. Hidas ja kaatuileva. Ja esimies sai luvan viedä omansa mennessään… Joten minulla nyt sitten uusi sorvi.

Niinpä aamusella sitten avasin esimiehen, eilen lähteneen, oven ja tilannearvio osoitti, että siivottava on 🙂 Ennen kuin Martelan miehet aamupäivällä tulivat ja ennen kuin atk-keskuksen mies iltapäivällä tuli asentelemaan tarpeelliset ohjelmat ja ajurit, ehdin putsata hyllyjä ja kaappeja aika lailla.

Minulla oli todennäkäisesti maailman lyhin muuttomatka – käytävän yli – ja aika hyvin pari vuotta sitten perattu oma huone vuorottelulle lähtiessä, joten eihän se sitten niin tolkuton urakka ollutkaan. Mutta sentään päivä meni. Huomenna voi jo taas tehdä tavallisia töitä. Ja opetella käyttämään liikennevaloja. Minulla on nyt sellaiset ovenpielessä! Minulla, joka aina sanon opiskelijoille, ettei huoneeni ovella ole edes kynnyksiä… Luulenkin, että liikennevalojen käyttö jää kovin vähäiseksi.

Kun äsken olimme kaupungilla syömässä tyttären synttäreiden kunniaksi, tulin tokaisseeksi, että viettäisköhän huomenna duunissa tupareita?, perhe katsoi minua hyvin säälivästi: ”Tupareita? Töissä? Uudessa työhuoneessa?! Just joo.” Mitä merkillistä siinä muka olis? Ihan hyvin voisin viettää. Ehkä vietänkin! 😀

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus

Tuparit ja rääppiäisetkin jo ohi

Eilinen ja oikeastaan tämäkin päivä pojan ja kihlattunsa tupareiden merkeissä. Kaksi asiaa päällimmäisenä mielessä: roudaaminen ja nauru.

Eihän tästä meiltä nuoren parin uuteen kotiin ole kuin 12 minuutin automatka, matkaa pikkusen näppi viisi kilometriä. Kaiken vieminen ja tuominen kuitenkin vaati oman vaivansa ja aikansa. Sinne toissapäivänä ja eilen, ja tänne tänään. Mutta kyllä kannatti.

Siinä missä kesällä tyttären valmistujaisjuhla tykötarpeineen oli meidän lahja esikoiselle, siinä nämä tuparit kaikkinensa oli lahja juniorille ja nuorikolleen. Ja ilo meille itsellekin. Nähtiin sukulaisia, kerralla paljon, ja lasten kavereita. Melkein kaikki eilen olleet (yhteiset) kaverinsa jo tarha- tai ala-asteikäisestä meillä ja mökillä kulkeneet. Meidänkin kavereita. 🙂

Menu oli kovin lappilainen; nuoren parin mieleen kun ovat sekä Lappi että pohjoiset ruoat. Ja kelpasivathan nuo vieraillekin. Erityisesti muusi. 😉 Tosiasiassa erityisiä mainesanoja sai saaristolaisleipä, jonka ohje on mm. Vuorotellen-kirjani tammikuun kohdalla. Eiliseen olin laittanut vähän vähemmän siirappia kuin tavallisesti ja pitänyt uunissa vain 2 ½ tuntia. Sehän on kyllä ihan tolkuttoman helppo ohje, … Mätimoussessa oli joku vika, kun se jäi kovin kastikemaiseksi, – joskus tuttu ja vakioresepti pettää kun tekee viisin-, kuusinkertaisia annoksia tavalliseen verrattuna, – tai en oikein tiedä missä meni vikaan. Turha selitellä. Mutta oli pari onnistumista, uutta juttua, joista varsinkin toiselle voisi olla muillakin käyttöä.

Lapin leipäjuustonhan nyt kaikki tietävät, kaikki eivät pidä, ja useimmat ovat jo aika kyllästyneitä, mutta kannattaa hieman tuunata vanhaa ohjetta (kiitos Kelujärvelle!). Tavalliseen tapaan leipäjuusto leikataan kuutioiksi, pistetään uunikestävään vuokaan, sokerioidaan ja kaadetaan kermaa päälle, mutta pointti onkin se, mitä sokeria ja mitä kermaa. Laita tavallisen taloussokerin ja kuohukerman sijaan raakasokeria (cane) ja vispikermaa.

Sitten uuniin (225 C) vartiksi, ehkä vähän reiluksi. Ja oheen hilloja (lakkoja). On tavallistakin parempaa. Ja Juniori sanoi, että oli yöllä baarista (olivat sisarukset sitten oikein kunnolla tanssineet) palattua jääkaappikylmänä ollut erityisen hyvää.

Toinen uusi juttu oli se mansikka-tuorejuusto-suklaakakku, jonka ohjeen sain keskiviikkona (kiitos S.). Sitäkin ohjetta vähän tuunasin.

Sain viime kesän kalaaseissa tuliaisia Sveitsistä, kolme purkkia maustettuja sokereita. Tuota ruususokeria sitten kokeilin tähän kakkuun. Ripottelin sitä tuorejuuston päälle, mansikkakastikkeen alle. Kakku maistui RUUSULLE! Kyllä siitä tykättiin. Mihinhän noita muita kokeilisi?

Tapani mukaan tein ihan liian paljon ruokaa: varsinkin leipomuksia oli ihan liikaa. Onko neuvoja miten oppisi mitoittamaan oikein?! Toinen mustikka-valko-suklaakakku ja toinen omenatäytekakku jäivät kokonaan syömättä. No voivatpahan molemmat nuoret viedä huomenna kakut töihin. Vähän rääppiäisiä vein aamupäivällä äidille sairaalaan ja illansuussa nuoret ja systeri olivat rääppiäisissä, joissa edelleen naurua riitti, ja sitten lähtiessään veivät vielä loput graavikalat mennessään. Tuparit on syöty ja nautittu.